perjantai 25. maaliskuuta 2011

Turvallinen kasvu tyttöinä ja poikina

Tyttö, nuori nainen, kertoo nuorten valmistamalla Älä alistu!-videolla omasta heräämisestään ja muutoksestaan bi-seksuaalista heteroseksuaaliseksi. Video on rauhallinen ja sävyisä. Hän on kiitollinen Jumalalle muutoksesta, joka oli hänen kohdallaan mahdollinen. Tarinassa ei syytetä ketään eikä siinä ole painostusta, vain kertomus muutoksen mahdollisuudesta.
Jotkut ihmiset ovat murrosiän korvilla jonkin aikaa epävarmoja omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan. Tytön kertomus on rohkaiseva esimerkki siitä, kuinka nuoruudessa harhaileva seksuaalinen kiinnostus on suuntautunut uudelleen ja palannut takaisin luotuun tilaansa. Ratkaiseva tekijä tytön tapauksessa oli hänen saamansa opetus pyhästä Raamatusta. Kristuksen Kirkko opettaakin, että Raamattu on Jumalan sana, joka ohjaa ja tukee meitä elämämme ratkaisuissa ja johtaa oikealle tielle.
Tämä tarinaformaatti ei ole mikään uutuus, vaan näitä kertomuksia on useita. Ei siis mitään uutta auringon alla, muuta kuin se, että videon tyttö pääsi vapauteen ja sai synnit anteeksi.

Raamattu opettaa paljon seksuaalisuudesta. Se aloittaa seksuaaliopetuksensa luomisesta, jossa Jumala ”loi heidät mieheksi ja naiseksi” ja siunasi heidät lisääntymään ja täyttämään maan. Vaimon luomisesta kerrotaan myös ja Aadamin rakastumisesta ja rakkauden tunnustuksesta “Tämä se on!”, joka muuten on ihmisen ensimmäinen kirjattu lause.

Raamattu kertoo myös siitä, kuinka kaikki ei mennytkään hyvin. Syntiinlankeemus toi ihmiselämään sellaista, jota Jumala ei ollut suunnitellut ja tarkoittanut. Jumalan kuva ihmisessä turmeltui ihmisen ylpistyessä ja kääntyessä perkeleen houkutuksiin ja opetuksiin (1 Ms. 3). Lankeemuksen ensimmäinen vaikutus kohdistui ihmisen sekuaalisuuteen. Viattomuuden ja onnellisen avoimuuden tilalle tuli häpeä ja peittely. Ihmiset “huomasivat olevansa alasti” ja he tekivät heti kasveistä vyöverhot peittämään alastomuuttaan. Seksuaalisuus muuttui.

Tämän päivän tilanne on luomisen ja syntiinlankeemuksen seurausten jännitteessä elämistä. Ihmisen turmeltumisen mukana myös hänen seksuaalisuutensa on turmeltunut. Ihminen rikkoo Jumalan tahtoa kaikkien käskyjen kohdalla ja keksii koko ajan uusia muotoja rikkoa. Ehkä kaikkein rikotuin käsky on ensimmäinen käsky “Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Älä pidä muita Jumalia”. Paljon jälkeen ei jää kuudes käsky, joka on saanut osansa ihmisen himon vääristämästä kekseliäisyydestä.
Himo on vääristänyt ja vääristää “luonnollisen” seksuaalisuuden. Raamattu puhuu Uudessa testamentissa homoseksuaalisuuden harjoittamisesta “luonnottomuutena (Room.1). Pyhä Henki haluaa ilmoittaa apostolin kautta, mikä on luonnollista ja mikä luonnotonta. Tämä tarkoittaa, että luomisen ja syntiinlankeemuksen jännitteen laukaisemista ei jätetä ihmisen itsensä harkintavaltaan, vaan Jumala itse tahtoo ilmoittaa, miten asiat ovat.

Niin kuin paratiisissa, niin nytkin, Jumalan alkuperäinen tarkoitus ei kelpaa, vaan se pyritään muuttamaan toiseksi monella tapaa. Toiset hylkäävät suoraan koko Raamatun ja sanovat, ettei siitä kirjasta tarvitse välittää. Toiset tahtovat säilyttää “hengellisyyden” ja sanovat Raamatun oikeasti tarkoittavan jotakin muuta kuin mitä siinä lukee. Tällaisissa asioissa ihminen on kekseliäs.

Jumalan huolenpito
Jumala kuitenkin huolehtii luomistaan ihmisistä. Paitsi että hän ilmoitta ihmiselle selvästi mikä on luonnollista ja mikä luonnotonta seksuaalisuutta, Hän tukee ihmisen kasvamista “mieheksi ja naiseksi” monella eri tavoin. Hän antaa jo äidin kohdussa meille tietyt kromosomit, jotka päättävät ihmisen sukupuolen. Kätilöt kertovat lapsivuoteessa olevalle äidille ja siinä vieressä mukana olleelle isälle “Se on tyttö” tai “Se on poika” ja näyttävät vielä vakuudeksi todistusaineiston. Sukupuolemme on meille luomislahja, eikä siitä tarvitse olla epävarma. Ympäristö, kulttuuri ja ihminen itse ei päätä hänen sukupuoltaan, vaan sen on antanut Jumala luomisessa. (Selvät poikkeavuudet ovat oma lukunsa, kuten silloin kun tytölle kasvaa sikiökaudella 21-hydroksylaasin vajeen tähden pojan penis ja tyhjä kivespussi. Hänellä on kuitenknin kohtu ja munasarjat, eli hän on nainen biologialtaan vaikka ulkoinen fysiikka näyttää toiselta. Kasvatuksen, tässä tapauksessa “vääristävästä”, voimasta kertoo mm. se, että tällaista tyttöä on kasvatettu “poikana” lääkärin liian hätäisen “Se on poika” ilmoituksen johdosta. Kasvatus on hiljentänyt hänessä olevan “naisen” ja saanut hänet mieltämään itsensä mieheksi. Puonti, s. 62)

Herramme Kristuksen syntymästä kerrotaan enkeli Gabrielin ilmoituksena Joosefille, että Maria “on synnyttävä pojan ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus...” Tässä voi nähdä kaksi asiaa. Ensimmäiseksi, lapsen sukupuoli oli päätetty jo ennen sikiämistä lukuisissa Messias-ennustuksissa. Sikiämisessä hänelle annettiin miessukupuolen kromosomit. Tämän johdosta Gabriel ei epäröinyt ilmoittaa, onko lapsi tyttö vai poika vai pitääkö odottaa, kumpaa sukupuolta hän on, kunnes lapsi ja ympäristö yhdessä kypsyvät päätökseen (kuten konstruktivismi opettaa). Ei. Hän ilmoitti “Maria synnyttää pojan”, ja sillä selvä. Toiseksi, seurauksena ensimmäisestä, Joosef saa enkeli Gabrielilta kasvatusohjeen: “sinun on annettava hänelle nimi Jeesus...” Jeesus on pojan nimi. Gabriel ei ollut konstruktivisti, vaan uskoi luomistekoon ja tahtoi olla sille kuuliainen. Jeesusta tuli kasvattaa poikana ja rohkaista häntä omaksumaan aina vain vahvemmin miehen identiteetti.

Jumala tukee meidän kasvuamme myös antamalla meille äidin ja isän hoitamaan meitä. Molemmat sukupuolet ovat läsnä tuomassa oman puolensa kasvuun. Äiti ei voi alkaa isäksi eikä isä äidiksi, vaikka kummallakin sukupuolella on samoja ominaisuuksia. Isä voi olla hellä ja äiti voi olla jämäkkä ja kaikkea siltä väliltä meidän kunkin oman temperamentin mukaisesti. Äiti ja isä eivät ole rooleja, vaan jotakin paljon syvempää, jo luomisessa meihin kirjoitettua koodia. Kauniisti tämä ilmaistaan Jeesuksen syntymäkertomuksessä kuinka Maria “kapaloi hänet ja pani hänet seimeen makaamaan” (Lk. 2:7). Luonto ohjasi Mariaa huolehtimaan lapsesta. Isän tehtävä oli antaa lapselle nimi ja ohjata häntä hengellisesti viemällä hänet ja hänen äitinsä temppeliin lain käskyn mukaan. Isä myös sai tehtäväksi suojella lasta ja hänen äitiään, kun enkeli ilmestyi Joosefille ja sanoi, “Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä ja pakene Egyptiin...”

Kristittyinä me saamme kasvattaa lapsiamme tukien heidän kasvuaan heidän oman sukupuolensa mukaisesti. Me emme voi emmekä saa tehdä pojista tyttöjä tai tytöistä poikia sen mukaan, kuin me itse tai ympäristömme haluaisi. Sukupuoli ei ole “tunne” omasta sukupuolesta eikä lapsi ole meille “epävarma tapaus” niin kauan että hän itse ilmoittaa, mikä hän on. Tyttöjen ja poikien täytyy saada olla sitä sukupuolta kuin heidän sukupuolensa osoittaa. Rohkaisemme jo oikeastaan tiedostamattamme lapsiamme kasvamaan heidän omassa sukupuolessaan. Saamme rohkaista lasta olemaa kiitollinen siitä sukupuolesta, joka hänelle on luomisessa annettu ja samalla rakastamaan ja kunnioittamaan toisten lasten vastakkaisesta sukupuolesta. Näin ihmisen elämisen rikkaus on läsnä ja mies ja nainen voivat täydentää toisiaan hienolla tavalla.

Kasvatustyössä riittää, kun olemme lapsillemme myötätuntoisia, rakastavia, asetamme rajoja tarpeen mukaan ja olemme läsnä lastemme elämässä miehinä ja naisina, isinä ja äiteinä. Iltahartaus tai iltarukous on yksi tärkeimmistä elementeistä, joka ohjaa aikuisia ja lapsia Herran tahdon tiellä. Kun isä ja äiti rukoilevat apua Taivaan Isältä se on lapselle vahva viesti siitä, että tuolla ylhäällä on sellainen Isä joka hoitaa meidät kaikki.
Vesa Pöyhtäri

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Gruppresa till Jaama-församlings 15 årsfest

Annons

En bussresa till Ryssland planeras till 27.-30.5.2011. Vi besöker bl.a. Keltto-seminarium, St.Petersburg Maria-kyrka, där vi gör en promenad till Vinterpalatsen, Kingisepp (Jaama) och övriga delar av Västra-Ingermanland.
Pris ca. 270 € inkl. buss, hotell, mat (i Ryssland) och utfärder. Reseledare: Vesa Pöyhtäri
Resebyrå: Haldin&Rose
För mera information, Vesa P.

Anmälningar (senaste 15.4.)
Vesa Pöyhtäri tel. 044-2175410, vpoyhtari@hotmail.com
Aulis Tupeli, 050-3421650

torstai 17. maaliskuuta 2011

Ryhmämatka Pietariin ja Jaamaan

Bussimatka Inkerin kirkon Jaaman seurakunnan 15-vuotisjuhlaan tehdään 27.-30.5.2011

Matkalla tutustumme Inkerin kirkon Kelton koulutuskeskukseen, osallistumme Jaaman seurakunnan juhlaan ja niiden yhteydessä oleviin seuroihin. Vierailemme vanhainkodeissa ja osallistumme nuorteniltaan Jaaman kirkossa. Tutustumme myös Jaaman ja lähiseutujen lisäksi Pyhän Marian kirkkoon Pietarissa sekä teemme kävelyretken Talvipalatsin aukiolle.

Yöpyminen: Kelton koulutuskeskus (yksi yö), Kingiseppin hotellissa (kaksi yötä).
Matkan hinta, n. 270 euroa. Hintaan sisältyy matkat, viisumi, yöpymiset ja ruokailut Venäjän puolella.

Ilmoittautuminen 15.4. mennessä:
Vesa Pöyhtäri, 044-2175410
vpoyhtari@hotmail.com
Aulis Tupeli, 050-3421650

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Vänbrev 1/ 2011

Gören bättring och tro evangeliet

Det är alltid glädjande att höra nyheter om hur Guds ord går framåt. I Guds ord finns det en sådan kraft, att det väcker människan i hennes tillstånd. Det vänder en människa bort i från satans välde tillbaka till Gud. Människan får sina synder förlåtna och frid med Gud. Denna händelse är så stor att även änglarna i himmelen gläds.

Även för kristna är det bra att märka att Gud gör hela tiden sitt arbete. Gud verkar inte endast vid stora händelser, utan ännu mera i vanliga småa möten med människor i vardagen, där man får föra till sina närmaste, grannarna och arbetskamraterna Guds ord. Ordet är alltid hälsosamt, om det då är Guds lag, som visar synden för oss, eller evangeliet som ger oss syndernas förlåtelse. Orden kan berätta om Guds gärningar eller om Guds ledning, bestraffning för synden, eller undervisning om Guds vilja med våra liv. Ändå får det aldrig lämna vid detta. Människan måste få veta att hon kan få sina synder förlåtna och kan återvända till dopets nådeförbund. Gud har försonat på golgata kors genom sin son alla människor synder. Därför finns det alltid evangelium efter Guds lag. När vi så gör är vi i Apostlarnas fotspår. Vi predikar tillsammans med dem, “Gören bättring och tro evangelium”.

Här följer en skrivelse som jag publicerade i februaris Saarna kartta.

Bättringspredikan som församlingens uppgift
“Fallit”, “återvända”, Bättring”. Med dessa Bi- belns grund termer öppnade reformatörena artikeln om bättring i bekännelseskrifterna. Artikeln om bättring anknyts till en sådan situation, där en döpt kristen har övergett sin tro och begett sig ut i världen. Artikeln behandlar inte frågan om den kristnes dagliga bättring.

Orden berättar om den förändring som skett i människans liv. Någonting har förändrats, när männniskan har “fallit”. En grundlig förändring blir det också när människan gör “bättring” och “återvänder” till församlingen och Kristi gemenskap.
När en människa “faller” överger hon sin tro på Kristus. Genom att överge sin sin tro blir följderna också att människan överger sin förs- amlings gemenskap. En människa som lever i uppenbara synder, utan att ångra dem, lever inte i Kristi kropp. Denna åtskillnad från församlingen har skett på samma gång som en himmelsk dom, när människan övergett sin tro. Gud ser till hjärtat och känner våra tankar. Han endast har domen.
De som lever i uppenbara synder har även avskillts från församlingen. De kallas inte till natt- varden. Åt dem predikas bättring och de uppmanas att återvända till Kristi gemenskap. Gud dömer den männniska som lever i hemliga synder.
Bättringspredikan är ett arbete, där den heliga anden arbetar i människohjärtat. Därför får man inte nervärdera bättringspredikan eller bestämma det som b-klass predikanters uppgift. Kristus var en bättingspredikant och den heliga anden är en bättringspredikant (Joh. 16:8-11).

När en syndare återvänder är det glädje i him- len och på jorden. En ångrande syndare vill återvända, fastän vägen kan vara lång. Lång kan den vara förrän människan ödmjukar sig. Men Gud springer emot den förlorade sonen och om- sluter denne i sin famn. Han anklagar inte. För den människa som återvänder och gör bättring bör syndavlösning predikas och omfamnas in i församlings gemenskapen. Hon blir påklädd Kristi rättfärdighets festskrud
Evangeliet predikas, till trons födelse. Bättring är inte enbart ånger och återvändelse, utan dess frälsande betydelse uppfylls, när tron och tillit mot den nådiga Guden föds i hjärtat.

Glimtar från famile-livet och mitt arbete

Vi blev välsignade med en en himmelsk gåva när vi på vändagen den 14.2 fick en liten flicka. Flickan blev född med kejsarsnitt. Hon hade ryggmärgsbrock och blev opererad den 15.2. Nu är båda hemma.

För de andra barnen går det bra. Varje morgon är det fem barn som reser med bussen till skolan. Pojkarna har spelat ischokey på skolgården hela vintern fastän det varit kallt. Stora flickorna har vuxit och kamratskretsen blivit vidare. Vi får be att barnen skulle få ha kristna vänner. Små flickorna är ännu nöjda att leka tillsammans.

Har planerat mitt arbete med en sådan ändring för våren, Kommer att resa till endel, men försöker att röra mig mera i Uleåborgsområdet samt göra undervisningsmaterial. Min plan har lyckats till den del att i mars har jag haft pappa ledigt och kommer endast att då göra tre resor. I Uleåborg håller jag alltfort missionsgruppen och ungdomskvällar som är Uleåborgs Rauhansanas verksamhet. Arbetet har varit intressant och inspirerande. Har även predikotur i bönhuset i Uleåborg (koulukatu 10)

Som undervisningsmaterial publicerar jag Saarna kartta, som är närmast riktade för präster och predikanter. (mottagare är över hundra) I den går jag igenom den kommande månadens evangelietexter och en repetition av den kristnaläran samt kyrkohistoria. Vi bekantar oss även med aktuella kristna frågor som samhället lyfter fram. (Om du vill ha Saarna kartta i PDF formatet så kan du skicka mig din email address)

I april och maj kommer jag att besöka Ryssland. I april kommer Ahti Vähäkangas att resa tillsammans med mig. I maj blir det buss till Jaamas församlings 15- årsfest (kom med. Anmäl dig före den 15.4 till undertecknad)

En välsignad vår till dig och dina anhöriga. Må Gud välsigna allt det arbete, som görs för evangeliets skull med ett helt Guds ord som rättesnöre.

Vesa Pöyhtäri
LFF

______________________________________________
Ekonomi
Förra årets tvä sista månader var lite under det som behövs. November och december var båda ungefär 3650 euro. Situationen är inte ändå bekymmersamt.
Medlemmarna i stödgruppen är nu ca. 200. Vårt syfte är att få ihop 4000-5000 euro i månad. Då lämnas även pengar för verksamheten. Arbetarens socialavgifterna är så höga i Finland att en stor del av lönen går till pensionsavgifter och annat nödvändigt.
På vilket sätt kan jag understöda?
Om det är möjligt kan du ge ditt bidrag före den 15. dagen varje månad. Storleken på bidraget bestämmer du själv.
Konto: LFF rf. / Vesa Pöyhtäri stödgrupp
Kontonr. 106530-223499 Referens: 13
Låt banken sköta ditt månadsbidrag - gör en betalningsförbindelse
Banken betalar automatiskt från ditt konto den överenskomna månads summan. Du kan antingen göra det genom internetbanken eller gå personligen till ditt bank-kontor och visa det här brevet med kontouppgifterna.
Vesas stödgrupp

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Ystäväkirje 1/ 2011



Kuvassa: Tunnelmia Hannan rippijuhlasta

Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi

On aina iloista kuulla uutisia siitä, kuinka Jumalan sanan todistus kulkee eteenpäin. Jumalan sana on sellainen voima, että se saa aikaan herätyksen ihmisen mielessä, se kääntää ihmisen saatanan vallasta takaisin Jumalan tykö. Ihminen saa synnit anteeksi ja rauhan Jumalan kanssa. Tämä tapahtuma on sellainen yksittäinen tapahtuma, joka saa taivaan enkelitkin iloitsemaan.

Kristittyjen olisi hyvä oppia näkemään, kuinka koko ajan Jumala tekee työtään. Jumala ei toimi vain suurissa tapahtumissa, vaan paljon tavallisempaa ovat ne pienet kohtaamiset, joissa saa viedä läheisilleen, naapureilleen ja työtovereilleen Jumalan sanaa. Sana on aina terveellinen, tuli se sitten Jumalan lakina, jolloin se osoittaa meissä olevan synnin, tai evankeliumina, jolloin se antaa synnit anteeksi. Sana voi olla Jumalan teoista ja johdatuksesta kertomista, nuhde synnistä, opetus Jumalan tahdon mukaisesta elämästä. Koskaan se ei saa kuitenkaan jäädä vain tähän. Ihmisten on saatava tietää, että he voivat saada synnit anteeksi ja palata kasteen armoliittoon. Jumala on sovittanut Golgata ristillä Poikansa kuolemassa kaikkien ihmisten kaikki synnit. Siksi Jumalan sanan lakia seuraa aina evankeliumi. Kun näin toimimme, me olemme Herran apostolien jalanjäljissä. Me saarnaamme yhdessä heidän kanssaan, “Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi”.

Ohessa opetus, joka on julkaistu helmikuun Saarna Kartassa.

Parannusjulistus seurakunnan tehtävänä

“Langenneet”, “palaavat”, “parannus”. Näillä Raamattuun perustuvilla termeillä uskonpuhdistajat avasivat Tunnustuskirjojen artiklan parannuksesta. Artikla parannuksesta liittyy tilanteeseen, jossa kastettu kristitty on luopunut uskosta ja langennut maailmaan. Artikla ei käsittele kysymystä kristityn jokapäiväisestä parannuksesta.

Sanat kertovat muutoksesta, joka on tapahtunut ihmisen elämässä. Jotakin on muuttunut, kun ihminen on “langennut”, ja perustava muutos tapahtuu myös siinä, kun ihminen tekee “paran- nuksen” ja “palaa” seurakuntaan ja Kristuksen yhteyteen.

Lankeemuksessa ihminen luopuu uskosta Kristukseen. Uskosta luopumista seuraa myös lankeaminen pois uskonyhteisöstä, seurakunnasta. Julkisyntinen, katumaton ihminen ei ole Kristuksen ruumiissa. Tämä erottaminen seurakunnasta on tapahtunut samalla hetkellä taivaallisena tuomiotoimena, kun uskosta luopuminen on lopulta tapahtunut. Kehitys siihen on voinut olla pitkäkin. Jumala näkee sydämen ja tuntee meidän ajatuksemme. Hän yksin antaa lopullisen tuomion. Julkisynnissä elävät ovat eronneet myös ajallisen seurakunnan yhteydestä. Heitä ei kutsuta ehtoolliselle. Heille saarnataan parannusta ja kehotetaan palaamaan Kristuksen luokse. Salaisissa synneissä elävät Jumala tuomitsee.

Parannussaarna on työtä, jossa Pyhä Henki itse työskentelee ihmissydämessä. Siksi paran- nussaarnaan ei tule suhtautua väheksyen tai määritellä sitä joten b-luokan saarnamiesten tehtäväksi. Kristus oli parannussaarnaaja ja Pyhä Henki on parannussaarnaaja (Joh. 16:8-11).

Syntisen kääntyminen on iloinen tapahtuma taivaassa ja maan päällä. Katuva ihminen tahtoo palata takaisin, vaikka matka olisi pitkäkin. Pitkä se voi olla myös nöyrtymisen tasolla. Mutta Jumala aivan juoksee tuhlaajapoikaa vastaan ja sulkee hänet syliinsä. Hän ei soimaa. Parannuk- sen eli mielenmuutoksen tekevälle on julistettava synninpäästö ja suljettava hänet Kristuksen ruumiin syleilyyn Herran seurakuntana. Hänelle puetaan juhlavaatteeksi Kristuksen vanhurskaus.
Evankeliumi julistetaan, että usko syntyisi. Parannus ei ole vain katumus ja palaaminen, vaan sen pelastava tarkoitus toteutuu siinä, kun sydämessä syntyy usko ja luottamus armolliseen Jumalaan.
Vesa Pöyhtäri



Kuulumisia perhe-elämästä ja työn saralta:

Taivaallinen Isämme siunasi meitä lahjalla antamalla meille pienen tyttösen ystävänpäivänä 14.2. Lapsi syntyi keisarinleikkauksella. Äiti ja lapsi toipuivat hyvin synnyttämisestä ja syntymisestä. Molemmat on jo olleet kotona jonkin aikaa.

Muillakin lapsillamme menee mukavasti. Heillä kaikilla on kavereita niin koulussa kuin kotipuolessakin. Joka aamu meiltä lähtee viisi lasta kouluun (yksi heistä eskariin). Pojat on pelanneet innokkaasti jääkiekkoa, ainakin silloin kun pakkanen ei ole ollut kovempi kuin -22. 20 asteessa poikien mukaan pelaa vielä aivan hyvin. Isot tytöt on kasvaneet ja ikäkausien myötä elämänpiirikin laajenee. Saamme vain rukoilla, että lapset saisivat ystäviä, joille kelpaa peruskristillinen sanoma ja toiminta raamatullisen ja luterilaisen terveen opin pohjalla. Pikkutytöt kisailee olohuoneessa ja lastenhuoneessa.

Työsuunnitelmiini suunnittelin sellaista muutosta keväälle, että en enää tekisi niin paljon matkoja, vaan voisin toimia enemmän Oulussa ja lähiseuduilla sekä tehdä opetusmateriaalia. Suunnitelma on onnistunut ainakin siltä osin, että maaliskuussa pidän osaksi isyyslomaa enkä tee kuin kolme matkaa, jotka sijoittuvan saman viikon sisään. Oulussa pidän säännöllisesti edelleen lähetyspiiriä sekä nuorteniltoja Oulun Rauhan Sanan kutsumana. Työ on ollut mielekästä ja rohkaisevaa. Tämän lisäksi minulla on oma saarnavuoroni Oulun rukoushuoneella (Koulukatu 10).

Opetusmateriaalina julkaisen Saarna Karttaa, joka on lähinnä papeille ja saarnamiehille tarkoitettu internet-lehti. (Vastaanottajia on jo reilusti toista sataa) Siinä käymme läpi tulevan kuukauden evankeliumitekstit ja kertaamme kristinoppia ja Kristuksen kirkon historiaa. Pureudumme myös ajankohtaisiin Jumalan sanan esiin nostamiin erityiskysymyksiin, joita aikamme liberalisoitunut ja Jumalan sanasta luopunut maailma ja uskonnolliset tahot hämmentävät. (Jos haluat saada PDF Saarna Karttaa, niin lähetä minulle sähköpostiosoitteesi).

Huhti- ja toukokuussa käyn Venäjällä. Huhtikuussa mukanani on Ahti Vähäkangas ja toukokuun lopulla 27.-30.5. teemme bussimatkan Jaaman seurakunnan 15-vuotisjuhlaan (tule mukaan. Ilmottaudu 15.4. mennessä allekirjoittaneelle).

Siunattua kevättä sinulle ja läheisillesi. Jumala siuntakoon kaikkea sitä työtä, mitä tehdään evankeliumin hyväksi kokonainen Jumalan sana ohjenuoranaan.

Vesa Pöyhtäri
LFF

______________________________________________
Talousasiaa
Kannatusrenkaan tilanne on tyydyttävä. Taloudellinen tavoitteemme on 4000-5000 euroa kuukaudessa, jolloin varaa jää myös toimintaan. Viime syksyn kaksi viimeistä kuukautta tuottivat n. 3650 kumpikin. Olemme siis vähän alle tavoitteen. Työntekijän sosiaalimaksut ovat Suomessa niin suuria, että iso osa palkasta menee valtiolle eläkemaksuihin ja muuhun tarpeelliseen.
Milloin ja miten voin lahjoittaa?
Jos mahdollista, voit suorittaa maksun ennen jokaisen kuukauden 15. päivää. Lahjoituksen suuruuden päätät itse.
Tili: Maksun saaja: LFF rf. / Pöyhtärin tukiryhmä
Tilinro. 106530-223499 Viite: 13
Anna pankin hoitaa kuukausimaksusi— tee maksusopimus
Pankki maksaa automaattisesti tililtäsi sopimasi kuukausimaksun verran, kun nettipankissa rastitat tarpeellisen vaihtoehdon, tai kävelet pankkiin ja sanot ”Tämän verran kuukausittain tälle tilille” ja näytät tämän kirjeen.
Vesan tukiryhmä