Leikkaus onnistui. Kiitos Herralle! Ja kiitos esirukouksista. Kolmesta kohtaa korjattiin ja nyt Mirjam on toipumassa. Tietysti tila on vielä erittäin kriittinen, joudumme ottamaan kolme askelta eteen ja kaksi taaksepäin, mutta toistaiseksi on menty enemmän eteenpäin kuin taaksepäin. Paljon rukouksia on rukoiltu.
Alan ymmärtää Moosesta Punaisen Meren rannalla. Hänellä on mahdoton tilanne, jonka ratkaisemiseen eivät omat voimat riittäneet.
Ei meri tullut hänen eteensä yht'äkkiä, sillä hän oli niillä seuduin kuljeskellut ja kuulut kulkijoiden kertomuksia alueesta 40 vuotta paimentaessaan appensa Jetron lampaita. Uskon, että hän tiesi, että Jumala on johdattamassa kansaa kohti umpikujaa, ja takana ovat jo ryntäämässä faraon sotajoukot. Mielessä oli suuria kysymysmerkkejä. Kulkiessa hän rukoili, sillä Jumalaan uskovat aina rukoilevat.
Kun sitten oltiin meren rannalla, rukous oli enää vain pihinä, vain sanaton huokaus. Raamatussa ei kerrota, että Mooses olisi siinä kohdin rukoillut. Mutta Jumala kysyi häneltä, miksi huudat minulle?
Jumala näkee ja kuulee. Sydämen ahdistus ja huokaus on kuin kova huuto hänen korvissaan. Olemme rukoilleet iltarukouksissa ja ruokarukousten yhteydessä Mirjamin puolesta. Voisimme rukoilla enemmänkin, mutta emme jaksa. Vain Mooseksen rukoukseen meillä on voimaa. Hänen kanssaan tiedämme, että Jumalalla on avimet tähänkin vaivaan. Ja mikä hänen ratkaisu onkaan, se on paras mahdollinen.
Suuri lohtu on ollut oman rukouksen heikkouden keskellä saada uutisia siitä, että Jumala on herättänyt toisia rukoilemaan. Sukulaiset, uskonystävät rauhansanalaisuudessa, evankelisuudessa, rukoilevaisuudessa ja Timoteusyhteisössä, pappistoverit eri puolilla Suomea. Lohdutti eräs puhelinsoitto ystävältäni, joka sanoi, että Vantaalla on hänen ystäviään, jotka ovat alkaneet rukoilemaan Mirjamin ja meidän puolestamme. Uppo-outoja ihmisiä, mutta uskon kautta Kristukseen läheisiä kuin veljet ja sisaret!
Mirjamin tilanne on nyt vakaa, vaikka edelleen kriittinen. Teho-osaston henkilökunta pitää hienosti huolta lapsestamme.Hän on hyvissä käsissä. Taivaallinen Ylilääkäri valvoo silloinkin, kun me herpaannumme.
Rakas Jumala. Anna Mirjamin vahvistua. Me haluamme pitää hänet. Tapahtukoon sinun tahtosi.
torstai 26. helmikuuta 2009
maanantai 23. helmikuuta 2009
Pysähdys
"Ihminen päättää, Jumala säätää". Näin sanoi usein Martta-äiti Rovaniemellä. Tämän olemme saaneet kokea todeksi viime päivinä.
Pieni tyttömme syntyi ajallaan tähän maailmaan yhdeksän päivää etuajassa - ihan normaalia siis. Terve lapsi, ja aivan ihana. Seuraavana päivänä vein kaikki lapset katsomaan häntä. Jokainen sai vuorollaan ottaa hänet syliinsä, jopa 2,5 vuotias Eeva-Lotta. Otimme valokuvat ja annoimme äidille kukkaset. Seuraavana päivänä kävimme jälleen katsomassa ja vielä seuraavanakin.
Vihdoin tuli kotiuttamisen aika. Hoitaja teki seulontatarkastuksen ja katsoi lapsen happisaturaatiot. Vähän alhaiset. Hän sanoi, että annetaan lapsen vielä jäädä tänne tarkkailuun, mutta äiti kyllä voi lähteä kotiin. Vähän ihmettelimme tapahtunutta, mutta siinä vauvan ääressä luimme vielä Isä meidän rukouksen ja jätimme hänet rukouksen Herran huomaan. Emme vauvan kanssa turhaa lörpötelleet, vaan lausuimme uskossa ottaen totena vastaan joka sanan. Jeesus ei lupaa turhia, kun hän opetti meitä rulkoilemaan tuon rukouksen. Itseäni lohdutin tällä ja lähdimme kotiin.
Aamuyöstä soitettiin OYS:stä ja sanottiin, että on heti tultava sinne, lapsen kunto on romahtanut. Hänellä havaittiin edellisenä iltana havaitun sydämen reiän lisäksi merkittävä poikkeama sydämen rakenteessa, joka uhkasi nyt hänen henkeään. Lapselle annettiin pian sellaista lääkettä, joka antoi mahdolisuuden elämään lääkkeen varassa. Sairaalassa saimme kuulla, että lapsi pitää viipymättä leikata. Puolen päivän aikaan lähtee ambulanssilentokone Helsinkiin. Leikkaus tapahtuu heti seuraavan viikon alussa.
Olimme jättäneet hänet Isä meidän rukouksen varaan edellisenä iltana. Se on kristikunnan suurin ja vaikuttavin rukous. Sen kanssa on turvallista. Mutta tiesimme, että Herramme ei ole antanut vain Isä meidän-rukousta, vaan hän on antanut kasteen sakramentin "syntienne anteeksiantamiseksi" kuten Pietari ensimmäisessä saarnassaan sanoo. Emme ajatelletkaan, että voisimme lähettää hänet Helsinkiin ilman pyhää kastetta. Pelastuksen sakramentti koskee aikuisia ja lapsia, eikä tällaisessa tilanteessa voi kristitty vanhempi muuta tehdä, kuin kastaa lapsen.
Hoitaja haki kastemekon, maljan täynnä puhdasta vettä, sekä kynttilän ja Raamatun. Luin Jeesuksen Kaste- ja lähetyskäskyn pitäen kättä vesimaljan yllä. Kirkkoisien mukaan "kun sana liittyy aineeseen, syntyy sakramentti". Näin maljassa ei ollutkaan enää vain vettä, vaan vedessä myös Jumalan sanan lupaus ja kaikki armo ja anteksiantamus, jonka Kristus on sanassaan luvannut ja Golagatalla ansainnut. Voimme nähdä siinä maljan äärellä sen ihmeen tapahtuvan, että "kastevesi tuli verestä punaiseksi", kuten Luther sen sanoo. Kristus itse, Isä meidän-rukouksen lupausten antaja, oli siinä mukana ja toi kaikki ne lahjat, jotka hän on kasteeseen säätänyt. Jumalan sana veden kautta antoi ne lahjat, ja usko, jonka sana vaikuttaa, otti lahjat vastaan.
Oli niin vaikea kastaa. Jatkuvasti sanat takertuivat kurkkuuni, ja liikutus keskeytti toimituksen. Lauloimme virren 216, välillä ääni vain heikosti pihisten. Suuri suru oli sydämessä. Näinkö lapsi viedään meiltä, vain hetken meillä oltuaan. Mutta samalla sydämeen hiipi iloinen kiitollisuus. Hän on kristitty ja Herramme on luvannut hänet suojata elämässä ja kuolemassa. Perisynti, tuo synneistä suurin, ei voi lastamme voittaa, vaan hän saa kuulua Jumalan kansaan kaikkien satojen tuhansien kristittyjen kanssa kaikkkialla maailmassa. Hänet on nyt kasteessa liitetty Kristuksen kuolemaan, hän on kuollut Herransa kanssa, ja Hänen kanssaan myös noussut ylös elämään uutta elämää Kristuksessa (Room.6). Olo oli helpottunut. Mirjam Sara Karita oli saanut ylleen Kristuksen vanhurskauden puvukseen koko elämän matkalle (Gal. 2). Usko oli uudistanut hänet.
Moni ei ole ollut yhtä onnekas kuin me. Moni vanhempi on joutunut saattamaan lapsensa hautaan ennen kuin hänet on ehditty kastaa. Olen itsekin siunannut hautaan kastamattomia pienokaisia. Miten heidän käy? Olen 100 % vakuuttunut, että heidän on sama armo ja uudestisyntyminen kuin heidän kastetuilla ystävillään. Sanon sen näin: Heidät oli kastettu, vaikka heitä ei ehditty kastaa. Jumalan sana oli heidät ympäröinyt ja jos he olisivat saaneet tilaisuuden, heidät olisi heti kohta kastettu. Jumala ei ole tällaisissa asioissa pikkumainen. Me saamme kerran kohdata rakkaat lapsemme "paremmassa ilmassa toisella puolen hautaa". Saamme yhdessä iloita Jumalan Karitsan jalkain juuressa.
Mirjam ja minä Karitan kanssa olemme nyt Helsingissä. Mirjam on kiinni hengityskoneessa, letkuja ja neuloja joka puolella kehoaan. Hän nukkuu rauhallisesti lääkkeiden rauhoittamaa unta. Ihanat kasvot, pikkuinen suu ja vauvan tuhina. Haluaisimme ottaa hänet syliin, mutta se on mahdotonta. Huomenna aamulla alkaa leikkaus. Sydän avataan, korjataan ja ommellaan taas yhteen.
Rukoillaan lääkäreille viisautta ja oikeita ratkaisuja. Rukoilkaamme Taivaalliselta ylilääkäriltä, että hän sallisi Mirjamin jatkaa täällä kanssamme. Me niin haluaisimme pitää hänet! Mutta samalla tiedämme, että "Herransa kanssa hänen olisi monin verroin parempi".
Tuntemuksent vaihtelevat toivosta epätoivoon. Nyt on toiveikas hetki. Uskon, että saamme hänet pitää. Tämän sortin leikkauksista 90 % selviytyy. Kuitenkin välillä aina se 10 % tunkee mieleen. Enpä osaisi matematiikasta muuta kuin numerot 9 ja 0. "Ihminen päättää, Jumala säätää".
t. Vesa
Pieni tyttömme syntyi ajallaan tähän maailmaan yhdeksän päivää etuajassa - ihan normaalia siis. Terve lapsi, ja aivan ihana. Seuraavana päivänä vein kaikki lapset katsomaan häntä. Jokainen sai vuorollaan ottaa hänet syliinsä, jopa 2,5 vuotias Eeva-Lotta. Otimme valokuvat ja annoimme äidille kukkaset. Seuraavana päivänä kävimme jälleen katsomassa ja vielä seuraavanakin.
Vihdoin tuli kotiuttamisen aika. Hoitaja teki seulontatarkastuksen ja katsoi lapsen happisaturaatiot. Vähän alhaiset. Hän sanoi, että annetaan lapsen vielä jäädä tänne tarkkailuun, mutta äiti kyllä voi lähteä kotiin. Vähän ihmettelimme tapahtunutta, mutta siinä vauvan ääressä luimme vielä Isä meidän rukouksen ja jätimme hänet rukouksen Herran huomaan. Emme vauvan kanssa turhaa lörpötelleet, vaan lausuimme uskossa ottaen totena vastaan joka sanan. Jeesus ei lupaa turhia, kun hän opetti meitä rulkoilemaan tuon rukouksen. Itseäni lohdutin tällä ja lähdimme kotiin.
Aamuyöstä soitettiin OYS:stä ja sanottiin, että on heti tultava sinne, lapsen kunto on romahtanut. Hänellä havaittiin edellisenä iltana havaitun sydämen reiän lisäksi merkittävä poikkeama sydämen rakenteessa, joka uhkasi nyt hänen henkeään. Lapselle annettiin pian sellaista lääkettä, joka antoi mahdolisuuden elämään lääkkeen varassa. Sairaalassa saimme kuulla, että lapsi pitää viipymättä leikata. Puolen päivän aikaan lähtee ambulanssilentokone Helsinkiin. Leikkaus tapahtuu heti seuraavan viikon alussa.
Olimme jättäneet hänet Isä meidän rukouksen varaan edellisenä iltana. Se on kristikunnan suurin ja vaikuttavin rukous. Sen kanssa on turvallista. Mutta tiesimme, että Herramme ei ole antanut vain Isä meidän-rukousta, vaan hän on antanut kasteen sakramentin "syntienne anteeksiantamiseksi" kuten Pietari ensimmäisessä saarnassaan sanoo. Emme ajatelletkaan, että voisimme lähettää hänet Helsinkiin ilman pyhää kastetta. Pelastuksen sakramentti koskee aikuisia ja lapsia, eikä tällaisessa tilanteessa voi kristitty vanhempi muuta tehdä, kuin kastaa lapsen.
Hoitaja haki kastemekon, maljan täynnä puhdasta vettä, sekä kynttilän ja Raamatun. Luin Jeesuksen Kaste- ja lähetyskäskyn pitäen kättä vesimaljan yllä. Kirkkoisien mukaan "kun sana liittyy aineeseen, syntyy sakramentti". Näin maljassa ei ollutkaan enää vain vettä, vaan vedessä myös Jumalan sanan lupaus ja kaikki armo ja anteksiantamus, jonka Kristus on sanassaan luvannut ja Golagatalla ansainnut. Voimme nähdä siinä maljan äärellä sen ihmeen tapahtuvan, että "kastevesi tuli verestä punaiseksi", kuten Luther sen sanoo. Kristus itse, Isä meidän-rukouksen lupausten antaja, oli siinä mukana ja toi kaikki ne lahjat, jotka hän on kasteeseen säätänyt. Jumalan sana veden kautta antoi ne lahjat, ja usko, jonka sana vaikuttaa, otti lahjat vastaan.
Oli niin vaikea kastaa. Jatkuvasti sanat takertuivat kurkkuuni, ja liikutus keskeytti toimituksen. Lauloimme virren 216, välillä ääni vain heikosti pihisten. Suuri suru oli sydämessä. Näinkö lapsi viedään meiltä, vain hetken meillä oltuaan. Mutta samalla sydämeen hiipi iloinen kiitollisuus. Hän on kristitty ja Herramme on luvannut hänet suojata elämässä ja kuolemassa. Perisynti, tuo synneistä suurin, ei voi lastamme voittaa, vaan hän saa kuulua Jumalan kansaan kaikkien satojen tuhansien kristittyjen kanssa kaikkkialla maailmassa. Hänet on nyt kasteessa liitetty Kristuksen kuolemaan, hän on kuollut Herransa kanssa, ja Hänen kanssaan myös noussut ylös elämään uutta elämää Kristuksessa (Room.6). Olo oli helpottunut. Mirjam Sara Karita oli saanut ylleen Kristuksen vanhurskauden puvukseen koko elämän matkalle (Gal. 2). Usko oli uudistanut hänet.
Moni ei ole ollut yhtä onnekas kuin me. Moni vanhempi on joutunut saattamaan lapsensa hautaan ennen kuin hänet on ehditty kastaa. Olen itsekin siunannut hautaan kastamattomia pienokaisia. Miten heidän käy? Olen 100 % vakuuttunut, että heidän on sama armo ja uudestisyntyminen kuin heidän kastetuilla ystävillään. Sanon sen näin: Heidät oli kastettu, vaikka heitä ei ehditty kastaa. Jumalan sana oli heidät ympäröinyt ja jos he olisivat saaneet tilaisuuden, heidät olisi heti kohta kastettu. Jumala ei ole tällaisissa asioissa pikkumainen. Me saamme kerran kohdata rakkaat lapsemme "paremmassa ilmassa toisella puolen hautaa". Saamme yhdessä iloita Jumalan Karitsan jalkain juuressa.
Mirjam ja minä Karitan kanssa olemme nyt Helsingissä. Mirjam on kiinni hengityskoneessa, letkuja ja neuloja joka puolella kehoaan. Hän nukkuu rauhallisesti lääkkeiden rauhoittamaa unta. Ihanat kasvot, pikkuinen suu ja vauvan tuhina. Haluaisimme ottaa hänet syliin, mutta se on mahdotonta. Huomenna aamulla alkaa leikkaus. Sydän avataan, korjataan ja ommellaan taas yhteen.
Rukoillaan lääkäreille viisautta ja oikeita ratkaisuja. Rukoilkaamme Taivaalliselta ylilääkäriltä, että hän sallisi Mirjamin jatkaa täällä kanssamme. Me niin haluaisimme pitää hänet! Mutta samalla tiedämme, että "Herransa kanssa hänen olisi monin verroin parempi".
Tuntemuksent vaihtelevat toivosta epätoivoon. Nyt on toiveikas hetki. Uskon, että saamme hänet pitää. Tämän sortin leikkauksista 90 % selviytyy. Kuitenkin välillä aina se 10 % tunkee mieleen. Enpä osaisi matematiikasta muuta kuin numerot 9 ja 0. "Ihminen päättää, Jumala säätää".
t. Vesa
sunnuntai 8. helmikuuta 2009
Sarrrrjatulta!
Lukioikäisenä, kun olin tullut tietoiseksi, että on olemassa muitakin lestadiolaisia kuin rauhansanalaiset eli pikkuesikoiset, jouduin usein keskusteluun suurimpaan lestadiolaisryhmään kuuluvien kanssa. Keskusteluja käytiin joskus kahdenkesken, ja niissä oli molemminpuolisen kuuntelemisen meininki. Ne olivat kohtuullisen hyviä hetkiä. Mutta usein tilanne oli "SARJATULTA" tilanne. Niissä tilanteissa olin aina yksin heitä vastaan. Ja heitä oli useita ympärilläni(tuttu tilanne monille rauhansanalaiselle koulujen pihamailta). Tilanteen kuvioon kuului, että ennen kuin oli ehtinyt selittää yhdelle kysyjälle, oli toisista suista ammuttu jo useita uusia kysymyksiä. Ei antauduttu pohtimaan asiaa minun esittämissä kysymyksenasetteluissa. Minut pakotettiin sarjatulitekniikalla käsittelemään asioita vain heidän kysymystensä pohjalta. Jäin aina alakynteen. Tunnelma ei aina ollut kehuttava.
Silloisilla ystävilläni oli kysymyssarrrrrrjat tällaisia tilanteita varten ja harjoitettu kyselytaktiikka. Vasta vuosikymmeniä myöhemmin ymmärsin, että tilanteen dynamiikassa oli jotain tuttua. Siinä oli voimakkaasti samat piirteet, joista olen lukenut nettipalstoilla SRK:n hoitokokouksista. Olihan hoitokokouksista kulunut vain vuosi pari.
En koskaan tuntenut vastanneeni siten, kuin olisin itse tahtonut ja tunsin sanan perusteelta oikealta. Kysymyksenasettelu määräsi sen, miten ja minkä opin puitteissa asiaa on käsiteltävä. Tunsin aina, että liikun vieraalla maaperällä. Aina tunsin vastanneeni jotenkin riittämättömästi.
Kysymyksenasettelija määrää tahdin ja opin, minkä pohjalta kysymyksiin on vastattava. Jos vastaa oman oppinsa pohjalta, siis esimerkiksi pappina Jumalan edessä vannotun Luterilaisen opin pohjalta. Saa vastaansa syytteen, että käsittelet asiaa eri tavalla.
Tulisimpa viisaaksi! Kunpa en enää suostuisi silmät ummessa käsittelemään asioita vain sen pohjalta, miten toinen ongelman asettelee. Saisimpa Jeesusksen viisautta, joka ei suostunut kaikkiin kysymysasetteluihin, vaan vastasi oman, Vanhan testamentin kijoituksiin perustuvan ymmärryksen pohjalta, "teille on sanottu... mutta minä sanon teille!". Ja niin, suostuisimpa itsekin alistumaan Jumalan sanan asettamaan kysymyksenasetteluun. Se on meille kaikille vaikeaa vanhan aatamin tähden.
Kunpa saisi aina rauhallisin mielin käydä keskustelemaan uskos ja opista ja vaelluksesta yhteiselle alustalle, kaksi samanvertaista kristittyä Jumalan sanan ääressä yhdessä rukoillen keskustelemassa ja kuuntelemassa ja pohtimassa toinen toisensa mielipiteitä. Toukomettisen puhujien kokoontumisissa olemme tällaisiin kohtaamisiin päässeet. Ne on hyviä hetkiä.
Silloisilla ystävilläni oli kysymyssarrrrrrjat tällaisia tilanteita varten ja harjoitettu kyselytaktiikka. Vasta vuosikymmeniä myöhemmin ymmärsin, että tilanteen dynamiikassa oli jotain tuttua. Siinä oli voimakkaasti samat piirteet, joista olen lukenut nettipalstoilla SRK:n hoitokokouksista. Olihan hoitokokouksista kulunut vain vuosi pari.
En koskaan tuntenut vastanneeni siten, kuin olisin itse tahtonut ja tunsin sanan perusteelta oikealta. Kysymyksenasettelu määräsi sen, miten ja minkä opin puitteissa asiaa on käsiteltävä. Tunsin aina, että liikun vieraalla maaperällä. Aina tunsin vastanneeni jotenkin riittämättömästi.
Kysymyksenasettelija määrää tahdin ja opin, minkä pohjalta kysymyksiin on vastattava. Jos vastaa oman oppinsa pohjalta, siis esimerkiksi pappina Jumalan edessä vannotun Luterilaisen opin pohjalta. Saa vastaansa syytteen, että käsittelet asiaa eri tavalla.
Tulisimpa viisaaksi! Kunpa en enää suostuisi silmät ummessa käsittelemään asioita vain sen pohjalta, miten toinen ongelman asettelee. Saisimpa Jeesusksen viisautta, joka ei suostunut kaikkiin kysymysasetteluihin, vaan vastasi oman, Vanhan testamentin kijoituksiin perustuvan ymmärryksen pohjalta, "teille on sanottu... mutta minä sanon teille!". Ja niin, suostuisimpa itsekin alistumaan Jumalan sanan asettamaan kysymyksenasetteluun. Se on meille kaikille vaikeaa vanhan aatamin tähden.
Kunpa saisi aina rauhallisin mielin käydä keskustelemaan uskos ja opista ja vaelluksesta yhteiselle alustalle, kaksi samanvertaista kristittyä Jumalan sanan ääressä yhdessä rukoillen keskustelemassa ja kuuntelemassa ja pohtimassa toinen toisensa mielipiteitä. Toukomettisen puhujien kokoontumisissa olemme tällaisiin kohtaamisiin päässeet. Ne on hyviä hetkiä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)