Luin oheisen uutisen:
"Helsingin seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto päätti viime viikolla olla antamatta projektimäärärahaa Kansanlähetyksen lähetystyöhankkeille. Yhteinen kirkkoneuvosto ei kuitenkaan täysin evännyt tukea vaan haluaa kuulla vielä Kansanlähetyksen johtoa ja kuulla sen linjauksia, kertoo Kirkko ja kaupunki
Helsingin seurakunnat jakavat vuosittain projektiavustuksia lähetykseen ja kansainväliseen diakoniaan. Kansanlähetys anoi yhteensä 133 000 euroa hankkeisiinsa.
Aikaisemmin tuki on evätty Suomen Luterilaiselta Evankeliumiyhdistykseltä sen naispappeuden vastaisen linjan vuoksi.
Helsingin seurakuntayhtymän ja Kansanlähetyksen edustajien välinen neuvottelu toteutunee pääsiäisen jälkeen, jolloin seurakuntayhtymä toivoo saavansa selvityksen Kansanlähetyksen linjasta.
– Rahanjako edellyttää sitä, että olemme Kansanlähetyksen kanssa samoilla linjoilla, sanoo yhteisen seurakuntatyön johtaja Pentti Miettinen tällä viikolla ilmestyvän Kirkko ja kaupungin haastattelussa."
(kotimaa24)
KOMMENTOINTIA:
Helsingin seurakuntayhtymän ratkaisu olisi jotenkin ymmärrettävissä, jos Suomen evl. kirkko olisi tehnyt päätöksen, että kirkon aikaisempi virkakäsitys, jossa pitäydytään pappisvirkaan vihittyjen miesten pappeuteen, olisi väärä. Sen sijaan kirkko on tähän saakka hyväksynyt vanhemman virkakäsityksen ja sallinut sen opettamisen "tulevillekin sukupolville".
Helsingin päätös nojaa median luomaan, joidenkin kirkon johtajien suosiollisella tuella, mielikuvaan ja käsitykseen, että kirkko olisi jotekin luopunut entisestä käsityksestä siirryttyään naispappeuteen. Mutta näin asia ei ole. Sen osoittaa jo ponsikin, jolla taattiin "naispappeuden torjuville" oikeus toimia kirkossa (luonnollisesti pitäytyen vihittyjen miesten pappeuteen, sillä muuten ei pontta olisi tarvinnut kirjoittaa). Naispappeus ei muuttanut kirkon oppia, vaan toi vanhemman viran rinnalle uuden viran, jossa naisetkin voivat toimia. Kirkosta tuli tosiasiallisesti kahden järjestyksen kirkko.
Jo SLEY:n lähetysvarojen lakkauttaminen (miljoona euroa) heidän virkakantansa johdosta oli Helsingille rikkomus Suomen lakia vastaan. Yhdenvertaisuuslaki suojaa julkisyhteisön sisällä olevia mielipidevähemmistöjä enemmistön mielivallalta. Nyt Helsinki pyrkii tekemään saman Kansanlähetyksen lähetystyölle.
SLEY ei taipunut rahahanojen sulkemisen edessä. Jumalan sana oli kalliimpi kuin kirkon rahat. Jumala siunasi tämän niin, että SLEY:n kenttäväki uhrasi omistaan sitä enemmän. Toivon, että Kansanlähetykselle kävisi samoin.
Joka tapauksessa kokonaistilanne on se, että kirkko köyhtyy kovaa vauhtia. Se joutuu miettimään satsatako seiniin vai toimintaan. Kirkon köyhtyminen tulee vaikuttamaan myös kirkon tukemien järjestöjen toimintaan ja ne joutuvat yhä enemmän siirtymään takaisin omarahoitteiseen toimintaan. Tämä on otettava vastaan kiitollisin mielin ja Jumalalta tulevana johdatuksena. SLEY ja Kansanlähetys kulkevat edellä ja toiset tulevat perässä. LFF ja muut "vapaat järjestöt" saavat kiittää Jumalaa, että toimintaa ei ole rakennettu kirkon avustusten varaan!
Vesa Pöyhtäri
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirkko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirkko. Näytä kaikki tekstit
tiistai 19. huhtikuuta 2011
tiistai 26. lokakuuta 2010
Lehdistökatsaus
Aamulehti 26.10. Tampereen Hervannan kirkkoherraa vastaan kantelu homoteologian ja kirkon päättäjien arvostelemisesta.
En ole vielä lukenut khran saarnaa, mutta nyt on ilmapiiri se, että "kypsää", "fiksua" , "aikuista" käyttäytymistä on myötäillä seksuaalijutuisa median valtavirtaa. Raamattuteologisena perusteena on "tulkinnan" nostaminen suurimmaksi ohjeeksi. Tämä tarkoittaa, että Jumala ei osaa puhua Raamatussa suoraan ja yksiselitteisesti, vaan tarvitsee ihmisen tulkitsijaksi. Aikaisemmin ihmisen tehtävänä oli julistaa Jumalan tahto ja ilmoittaa se ihmisillä. Nyt tehtävänä on vain "tämän päivän tulkinta". Raamatun ikuisista totuuksista on tullut päivänpolitiikkaa. Samalla Jumalalta on viety kyky ilmaista itseään uskottavasti Raamatussa. Mielestäni tuollainen ajattelu on jumalanpilkkaa.
Varsinainen noteeraus oli päivän Kalevassa, jossa eräs teologi ilmoitti, ettei evl kirkko "ole taivaasta tipahtanut oikeassa olemisen organisaatio,..." Hänen mukaansa kirkossa ei kuulu lopullista totuutta, vaan (päiväkohtaisia) tulkintoja kussakin (vaihtuvassa) kontekstissa. Tästä asetelmasta hän johti sitten tämän homoviikon kontekstiin sopivan toiveen kirkon monimuotoisen seksuaalisuuden toteutumiseksi mm. transsukupuolisuuden kautta. Erikoista oli, että hän itse asettautui "oikeassa olijaksi" siinä, että ylhäältä käsin ilmoitti koko lehden lukijakunnalle, mikä on "tasapainoista ja aikuiista".
Tähän aikaan sopii tuollainen oraakkelimaisuus. Kirkko on tekemässä uutta jumalakuvaa, jossa Jumala on kreikkalaisen oraakkeli-instituution mukainen oraakkeli, joka antaa hämäriä ja viittauksenomaisia lausuntoja ja kuulija itse määrittelee totuuden sen mukaisesti kuin hänen kontekstinsa ohjaa.
Juutalaiskristillinen Jumalakuva ja ilmoituskäsitys ei hyväksynyt oraakkeli-instituutiota, saatikka sitten olisi itse alkanut oraakkeliksi. Kirkko pitäytyi Jumalan ilmoitukseen Raamatussa ja uskoi, että hän joka on luonut korvan, kuulee ja joka on luonut suun, osaa myös itse puhua. Ja osaapa kirjoittaakin! antoihan Jumala Moosekselle ensimmäiset laintaulut.
Ja muuten.. meidän kirkkomme vielä ainakin virallisesti pitää oikeana oppina Raamatusta johdettua, ei tulkittua, totuutta vanhurskauttamisesta jne. Ne on ilmaistu tunnustuskirjoissa. Me emme sano, että me opetamme näin, mutta opettakaa te toisella tavalla kontekstistanne riippuen, opin ei tarvitse olla kaikilla sama koska kaikki me vain tulkitsemme...
Olen iloinen, että vielä kirkkomme on tunnustuskirkko, ei tulkitsijakirkko. Vielä se sanoo, mikä on oikeasti totta. Tosin jotkut on jo päästäneet irti Raamatusta ja tunnustuksesta.
Että tällainen lehdistökatsaus..
En ole vielä lukenut khran saarnaa, mutta nyt on ilmapiiri se, että "kypsää", "fiksua" , "aikuista" käyttäytymistä on myötäillä seksuaalijutuisa median valtavirtaa. Raamattuteologisena perusteena on "tulkinnan" nostaminen suurimmaksi ohjeeksi. Tämä tarkoittaa, että Jumala ei osaa puhua Raamatussa suoraan ja yksiselitteisesti, vaan tarvitsee ihmisen tulkitsijaksi. Aikaisemmin ihmisen tehtävänä oli julistaa Jumalan tahto ja ilmoittaa se ihmisillä. Nyt tehtävänä on vain "tämän päivän tulkinta". Raamatun ikuisista totuuksista on tullut päivänpolitiikkaa. Samalla Jumalalta on viety kyky ilmaista itseään uskottavasti Raamatussa. Mielestäni tuollainen ajattelu on jumalanpilkkaa.
Varsinainen noteeraus oli päivän Kalevassa, jossa eräs teologi ilmoitti, ettei evl kirkko "ole taivaasta tipahtanut oikeassa olemisen organisaatio,..." Hänen mukaansa kirkossa ei kuulu lopullista totuutta, vaan (päiväkohtaisia) tulkintoja kussakin (vaihtuvassa) kontekstissa. Tästä asetelmasta hän johti sitten tämän homoviikon kontekstiin sopivan toiveen kirkon monimuotoisen seksuaalisuuden toteutumiseksi mm. transsukupuolisuuden kautta. Erikoista oli, että hän itse asettautui "oikeassa olijaksi" siinä, että ylhäältä käsin ilmoitti koko lehden lukijakunnalle, mikä on "tasapainoista ja aikuiista".
Tähän aikaan sopii tuollainen oraakkelimaisuus. Kirkko on tekemässä uutta jumalakuvaa, jossa Jumala on kreikkalaisen oraakkeli-instituution mukainen oraakkeli, joka antaa hämäriä ja viittauksenomaisia lausuntoja ja kuulija itse määrittelee totuuden sen mukaisesti kuin hänen kontekstinsa ohjaa.
Juutalaiskristillinen Jumalakuva ja ilmoituskäsitys ei hyväksynyt oraakkeli-instituutiota, saatikka sitten olisi itse alkanut oraakkeliksi. Kirkko pitäytyi Jumalan ilmoitukseen Raamatussa ja uskoi, että hän joka on luonut korvan, kuulee ja joka on luonut suun, osaa myös itse puhua. Ja osaapa kirjoittaakin! antoihan Jumala Moosekselle ensimmäiset laintaulut.
Ja muuten.. meidän kirkkomme vielä ainakin virallisesti pitää oikeana oppina Raamatusta johdettua, ei tulkittua, totuutta vanhurskauttamisesta jne. Ne on ilmaistu tunnustuskirjoissa. Me emme sano, että me opetamme näin, mutta opettakaa te toisella tavalla kontekstistanne riippuen, opin ei tarvitse olla kaikilla sama koska kaikki me vain tulkitsemme...
Olen iloinen, että vielä kirkkomme on tunnustuskirkko, ei tulkitsijakirkko. Vielä se sanoo, mikä on oikeasti totta. Tosin jotkut on jo päästäneet irti Raamatusta ja tunnustuksesta.
Että tällainen lehdistökatsaus..
keskiviikko 19. toukokuuta 2010
Kotimaa24 blogisti Paarman kaudesta
KOTIMAA-LEHDEN NETTINUMERON BLOGISTI ON SUMMANNUT OSUVASTI EDELLISEN ARKKIPIISPAN, JUKKA PAARMAN KAUDEN. KANNATTAA LUKEA, ETTÄ ELÄISIMME TÄTÄ PÄIVÄÄ.. LUE TÄSTÄ
tiistai 9. maaliskuuta 2010
Kateksimus-koulu: Pyhä Henki pelastaa ja pyhittää
Isän ja Pojan uskonkappaleita tarkastellessa näkökulma oli menneessä ajassa. Tutkimme luomista ja pelastushistorian tapahtumia, jotka ovat jo tapahtuneet ja muodostavat perustan uskollemme. Kolmannen uskonkappaleen tarkastelukulma on nykyajassa - siinä, mitä Jumala Pyhä Henki tekee nyt meissä ja meidän kauttamme. Pyhä Henki pelastaa ja pyhittää, mutta miten, sitä käsittelemme seuraavien viikkojen katekismus-diasarjoissa.
Ensimmäinen diasarja Pyhästä Hengestä käsittää vain kolme diaa.
Katselemaan pääset TÄSTÄ.
Ensimmäinen diasarja Pyhästä Hengestä käsittää vain kolme diaa.
Katselemaan pääset TÄSTÄ.
torstai 11. helmikuuta 2010
Piispat hyväksyvät rekisteröidyt parisuhteet
Piispainkokous on tehnyt selvityksen homoseksuaalisuudesta ja lähettänyt sen kirkolliskokoukselle. Pitkän selvityksen keskeinen sanoma on hyväksyä homoseksuaalinen elämäntapa, siis eläminen rekisteröidyssä parisuhteessa samaa sukupuolta olevan kanssa.
Kokouksen tulos oli arvattava. Näinhän kirkon johtajat ovat jo virkaansa hoitaneet. Parisuhteessa eläviä pappeja on jo ainakin kolmessa hiippakunnassa seurakuntapappeina. Myös Salmi on ilmaissut jo etukäteen hyväksyntänsä tällaisten parien puolesta rukoilemiselle. Ajatus on tietysti, että heidän elämänmallilleen rukoillaan Jumalan siunausta.
Selvityksen yllätys on se, että piispainkokous esittää kirkollista toimitusta homoparien elämänmuodon siunaamiseksi. Media on keskittynyt kertomaan, että siunaamiskaavaa ei esitetä. Se ei ole kuitenkaan kiinnittänyt huomiota Troijan hevosen sisällä matkaavaan joukkoon. Siunauskaava torjutaan, mutta sen jälkeen sanotaan, että kirkollisen tradition rukousperinteellä tai vapaamuotoisesti heidän elämäratkaisunsa puolesta voidaan rukoilla. Toisin sanoen kirkollisten toimitusten kirjan rukousosiota voidaan käyttää näiden parisuhteiden puolesta rukoilemiseen. Tämä päätös on merkittävä. Näin piispainkokous esittää homosekuaalisten kohtaamista toimitusten kirjan puitteissa, mikä on ratkaiseva askel. Näin homoseksuaalinen parisuhde kuuluu kirkollisten siunattavien asioiden piiriin. Pienempiä askelia ovat itse siunaamiskaava ja vihkiminen, kun varsinainen elämänmallin hyväksyminen on jo tehty.
Piispainkokous on tuonut homosuhteet kirkollisten toimitusten kirjan suojiin. Samalla päätöksellään se on poistanut Raamatun kiellot homoseksin harjoittamisesta vanhentuneina ja kristitylle ihmiseille sopimattomina opetuksina. Piispain kokous on asettunut Raamatun yläpuolelle. Tällä päätöksellä jokainen piispa ja pappi, joko kokouksessa hyväksyi päätöksen on henkilökohtaisesti rikkonut pappislupauksensa.
PS. Lue myös Jari Rankisen blogi aiheesta googlettamalla "Jari Rankisen nettipäiväkirja".
Kokouksen tulos oli arvattava. Näinhän kirkon johtajat ovat jo virkaansa hoitaneet. Parisuhteessa eläviä pappeja on jo ainakin kolmessa hiippakunnassa seurakuntapappeina. Myös Salmi on ilmaissut jo etukäteen hyväksyntänsä tällaisten parien puolesta rukoilemiselle. Ajatus on tietysti, että heidän elämänmallilleen rukoillaan Jumalan siunausta.
Selvityksen yllätys on se, että piispainkokous esittää kirkollista toimitusta homoparien elämänmuodon siunaamiseksi. Media on keskittynyt kertomaan, että siunaamiskaavaa ei esitetä. Se ei ole kuitenkaan kiinnittänyt huomiota Troijan hevosen sisällä matkaavaan joukkoon. Siunauskaava torjutaan, mutta sen jälkeen sanotaan, että kirkollisen tradition rukousperinteellä tai vapaamuotoisesti heidän elämäratkaisunsa puolesta voidaan rukoilla. Toisin sanoen kirkollisten toimitusten kirjan rukousosiota voidaan käyttää näiden parisuhteiden puolesta rukoilemiseen. Tämä päätös on merkittävä. Näin piispainkokous esittää homosekuaalisten kohtaamista toimitusten kirjan puitteissa, mikä on ratkaiseva askel. Näin homoseksuaalinen parisuhde kuuluu kirkollisten siunattavien asioiden piiriin. Pienempiä askelia ovat itse siunaamiskaava ja vihkiminen, kun varsinainen elämänmallin hyväksyminen on jo tehty.
Piispainkokous on tuonut homosuhteet kirkollisten toimitusten kirjan suojiin. Samalla päätöksellään se on poistanut Raamatun kiellot homoseksin harjoittamisesta vanhentuneina ja kristitylle ihmiseille sopimattomina opetuksina. Piispain kokous on asettunut Raamatun yläpuolelle. Tällä päätöksellä jokainen piispa ja pappi, joko kokouksessa hyväksyi päätöksen on henkilökohtaisesti rikkonut pappislupauksensa.
PS. Lue myös Jari Rankisen blogi aiheesta googlettamalla "Jari Rankisen nettipäiväkirja".
keskiviikko 3. helmikuuta 2010
Katekismuskoulu: Johdanto uskontunnustuksiin ja kolminaisuusoppi
Miksi me tunnustamme uskomme tietyillä sanoilla? Eikö olisi aidompaa, jos jokainen saisi itse kehitellä itselleen oman uskontunnustuksensa suoraan sydämestä?
Jos meillä ei olisi harhaoppeja ja saatanan eksyttävä vaikutus ei voisi johdattaa ihmisiä harhaan niin todellakin emme tarvitsi tunnustuksia avuksi. Mutta koska me olemme syntisiä edelleenkin, me tarvitsemme Jumalan sanan ja tunnustukset. Eihän tunnustus ole muuta kuin Raamatun tiivistetty selitys, jonka avulla voi kätevästi tarkistaa, onko joku julistaja rakentamassa apostolisen seurakunnan perustukselle. Ketekismus on varsinainen käsiase maailmaa ja eksytyksiä vastaan. Osaathan sen ulkoa! Entiset pyhät olivat viisaampia, kun opettelivat sen ulkoa.
Toisaalta tunnustukset ovat koeteltuja uskonoppeja, jotka on tarkkaan harkittu ja perustuvat tarkkaan Raamattuun. Tunnustuskirjamme on tästä hyvä esimerkki. Kaikki vanhauskoiset "tunnustukselliset" papit liittyvät iloisesti Tunnsutskirjojen oppiin. Se on syntisen ystävä ja opettaa sellaisesta kristillisyydestä, joka ei katso ihmiseen ja ihmisen kykyyn, vaan Jumalan armotekoihin. Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden -siinä se on!
Vastaus kysymykseen liittyy olennaisesti käsitykseen Raamatun asemasta ja merkityksestä Jumalan sanana. Jos Jumala on sanassaan sanonut jotakin ja asettanut "Kristuksen opin" ja "terveellisen opin" ja "opinmukaisen sanan" niin pitää kyllä olla melko tehokas ihminen, että uskaltaa kehitellä jonkin opin, joka poikkeaa Jumalan sanassaan antamasta opista! On niitä sellaisiakin ollut - Markion, gnostilaiset, Valentinos, Pelagius ja nykyajan harhaopettajat, jotka kieltävät uskontunnustuksen tapahtumat historiallisina tosiasioina.
Rukoillaan heidän puolestaan että saisivat käääntymisen armon! Jumalalle on kaikki mahdollista, voihan hän pelastaa jopa sinut ja minutkin, vaikka olemme tällaisia mahdottomia.
Dioihin pääset sivupalkista kohdasta KATEKISMUSKOULU.
Jos meillä ei olisi harhaoppeja ja saatanan eksyttävä vaikutus ei voisi johdattaa ihmisiä harhaan niin todellakin emme tarvitsi tunnustuksia avuksi. Mutta koska me olemme syntisiä edelleenkin, me tarvitsemme Jumalan sanan ja tunnustukset. Eihän tunnustus ole muuta kuin Raamatun tiivistetty selitys, jonka avulla voi kätevästi tarkistaa, onko joku julistaja rakentamassa apostolisen seurakunnan perustukselle. Ketekismus on varsinainen käsiase maailmaa ja eksytyksiä vastaan. Osaathan sen ulkoa! Entiset pyhät olivat viisaampia, kun opettelivat sen ulkoa.
Toisaalta tunnustukset ovat koeteltuja uskonoppeja, jotka on tarkkaan harkittu ja perustuvat tarkkaan Raamattuun. Tunnustuskirjamme on tästä hyvä esimerkki. Kaikki vanhauskoiset "tunnustukselliset" papit liittyvät iloisesti Tunnsutskirjojen oppiin. Se on syntisen ystävä ja opettaa sellaisesta kristillisyydestä, joka ei katso ihmiseen ja ihmisen kykyyn, vaan Jumalan armotekoihin. Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden -siinä se on!
Vastaus kysymykseen liittyy olennaisesti käsitykseen Raamatun asemasta ja merkityksestä Jumalan sanana. Jos Jumala on sanassaan sanonut jotakin ja asettanut "Kristuksen opin" ja "terveellisen opin" ja "opinmukaisen sanan" niin pitää kyllä olla melko tehokas ihminen, että uskaltaa kehitellä jonkin opin, joka poikkeaa Jumalan sanassaan antamasta opista! On niitä sellaisiakin ollut - Markion, gnostilaiset, Valentinos, Pelagius ja nykyajan harhaopettajat, jotka kieltävät uskontunnustuksen tapahtumat historiallisina tosiasioina.
Rukoillaan heidän puolestaan että saisivat käääntymisen armon! Jumalalle on kaikki mahdollista, voihan hän pelastaa jopa sinut ja minutkin, vaikka olemme tällaisia mahdottomia.
Dioihin pääset sivupalkista kohdasta KATEKISMUSKOULU.
perjantai 29. tammikuuta 2010
Allekirjoita adressi!
Kirkkon kristityt ovat yhdessä antaneet äänensä kuulua kirkon suunnitelmiin hyväksyä homoseksuaalisuus tavalla tai toisella. Nyt voit vaikuttaa päätöksentekoon allekirjoittamalla tämän adressin. Allekirjoitttamiseen pääset TÄSTÄ. Lista lähetetään helmikuussa kokoontuvalle piispainkokoukselle. Allekirjoittajia on jo yli 4000. Kerro ystävillesi tästä!
Kirkon tulee pitäytyä omassa arvopohjassaan
Olemme huolestuneita niistä viesteistä, jotka kertovat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon alttiudesta irtautua omasta arvopohjastaan yhteiskunnallisen painostuksen alla. Esimerkkinä tästä on piispainkokouksen asettaman työryhmän maaliskuussa 2009 valmistunut mietintö ”Kirkko ja rekisteröidyt parisuhteet”, jossa etsitään keinoja homosuhteiden siunaamiselle kirkossa. Tahdomme rohkaista kirkkoa toimimaan arvojensa mukaisesti, miehen ja naisen välistä elinikäistä avioliittoa ja sukupuolten erilaisuuden tuomaa rikkautta kunnioittaen ja vaalien.
Naisen ja miehen muodostama avioliitto tarjoaa suojan uuden sukupolven syntymiselle ja kasvulle. Avioliitto on paitsi yhteiskunnan perusta, myös ainoa ihmisten välinen liitto, jonka Jumala sanansa mukaisesti siunaa. Siunaukseksi se onkin, niin sen suojassa kasvaville lapsille kuin myös puolisoille, kun sitä aidosti kunnioitetaan, tuetaan ja hoidetaan.
Kirkon uskon ja käytäntöjen tulee sekä kirkkolain että -järjestyksen mukaan perustua Raamattuun, Jumalan sanaan. Raamatun suhtautuminen homoseksuaaliseen käyttäytymiseen on yksiselitteisen kielteinen. Myös mietintö toteaa tämän niin Vanhan testamentin kuin Uuden testamentin osalta. Mikäli kirkko kääntyisi homoliittojen suhteen myönteiselle kannalle, se tarvitsee tuekseen etiikkaa, joka on sille vierasta.
Kirkko osoittaa seuraavansa aikaansa juuri siinä, että se tarpeen tullen osaa vetää myös rajaa maallistuneen yhteiskunnan ja omien arvojensa välille. Kirkon on näytettävä suuntaa, ei mukailtava ajan henkeä, koska sen perustana on iankaikkisuus.
Kirkon ei tule suhtautua homoseksuaalisuuden kanssa kamppailevaan henkilöön lainkaan eri tavalla kuin minkä tahansa muun synnin kanssa kamppailevaan ihmiseen. Hänet tulee kohdata sielunhoidollisesti ja hänet tulee myös siunata – Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Hänelle tulee julistaa armoa Kristuksen ristinkuoleman tähden ja antaa täysi mahdollisuus osallistua seurakunnan elämään. Elävästä seurakuntayhteydestä homoseksuaalisuuteen taipuvainen ihminen saa voimaa elää kristittynä Jumalan tahtoa etsien.
Vetoamme piispainkokoukseen, että se ei hyväksyisi homoseksuaalisten suhteiden kirkollista siunaamista. Emme näe merkityksellistä eroa sillä, suoritettaisiinko tällainen siunaaminen yksityisessä rukoushetkessä tai muulla tavoin. Päätös siunata homoseksuaalinen elämäntapa merkitsisi vakavaa irtautumista kristillisestä, Raamatusta nousevasta avioliitto- ja ihmiskäsityksestä.
***
Tiedoksi: Adressi nimilistoineen on luovutettu 8.-9.9.2009 Kuortaneella kokoontuneelle piispainkokoukselle. Nimien keruu jatkuu nyt entistä aktiivisemmin. Tarkoituksena on luovuttaa adressi helmikuussa kokoontuvalle piispainkokoukselle sekä kevään kirkolliskokoukselle. Nyt kannattaa aktivoida tutut ja puolitutut mukaan.
Sonja Falk (sonja.falk@uusitie.com)
Kirkon tulee pitäytyä omassa arvopohjassaan
Olemme huolestuneita niistä viesteistä, jotka kertovat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon alttiudesta irtautua omasta arvopohjastaan yhteiskunnallisen painostuksen alla. Esimerkkinä tästä on piispainkokouksen asettaman työryhmän maaliskuussa 2009 valmistunut mietintö ”Kirkko ja rekisteröidyt parisuhteet”, jossa etsitään keinoja homosuhteiden siunaamiselle kirkossa. Tahdomme rohkaista kirkkoa toimimaan arvojensa mukaisesti, miehen ja naisen välistä elinikäistä avioliittoa ja sukupuolten erilaisuuden tuomaa rikkautta kunnioittaen ja vaalien.
Naisen ja miehen muodostama avioliitto tarjoaa suojan uuden sukupolven syntymiselle ja kasvulle. Avioliitto on paitsi yhteiskunnan perusta, myös ainoa ihmisten välinen liitto, jonka Jumala sanansa mukaisesti siunaa. Siunaukseksi se onkin, niin sen suojassa kasvaville lapsille kuin myös puolisoille, kun sitä aidosti kunnioitetaan, tuetaan ja hoidetaan.
Kirkon uskon ja käytäntöjen tulee sekä kirkkolain että -järjestyksen mukaan perustua Raamattuun, Jumalan sanaan. Raamatun suhtautuminen homoseksuaaliseen käyttäytymiseen on yksiselitteisen kielteinen. Myös mietintö toteaa tämän niin Vanhan testamentin kuin Uuden testamentin osalta. Mikäli kirkko kääntyisi homoliittojen suhteen myönteiselle kannalle, se tarvitsee tuekseen etiikkaa, joka on sille vierasta.
Kirkko osoittaa seuraavansa aikaansa juuri siinä, että se tarpeen tullen osaa vetää myös rajaa maallistuneen yhteiskunnan ja omien arvojensa välille. Kirkon on näytettävä suuntaa, ei mukailtava ajan henkeä, koska sen perustana on iankaikkisuus.
Kirkon ei tule suhtautua homoseksuaalisuuden kanssa kamppailevaan henkilöön lainkaan eri tavalla kuin minkä tahansa muun synnin kanssa kamppailevaan ihmiseen. Hänet tulee kohdata sielunhoidollisesti ja hänet tulee myös siunata – Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Hänelle tulee julistaa armoa Kristuksen ristinkuoleman tähden ja antaa täysi mahdollisuus osallistua seurakunnan elämään. Elävästä seurakuntayhteydestä homoseksuaalisuuteen taipuvainen ihminen saa voimaa elää kristittynä Jumalan tahtoa etsien.
Vetoamme piispainkokoukseen, että se ei hyväksyisi homoseksuaalisten suhteiden kirkollista siunaamista. Emme näe merkityksellistä eroa sillä, suoritettaisiinko tällainen siunaaminen yksityisessä rukoushetkessä tai muulla tavoin. Päätös siunata homoseksuaalinen elämäntapa merkitsisi vakavaa irtautumista kristillisestä, Raamatusta nousevasta avioliitto- ja ihmiskäsityksestä.
***
Tiedoksi: Adressi nimilistoineen on luovutettu 8.-9.9.2009 Kuortaneella kokoontuneelle piispainkokoukselle. Nimien keruu jatkuu nyt entistä aktiivisemmin. Tarkoituksena on luovuttaa adressi helmikuussa kokoontuvalle piispainkokoukselle sekä kevään kirkolliskokoukselle. Nyt kannattaa aktivoida tutut ja puolitutut mukaan.
Sonja Falk (sonja.falk@uusitie.com)
tiistai 26. tammikuuta 2010
Karismaatikosta luterilaiseksi, pastori Jan Bygstad, Norja, todistus
Tämä artikkeli on julkaistu tunnetussa ruotsalaisessa lehdessä Kyrka och Folk. Käännöksenä se on ilmestynty Concordia-lehdessä. Panen sen blogissanijulki kahdessa osassa sen pituuden tähden.
Hengellisesti loppuun palaneille tämä on ihana todistus "tavallisen kristillissyyden" voimasta, joka tukee silloinkin kun itse on ihan lopu ja tyhjä.
"Nuoruuden aika on usein etsimisen ja hakemisen aikaa, riippumatta siitä, onko ihminen kristitty tai ei. Juurettomuus, joka luonnehtii nykyajan kulttuuria, johtaa siihen, että monet erityisesti nuoruusvuosina yrittävät löytää jotain, joka voi antaa elämälle sisällön ja merkityksen. Tämän etsimisen tuntomerkkinä on usein se, että kaikki "perinteiset" vastaukset ja ratkaisut ovat epäajankohtaisia. "Vakiintuneella" (etabloituneella) ei ole mitään voimaa saada otetta tai kiehtoa. Se tuoksahtaa ikävystyttävältä ja riittämättömältä. Sen tähden huomataan, että liikkeillä, jotka toimivat vaihtoehtoina vakiintuneille, on suuri vetovoima, ei vähiten siksi, että ne voivat antaa kokemuksen jostain autenttisesta, jostain elävästä ja aidosta.
Näin on usein myös kristinuskon alueella. Monilla nuorilla on syvä uudistuksen kaipaus kristillisessä elämässä, kaipaus, joka seuraa voimakkaasta tarpeesta voida elää kokonaista, kokosydämistä kristillistä elämää. Sen tähden halutaan sitoutua voimakkaasti ja palavasti uskon elämään, mikä ilmenee kaipauksena kokonaiseen ja täyteen antautumiseen.
Kohtaaminen karismaattisen liikkeen kanssa
Omalta osaltani minulla oli juuri näin ratkaisevina nuoruusvuosinani. Juuri tuona aikakautena 1970-luvun alussa kohtasin kaksi liikettä, jotka tekivät mahdolliseksi tämän kaipauksen saada purkautua. Ensimmäinen oli "Jeesus-liike", joka tuli Norjaan 1971. Kävin tuolloin kristillistä kansankorkeakoulua ja olin ensimmäisten joukossa Pohjolassa, jotka kohtasivat Kaliforniasta tulleet "Jeesus-ihmiset". Se, mikä teki meihin vaikutuksen, oli se valtava uskoninnostus, jota he osoittivat. Meistä tuntui siltä, että tässä me kohtasimme alkukristillisyyden ylösnousseessa muodossa: tämä oli varsinainen ja alkuperäinen kristinusko. Ja se teki meihin voimakkaan vaikutuksen. Me heittäydyimme siihen ja meidät vedettiin mukaan innostuksen aaltoon meidän kokiessamme, että tässä, tässä on varsinainen ja todellinen kristinusko, jota lähellä kirkko, traditiot ja establishmentti ylipäänsä ei ollut. Meidät vedettiin yhteyteen voimakkaan sisäisen elämän kanssa rukouksessa ja Raamatun tutkimisessa, ei vähiten pitäen silmällä sitä, mikä oli varsinainen päämäärä: evankeliointi.
Meidän tuli voittaa maailma, meidän tuli voittaa nuoret, jotka olivat joutuneet pois Jumalan luota. Ja oli hyvin kiire: Sillä Jeesus tulee pian takaisin! Tähän valtavaan innostukseen oli yhdistynyt Jeesuksen pikaisen takaisintulemisen voimakas odotus. Se oli mukana ja antoi jyrkkyyttä ja päättäväisyyttä yritykselle. Koko elämä oli vihittävä Jeesukselle, etteivät niin monet joutuisi kadotukseen.
Yhdessä Jeesus-liikkeen kanssa kohtasin myös toisen virtauksen, joka tuli Norjaan suunnilleen samaan aikaan, karismaattisen liikkeen. Se muoto, jossa kohtasin sen, oli "Täyden Evankeliumin Liikemiesten Kansainvälisen Veljesliiton Keskusliiton" (Full Gospel Business Men’s Fellowship International, FGBMFI, välityksellä. Tämä tuli Bergeniin pari vuotta ennen Jeesus-liikettä, ja kohtasin sen jo tuolloin ja tulin "henkikastetuksi". Kun myöhemmin kohtasin Jeesus-liikkeen, sulautuivat nämä kaksi virtausta yhteen, koska Jeesus-liike oli myös tietoisesti karismaattinen elämässään ja ilmenemismuodoissaan. Koko asian ydin oli, että tavallinen "lattea" kristillinen elämä ei ollut riittävä. Me tarvitsimme enemmän voimaa, enemmän vihkiytymistä kokosydämiseen Jumalan palvelemiseen tavoittaaksemme kaikki ne, jotka eivät tunteneet evankeliumia. Kohtaamamme karismaattisen liikkeen nimi oli myös ohjelmallinen: "Täyden evankeliumin…" Rivien välistä tällä sanotaan, että perinteiset kirkot ja järjestöt eivät ole löytäneet täyttä ja kokonaista evankeliumia. Sen tähden oli myös tärkeä iskusana tässä yhteydessä "Jumalalla on enemmän annettavana". On olemassa enemmän voimaa, syvempi elämä, rikkaampi kristillisyys ja on mahdollista tulla enemmän Hengen täyttämäksi. Nämä liikkeet tarjosivat juuri sitä. Niillä oli itseymmärrys, ja tämä karismaattisella liikkeellä on yhä vielä, esimerkiksi OAS:lla (OAS-liike perustettiin 1983 Ruotsissa, suom. huom.), joka sisälsi sen, että tultiin uudistamaan Jumalan kansa kaikissa leireissä. Ja jos suhtautuu kriittisesti karismaattisuuteen, saa usein kuulla "olevansa uudistusta vastaan" ja sen tähden Jumalan Henkeä vastaan.
Allekirjoittanut meni kokosydämisesti ja suurella innostuksella sisälle tähän. Meitä oli ryhmä ystäviä, jotka matkustimme ympäriinsä ja evankelioimme, ja me toivoimme todella elävämme Jeesukselle, tulevamme Jeesuksen käyttämiksi ja saavamme tehdä jotakin Jeesuksen hyväksi.
Mutta sitten minulle kävi kuten monille, jotka yrittävät elää sellaista elämää: poltin kynttilän molemmista päistä ja lopulta mitään ei ollut jäljellä. Minä olin loppuun palanut, ja kaikesta minun hienosta kristillisyydestäni oli valtavan vähän jäljellä. Ne tulokset, joita kaikesta työstä näytti syntyneen, valuivat hiekkaan. Jumalalta pyytämääni voimaa ei tullut. Ilo ja innostus, joka oli ollut niin vahva, katosi. Sen sijaan olin hyvin tyhjä ja uupunut.
Todellinen evankeliumi
Jos en tänä pimeänä aikana olisi kohdannut todellista evankeliumia, epäilen, olisinko kristitty tänä päivänä. Apu tuli vanhan lähetyssaarnaajan, Nils Skjælaaenin, välityksellä, joka kahden Etelä-Amerikan työkauden jälkeen oli palannut takaisin Norjaan ja toimi nyt kiertävänä julistajana täällä. Jos kokoan yhteen sanoman, jolla hän kohtasi minut ensimmäisessä tapaamisessamme, se kuului seuraavasti: "Jumalalla ei ole käyttöä millekään sinun palveluillesi. Jumala ei ylipäänsä tarvitse sinun panostasi. Raamattu sanoo: Jos sinä vaikenet, kivet huutavat. Voit vain pysähtyä." Tämä voi kyllä tuntua elämäni musertavalta tuomitsemiselta: Jumalalla ei ole käyttöä sinulle! Mutta minulle näistä sanoista tuli todellinen evankeliumi. Minulla olisi lupa vapautua. Vapautua juoksemasta, vapautua pyrkimästä. Vapautua työskentelemästä siinä uskossa, että Jumala ja Hänen valtakuntansa oli riippuvainen minusta ja minun panoksestani. Lähdin sieltä vapaana ihmisenä.
Tästä tuli alku ystävyydelle, joka kesti aina hänen kuolemaansa saakka 1990. Säännöllisten tapaamisten ja keskustelun välityksellä Skjælaaen avasi evankeliumin, jonka suurena pääsisältönä oli tämä: Ei se, mitä minä voin tehdä Jumalalle, vaan se, mitä Hän on tehnyt minulle Kristuksessa. Hän käytti Jumalan sanan miekkaa niin, että se kristillisyys, jonka kuvittelin itselläni olevan, riisuttiin säälimättä minulta pois. Mutta ihmeellistä kyllä, tämä poisriisuminen tuli kuitenkin koetuksi armona, vapautuksena, helpotuksena. Ajatella, että minun tuli vapautua elämästä kristillistä elämää, joka teki Jumalan riippuvaiseksi minun panoksestani ja suorituksestani. Skjælaaen saattoi sanoa sen näin: "Kristinusko ei ole suorittamista, vaan nauttimista" (norjaksi: Kristendom består ikke i å yte, men å nyte) – Kristuksen armon nauttimista. Tämä on tietysti kärjistetty ilmaus, mutta siihen sisältyy syvä totuus siitä, mitä usko sisältää. Syvimmältään katsoen tässä on kysymys itse evankeliumista.
Näin olemme tulleet tämän pienen todistuksen toiseen osaan:...
Jan Bygstad, pastori, Norja, Bergen
Hengellisesti loppuun palaneille tämä on ihana todistus "tavallisen kristillissyyden" voimasta, joka tukee silloinkin kun itse on ihan lopu ja tyhjä.
"Nuoruuden aika on usein etsimisen ja hakemisen aikaa, riippumatta siitä, onko ihminen kristitty tai ei. Juurettomuus, joka luonnehtii nykyajan kulttuuria, johtaa siihen, että monet erityisesti nuoruusvuosina yrittävät löytää jotain, joka voi antaa elämälle sisällön ja merkityksen. Tämän etsimisen tuntomerkkinä on usein se, että kaikki "perinteiset" vastaukset ja ratkaisut ovat epäajankohtaisia. "Vakiintuneella" (etabloituneella) ei ole mitään voimaa saada otetta tai kiehtoa. Se tuoksahtaa ikävystyttävältä ja riittämättömältä. Sen tähden huomataan, että liikkeillä, jotka toimivat vaihtoehtoina vakiintuneille, on suuri vetovoima, ei vähiten siksi, että ne voivat antaa kokemuksen jostain autenttisesta, jostain elävästä ja aidosta.
Näin on usein myös kristinuskon alueella. Monilla nuorilla on syvä uudistuksen kaipaus kristillisessä elämässä, kaipaus, joka seuraa voimakkaasta tarpeesta voida elää kokonaista, kokosydämistä kristillistä elämää. Sen tähden halutaan sitoutua voimakkaasti ja palavasti uskon elämään, mikä ilmenee kaipauksena kokonaiseen ja täyteen antautumiseen.
Kohtaaminen karismaattisen liikkeen kanssa
Omalta osaltani minulla oli juuri näin ratkaisevina nuoruusvuosinani. Juuri tuona aikakautena 1970-luvun alussa kohtasin kaksi liikettä, jotka tekivät mahdolliseksi tämän kaipauksen saada purkautua. Ensimmäinen oli "Jeesus-liike", joka tuli Norjaan 1971. Kävin tuolloin kristillistä kansankorkeakoulua ja olin ensimmäisten joukossa Pohjolassa, jotka kohtasivat Kaliforniasta tulleet "Jeesus-ihmiset". Se, mikä teki meihin vaikutuksen, oli se valtava uskoninnostus, jota he osoittivat. Meistä tuntui siltä, että tässä me kohtasimme alkukristillisyyden ylösnousseessa muodossa: tämä oli varsinainen ja alkuperäinen kristinusko. Ja se teki meihin voimakkaan vaikutuksen. Me heittäydyimme siihen ja meidät vedettiin mukaan innostuksen aaltoon meidän kokiessamme, että tässä, tässä on varsinainen ja todellinen kristinusko, jota lähellä kirkko, traditiot ja establishmentti ylipäänsä ei ollut. Meidät vedettiin yhteyteen voimakkaan sisäisen elämän kanssa rukouksessa ja Raamatun tutkimisessa, ei vähiten pitäen silmällä sitä, mikä oli varsinainen päämäärä: evankeliointi.
Meidän tuli voittaa maailma, meidän tuli voittaa nuoret, jotka olivat joutuneet pois Jumalan luota. Ja oli hyvin kiire: Sillä Jeesus tulee pian takaisin! Tähän valtavaan innostukseen oli yhdistynyt Jeesuksen pikaisen takaisintulemisen voimakas odotus. Se oli mukana ja antoi jyrkkyyttä ja päättäväisyyttä yritykselle. Koko elämä oli vihittävä Jeesukselle, etteivät niin monet joutuisi kadotukseen.
Yhdessä Jeesus-liikkeen kanssa kohtasin myös toisen virtauksen, joka tuli Norjaan suunnilleen samaan aikaan, karismaattisen liikkeen. Se muoto, jossa kohtasin sen, oli "Täyden Evankeliumin Liikemiesten Kansainvälisen Veljesliiton Keskusliiton" (Full Gospel Business Men’s Fellowship International, FGBMFI, välityksellä. Tämä tuli Bergeniin pari vuotta ennen Jeesus-liikettä, ja kohtasin sen jo tuolloin ja tulin "henkikastetuksi". Kun myöhemmin kohtasin Jeesus-liikkeen, sulautuivat nämä kaksi virtausta yhteen, koska Jeesus-liike oli myös tietoisesti karismaattinen elämässään ja ilmenemismuodoissaan. Koko asian ydin oli, että tavallinen "lattea" kristillinen elämä ei ollut riittävä. Me tarvitsimme enemmän voimaa, enemmän vihkiytymistä kokosydämiseen Jumalan palvelemiseen tavoittaaksemme kaikki ne, jotka eivät tunteneet evankeliumia. Kohtaamamme karismaattisen liikkeen nimi oli myös ohjelmallinen: "Täyden evankeliumin…" Rivien välistä tällä sanotaan, että perinteiset kirkot ja järjestöt eivät ole löytäneet täyttä ja kokonaista evankeliumia. Sen tähden oli myös tärkeä iskusana tässä yhteydessä "Jumalalla on enemmän annettavana". On olemassa enemmän voimaa, syvempi elämä, rikkaampi kristillisyys ja on mahdollista tulla enemmän Hengen täyttämäksi. Nämä liikkeet tarjosivat juuri sitä. Niillä oli itseymmärrys, ja tämä karismaattisella liikkeellä on yhä vielä, esimerkiksi OAS:lla (OAS-liike perustettiin 1983 Ruotsissa, suom. huom.), joka sisälsi sen, että tultiin uudistamaan Jumalan kansa kaikissa leireissä. Ja jos suhtautuu kriittisesti karismaattisuuteen, saa usein kuulla "olevansa uudistusta vastaan" ja sen tähden Jumalan Henkeä vastaan.
Allekirjoittanut meni kokosydämisesti ja suurella innostuksella sisälle tähän. Meitä oli ryhmä ystäviä, jotka matkustimme ympäriinsä ja evankelioimme, ja me toivoimme todella elävämme Jeesukselle, tulevamme Jeesuksen käyttämiksi ja saavamme tehdä jotakin Jeesuksen hyväksi.
Mutta sitten minulle kävi kuten monille, jotka yrittävät elää sellaista elämää: poltin kynttilän molemmista päistä ja lopulta mitään ei ollut jäljellä. Minä olin loppuun palanut, ja kaikesta minun hienosta kristillisyydestäni oli valtavan vähän jäljellä. Ne tulokset, joita kaikesta työstä näytti syntyneen, valuivat hiekkaan. Jumalalta pyytämääni voimaa ei tullut. Ilo ja innostus, joka oli ollut niin vahva, katosi. Sen sijaan olin hyvin tyhjä ja uupunut.
Todellinen evankeliumi
Jos en tänä pimeänä aikana olisi kohdannut todellista evankeliumia, epäilen, olisinko kristitty tänä päivänä. Apu tuli vanhan lähetyssaarnaajan, Nils Skjælaaenin, välityksellä, joka kahden Etelä-Amerikan työkauden jälkeen oli palannut takaisin Norjaan ja toimi nyt kiertävänä julistajana täällä. Jos kokoan yhteen sanoman, jolla hän kohtasi minut ensimmäisessä tapaamisessamme, se kuului seuraavasti: "Jumalalla ei ole käyttöä millekään sinun palveluillesi. Jumala ei ylipäänsä tarvitse sinun panostasi. Raamattu sanoo: Jos sinä vaikenet, kivet huutavat. Voit vain pysähtyä." Tämä voi kyllä tuntua elämäni musertavalta tuomitsemiselta: Jumalalla ei ole käyttöä sinulle! Mutta minulle näistä sanoista tuli todellinen evankeliumi. Minulla olisi lupa vapautua. Vapautua juoksemasta, vapautua pyrkimästä. Vapautua työskentelemästä siinä uskossa, että Jumala ja Hänen valtakuntansa oli riippuvainen minusta ja minun panoksestani. Lähdin sieltä vapaana ihmisenä.
Tästä tuli alku ystävyydelle, joka kesti aina hänen kuolemaansa saakka 1990. Säännöllisten tapaamisten ja keskustelun välityksellä Skjælaaen avasi evankeliumin, jonka suurena pääsisältönä oli tämä: Ei se, mitä minä voin tehdä Jumalalle, vaan se, mitä Hän on tehnyt minulle Kristuksessa. Hän käytti Jumalan sanan miekkaa niin, että se kristillisyys, jonka kuvittelin itselläni olevan, riisuttiin säälimättä minulta pois. Mutta ihmeellistä kyllä, tämä poisriisuminen tuli kuitenkin koetuksi armona, vapautuksena, helpotuksena. Ajatella, että minun tuli vapautua elämästä kristillistä elämää, joka teki Jumalan riippuvaiseksi minun panoksestani ja suorituksestani. Skjælaaen saattoi sanoa sen näin: "Kristinusko ei ole suorittamista, vaan nauttimista" (norjaksi: Kristendom består ikke i å yte, men å nyte) – Kristuksen armon nauttimista. Tämä on tietysti kärjistetty ilmaus, mutta siihen sisältyy syvä totuus siitä, mitä usko sisältää. Syvimmältään katsoen tässä on kysymys itse evankeliumista.
Näin olemme tulleet tämän pienen todistuksen toiseen osaan:...
Jan Bygstad, pastori, Norja, Bergen
perjantai 22. tammikuuta 2010
Ystäväkirje 1/2010
Kristus on sovitusuhri
Kirkkovuodessa me lähestymme paastonaikaa, joka päättyy syntiuhriin ja ylösnousemukseen. Johannes Kastaja osoitti Jeesukseen Kristukseen ja sanoi: ”Katso, Jumalan karitsa, joka ottaa pois maailman synnin.”
Kristus syntiuhrina liittyy Vanhan testamentin temppelijumalanpalveluksen käytäntöön, jossa ylimmäinen pappi suurena sovituspäivänä pani kätensä uhrieläimen päälle, tunnusti siinä kansan synnit ja laski ne syntipukin kannettavaksi. Sen jälkeen uhri lähetettiin erämaahan, jossa se tuhoutui.
Toinen esimerkki syntiuhrista voidaan nähdä siinä, kun Aabraham uhrasi poikansa Moorian vuorella. Tästä saarnasi meille uutena vuotena Kokkolassa Karl-Göran veljemme seikkaperäisesti. Aabraham oli jo mielessään päättänyt uhrata poikansa, josta vain Jumalan uusi käsky hänet esti. Hän sanoi palvelijoilleen, että hän ja Isak menevät uhraamaan vuorelle ja ”sitten me palaamme luoksenne” (1 Moos. 22). Heprealaiskirjeen mukaan Aabraham alkoi tähän tehtävään uskossa Jumalaan, joka voi kuolleet herättää tuhkastakin. Näin hänellä oli kristillinen ylösnousemususko jo esikristillisenä aikana – hän uskoi ruumiilliseen ylösnousemukseen. Aabrahamin sanat pojalleen ennustivat saman tapahtuman toistumista. "Jumala on katsova itselleen lampaan polttouhriksi, poikani". Hän lupasi lampaan, ja Johannes tarkentaa sen Jumalan karitsaksi. Moorian vuori valittiin myös ensimmäisen temppelin ja sitä seuraavien temppelien paikaksi. Valintaa ei tehnyt Daavid tai Salomo, vaan Herra itse: paikka valittiin, koska sillä paikalla Herra ilmestyi Daavidille (2 Aik. 3:1). Näin Herra jo etukäteen tuli omalle uhripaikalleen ja valitsi sen tulevaisuutta varten.
Teologia Jumalan karitsasta on kirjattu meille nimenomaan Johanneksen kynän kautta. Ilmestyskirjassa. Johannes kirjoittaa taivasnäystään, kuinka hän näki ikään kuin teurastetun karitsan, joka voi mennä Isän istuimen luo ja avata kirjakäärön. Sen seurauksena vanhimmat eli ilmeisesti jo kirkkauteen siirtyneet seurakuntien paimenet (24) kumartavat häntä ja ilmoittavat saman asian, josta he ovat jo ajassa saarnanneet seurakunnissa ja joka oli ollut heidän saarnansa jalokivi : ”Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja he tulevat hallitsemaan maan päällä." (Ilm. 5:9-10).
Me saamme kaikki olla Jumalan pappeja Kristuksessa – toisia varten!
Kristus on antanut meille pelastuksen verensä kautta. Pääsiäistä saamme viettää turvallisin mielin, synnit on anteeksi, syntiuhri on ottanut ne päällensä ja kantanut ristinpuulle erämaahan. Niin kauaksi on synnin syyllisyys meistä siirretty, ettei se enää meitä palaa syyttämään. Hän nousi kuolleista ja aloitti iankaikkisen elämän itsessään. Saamme olla vapaat Jumalan lapset ahkeroimaan hyviä tekoja ja rakkautta toistemme ja uskosta osattomien hyväksi. Tämä on Kristuksen papin tehtävä joka aika ja hetki.
Jumalan rauhalla
VESA PÖYHTÄRI
Työkuulumisia
Syksy meni vilkkaasti. Joka kuukausi oli kalenteri täynnä. Onneksi joulunpyhät sain olla ihan paikallaan ja joutilaana. Syksyllä vierailin enemmän Pietarsaaren seudulla kuin aikaisemmin. Oli mukava käydä sillä alueella ja palvella sanalla. Toinen painopistealue on Oulun seutu, jossa minulla on Toukomettisen rukoushuoneessa tehtäviä (nuortenillat, ja lähetyspiiri sekä saarnat vuorollaan). Kristillisten järjestöjen opiskelijatyö työllistää myös jonkin verran. On todella hienoa, että saa nähdä uskovia ja vakavasti uskon ottavia nuoria eri järjestöissä. Jumala on siunannut Oulun opiskelijatyötä niin, ettei täällä ole kevyt henki vaikka toiminta onkin iloista ja nuorekasta. Kevätkin on jo hyvästi täynnä - mm. kolme Venäjän reissua on tiedossa!
Jumalanpalveluksista
Jumalanpalveluksia, sitä papin ominta työtä, teen tasaiseen tahtiin. Nytkin kirjettä kirjoittaessa olen linja-autossa matkalla Jyväskylään pitämään opiskelijailtaa ja jumalanpalvelusta Jyväskylän Luther-kirkkoon (SLEY). Heillä on siellä oma kirkko ja jumalanpalvelusyhteisö. Se on kirkon työtä eikä kilpaile kuin positiivisesti kirkon seurakuntien jumalanpalvelusten kanssa. Näitä kuitenkin tekisin vielä enemmänkin. Mielestäni rauhansanalaisten olisi syytä ottaa vastuulleen myös jumalanpalvelusten pitäminen, kuten toisetkin herätysliikkeet ovat tehneet. Olen kirjoittanut jumalanpalvelusyhteisöistä blogissani.
Jokainen seurakunta on jumalanpalvelusyhteisö
Jokainen seurakunta on jo nyt jumalanpalvelusyhteisö. Yhteisö ei ole mikään uusi keksintö vaan sitä vanhaa kristillisyyttä, jota on eletty jo 2000 vuotta. Se on myös osa lestadiolaista perinnettä. Tavallaan Pajalan seurakunnassa syntyi lestadiolainen jumalanpalvelusyhteisö, kun Laestadius alkoi pitää erityisesti heränneille tarkoitettuja jumalanpalveluksia sunnuntaisin toiseen kellonaikaan. Se ei ollut suljettu muilta heränneiltä.
Jumalanpalvelusyhteisömalli on kirkon sisäinen ratkaisu perinteiseen virkakäsitykseen pitäytyville herätysliikkeille. Jokainen rukoushuone voi sellaisia perustaa rukoushuoneidensa yhteyteen. Sanajumalanpalvelusta voi pitää jos rukoushuoneelle on myönnetty oikeus pitää jumalanpalveluksia ja ehtoolliskirkkoja. Ehtoollislupakin on myönnetty rukoushuoneelle viimeksi viime keväänä Hyvinkään vanhauskoiselle rukoushuoneelle. Tämä olisi vastuullinen askel. Se on myös ainoa tapa, jolla enää on mahdollista saada varmasti naispapiton jumalanpalvelus ilman yllätyksiä sellaisissa seurakunnissa, joissa on yksikin naispappi.
Samalla se vapauttaisi kirkkoherrat siitä vaikeudesta, joka heillä on järjestää ja luvata naispapittomia messuja. Yhteisömallissa herätysliike asettaa papin vastaamaan jumalanpalveluksista. Pappi huolehtii jumalanpalveluksesta ja vastaa siitä suoraan tuomiokapitulille. Näin Raamatun mukainen opetus ja käytäntö voi vielä jatkua myös kirkossamme.
Jumalanpalvelusyhteisön avainkysymys ei ole jumalanpalvelusten ja seurojen suhde – kumpia on enemmän. Ratkaisevaa on, että yhteisö kutsuu itselleen sanan ja sakramenttien hoitajan, jonka vastuulla on jumalanpalveluselämän hoitaminen. Sellainen voi olla myös hätätapauksessa Inkerin kirkossa pappisdiakoniksi vihitty saarnaaja. Samalla jumalanpalvelusyhteisö on osa Kristuksen maailmanlaajaa kirkkoa.
Rakas kirkko
Kirkkomme on meille rakas ja siksi tahdomme sen piirissä noudattaa sitä uskoa ja käytäntöä, jonka Herra on sanassaan asettanut. Pysymällä Jumalan sanassa uskollisesti voimme parhaiten auttaa kirkkoa.
__________________________________________________
Talousasiaa
Kannatusrenkaan jäseniä on nyt n. 200. Lopullinen tavoitteemme on n. 250 jäsentä. Taloudellinen tavoitteemme on 4000-5000 euroa kuukaudessa, jolloin varaa jää myös toimintaan. Työntekijän sosiaalimaksut ovat Suomessa niin suuria, että iso osa palkasta menee valtiolle eläkemaksuihin ja muuhun tarpeelliseen.
Milloin ja miten voin lahjoittaa?
Jos mahdollista, voit suorittaa maksun ennen jokaisen kuukauden 15. päivää. Lahjoituksen suuruuden päätät itse.
Tili: Maksun saaja: LFF rf. / Pöyhtärin tukiryhmä
Tilinro. 106530-223499 Viite: 13
Anna pankin hoitaa kuukausimaksusi— tee maksusopimus
Pankki maksaa automaattisesti tililtäsi sopimasi kuukausimaksun verran, kun nettipankissa rastitat tarpeellisen vaihtoehdon, tai kävelet pankkiin ja sanot ”Tämän verran kuukausittain tälle tilille” ja näytät tämän kirjeen.
Vesan tukiryhmä
Kirkkovuodessa me lähestymme paastonaikaa, joka päättyy syntiuhriin ja ylösnousemukseen. Johannes Kastaja osoitti Jeesukseen Kristukseen ja sanoi: ”Katso, Jumalan karitsa, joka ottaa pois maailman synnin.”
Kristus syntiuhrina liittyy Vanhan testamentin temppelijumalanpalveluksen käytäntöön, jossa ylimmäinen pappi suurena sovituspäivänä pani kätensä uhrieläimen päälle, tunnusti siinä kansan synnit ja laski ne syntipukin kannettavaksi. Sen jälkeen uhri lähetettiin erämaahan, jossa se tuhoutui.
Toinen esimerkki syntiuhrista voidaan nähdä siinä, kun Aabraham uhrasi poikansa Moorian vuorella. Tästä saarnasi meille uutena vuotena Kokkolassa Karl-Göran veljemme seikkaperäisesti. Aabraham oli jo mielessään päättänyt uhrata poikansa, josta vain Jumalan uusi käsky hänet esti. Hän sanoi palvelijoilleen, että hän ja Isak menevät uhraamaan vuorelle ja ”sitten me palaamme luoksenne” (1 Moos. 22). Heprealaiskirjeen mukaan Aabraham alkoi tähän tehtävään uskossa Jumalaan, joka voi kuolleet herättää tuhkastakin. Näin hänellä oli kristillinen ylösnousemususko jo esikristillisenä aikana – hän uskoi ruumiilliseen ylösnousemukseen. Aabrahamin sanat pojalleen ennustivat saman tapahtuman toistumista. "Jumala on katsova itselleen lampaan polttouhriksi, poikani". Hän lupasi lampaan, ja Johannes tarkentaa sen Jumalan karitsaksi. Moorian vuori valittiin myös ensimmäisen temppelin ja sitä seuraavien temppelien paikaksi. Valintaa ei tehnyt Daavid tai Salomo, vaan Herra itse: paikka valittiin, koska sillä paikalla Herra ilmestyi Daavidille (2 Aik. 3:1). Näin Herra jo etukäteen tuli omalle uhripaikalleen ja valitsi sen tulevaisuutta varten.
Teologia Jumalan karitsasta on kirjattu meille nimenomaan Johanneksen kynän kautta. Ilmestyskirjassa. Johannes kirjoittaa taivasnäystään, kuinka hän näki ikään kuin teurastetun karitsan, joka voi mennä Isän istuimen luo ja avata kirjakäärön. Sen seurauksena vanhimmat eli ilmeisesti jo kirkkauteen siirtyneet seurakuntien paimenet (24) kumartavat häntä ja ilmoittavat saman asian, josta he ovat jo ajassa saarnanneet seurakunnissa ja joka oli ollut heidän saarnansa jalokivi : ”Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja he tulevat hallitsemaan maan päällä." (Ilm. 5:9-10).
Me saamme kaikki olla Jumalan pappeja Kristuksessa – toisia varten!
Kristus on antanut meille pelastuksen verensä kautta. Pääsiäistä saamme viettää turvallisin mielin, synnit on anteeksi, syntiuhri on ottanut ne päällensä ja kantanut ristinpuulle erämaahan. Niin kauaksi on synnin syyllisyys meistä siirretty, ettei se enää meitä palaa syyttämään. Hän nousi kuolleista ja aloitti iankaikkisen elämän itsessään. Saamme olla vapaat Jumalan lapset ahkeroimaan hyviä tekoja ja rakkautta toistemme ja uskosta osattomien hyväksi. Tämä on Kristuksen papin tehtävä joka aika ja hetki.
Jumalan rauhalla
VESA PÖYHTÄRI
Työkuulumisia
Syksy meni vilkkaasti. Joka kuukausi oli kalenteri täynnä. Onneksi joulunpyhät sain olla ihan paikallaan ja joutilaana. Syksyllä vierailin enemmän Pietarsaaren seudulla kuin aikaisemmin. Oli mukava käydä sillä alueella ja palvella sanalla. Toinen painopistealue on Oulun seutu, jossa minulla on Toukomettisen rukoushuoneessa tehtäviä (nuortenillat, ja lähetyspiiri sekä saarnat vuorollaan). Kristillisten järjestöjen opiskelijatyö työllistää myös jonkin verran. On todella hienoa, että saa nähdä uskovia ja vakavasti uskon ottavia nuoria eri järjestöissä. Jumala on siunannut Oulun opiskelijatyötä niin, ettei täällä ole kevyt henki vaikka toiminta onkin iloista ja nuorekasta. Kevätkin on jo hyvästi täynnä - mm. kolme Venäjän reissua on tiedossa!
Jumalanpalveluksista
Jumalanpalveluksia, sitä papin ominta työtä, teen tasaiseen tahtiin. Nytkin kirjettä kirjoittaessa olen linja-autossa matkalla Jyväskylään pitämään opiskelijailtaa ja jumalanpalvelusta Jyväskylän Luther-kirkkoon (SLEY). Heillä on siellä oma kirkko ja jumalanpalvelusyhteisö. Se on kirkon työtä eikä kilpaile kuin positiivisesti kirkon seurakuntien jumalanpalvelusten kanssa. Näitä kuitenkin tekisin vielä enemmänkin. Mielestäni rauhansanalaisten olisi syytä ottaa vastuulleen myös jumalanpalvelusten pitäminen, kuten toisetkin herätysliikkeet ovat tehneet. Olen kirjoittanut jumalanpalvelusyhteisöistä blogissani.
Jokainen seurakunta on jumalanpalvelusyhteisö
Jokainen seurakunta on jo nyt jumalanpalvelusyhteisö. Yhteisö ei ole mikään uusi keksintö vaan sitä vanhaa kristillisyyttä, jota on eletty jo 2000 vuotta. Se on myös osa lestadiolaista perinnettä. Tavallaan Pajalan seurakunnassa syntyi lestadiolainen jumalanpalvelusyhteisö, kun Laestadius alkoi pitää erityisesti heränneille tarkoitettuja jumalanpalveluksia sunnuntaisin toiseen kellonaikaan. Se ei ollut suljettu muilta heränneiltä.
Jumalanpalvelusyhteisömalli on kirkon sisäinen ratkaisu perinteiseen virkakäsitykseen pitäytyville herätysliikkeille. Jokainen rukoushuone voi sellaisia perustaa rukoushuoneidensa yhteyteen. Sanajumalanpalvelusta voi pitää jos rukoushuoneelle on myönnetty oikeus pitää jumalanpalveluksia ja ehtoolliskirkkoja. Ehtoollislupakin on myönnetty rukoushuoneelle viimeksi viime keväänä Hyvinkään vanhauskoiselle rukoushuoneelle. Tämä olisi vastuullinen askel. Se on myös ainoa tapa, jolla enää on mahdollista saada varmasti naispapiton jumalanpalvelus ilman yllätyksiä sellaisissa seurakunnissa, joissa on yksikin naispappi.
Samalla se vapauttaisi kirkkoherrat siitä vaikeudesta, joka heillä on järjestää ja luvata naispapittomia messuja. Yhteisömallissa herätysliike asettaa papin vastaamaan jumalanpalveluksista. Pappi huolehtii jumalanpalveluksesta ja vastaa siitä suoraan tuomiokapitulille. Näin Raamatun mukainen opetus ja käytäntö voi vielä jatkua myös kirkossamme.
Jumalanpalvelusyhteisön avainkysymys ei ole jumalanpalvelusten ja seurojen suhde – kumpia on enemmän. Ratkaisevaa on, että yhteisö kutsuu itselleen sanan ja sakramenttien hoitajan, jonka vastuulla on jumalanpalveluselämän hoitaminen. Sellainen voi olla myös hätätapauksessa Inkerin kirkossa pappisdiakoniksi vihitty saarnaaja. Samalla jumalanpalvelusyhteisö on osa Kristuksen maailmanlaajaa kirkkoa.
Rakas kirkko
Kirkkomme on meille rakas ja siksi tahdomme sen piirissä noudattaa sitä uskoa ja käytäntöä, jonka Herra on sanassaan asettanut. Pysymällä Jumalan sanassa uskollisesti voimme parhaiten auttaa kirkkoa.
__________________________________________________
Talousasiaa
Kannatusrenkaan jäseniä on nyt n. 200. Lopullinen tavoitteemme on n. 250 jäsentä. Taloudellinen tavoitteemme on 4000-5000 euroa kuukaudessa, jolloin varaa jää myös toimintaan. Työntekijän sosiaalimaksut ovat Suomessa niin suuria, että iso osa palkasta menee valtiolle eläkemaksuihin ja muuhun tarpeelliseen.
Milloin ja miten voin lahjoittaa?
Jos mahdollista, voit suorittaa maksun ennen jokaisen kuukauden 15. päivää. Lahjoituksen suuruuden päätät itse.
Tili: Maksun saaja: LFF rf. / Pöyhtärin tukiryhmä
Tilinro. 106530-223499 Viite: 13
Anna pankin hoitaa kuukausimaksusi— tee maksusopimus
Pankki maksaa automaattisesti tililtäsi sopimasi kuukausimaksun verran, kun nettipankissa rastitat tarpeellisen vaihtoehdon, tai kävelet pankkiin ja sanot ”Tämän verran kuukausittain tälle tilille” ja näytät tämän kirjeen.
Vesan tukiryhmä
perjantai 15. tammikuuta 2010
Mikä on Jumalanpalveusyhteisö?
Mikä on jumalanpalvelusyhteisö?
Jumalanpalveusyhteisö on Suomen kirkossa yleinen muoto järjestää jumalanpalveluselämää perinteisen virkakäsityksen mukaan uskoville jäsenille. Lähes kaikilla herätysliikkeillä on jumalanpalveusyhteisöjä, joista toisilla on omat kirkot (SLEY), toisilla omat tai vuokratut “kappelit” (Kansanlähetys, SLEF, Raamattuopisto sekä Kylväjä). Rauhasanlaisuudessakin on jo omat viritelmät. Jumalanpalveluksista huolehtii tehtävään kutsuttu pastori. Jumalanpalvelukset ovat virallisesti Suomen evl-kirkon jumalanpalveluksia. Luther-säätiön messut ovat evl-kirkon kannalta harmaalla alueella, sillä kirkko ei laske niitä kirjanpitoonsa, vaikka kaikki sen papit kuuluvat Suomen evl-kirkkoon ja osa heistä on myös Suomen kirkon virallisia pappeja.
Jumalanpalvelusyhteisön perustaminen
Ryhmä uskovia voi perustaa jumalanpalvelusyhteisön ja kutsua yhteisölle papin. Ennen aloittamista asia on vietävä rukouksissa Jumalan luokse ja pyydettävä johdatusta hankkeelle ja voimaa kilvoitteluun. Jeesus sanoo, että “ilman minua te ette voi mitään tehdä”. Sen jälkeen aletaan toimeen sanan valossa.
Pappina voi toimia kirkossa vihitty pappi tai ulkomailla vihitty pappi. Ulkomailla vihityn papin kohdalla on se ongelma, ettei evl-kirkko helposti hyväksy sellaista jumalanpalvelusta rekisteriinsä.
Ihanteellinen tilanne on se, että on jo olemassa herätysliikkeen toiminta paikkakunnalla, joka ottaa tilanteen muuttuessa askeleen eteenpäin ja “palaa jumalanpalvelukseen” kutsumalla itsellensä papin hoitamaan jumalanpalveluselämää keskuudessaan. Ei ehtoollisjumalanpalveluksia tarvitse heti olla joka sunnuntai, riittää kerran kuukaudessa. Raamatullista olisi kyllä viettää joka viikko. Toisina sunnuntaina kokoonnutaan sitten sanan ääreen ns. “seuroihin”. Tärkeintä on, että on asetettu paimen ja on seurakunta ja runsas sanan viljely raittiissa hengessä.
Jumalanpalveluspaikka on syytä katsoa tarpeen mukaan. Pienelle yhteisölle riittää pienempi tila, suuremmalle pitää olla suurempi. Koti käy aluksi hyvin. Kodeissa alkukirkkokin vietti jumalanpalvelusta, apostolit eivät tienneet suuremmista. Rukoushuoneet ovat hyviä tiloja. Paikallisseurakunnalta myös voi kysyä jotakin tilaa käyttöön.
Papin tehtävä on olla paimen, joka Raamatun mukaisen mallin mukaisesti huolehtii laumasta Jumalan sanalla ja sakramenteilla. Jumalanpalveluksen lisäksi tehtäviin kuuluu sitten muitakin opetustilaisuuksia tarpeen mukaan. Papin kustannukset täytyy sovittaa tehtävän ja yhteisön suuruuden mukaan. Maallikkosaarnaajat ja pappi tekevät työtä veljellisessä yhteisymmärryksessä.
Jumalanpalvelusyhteisö on osa Kristuksen maailmanlaajaa kirkkoa
Yhteisö ei voi olla saari, joka yksin elää ja yksin julistaa Kristusta. Yhteisö on seurakunta, joka kokoontuu paimenen kanssa sanan ja sakramenttien ääreen. Sakramentit ja sana ovat kaikkien yhteistä omaisuutta ja Herra on sama. Siksi seurakunta on “yksi, pyhä, yhteinen ja apostolinen” kirkko yhdessä Kristus-ruumissa toisten tunnustavien kristittyjen kanssa. Se tekee yhteistyötä muiden tunnustajien kanssa tarpeen mukaan.
Vesa Pöyhtäri
Jumalanpalveusyhteisö on Suomen kirkossa yleinen muoto järjestää jumalanpalveluselämää perinteisen virkakäsityksen mukaan uskoville jäsenille. Lähes kaikilla herätysliikkeillä on jumalanpalveusyhteisöjä, joista toisilla on omat kirkot (SLEY), toisilla omat tai vuokratut “kappelit” (Kansanlähetys, SLEF, Raamattuopisto sekä Kylväjä). Rauhasanlaisuudessakin on jo omat viritelmät. Jumalanpalveluksista huolehtii tehtävään kutsuttu pastori. Jumalanpalvelukset ovat virallisesti Suomen evl-kirkon jumalanpalveluksia. Luther-säätiön messut ovat evl-kirkon kannalta harmaalla alueella, sillä kirkko ei laske niitä kirjanpitoonsa, vaikka kaikki sen papit kuuluvat Suomen evl-kirkkoon ja osa heistä on myös Suomen kirkon virallisia pappeja.
Jumalanpalvelusyhteisön perustaminen
Ryhmä uskovia voi perustaa jumalanpalvelusyhteisön ja kutsua yhteisölle papin. Ennen aloittamista asia on vietävä rukouksissa Jumalan luokse ja pyydettävä johdatusta hankkeelle ja voimaa kilvoitteluun. Jeesus sanoo, että “ilman minua te ette voi mitään tehdä”. Sen jälkeen aletaan toimeen sanan valossa.
Pappina voi toimia kirkossa vihitty pappi tai ulkomailla vihitty pappi. Ulkomailla vihityn papin kohdalla on se ongelma, ettei evl-kirkko helposti hyväksy sellaista jumalanpalvelusta rekisteriinsä.
Ihanteellinen tilanne on se, että on jo olemassa herätysliikkeen toiminta paikkakunnalla, joka ottaa tilanteen muuttuessa askeleen eteenpäin ja “palaa jumalanpalvelukseen” kutsumalla itsellensä papin hoitamaan jumalanpalveluselämää keskuudessaan. Ei ehtoollisjumalanpalveluksia tarvitse heti olla joka sunnuntai, riittää kerran kuukaudessa. Raamatullista olisi kyllä viettää joka viikko. Toisina sunnuntaina kokoonnutaan sitten sanan ääreen ns. “seuroihin”. Tärkeintä on, että on asetettu paimen ja on seurakunta ja runsas sanan viljely raittiissa hengessä.
Jumalanpalveluspaikka on syytä katsoa tarpeen mukaan. Pienelle yhteisölle riittää pienempi tila, suuremmalle pitää olla suurempi. Koti käy aluksi hyvin. Kodeissa alkukirkkokin vietti jumalanpalvelusta, apostolit eivät tienneet suuremmista. Rukoushuoneet ovat hyviä tiloja. Paikallisseurakunnalta myös voi kysyä jotakin tilaa käyttöön.
Papin tehtävä on olla paimen, joka Raamatun mukaisen mallin mukaisesti huolehtii laumasta Jumalan sanalla ja sakramenteilla. Jumalanpalveluksen lisäksi tehtäviin kuuluu sitten muitakin opetustilaisuuksia tarpeen mukaan. Papin kustannukset täytyy sovittaa tehtävän ja yhteisön suuruuden mukaan. Maallikkosaarnaajat ja pappi tekevät työtä veljellisessä yhteisymmärryksessä.
Jumalanpalvelusyhteisö on osa Kristuksen maailmanlaajaa kirkkoa
Yhteisö ei voi olla saari, joka yksin elää ja yksin julistaa Kristusta. Yhteisö on seurakunta, joka kokoontuu paimenen kanssa sanan ja sakramenttien ääreen. Sakramentit ja sana ovat kaikkien yhteistä omaisuutta ja Herra on sama. Siksi seurakunta on “yksi, pyhä, yhteinen ja apostolinen” kirkko yhdessä Kristus-ruumissa toisten tunnustavien kristittyjen kanssa. Se tekee yhteistyötä muiden tunnustajien kanssa tarpeen mukaan.
Vesa Pöyhtäri
keskiviikko 13. tammikuuta 2010
Mikkelin piispa kehuu Luther-säätiötä
YLE:n uutisissä Mikkelin piispa Seppo Häkkinen antaa tunnustusta Luther-säätiön työlle. “LUTHER-SÄÄTIÖ ON TARJONNUT MONILLE SUOMALAISILLE HYVÄN HENGELLISEN YHTEISÖN JA HENGELLISTÄ OPETUSTA”. Samassa uutisleikkeessä hän tosin myös moittii siitä, että nyt oman piispan myötä LS on ottamassa askeleen ulos kirkosta. LS itse katsoo ja ilmoittaa pastorinsa Kalle Väätäisen suulla, ettei LS aio erota kirkosta, vaan jatkaa Suomessa perinteistä luterilaista jumalanpalvelusta.
Tämä tilanne tuntuu tutulta. Tuntuu kuin se olisi eletty jo aiemminkin.
Lutherin ajan Saksassa tilanne oli samantyyppinen. Sen ajan kirkollinen hallinto ei tahtonut piispojensa toimesta vihkiä luterilaisia seurakuntien paimeniksi. Kun kyselyihin toistuvasti vastattiin, ettei heitä vihitä, luterilaiset seurakunnat asettivat itse ja vihkivät uusia pappeja aikaisempien pappien ja uusien piispojen toimittamilla vihkimyksillä. Näin jumalanpalvelus saattoi jatkua esteettömästi. Roomalle uskolliset piispat ohitettiin, koska heidän katsottiin estävän evankeliumia vihkimyskiellollaan.
Suomen evl kirkko näyttää nyt rakentaneen itselleen hankalan tilanteen. Kun Saksassa 1500-luvulla tilanne oli osapuolten erilainen käsitys evankeliumin opista, kirkollisesta vallasta ja sakramenteista, nyt Suomessa tilanne on se, että osapuolten välillä vallitsee yhteinen käsitys näistä kaikista. Luther-säätiötä ja meitä muita vanhauskoisia sekä kirkon valtaa pitäviä yhdistää sama tunnustus. Tunnustuskirjat on maksimaalinen yhteinen perusta. Piispa Häkkisen sanoin hänen "vastapuolensa" on tarjonnut "hyvän hengellisen kodin monille suomalaisille". Se on hyvä hengellinen tunnustus. Tilanteen hankaluus on siinä, että nykyiset piispamme ovat sitoutuneet olemaan vihkimättä perinteisellä virkakannalla olevia papeiksi. Samalla he ovat tuominneet heitä sen uskon noudatamisesta, jota Häkkinen kehuu. Sen ymmärtäisi, jos he ajattelisivat, että on kyseessä harhaoppi. Mutta nyt he toisella suulla kehuvat ja toisella vastustavat. Samasta lähteestä tulee makeaa ja karvasta vettä. Näin he itse toteuttavat Saksan kirkkohistoriaa maassamme.
Häkkinen ei ole ainoa, joka antaa tunnustusta vanhuskoiselle teologialle. Sitä teki jo piispainkokouksen päätöskin vuodelta 2006. Päätöksessä todettiin, että kyseessä ei ole väärä opetus. Evl-kirkko itsekin tahtoo ainakin periaatteessa olla sen kirkon perillinen, joka vielä kaksikymmentä vuotta sitten opetti perinteistä virkakäsitystä.
Moni rientää tuomitsemaan Luther-säätiötä uuden piispan hankkimisesta. Minä, ja moni kirkon pappi, emme tuomitse. Rukoilemme sen sijaan, että evankeliumi saisi näin entistä vahvemmin jatkaa työtään suomalaisten keskuudessa. Säätiön ajatus ei liene tehdä tätä vain saadakseen olla erillään omissa yhteisöissään, vaan evankeliumin vapaan julistuksen tähden meidän kaikkien kanssa.
Vesa Pöyhtäri
Oulun hiippakunnan hiippakuntavaltuutettu
Tämä tilanne tuntuu tutulta. Tuntuu kuin se olisi eletty jo aiemminkin.
Lutherin ajan Saksassa tilanne oli samantyyppinen. Sen ajan kirkollinen hallinto ei tahtonut piispojensa toimesta vihkiä luterilaisia seurakuntien paimeniksi. Kun kyselyihin toistuvasti vastattiin, ettei heitä vihitä, luterilaiset seurakunnat asettivat itse ja vihkivät uusia pappeja aikaisempien pappien ja uusien piispojen toimittamilla vihkimyksillä. Näin jumalanpalvelus saattoi jatkua esteettömästi. Roomalle uskolliset piispat ohitettiin, koska heidän katsottiin estävän evankeliumia vihkimyskiellollaan.
Suomen evl kirkko näyttää nyt rakentaneen itselleen hankalan tilanteen. Kun Saksassa 1500-luvulla tilanne oli osapuolten erilainen käsitys evankeliumin opista, kirkollisesta vallasta ja sakramenteista, nyt Suomessa tilanne on se, että osapuolten välillä vallitsee yhteinen käsitys näistä kaikista. Luther-säätiötä ja meitä muita vanhauskoisia sekä kirkon valtaa pitäviä yhdistää sama tunnustus. Tunnustuskirjat on maksimaalinen yhteinen perusta. Piispa Häkkisen sanoin hänen "vastapuolensa" on tarjonnut "hyvän hengellisen kodin monille suomalaisille". Se on hyvä hengellinen tunnustus. Tilanteen hankaluus on siinä, että nykyiset piispamme ovat sitoutuneet olemaan vihkimättä perinteisellä virkakannalla olevia papeiksi. Samalla he ovat tuominneet heitä sen uskon noudatamisesta, jota Häkkinen kehuu. Sen ymmärtäisi, jos he ajattelisivat, että on kyseessä harhaoppi. Mutta nyt he toisella suulla kehuvat ja toisella vastustavat. Samasta lähteestä tulee makeaa ja karvasta vettä. Näin he itse toteuttavat Saksan kirkkohistoriaa maassamme.
Häkkinen ei ole ainoa, joka antaa tunnustusta vanhuskoiselle teologialle. Sitä teki jo piispainkokouksen päätöskin vuodelta 2006. Päätöksessä todettiin, että kyseessä ei ole väärä opetus. Evl-kirkko itsekin tahtoo ainakin periaatteessa olla sen kirkon perillinen, joka vielä kaksikymmentä vuotta sitten opetti perinteistä virkakäsitystä.
Moni rientää tuomitsemaan Luther-säätiötä uuden piispan hankkimisesta. Minä, ja moni kirkon pappi, emme tuomitse. Rukoilemme sen sijaan, että evankeliumi saisi näin entistä vahvemmin jatkaa työtään suomalaisten keskuudessa. Säätiön ajatus ei liene tehdä tätä vain saadakseen olla erillään omissa yhteisöissään, vaan evankeliumin vapaan julistuksen tähden meidän kaikkien kanssa.
Vesa Pöyhtäri
Oulun hiippakunnan hiippakuntavaltuutettu
torstai 7. tammikuuta 2010
Seitsemäs käsky/sjunde budet
Katekismuskoulussa olemme seitsemäsnnessä käskyssä menossa. Voit katsoa diat TÄSTÄ.
Katekes-skolans sjunde budet. Klicka HÄR.
Käsky varkaudesta ei ole niin yksioikoinen, kuin sen voisi kuvitella olevan. Tiedostamme kyllä keskimäärin, mitä on perinteinen varastaminen. Mutta olemmeko huomanneet tiedostamattoman varkauden, sellaisen varastamisen, jota emme ole tienneetkään tekevämme. Käskyn lähtökohta on "Jumalan on maa, ja kaikki, mitä siinä on."
Katekes-skolans sjunde budet. Klicka HÄR.
Käsky varkaudesta ei ole niin yksioikoinen, kuin sen voisi kuvitella olevan. Tiedostamme kyllä keskimäärin, mitä on perinteinen varastaminen. Mutta olemmeko huomanneet tiedostamattoman varkauden, sellaisen varastamisen, jota emme ole tienneetkään tekevämme. Käskyn lähtökohta on "Jumalan on maa, ja kaikki, mitä siinä on."
torstai 24. joulukuuta 2009
Jumala syntyi seimeen!
Näin lyhyt on joulusaarna tänä jouluna. Kuitenkin kolmessa sanassa on sisällä koko Jumalan ääretön rakkaus meitä langenneita syntisiä kohtaan. Me emme kyenneet pelastamaan itseämme, olemme siihen liian heikkoja, emmekä me edes tahdo sitä tehdä. Omassa varassamme me emme tahdo seurata Jumalaa ja käydä häntä kohti. Esivanhempamme, vaikka heillä ei ollut perisyntiäkään, valitsivat perkeleen Jumalan sijasta. Kuinka paljon ennemmin me! Raamattu sanoo Jumalan äärettömästä rakkaudesta: "Jumala rakasti meitä jo silloin, kun me olimme hänen vihamiehiänsä".
Jumala syntyi seimeen! Ihminen oli rikkonut Jumalaa vastaan. Siksi ihmisen oli rikkomus sovitettava. Rikkomus ja syntivelka oli ääretön. Siksi ihminen, tai edes puolijumala ja arkkienkeli ei olisi voinut taakkaa kantaa. Äärettömän Jumalan täytyi tulla ihmiseksi, että me voisimme saada anteeksi. Joululaulu sertoo tästä kauniisti: "Sä tulit halpaan seimehen, vaikk' eivät kultavaattehet sun oisi valtas arvoises."
Seimeen laskeminen kertoo meille Jumalan pelastusteosta myös toisessa merkityksessä. Jumala ei asettunut ihmisten petaamaan valtasysteemiin, kunigasten linnaan, vaan luomakuntansa keskelle eläinsuojaan. Siellä hän on omien luomistekojensa ympäröimänä heidän hellässä huomassa. Paikalla on aluksi vain kaksi ensimmäistä Jumalan luomaa instituutiota - perhe ja seurakunta. Nämä olivat jo paratiisissa läsnä. Pyhä perhe ja seurakunta. Seurakunta oli kahden hengen suuruinen, Joosef ja Maria, joka palvoi seimessä makaavaa luojaansa. Tämä tarkoittaa kuten sen kristinoppimme meille kertoo , että Jumala pelastaa ihmisen omilla teoillaan. Niihin ei saa sekoittaa mitään ihmisestä. Ihmisten valtasysteemit ja hieno hallinto kuvioineen ei kelpaa vuoteeksi. Jumala asettaa omat tekonsa meitä varten, me otamme ne vain vastaan ja ihmettelemme hänen rakkauttansa. Nämä Jumalan teot ovat Jumalan syntyminen ihmiseksi, ristiin sovitus, sana ja sakramentit. Näillä Jumala synnyttä meidät uudesti seurakuntaansa, joka on "yksi, pyhä, yleinen ja apostolinen" Kristuksen ruumis. Yksi, vaikka se on kaikkialla ja ulottuu ajan rajan yli myös riemuitsevaan seurakuntaan.
Lunastuksen salaisuus on yhteyden luominen Jumalan ja ihmisen välille. Ylösnoussut Kristus istuu Isän oikealla puolella jumalallisessa vallassa ja voimassa. Hän on ottanu meidät yhteyteensä. Ihmisvljemme Jeesus istuu Jumalan vierellä ja on itse Jumala. Me olemme hänen ruumiinsa ja salatulla tavalla liitymme jo nyt Jumalaan itseensä Kristuksen ihmisyydessä: "Minä rukoilen,...että hekin meissä olisivat.." (Joh. 17:21).
Hyvää joulua ja siunattua uutta vuotta toivoo
Vesa ja Karita Pöyhtäri lapsineen
maanantai 21. joulukuuta 2009
Pari kuvaa Virosta
Kävimme vajaan viikon lähetysmatkalla Virossa Olavi Palovaaran kanssa. Kiersimme ympäri Viron eri kohteissa. Vierailimme myös Vinnin lastenkodissa, johon meille tutut lapset Injun lastenkodista on siirtyneet asumaan. Veimme lapsille Oulun Toukomettisten joululahjan sekä Tuiran diakoniapiirin ja toukomettisen lähetyspiirin kutomia villasukkia.
On kyllä lapset saaneet nyt ulkonaisesti hyvät tilat. Todella hyvää laatua ja rakentamista. Rauhallisella alueella ja osaavien hoitajien hoidossa. On myös rukousvastaus, että ovet ovat avautuneet lastenkotiin ja uuden johtajan kanssa on rakentuneet luottavaiset suheteet. Raija Hirvensalo on ollut avainasemassa suhteiden rakentamisessa, siitä kiitos Raijalle.
Kaksi viimeistä päivää vietimme Pärnussa. valitettavasti tapaaminen kirkkoherran kanssa ei onnistunut tällä kertaa, mutta inkeriläismummojen kanssa meillä oli taas mukava tavata. Hoidamme inkeriläisten seuroja yhdessä esikoislestadiolaisten kanssa. Meillä on hyvä yhteisymmärrys ja yhteistyö myös seurakunnan kanssa on ollut kaikki nämä vuodet toimivat.
Ylinnä oleva kuva on Pärnun Elisabetin kirkosta, jossa vietimme messua. Tällä kertaa minä sain saarnata ja Olavi hoiti liturgian. Oli harvinaista, että matkalla oli kaksi pappia. "Tuhlausta" sanoi Leo.
Kotimatkalla oli käydä köpelösti. Söimme matkalla Pärnusta Tallinnaan. Laivan lähtöön oli sopivasti aikaa. Mutta sitten lumipyry sekoitti aikataulut, eikä ollutkaan mahdollista ajaa normaalia nopeutta. Pienellä riskillä ajoimme ja ehdimme laivaan juuri ja juuri - kolmen minuutin marginaalilla. Takanamme pantii laivan ovi kiinni ja laiva lähti kohti Helsinkiä.
tiistai 8. joulukuuta 2009
Toinen laintaulu / 4. käsky
Toinen laintaulu sisältää ihmisten keskinäiseen elämään liittyvät käskyt. Luojamme on kiinnoostunut arkipäivästämme, siitä mitä me teemme, miten harjoitamme ammattiamme, miten elämme perheessä, yhteiskunnassa ja seurakunnassa. Jumalan ihastus on ihmislapset. On turvallista, kun tietää, että emme ole täällä yksin omin nokkinemme, vaan Herramme on kanssamme ja johtaa mietä tahtonsa tietä.
Toisen laintaulun aloittaa käsky vallasta ja alamaisuudesta. Jumala on luonut ihmisen elämään muiden kanssa. Ihmiset järjestätyvät yhteisöihin sen tähden, että meihin on luotu sellainen tarve. Yhteiselämä ei onnistu, jos yhteisöllä ei ole asetettua järjestystä. Vastuunkantajat, johtajat, työntekijät, opettajat, taiteilijat, kasvavat ja kasvattajat... nämä kaikki ovat yhteisörooleja. ON taito olla johtaja. Taito on myös olla alamainen. Kaikki me olemme näitä molempia eri yhteisöllisissä suhteissa.
Ihmisen ensimmäinen yhteisö on perhe. Se on ihmiselämän harjoittelumaaperä. Perhe on hyvä kasvualusta sen tähden, että se ei ole ihmisten itsenäisesti kehittelemä instituutio, vaan sen alkuperä ja asettaminen on Jumalalta. Jumala loi Adamin ja Eevan ja asetti näin miehen ja naisen välisen avioliiton lasten kasvupaikaksi. Lasten kasvu on ollut Jumalalle sellainen erityishuoli, että hän on tahtonut pitää itsellään lasten kasvualustan muodostamisen.
Perheen asettamisessa ensimmäiseksi yhteisöksi voidaan nähdä sellainen tarkoitus, että Jumala sen kautta ulottaa siunaavan vaikutuksensa kaikkiin muihinkin yhteisöihin, joihin kasvavat ihiset sitten liittyvät ja kantavat niissä vastuuta. Kun kasvatus "onnistuu" se tuottaa siunausta (Tässä kohtaa jokaisen vanhemman päät painuvat ja mieleen tulee arka rukous, "Johdata Herra minua isänä ja äitinä antamaan näille lapsille jotakin sinun siunauksestasi".)
Ei voi kuin ihmetellä sitä jumalallisenrakkauden ja hyvän johdatuksen määrää...
Käy katsomassa diat kohdasta "KATEKISMUSKOULU"
Vesa
Toisen laintaulun aloittaa käsky vallasta ja alamaisuudesta. Jumala on luonut ihmisen elämään muiden kanssa. Ihmiset järjestätyvät yhteisöihin sen tähden, että meihin on luotu sellainen tarve. Yhteiselämä ei onnistu, jos yhteisöllä ei ole asetettua järjestystä. Vastuunkantajat, johtajat, työntekijät, opettajat, taiteilijat, kasvavat ja kasvattajat... nämä kaikki ovat yhteisörooleja. ON taito olla johtaja. Taito on myös olla alamainen. Kaikki me olemme näitä molempia eri yhteisöllisissä suhteissa.
Ihmisen ensimmäinen yhteisö on perhe. Se on ihmiselämän harjoittelumaaperä. Perhe on hyvä kasvualusta sen tähden, että se ei ole ihmisten itsenäisesti kehittelemä instituutio, vaan sen alkuperä ja asettaminen on Jumalalta. Jumala loi Adamin ja Eevan ja asetti näin miehen ja naisen välisen avioliiton lasten kasvupaikaksi. Lasten kasvu on ollut Jumalalle sellainen erityishuoli, että hän on tahtonut pitää itsellään lasten kasvualustan muodostamisen.
Perheen asettamisessa ensimmäiseksi yhteisöksi voidaan nähdä sellainen tarkoitus, että Jumala sen kautta ulottaa siunaavan vaikutuksensa kaikkiin muihinkin yhteisöihin, joihin kasvavat ihiset sitten liittyvät ja kantavat niissä vastuuta. Kun kasvatus "onnistuu" se tuottaa siunausta (Tässä kohtaa jokaisen vanhemman päät painuvat ja mieleen tulee arka rukous, "Johdata Herra minua isänä ja äitinä antamaan näille lapsille jotakin sinun siunauksestasi".)
Ei voi kuin ihmetellä sitä jumalallisenrakkauden ja hyvän johdatuksen määrää...
Käy katsomassa diat kohdasta "KATEKISMUSKOULU"
Vesa
keskiviikko 18. marraskuuta 2009
Joululahjaksi kirkolle katto
Muistatte varmasti, kun syyskuussa sain vierailla Ugandan luterilaisessa kirkossa. Vierailin myös erään kylän jumalanpalveluksessa. Jumalanpalvelus vietettiin kuvassa näkyvässä kirkossa, jonka kyläläiset ovat itse rakentaneet. Katto vain puuttuu.Kylän vanha emäntä pyysi minua, että voisinko avustaa katon hankkimisessa, heillä on rahat loppuneet.
Kyselin eräältä paikalliselta, kuinka paljon voisivat olla katon rakentamisen todelliset kustannukset (materiaalit). Hän arveli varovaisesti, että 1000 dollaria. Itse ajattelin, että ei nyt kokonaista kattoa voi saada tuhannella dollarilla edes Ugandassa (kattotuolit, naulat ja pellit sekä profiililaudat). Lisäsin mielessäni siihen vähän päälle ja otin selvää paikallisesta kattopeltifirmasta n. 180 m2 katon peltien hinnan. Hinta oli n. 1100 euroa). Realistinen hinta voisi liikkua tuossa 1500 euron korvilla.
Tule mukaan antamaan joululahja Masakan seurakunnalle. Kerätään tuo 1500 euroa porukalla. Keräyksestä vastaa ystäväni, joka on Ugandan evankelisluterilaisen kirkon presidentti. Jos haluat liittyä, ota minuun yhteyttä. Teknisesti keräys hoituu siten, että ilmoitat minulle (vpoyhtari@hotmail.com), kuinka paljon voisit lahjoittaa ja kun summa on saatu kokoon, ilmoitan siitä tällä blogilla. Sen jälkeen voimme lähettää rahan LFF tililleni, josta se ohjataan Ugandan kirkon kansainväliselle pankkitilille.
Me panemme Karitan kanssa tuohon aluksi 200 euroa. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.
Vesa Pöyhtäri
perjantai 6. marraskuuta 2009
Janis Vanags on meidän uskonystävämme. Latvian kirkko erosi Porvoon yhteisöstä
Latvian kirkon arkkipiispa Janis Vanags on Rauhan Sanassa tuttu mies. Hän on saarnannut rukoushuoneissa ja ollut mukana monissa seuroissa. Kuvassa olemme yhdessä hänen kanssaan Himangan isoissa seuroissa vuonna 1989 Himangan kirkon edessä.
Ruotsin kirkon negatiivisen kehityksen johdosta latvian kirkko on tänä vuonna eronnut Porvoon kirkkoliitosta, tiedottaa Porvoon hiippakunnan lehti Kyrkpressen.
Miksi kirkot hajoavat? Kristus on Kirkon ainoa Herra. Hän on antanut sille sanansa ja johdatuksensa pyhässä Raamatussa. Kristuksen sanojen varaan rakentaminen on kalliolle rakentamista. Kun alla on Kristus-kallio, on turvallista matkata taivasta kohden. Kun olemme samalla kalliolla, kuulumme yhteen, vaikka välimätkaa olisi tuhansia kilometrejä. Kristuksen kirkko ei tunne kansallisuusrajoja. Suomalaiset kristityt ja vaikkapa afgaanikristityt ovat yksi Kristuksen kirkko.
Saatana ei halua oikeaa Kristus-yhteyttä. Kyllä hän haluaa yhteyttä - sellaista yhteyttä, joka perustuu hänen "sanaansa" eli valheeseen. Saatanakin osaa ystävällisyyden ja toveruuden perusteet. Houkuttelevasti ja kaverina hän esiintyi paratiisissakin esivanhemmillemme. Mutta saatanan toveruus on syntitoveruutta. Syntiin langennut ihminen, joka ei tahdo tehdä parannusta lankeemuksestaan, alkaa jonkun ajan kuluttua etsiä samankalaisia ihmisiä, jotka ovat ja nauttivat elämästä samassa synnissä. On helpompi elää synnissä, omatunto on hiljaisempi, kun mukana on muitakin jotka hyväksyvät väärän elämän ja opin.
Valvova kristitty on langenneen ystävä, mutta ei langenneen syntitoveri. Emme antaudu samaan tottelemattomuuteen Jumalan sanaa vastaan. Tämän teemme sen tähden, että Kristus-kallio saisi tuoda lujan maaperänsä ja pelastuksen myös langenneen ystävämme jalkojen alle. Jos mekin luovumme sanasta, virta vie mennessään koko rakennuksen.
Tämä soveltuu myös paikalliskirkkojen välisiin suhteisiin. Me olemme ystäviä, mutta emme syntitovereita. Ystävinä me haluamme neuvoa paluutien takaisin Kristus-kalliolle. Haluamme temmata heidät takaisin turvaan. Emme kuitenkaan voi auttaa, jos itse irrotamme jalat kalliolta ja antaudumme virtaan uimaan. Jeesuksen kallio ja virta-vertauksessa virta hajotti rakennuksen, joka ei ollut kallion varassa.
Olen sydämessäni vakuuttunut siitä, että Latvian piispa on valmis auttamaan Ruotsin kirkkoa ystävänä, mutta ei syntitoverina. Rukoillaan yhdessä Janiksen ja Kristuksen kirkon puolesta Latviassa. Rukoillaan myös ruotsalaisten puolesta "ystävinä, muttei syntitovereina".
Mutta te, rakkaani, rakentakaa itseänne pyhimmän uskonne perustukselle, rukoilkaa Pyhässä Hengessä ja pysyttäkää niin itsenne Jumalan rakkaudessa, odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen laupeutta iankaikkiseksi elämäksi. Ja armahtakaa toisia, niitä, jotka epäilevät, pelastakaa heidät, tulesta temmaten; toisia taas armahtakaa pelolla, inhoten lihan tahraamaa ihokastakin. Mutta hänelle, joka voi varjella teidät lankeamasta ja asettaa teidät nuhteettomina, riemuitsevina, kirkkautensa eteen, hänelle, ainoalle Jumalalle ja meidän pelastajallemme Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, hänelle kunnia, majesteetti, voima ja valta ennen kaikkia aikoja ja nyt ja iankaikkisesti! Amen. Juud. 1:20-25
perjantai 19. kesäkuuta 2009
Muslimien Eurooppa-lähetys ja Herran vastaus
1980-luvun puolivälissä olin lähetystyössä Englannissa. Vietimme seitsemän nuoren aikuisen kanssa vajaan vuoden Lontoossa ja teimme lähetystyötä Lontoon siirtolaisten parissa. Tuohon aikaan siirtolaisia oli jo miljoona yksin Lontoon kaupungissa. Suurin osa siirtolaisista oli muslimeja.
Meillä oli monia hyviä keskusteluja heidän kanssaan. Yleisvaikutelma heistä oli ystävällinen. Tietysti ymmärsimme, että heidänkin motiivi oli käännyttää meitä Islamin uskoon, sillä Islam on lähetysuskonto, jonka päämääränä on tehdä koko maailma islamilaiseksi. Tähän heitä velvoittaa Koraani.
Tällä viikolla posti toi minulle Kristet Perspektiv-lehden. Lehden pääkirjoitus herätti vanhat Lontoon-muistot. Pääkirjoituksen mukaan Euroopassa on käynnissä "hiljainen vallankumous" kristinuskosta Islamiin. Näyttää siltä, että lähetyskilpailussa voittaja on ainakin Euroopan kohdalla Islam. Seuraavassa muutamia lukuja:
Ranska: Syntyvyys ranskalaisissä perheissä 1,8%, syntyvyys Ranskan muslimiperheissä 8,1%. Alle 20-vuotiaista lapsista 30% on muslimeja, suurkaupungeissa 45%. 40 vuodessa muslimeja on Ranskassa puolet väestöstä.
Enlanti: 30 vuodessa muslimien lukumäärä on noussut 82 000:sta 2,5 miljoonaan.
Alankomaat: Syntyneistä puolet on muslimeja. ennusteen mukaan 15 vuodessa puolet kansasta on muslimeja.
Belgia: Puolet syntyneistä ja 25% koko väestöstä on muslimeja.
Saksa: Saksa on islamilainen maa 40 vuoden kuluessa. Valtion tilastokeskuksen mukaan suuntausta ei voida enää pysäyttää.
Koko Eurooppa:Maahanmuuttajista 90% on muslimeja.
Jos, ja niin kuin näyttää, kun, Euroopan väestöstä on puolet muslimeja, hoitaa demokratia lopun. Demokratiapäätökset ovat enemmistöpäätöksiä, eikä siinä kysytä, mikä on totta oikein ja hyvää. Enemmistä päättää ja sillä selvä. Muiden on hyväksyttävä enemmistön päätökset. Islamin avoin pyrkimys on poliittiseen valtaan. Sillä on oma lainsäädäntö, sharia-laki, omat lainsäädäntö- ja toimeenpanotavat. Englannissa mm. Tony Blair on ehdottanut sharia-lain käyttöön ottamista Lontoon muslimialueilla.
Näiden lukujen keskellä valvovalle kristitylle nousee kysymys, Mitä olisi tehtävä? Mikä on sellainen voima, joka voittaa puolelleen niin muslimeja kuin maallistuneita ja luopuneita kristittyjä? Tähän kysymykseen voi vain Jumala vastata. Jumala puhuu meille Raamatun kautta. Raamatun Herran vastaus on yksinkertainen lähetyskäsky: "Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla ja opettamalla pitmään kaikki mitä olen käskenyt teidän pitää." Pakanuudessa eläville tulee julistaa evankeliumia ja kastaa heidät kristityiksi. Maallistuneille kritityille on lähetyskäskyn jälkimmäinen osa, ei uutta kastetta, vaan "opettakaa heitä".
Meillä on vastuu Suomessa, koko kansan parissa. Raamatullinen lain ja evankeliumin julistus, molemmat lyhentämättämänä ja ujostelematta ilman maailmallisten kristittyjen vaatimia lievennyksiä ja kompromisseja sanaa vastaan, voi nostaa tämän kansan kastetut takaisin kasteen armoliittoon Jeesuksen opetuslapsiksi. Evankeliumi Kristuksen sovitustyöstä Golgatalla uskon kautta omistettuna omalle kohdalleen on meille taivastie, jonka Herra on itse antanut ja jossa hän toimii Pyhän Hengen kautta. Sen saa epäonnistuneenakin uskoa. Ja meitä on paljon.
On myös totta, että meillä on vastuu Kristuksen palvelijoina oikean opin säilymisestä. Apostolit ovat tässä esimerkkimme. Väärältä evankeliumilta on tukittava suu - kaikki kastetut eivät pelastu, elleivät he uskossa turvaa Golgatan Herraan ja elä hänen yhteydessään "elävinä oksina". Galatalaiskirje puhuu myös voimakasta kieltä. Jeesuksen opetuskäskyyn kuuluu myös väärien opetusten torjuminen ja oikean opetuksen määrätietoinen levittäminen. Emme järjestä evankelioimistapahtumaa, seuroja, joihin kutsumme mukaan evankeliumin turhentajia ja Jumalan sanan hylkääjiä puhujiksi. Näin ovat kaikki kristityt perinteisesti toimineet. Sen sijaan raikas ja rikas evankeliumi kaikkine lahjoineen ja erilaisine julistajineen on kristittyjen rikkaus, jonka Taivaan Isä itse on antanut meille. Käytetään sitä aarretta runsaasti ja rikkaasti.
Koko Jumalan sanan opetus on meille tarpeellinen. Pyhä Henki ei ole pannut mitään opetusta Raamattuun turhaan, kaikki ovat tärkeitä. Uskon, että väärä minimointi-ohjelma "evankeliumi yksin" on tehnyt omalla tavallaan myös kieroon kasvaneita hedelmiä. Jos ei kritityille opeteta Jeesuksen käskyn mukaan "kaikkia", kasvu häiriintyy ja tulee ongelmia. Katekismuksessa meillä on hyvä esimerkki välttämättömistä opetuksista. Saarnaajille on lisäksi Isä Katekismus. Mutta ei pidä pysähtyä vain katekismukseen, vaan sen jälkeen on hyvä syventää oppimaansa. Katekismus on ponnahduslauta Raamatun koko rikkauteen ja sisältöön.
Jumala on antanut meille tehtävän. Loppuun hän lisäsi ihanan lupauksen: "Katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." Herra on itse kanssamme. Tehdään uusia lupauksia, omistaudutaan uudelleen Herran seuraajiksi, uskotaan evankeliumi jälleen omalle kohdallemme niin kuin silloin kauan sitten, Jeesuksen nimessä ja veressä saa nytkin uskoa kaikki synnit anteeksi - "evankeliumi on Jumalan voima itse kullekin uskovalle pelastukseksi" (Room. 1).
Vesa
Meillä oli monia hyviä keskusteluja heidän kanssaan. Yleisvaikutelma heistä oli ystävällinen. Tietysti ymmärsimme, että heidänkin motiivi oli käännyttää meitä Islamin uskoon, sillä Islam on lähetysuskonto, jonka päämääränä on tehdä koko maailma islamilaiseksi. Tähän heitä velvoittaa Koraani.
Tällä viikolla posti toi minulle Kristet Perspektiv-lehden. Lehden pääkirjoitus herätti vanhat Lontoon-muistot. Pääkirjoituksen mukaan Euroopassa on käynnissä "hiljainen vallankumous" kristinuskosta Islamiin. Näyttää siltä, että lähetyskilpailussa voittaja on ainakin Euroopan kohdalla Islam. Seuraavassa muutamia lukuja:
Ranska: Syntyvyys ranskalaisissä perheissä 1,8%, syntyvyys Ranskan muslimiperheissä 8,1%. Alle 20-vuotiaista lapsista 30% on muslimeja, suurkaupungeissa 45%. 40 vuodessa muslimeja on Ranskassa puolet väestöstä.
Enlanti: 30 vuodessa muslimien lukumäärä on noussut 82 000:sta 2,5 miljoonaan.
Alankomaat: Syntyneistä puolet on muslimeja. ennusteen mukaan 15 vuodessa puolet kansasta on muslimeja.
Belgia: Puolet syntyneistä ja 25% koko väestöstä on muslimeja.
Saksa: Saksa on islamilainen maa 40 vuoden kuluessa. Valtion tilastokeskuksen mukaan suuntausta ei voida enää pysäyttää.
Koko Eurooppa:Maahanmuuttajista 90% on muslimeja.
Jos, ja niin kuin näyttää, kun, Euroopan väestöstä on puolet muslimeja, hoitaa demokratia lopun. Demokratiapäätökset ovat enemmistöpäätöksiä, eikä siinä kysytä, mikä on totta oikein ja hyvää. Enemmistä päättää ja sillä selvä. Muiden on hyväksyttävä enemmistön päätökset. Islamin avoin pyrkimys on poliittiseen valtaan. Sillä on oma lainsäädäntö, sharia-laki, omat lainsäädäntö- ja toimeenpanotavat. Englannissa mm. Tony Blair on ehdottanut sharia-lain käyttöön ottamista Lontoon muslimialueilla.
Näiden lukujen keskellä valvovalle kristitylle nousee kysymys, Mitä olisi tehtävä? Mikä on sellainen voima, joka voittaa puolelleen niin muslimeja kuin maallistuneita ja luopuneita kristittyjä? Tähän kysymykseen voi vain Jumala vastata. Jumala puhuu meille Raamatun kautta. Raamatun Herran vastaus on yksinkertainen lähetyskäsky: "Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla ja opettamalla pitmään kaikki mitä olen käskenyt teidän pitää." Pakanuudessa eläville tulee julistaa evankeliumia ja kastaa heidät kristityiksi. Maallistuneille kritityille on lähetyskäskyn jälkimmäinen osa, ei uutta kastetta, vaan "opettakaa heitä".
Meillä on vastuu Suomessa, koko kansan parissa. Raamatullinen lain ja evankeliumin julistus, molemmat lyhentämättämänä ja ujostelematta ilman maailmallisten kristittyjen vaatimia lievennyksiä ja kompromisseja sanaa vastaan, voi nostaa tämän kansan kastetut takaisin kasteen armoliittoon Jeesuksen opetuslapsiksi. Evankeliumi Kristuksen sovitustyöstä Golgatalla uskon kautta omistettuna omalle kohdalleen on meille taivastie, jonka Herra on itse antanut ja jossa hän toimii Pyhän Hengen kautta. Sen saa epäonnistuneenakin uskoa. Ja meitä on paljon.
On myös totta, että meillä on vastuu Kristuksen palvelijoina oikean opin säilymisestä. Apostolit ovat tässä esimerkkimme. Väärältä evankeliumilta on tukittava suu - kaikki kastetut eivät pelastu, elleivät he uskossa turvaa Golgatan Herraan ja elä hänen yhteydessään "elävinä oksina". Galatalaiskirje puhuu myös voimakasta kieltä. Jeesuksen opetuskäskyyn kuuluu myös väärien opetusten torjuminen ja oikean opetuksen määrätietoinen levittäminen. Emme järjestä evankelioimistapahtumaa, seuroja, joihin kutsumme mukaan evankeliumin turhentajia ja Jumalan sanan hylkääjiä puhujiksi. Näin ovat kaikki kristityt perinteisesti toimineet. Sen sijaan raikas ja rikas evankeliumi kaikkine lahjoineen ja erilaisine julistajineen on kristittyjen rikkaus, jonka Taivaan Isä itse on antanut meille. Käytetään sitä aarretta runsaasti ja rikkaasti.
Koko Jumalan sanan opetus on meille tarpeellinen. Pyhä Henki ei ole pannut mitään opetusta Raamattuun turhaan, kaikki ovat tärkeitä. Uskon, että väärä minimointi-ohjelma "evankeliumi yksin" on tehnyt omalla tavallaan myös kieroon kasvaneita hedelmiä. Jos ei kritityille opeteta Jeesuksen käskyn mukaan "kaikkia", kasvu häiriintyy ja tulee ongelmia. Katekismuksessa meillä on hyvä esimerkki välttämättömistä opetuksista. Saarnaajille on lisäksi Isä Katekismus. Mutta ei pidä pysähtyä vain katekismukseen, vaan sen jälkeen on hyvä syventää oppimaansa. Katekismus on ponnahduslauta Raamatun koko rikkauteen ja sisältöön.
Jumala on antanut meille tehtävän. Loppuun hän lisäsi ihanan lupauksen: "Katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." Herra on itse kanssamme. Tehdään uusia lupauksia, omistaudutaan uudelleen Herran seuraajiksi, uskotaan evankeliumi jälleen omalle kohdallemme niin kuin silloin kauan sitten, Jeesuksen nimessä ja veressä saa nytkin uskoa kaikki synnit anteeksi - "evankeliumi on Jumalan voima itse kullekin uskovalle pelastukseksi" (Room. 1).
Vesa
tiistai 2. kesäkuuta 2009
Jari Rankinen vastaa John Vikströmille
Koska netti-Kotimaa päätty pian, otin talteen pastori Jari Rankisen kirjoituksen naispappeudesta, jolla hän vastasi John Vikstormin esittämiin syytöksiin. John Vikström on tahtonut, että perinteisen virkateologian edustajat perusteleisivat väitteensä. Tämä Vikströmin pyyntö kuulostaaa kummalliselta, sillä pian 30 vuotta on ollut myynnissä Herran käsky-teos, jossa vastataan virkateologiaa koskeviin kysymyksiin. Samaisessa nettilehdessä on myös pitkäaikaisen ja arvostetun kirkollisen vaikuttajan lähetyssaarnaaja/pastori TT Anssi Simojoen kirjoitus Vikströmin kirjoitukseen.
Ajatuksia piispan artikkelista II
Emerituspiispa John Vikström on viime vuosina useampaan otteeseen pyrkinyt perustelemaan, miksi naispappeus on oikea ratkaisu, ja osoittamaan sen torjujien perustelut vääriksi. Hän on yrittänyt saada naispappeuden torjujat yhteistyöhön naispastoreiden kanssa. Viimeksi hän on tehnyt tämän kahdessa vasta julkaistussa Kotimaan verkkolehden kirjoituksessa. Hänen perustelunsa eivät vakuuta minua.
John Vikström on sitä mieltä, että mikäli torjuu naispappeuden, täytyy kieltää naisia myös toimimasta seurakunnan luottamushenkilöinä ja yhteiskunnan merkittävinä vaikuttajina. Tai pitäisi perua naisten äänioikeus kirkollisissa vaaleissa ja mahdollisuus toimia kanttorina. Piispa ajattelee, että Uusi testamentti kieltää naisilta myös nämä tehtävät ja oikeudet. Jos vetoaa Uuteen testamenttiin, kun on kyse naispappeudesta, Vikströmin mielestä tulee olla johdonmukainen ja evätä naisilta paljon muutakin. Pitäisi yrittää rakentaa maailma, jota ei enää ole ja jota tuskin kukaan haluaa. Piispan pyrkimys lienee osoittaa, että naispappeuden torjuminen Raamattuun vedoten on nykymaailmassa mahdotonta. Tai se on samantapaista kuin mihin talebanit pyrkivät Afganistanissa.
Nämä piispan väitteet eivät mielestäni tee oikeutta Uudelle testamentille. Se ei kiellä naisia toimimasta yhteiskunnassa vastuullisissa tehtävissä. Uuden testamentin aikana oli naisia – ilmeisesti myös kristittyjen joukossa – jotka olivat merkittävissä asemissa liikemaailmassa ja yhteiskunnassa. Uusi testamentti ei sano, ettei näin saisi olla. Uusi testamentti ei kiellä naisia toimimasta ja kantamasta vastuuta seurakunnassa. Roomalaiskirjeessä mainitaan Foibe - nainen - joka toimi seurakunnan diakonina. Uudessa testamentissa kerrotaan muistakin naisista, joilla oli tärkeitä tehtäviä seurakunnissa. Apostolien kirjeissä kehotetaan kaikkia Jumalan omia – myös naisia – julistamaan Jumalan suuria tekoja ja palvelemaan Kristuksen kirkkoa.
* * * * *
Sen rajauksen Uusi testamentti näyttää tekevän, että seurakunnan paimenen tehtävä kuuluu miehille. Uuden testamentin ajan seurakunnissa naiset eivät toimineet paimenina. Uusi testamentti kieltää naisia puhumasta tai opettamasta jumalanpalveluksissa (1 Kor 14 ja 1 Tim 2). Tämä on seurakunnan paimenen tehtävä, ja paimenen tulee olla mies.
Luterilaisen uskon mukaan Raamattu on uskon ja elämän ylin ohje. Jos Raamattu torjuu naispappeuden, eikö luterilaisen kristityn tule olla samaa mieltä? Jos Raamatun äärellä herää epäilyksiä, onko naisten vihkiminen paimeneksi Jumalan tahdon mukaista, eikö tilaa kirkossa pitäisi olla myös niille, joita naispappeus epäilyttää? Vikström kirjoittaa, että naispappeuden torjujat tuovat luterilaiseen kirkkoon uutuuksia, jotka ovat luterilaiselle uskolle vieraita. Ehkä jotkut tekevät näin. Useimmat naispappeuden torjujat eivät perustele käsitystään jollakin uutuudella tai luterilaisuudelle vieraalla opetuksella. Kyse on siitä, että halutaan kuunnella ja totella Raamattua. Vikström ei osoita Raamatusta perusteluja naispappeudelle. Muutkaan eivät ole osoittaneet niitä. Juuri siksi kaikki eivät ole vakuuttuneita, että naisten vihkiminen pastoreiksi on Jumalan tahto.
Uuden testamentin käskyt ja kiellot eivät ole mennyttä maailmaa. Edelleen niissä puhuu hän, joka tietää parhaiten, miten meidän tulee elää ja toimia.
* * * * *
Jos on sitä mieltä, että naisen toimiminen pastorina on vastoin Jumalan tahtoa, eikö johdonmukainen seuraus tästä ole, ettei toimita jumalanpalvelusta yhdessä naispastorin kanssa? Juuri jumalanpalveluksessa seurakunnan paimen toteuttaa tehtäväänsä. Toimittamalla jumalanpalveluksen yhdessä naispastorin kanssa antaisin tukeni sille, että nainen toimii tehtävässä, jossa hänen ei tulisi olla.
* * * * *
Vikström antaa naispappeuden torjujista kuvan, että he ovat epäjohdonmukaisia. He hyväksyvät, että nainen saarnaa jumalanpalveluksessa lehtorina mutta pastorina hän ei saa sitä tehdä. Vikströmille tuskin on uusi asia, että hyvin monet naispappeuden torjujat eivät hyväksy lehtorin saarnaamista, koska Uusi testamentti kieltää naisia opettamasta jumalanpalveluksessa.
Lehtorin virkaa kehitettiin kirkossamme pitkään siten, että niin raivattiin tietä naispappeudelle. Lehtorin virkaan liitettiin tehtäviä, jotka ovat pastorin tehtäviä. Ja lopulta voitiin sanoa, että lehtorin viran oikeudet ja velvollisuudet ovat liki samat kuin pastorin; on kummallista, jos naisten annetaan toimia lehtorina mutta ei pastorina. Jotkut ovatkin kehuneet pitkäjännitteisestä ja ovelasta työstä niitä, jotka tahtoivat naispappeuden kirkkoomme. Lehtorin virka tulisi säilyttää, uusia virkoja tulisi perustaa seurakuntiin ja tätä virkaa tulisi kehittää niiden opetusten mukaisesti, jotka löydämme Uudesta testamentista.
* * * * *
Vikström kirjoittaa naispappeuden hyväksymisen olevan seurausta siitä, että naisilla on nyt edellytykset seistä omilla jaloillaan, selviytyä omin päin eivätkä he enää tarvitse holhousta. Tarkoittaako emerituspiispa naispappeuden torjujien olevan sitä mieltä, etteivät naiset pysty ajattelemaan omin päin ja he ovat holhouksen tarpeessa? Tällaiset käsitykset ovat tuntemilleni naispappeuden torjujille vieraita. Tällaiset vihjaukset eivät innosta rakentavaan keskusteluun.
Niillä perusteluilla, joita Vikström käyttää, voidaan sivuuttaa yksi ja toinen Raamatun selvä opetus - esimerkiksi Raamatun kielto elää homoseksuaalisessa suhteessa, käsky olla aviopuolisolleen uskollinen tai Uuden testamentin opetus, että Kristus on ainoa tie Jumalan luo. Tästäkään syystä piispan perustelut eivät vakuuta. Haluan olla kestävällä perustalla. En halua lähteä tielle, josta en tiedä, minne se johtaa. Kestävä perusta on Jumalan muuttumaton sana.
Jari Rankinen, netti-Kotimaa 1.6.2009.
Ajatuksia piispan artikkelista II
Emerituspiispa John Vikström on viime vuosina useampaan otteeseen pyrkinyt perustelemaan, miksi naispappeus on oikea ratkaisu, ja osoittamaan sen torjujien perustelut vääriksi. Hän on yrittänyt saada naispappeuden torjujat yhteistyöhön naispastoreiden kanssa. Viimeksi hän on tehnyt tämän kahdessa vasta julkaistussa Kotimaan verkkolehden kirjoituksessa. Hänen perustelunsa eivät vakuuta minua.
John Vikström on sitä mieltä, että mikäli torjuu naispappeuden, täytyy kieltää naisia myös toimimasta seurakunnan luottamushenkilöinä ja yhteiskunnan merkittävinä vaikuttajina. Tai pitäisi perua naisten äänioikeus kirkollisissa vaaleissa ja mahdollisuus toimia kanttorina. Piispa ajattelee, että Uusi testamentti kieltää naisilta myös nämä tehtävät ja oikeudet. Jos vetoaa Uuteen testamenttiin, kun on kyse naispappeudesta, Vikströmin mielestä tulee olla johdonmukainen ja evätä naisilta paljon muutakin. Pitäisi yrittää rakentaa maailma, jota ei enää ole ja jota tuskin kukaan haluaa. Piispan pyrkimys lienee osoittaa, että naispappeuden torjuminen Raamattuun vedoten on nykymaailmassa mahdotonta. Tai se on samantapaista kuin mihin talebanit pyrkivät Afganistanissa.
Nämä piispan väitteet eivät mielestäni tee oikeutta Uudelle testamentille. Se ei kiellä naisia toimimasta yhteiskunnassa vastuullisissa tehtävissä. Uuden testamentin aikana oli naisia – ilmeisesti myös kristittyjen joukossa – jotka olivat merkittävissä asemissa liikemaailmassa ja yhteiskunnassa. Uusi testamentti ei sano, ettei näin saisi olla. Uusi testamentti ei kiellä naisia toimimasta ja kantamasta vastuuta seurakunnassa. Roomalaiskirjeessä mainitaan Foibe - nainen - joka toimi seurakunnan diakonina. Uudessa testamentissa kerrotaan muistakin naisista, joilla oli tärkeitä tehtäviä seurakunnissa. Apostolien kirjeissä kehotetaan kaikkia Jumalan omia – myös naisia – julistamaan Jumalan suuria tekoja ja palvelemaan Kristuksen kirkkoa.
* * * * *
Sen rajauksen Uusi testamentti näyttää tekevän, että seurakunnan paimenen tehtävä kuuluu miehille. Uuden testamentin ajan seurakunnissa naiset eivät toimineet paimenina. Uusi testamentti kieltää naisia puhumasta tai opettamasta jumalanpalveluksissa (1 Kor 14 ja 1 Tim 2). Tämä on seurakunnan paimenen tehtävä, ja paimenen tulee olla mies.
Luterilaisen uskon mukaan Raamattu on uskon ja elämän ylin ohje. Jos Raamattu torjuu naispappeuden, eikö luterilaisen kristityn tule olla samaa mieltä? Jos Raamatun äärellä herää epäilyksiä, onko naisten vihkiminen paimeneksi Jumalan tahdon mukaista, eikö tilaa kirkossa pitäisi olla myös niille, joita naispappeus epäilyttää? Vikström kirjoittaa, että naispappeuden torjujat tuovat luterilaiseen kirkkoon uutuuksia, jotka ovat luterilaiselle uskolle vieraita. Ehkä jotkut tekevät näin. Useimmat naispappeuden torjujat eivät perustele käsitystään jollakin uutuudella tai luterilaisuudelle vieraalla opetuksella. Kyse on siitä, että halutaan kuunnella ja totella Raamattua. Vikström ei osoita Raamatusta perusteluja naispappeudelle. Muutkaan eivät ole osoittaneet niitä. Juuri siksi kaikki eivät ole vakuuttuneita, että naisten vihkiminen pastoreiksi on Jumalan tahto.
Uuden testamentin käskyt ja kiellot eivät ole mennyttä maailmaa. Edelleen niissä puhuu hän, joka tietää parhaiten, miten meidän tulee elää ja toimia.
* * * * *
Jos on sitä mieltä, että naisen toimiminen pastorina on vastoin Jumalan tahtoa, eikö johdonmukainen seuraus tästä ole, ettei toimita jumalanpalvelusta yhdessä naispastorin kanssa? Juuri jumalanpalveluksessa seurakunnan paimen toteuttaa tehtäväänsä. Toimittamalla jumalanpalveluksen yhdessä naispastorin kanssa antaisin tukeni sille, että nainen toimii tehtävässä, jossa hänen ei tulisi olla.
* * * * *
Vikström antaa naispappeuden torjujista kuvan, että he ovat epäjohdonmukaisia. He hyväksyvät, että nainen saarnaa jumalanpalveluksessa lehtorina mutta pastorina hän ei saa sitä tehdä. Vikströmille tuskin on uusi asia, että hyvin monet naispappeuden torjujat eivät hyväksy lehtorin saarnaamista, koska Uusi testamentti kieltää naisia opettamasta jumalanpalveluksessa.
Lehtorin virkaa kehitettiin kirkossamme pitkään siten, että niin raivattiin tietä naispappeudelle. Lehtorin virkaan liitettiin tehtäviä, jotka ovat pastorin tehtäviä. Ja lopulta voitiin sanoa, että lehtorin viran oikeudet ja velvollisuudet ovat liki samat kuin pastorin; on kummallista, jos naisten annetaan toimia lehtorina mutta ei pastorina. Jotkut ovatkin kehuneet pitkäjännitteisestä ja ovelasta työstä niitä, jotka tahtoivat naispappeuden kirkkoomme. Lehtorin virka tulisi säilyttää, uusia virkoja tulisi perustaa seurakuntiin ja tätä virkaa tulisi kehittää niiden opetusten mukaisesti, jotka löydämme Uudesta testamentista.
* * * * *
Vikström kirjoittaa naispappeuden hyväksymisen olevan seurausta siitä, että naisilla on nyt edellytykset seistä omilla jaloillaan, selviytyä omin päin eivätkä he enää tarvitse holhousta. Tarkoittaako emerituspiispa naispappeuden torjujien olevan sitä mieltä, etteivät naiset pysty ajattelemaan omin päin ja he ovat holhouksen tarpeessa? Tällaiset käsitykset ovat tuntemilleni naispappeuden torjujille vieraita. Tällaiset vihjaukset eivät innosta rakentavaan keskusteluun.
Niillä perusteluilla, joita Vikström käyttää, voidaan sivuuttaa yksi ja toinen Raamatun selvä opetus - esimerkiksi Raamatun kielto elää homoseksuaalisessa suhteessa, käsky olla aviopuolisolleen uskollinen tai Uuden testamentin opetus, että Kristus on ainoa tie Jumalan luo. Tästäkään syystä piispan perustelut eivät vakuuta. Haluan olla kestävällä perustalla. En halua lähteä tielle, josta en tiedä, minne se johtaa. Kestävä perusta on Jumalan muuttumaton sana.
Jari Rankinen, netti-Kotimaa 1.6.2009.
torstai 23. huhtikuuta 2009
Ystäväkirje 3/2009
Evankeliumin työ menee eteenpäin
Olemme saaneet kuulla hyviä uutisia maailmalta, evankeliumia eivät voi pysäyttää tiukimmatkaan maiden rajat. Neuvostoliiton uskontopolitiikka on muisto vain, ja tänä päivänä useat kirkot tekevät avoimesti ja hallituksen luvalla lähetystyötä aina Siperiaa myöten. Kiinassa Kristuksen kirkko levisi maan alla ja tänä päivänä uskotaan Kristukseen miljoonissa kiinalaiskodeissa. Arabian niemimaalla ja lähes kaikissa suljetuissa maissa on kotikirkkoja, jotka saavat opetusta Kristuksen sovitustyötä ja kristillisestä elämästä radioiden ja internetin kautta.
Ei tarvitse katsoa ainoastaan suureen Jumalan maailmaan. Myös Suomessa työ etenee. Kristityt jatkavat evankeliumin julistusta Jumalan sanan perustuksella. Jumala sana on ainoa lähteemme ja ainoa oikeutuksemme sanoa ”yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden”. Jos luovumme sanasta, emme voi enää julistaa lakia ja evankeliumia sanan arvovallalla. Mutta me pysymme Jumalan sanassa vaikka kohtaamme vastustusta. Täälläkin saamme nähdä ihmeen, uusia seurakuntia syntyy ja entiset vahvistuu.
Paavali sanoo, että ”evankeliumi on Jumalan voima” (Room.1:16). Evankeliumi muuttaa kuulijansa, tekee epäuskoisesta uskovan, kuolleesta elävän, Aadamin lapsesta Jumalan lapsen. Evankeliumi on elävä vesi, jota ei voi kahlehtia ja rajoittaa. Vesi löytää aina väylänsä ja virtaa eteenpäin vastustamattomasti. Jos vanhat rakenteet tulevat esteeksi se löytää väylän ulos ja jatkaa leviämistään, sillä evankeliumilla on Jumalan rakkauden käsky levitä.
Rukoilkaa iltarukouksissanne kaiken Kristukseen keskittyvän lähetystyön puolesta. Tukekaa taloudellisesti niitä järjestöjä, jotka eivät tee kompromisseja sanaa vastaan. Edistäkää vapaata evankeliumia omissa piireissänne. Saatana yrittää kahlita kristityt pelkoon ja toistensa kyräilyyn, evankeliumin estämiseksi, mutta ei alistusta sille. ”Olkaa siis Jumalalle alamaiset; mutta vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee.”. (Jaak. 4:7).
Rauhansanalaisuus on omantunnon kristillisyyttä
Rauhansanalainen herätysliike on syntynyt tilanteessa, jossa vaadittiin alistumista keskustoimiston komentoon. Alistumisen vaatimuksille oli tietysti hengelliseltä kuulostavia nimityksiä kuten rakkaus , yksimieliyys, kristittyjen yhteys. Isämme näkivät kuitenkin tällaisten savuverhojen läpi ja tarttuivat päättäväisesti ainoaan perustukseen ja käskyyn, joka kestää – Jumalan sanaan ja lähetyskäskyyn ”saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille”. Minulle on kerrottu kokouksesta Rovaniemellä, jossa väliajalla rauhansanalaiset neuvottelijat tulivat kahvinkeittäjien luo ja totesivat, että meitä vaaditaan luopumaan sanasta, mutta emme voi toimia Raamattua vastaan.
Uskollisuus Jumalan sanalle pienessä toi suuren palkinnon. Me saamme tänään uskoa vapaasti yhdessä koko sanaan perustuvan kristikunnan kanssa, tunnustaa heidät veljiksemme Kristuksessa ja julistaa evankeliumia sillä alueella, johon Herramme on meidät pannut asumaan ja lähetyskohteissa, jotka Lähetyksen Herra on meille uskonut. Omatuntomme yksityisinä kristittyinä ja herätysliikeenä on sitoutunut Jumalan sanaan ja saa ohjeensa sieltä.
Viron, Inkerin ja Vuorimaan lähetystyö
Jumala on antanut meidän vastuullemme osan suuresta maailmanlaajasta lähetystyöstään. Rauhansanalaisuus tekee lähetystyötä seuraavissa kohteissa: Viro, Venäjä ja Vuorimaa. Teemme työtä yhteistyönä paikallisten kirkkojen ja eri järjestöjen kanssa. Jumala on siunannut tätä yhteistyötä. Olemme saaneet oppia yhteistyökumppaneilta ja he ovat oppineet meiltä. Samalla saamme olla myös valvovina tässäkin työssä, sillä ei kaikki, mitä lähetystyön nimissä tehdään, ole aina vain hyvää. Kuten omissakin seurakunnissamme, me saamme olla valvovina myös lähetystyössä.
Oulun lähetyspiirissä olemme keränneet varoja Viron lähetykselle. Nyt toiminta alkaa hiljentyö tälle keväälle ja enää on vain yksi kokoontuminen. Keskiviikkona 6.5. klo 18.00 lähetystyöntekijämme Kaija M. tulee lähetyspiiriin kertomaan lähetystyöstään Vuorimaassa. Tulkaa kuulemaan Kaijaa sankoin joukoin. Tilaisuudessa kerätään kolehti Kaijan työlle. Heino-veljemme vetää tilaisuuden ja pitää iltahartauden (Itse olen opintomatkalla Saksassa, Lutherin elämän tärkeissä kaupungeissa).
Vesa Pöyhtäri
RukousmuistioKristuksen maailmanlaajan lähetystyön puolesta
Rauhansanalaisuuden puolesta
Kirkkomme puolesta
Lastenleiri 24.-26.4. Himangalla (Lyrs, Himangan seurakunta ja Rauhansana)
Kaijan vierailu Toukomettisessa.
Alkukirkko-alustukset ja keskustelut Larmossa 29.4.
Saksanmatkani toukokuun ensimmäisellä viikolla.
Seurat, nuortenillat ja Muonionmatka toukokuussa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)