perjantai 29. tammikuuta 2010

Allekirjoita adressi!

Kirkkon kristityt ovat yhdessä antaneet äänensä kuulua kirkon suunnitelmiin hyväksyä homoseksuaalisuus tavalla tai toisella. Nyt voit vaikuttaa päätöksentekoon allekirjoittamalla tämän adressin. Allekirjoitttamiseen pääset TÄSTÄ. Lista lähetetään helmikuussa kokoontuvalle piispainkokoukselle. Allekirjoittajia on jo yli 4000. Kerro ystävillesi tästä!


Kirkon tulee pitäytyä omassa arvopohjassaan

Olemme huolestuneita niistä viesteistä, jotka kertovat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon alttiudesta irtautua omasta arvopohjastaan yhteiskunnallisen painostuksen alla. Esimerkkinä tästä on piispainkokouksen asettaman työryhmän maaliskuussa 2009 valmistunut mietintö ”Kirkko ja rekisteröidyt parisuhteet”, jossa etsitään keinoja homosuhteiden siunaamiselle kirkossa. Tahdomme rohkaista kirkkoa toimimaan arvojensa mukaisesti, miehen ja naisen välistä elinikäistä avioliittoa ja sukupuolten erilaisuuden tuomaa rikkautta kunnioittaen ja vaalien.

Naisen ja miehen muodostama avioliitto tarjoaa suojan uuden sukupolven syntymiselle ja kasvulle. Avioliitto on paitsi yhteiskunnan perusta, myös ainoa ihmisten välinen liitto, jonka Jumala sanansa mukaisesti siunaa. Siunaukseksi se onkin, niin sen suojassa kasvaville lapsille kuin myös puolisoille, kun sitä aidosti kunnioitetaan, tuetaan ja hoidetaan.

Kirkon uskon ja käytäntöjen tulee sekä kirkkolain että -järjestyksen mukaan perustua Raamattuun, Jumalan sanaan. Raamatun suhtautuminen homoseksuaaliseen käyttäytymiseen on yksiselitteisen kielteinen. Myös mietintö toteaa tämän niin Vanhan testamentin kuin Uuden testamentin osalta. Mikäli kirkko kääntyisi homoliittojen suhteen myönteiselle kannalle, se tarvitsee tuekseen etiikkaa, joka on sille vierasta.

Kirkko osoittaa seuraavansa aikaansa juuri siinä, että se tarpeen tullen osaa vetää myös rajaa maallistuneen yhteiskunnan ja omien arvojensa välille. Kirkon on näytettävä suuntaa, ei mukailtava ajan henkeä, koska sen perustana on iankaikkisuus.

Kirkon ei tule suhtautua homoseksuaalisuuden kanssa kamppailevaan henkilöön lainkaan eri tavalla kuin minkä tahansa muun synnin kanssa kamppailevaan ihmiseen. Hänet tulee kohdata sielunhoidollisesti ja hänet tulee myös siunata – Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Hänelle tulee julistaa armoa Kristuksen ristinkuoleman tähden ja antaa täysi mahdollisuus osallistua seurakunnan elämään. Elävästä seurakuntayhteydestä homoseksuaalisuuteen taipuvainen ihminen saa voimaa elää kristittynä Jumalan tahtoa etsien.

Vetoamme piispainkokoukseen, että se ei hyväksyisi homoseksuaalisten suhteiden kirkollista siunaamista. Emme näe merkityksellistä eroa sillä, suoritettaisiinko tällainen siunaaminen yksityisessä rukoushetkessä tai muulla tavoin. Päätös siunata homoseksuaalinen elämäntapa merkitsisi vakavaa irtautumista kristillisestä, Raamatusta nousevasta avioliitto- ja ihmiskäsityksestä.

***

Tiedoksi: Adressi nimilistoineen on luovutettu 8.-9.9.2009 Kuortaneella kokoontuneelle piispainkokoukselle. Nimien keruu jatkuu nyt entistä aktiivisemmin. Tarkoituksena on luovuttaa adressi helmikuussa kokoontuvalle piispainkokoukselle sekä kevään kirkolliskokoukselle. Nyt kannattaa aktivoida tutut ja puolitutut mukaan.
Sonja Falk (sonja.falk@uusitie.com)

Karismaatikosta luterilaiseksi 2, pst. Jan Bygstad

Arviointi

Yksi lause, joka karismaattisessa liikkeessä on koko ajan palannut takaisin, on: "Jumalalla on enemmän annettavana." Siten kuin me elämme tavallisina kristittyinä, me emme karismaattisen todellisuuskuvauksen mukaan ole kokeneet läheskään kaikkea sitä, mitä Jumalalla on annettavana. Karismaattista liikettä luonnehtii se, että se tulee hengellisen elämän täyteydellä, todellisella uudistuksella hengessä ja voimassa. Ja jokainen kristitty tietää, että jos on jotain, mitä me tarvitsemme, niin se on uudistus. Tähän tulee sitten tarjous: "Sinä et ole vielä maistanut kaikkea Jumalan siunausta. Jos vain pääset osalliseksi henkikasteesta, jos vain pääset osalliseksi Hengen rikkaudesta, silloin saat voiton synnistä. Silloin saat voiman elää täyttä kristillistä elämää." Silloin tulee "menoa ja meininkiä".

Onko totta, että Jumalalla on enemmän annettavana? Kuulkaamme, mitä Raamattu sanoo! "Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään." (2. Piet 1:3) Pane merkille, miten apostoli ilmaisee itseään: "on lahjoittanut meille kaiken". Hän ei sano: "Jumala antaa meille kaiken" (kerran tulevaisuudessa). Hän ei myöskään sano: "Me saamme kaiken, jos vain teemme niin ja niin tai koemme sen ja sen." Päinvastoin hän sanoo kaikille Jumalan lapsille: "...hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille." Perfekti puhuu jostain, joka on loppuun suoritettu tosiasia: Me omistamme sen jo tässä ja nyt. "On lahjoittanut meille", mitä sitten? Vain vähän, vain jotain? Ei, kaiken. Se, joka omistaa Jeesuksen, omistaa kaiken! Hän omistaa kaikki Jumalan lahjat, kaiken Jumalan siunauksen, ilman rajoitusta. "Kaiken!", sanoo apostoli.

Saman totuuden me löydämme Efesolaiskirjeestä: "Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa, niin kuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa." (Ef. 1:3-4) Kaikki hengellinen (tai Hengen) siunaus, sanoo apostoli. Tässä voisimme liittyä Paavalin sanaan 2. Kor. 8:ssa: "Sillä te tunnette meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armon, että hän, vaikka oli rikas, tuli teidän tähtenne köyhäksi, että te hänen köyhyydestään rikastuisitte." (2. Kor. 8:9) Olla Jumalan lapsi merkitsee olla rikas, sanomattoman rikas. Se merkitsee rikkauden omistamista, joka on niin suuri, että me tuskin voimme käsittää sitä. Ja me omistamme sen jo tässä ja nyt, kokonaan ja täydellisesti.

Meidän ongelmamme kohdatessamme tämän rikkauden on vain se, että me näemme niin vähän siitä. Sen tähden apostoli rukoilee Efesolaiskirjeessä myös: "...anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan ja valaisisi teidän (seurakunnan) sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, kuinka suuri hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään". (Ef. 1:17-18)


Ongelmamme kristittyinä ja apu siihen

"Ongelmamme" kristittyinä on, että me olemme kaksi ihmistä yhdellä ja samalla kertaa: Me olemme sekä vanha että uusi ihminen. Olla kristitty on sama kuin omata vanha ihminen – kaikkineen mitä se sisältää – läsnäolevana itseään, samanaikaisesti kun minä olen myös uusi ihminen – Jeesuksessa. Meidän on niin vaikea nähdä, "minkä perinnön" ja "minkä lahjan" me olemme saaneet, koska me näemme paljolti vain vanhan ihmisen. Me näemme niin vähän synnin voittamista. Mutta synnin me näemme. Me näemme niin vähän voimaa kristillisessä elämässä. Mutta voimattomuuden me tunnemme. Me näemme niin vähän kaikesta siitä, mitä me haaveilemme, että kristillisen elämän tulisi sisältää. Mutta me tunnemme selvästi vanhan ihmisen vallan, heikkouden ja synnin.

Mikä avuksi sellaisessa tilanteessa? Kysymys on siitä, että me keskellä köyhyyttä ja heikkoutta varjeltuisimme ainoassa perustavassa: Jeesus tuli nimenomaan köyhiä varten! Ei sitä varten, että minä tulisin rikkaaksi itsessäni, vaan että minun koko rikkauteni olisi Hänessä. Apostoli rukoilee, että me näkisimme, mitä me omistamme Hänessä. Tätä varten tarvitaan Jumalan avaama silmä, sillä sitä me emme voi nähdä itsestämme. Hänessä, ei minussa itsessäni, se on salaisuus. Kristitty elää sen tähden alituisessa kaksinaisuudessa, jossa hän toisaalta näkee aina oman heikkoutensa ja köyhyytensä, samanaikaisesti kun hänet juuri tämän heikkouden ja köyhyyden tähden vedetään uudelleen ja uudelleen Kristuksen luokse, ja avuttomuudessaan hän on riippuvainen Hänestä. Pyhän Hengen saaminen ei ole jotakin, joka tekee lopun heikkoudestani ja köyhyydestäni, vaan päin vastoin jotakin, joka paljastaa riippuvuutemme Jeesuksesta ja sitoo minut Häneen. Siksi Herra Jeesus sanoo myös: "Autuaita ovat hengessä köyhät." Tämä on sana, josta me – kuvaavaa kyllä – kuulemme vähän puhuttavan karismaattisessa yhteydessä. Tällä me olemme viitanneet myös toiseen tärkeään asiaa Raamatussa: Sanoma Pyhästä Hengestä kuuluu yhteen evankeliumin, ei lain, kanssa. Hengen tehtävä ei ole saada minua onnistumaan kristittynä, vaan kirkastaa Jeesusta (Joh. 16:16). Siksi minä täällä ajassa elän ristin alla, ja minun elämäni on kätketty Kristuksen kanssa Jumalassa (Kol. 3:3). Yritys tehdä uusi ihminen empiiriseksi, näkyväksi suureeksi, jossa niin sanotusti voidaan Hengen voimakkaiden manifestaatioiden välityksellä osoittaa, että Jumala on vaikuttamassa ja läsnäolevana, on se, mitä Luther kutsui kunnian teologiaksi.


Pyhä Henki saadaan kuulemalla sanaa rististä

Sanoma Pyhästä Hengestä kuuluu yhteen evankeliumin kanssa. Se tulee erityisen selväksi siinä, mitä Uusi testamentti opettaa siitä, miten me otamme Hengen vastaan. "Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna? Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?" (Gal 3:1-2) Me emme saa Pyhää Henkeä työskentelemällä itsemme kanssa, ponnistelemalla omalla sydämellämme, "antautumalla täydellisesti" tai muulla sellaisella. Me emme saa Henkeä tekemällä vaan kuulemalla! Kuulemalla määrättyä sanomaa – sanaa rististä, evankeliumia siitä, mitä Jeesus on täyttänyt meidän pelastukseksemme. Kun kristitty tuntee köyhyytensä ja heikkoutensa ja rukoilee Jumalalta Hengen valoa ja voimaa, tulee hänen sitä varten ahkerasti kuunnella evankeliumia, lukea ja laulaa Jeesuksesta ja siitä, mitä me omistamme hänessä. Sillä – kuten Luther sanoo – "Jumala ei lähetä Henkeä tyhjän ilman kautta", vaan evankeliumin ulkonaisen, kuuluvan sanan kautta (vrt. Luther, Huonepostilla, s. 442. 6. painos Turku 1945. SLEY. Suom. huom.).


Karismaattinen aktivismi ja lakihenkisyys

Tällä me koskettelemme karismaattisessa julistuksessa jotakin, joka aiheuttaa kaikkein eniten huolta: Saadaan tarjous jostakin, jonka on määrä antaa voima kestävyyteen kaikenlaisissa kristillisissä toiminnoissa. Karismaattisen aktivismin yllä on usein voimakkaan lakihenkinen piirre. Ihmisen on määrä saada apua niin pitkälle pääsemiseksi kristittynä, ettei hän enää ole avuton syntinen. Mutta edellytys evankeliumin tuntemisen oppimiselle on, että Hän, joka on Herra, lakinsa välityksellä saa aikaan, että minä opin tuntemaan itseni (Room. 3:19). Sen tähden perustava kokemus on tämä: se, että pystyy elämään kristittynä, on "yli voimiemme". Tätä taustaa vasten me ymmärrämme, miksi lähetyssaarnaaja Skjælaaen kerran, kun hänen eteensä asetettiin iskusana "Jumalalla on enemmän annettavana", vastasi: "Se ei ole totta. Totta on se, että Jumalalla on enemmän otettavana!"

Silloin alkaa ymmärtää, ettei ainoastaan kristityksi tulemisen täydy tapahtua armosta. Myös kristittynä elämisen täytyy olla armosta. Jos en ole yhtä riippuvainen Kristuksen armosta ja laupeudesta halki koko elämän, silloin minusta on tullut liian voimakas ja liian suuri. Silloin minusta on tullut omavanhurskas fariseus. Sillä kristittynä eläminen on olla riippuvainen Jeesuksesta, riippuvainen siitä, että on totta, että Jeesus on syntisen ystävä, ja että minulla ei ole mitään muuta, mistä elää. Lähetyssaarnaaja Skjælaaen sanoi myös: "Jos lakkaan olemasta syntinen, Jeesus lakkaa olemasta Vapahtaja."


Oppi "toisesta siunauksesta"

Puhe siitä, että "Jumalalla on enemmän annettavana" esitellään mielellään muodossa tai toisessa yhdessä "toisen siunauksen" (engl. second blessing) opin kanssa – ja tällöin ehtona sille, että ihminen voi saada osallisuuden Hengen lahjoista, armolahjoista. Oppi toisesta siunauksesta tulee alunperin metodismin perustajalta, John Wesleyltä. Hän sanoi monesti, että luterilaisilla "on vanhurskauttamisen armo, mutta ei pyhityksen armoa". Hän tarkoitti tällä sitä, että luterilaiset olivat kyllä ymmärtäneet Uuden testamentin opin siitä, miten ihminen pelastuu, mutta he eivät olleet ymmärtäneet kristillisen elämän salaisuutta, sitä, miten tulee elää tosi elämää Hengen pyhityksessä. Tämä salaisuus oli siis "toisessa siunauksessa": Oli välttämätöntä omata kokemus Hengen vuodattamisesta ja voitelusta kääntymys- ja uudestisyntymiskokemuksen lisäksi. Tätä Wesleyn oppia veivät eteenpäin amerikkalaiset pyhitysherätykset 1800-luvulla. Tunnusomaisen muotonsa se löysi helluntaiherätyksen opissa "henkikasteesta".

Kun karismaattinen liike puhkesi 1960-luvulla USA:ssa, se omaksui helluntaiherätyksen opin henkikasteesta ja yritti sovittaa sen muiden kirkkojen teologiaan. Sillä karismaattinen liike on olemukseltaan ekumeeninen. Se on alituisesti tehnyt työtä repiäkseen alas perinteiset rajat kirkollisten yhdyskuntien välillä tarkoituksena saada aikaan uusi yhteys kristittyjen välillä, yhteys, joka perustuu yhteiseen kokemukseen Hengestä. Sen tähden me kohtaamme karismaattisuudessa usein julkilausutun vastentahtoisuuden teologisten kysymysten parissa työskentelemistä kohtaan. Tämä aiheutuu osittain siitä, että teologia käsitetään joksikin teoreettiseksi, jolla on vähän merkitystä elämälle Hengessä, osittain siitä, että teologinen työ vaikuttaa kristittyjen välisten rajojen vetämiseen ja osittain siitä, että karismaattisuuden kritisointia teologisilla perusteilla (ts. Jumalan sanan totuuden pohjalta) pidetään uudistuksen vastustamisena.


Katse Jeesukseen

"Hengen täyteyden" kokemuksen kutsuminen hengelliseksi uudistukseksi ja voittoisaksi kristilliseksi elämäksi tuo mukanaan kaksi pääongelmaa kristilliseen elämään: spiritualismin ja subjektivismin. Spiritualismilla me tarkoitamme kaikkia niitä hengellisen elämän, ilmestyksen ja kokemuksen muotoja, joiden perustus ei ole armonvälineissä, ts. Sanassa, kasteessa ja ehtoollisessa. Aivan liian usein voi kuulla – myös ns. "luterilaisella" maaperällä – Jumalan "puhuttelusta" tai "kokemuksista" tai "profeetallisesta sanomasta", joka tulee välittömästi, eikä ulkonaisesta Jumalan sanasta, Jumalan puheena suoraan omaan sydämeen. Tämä johtaa hakoteille ja vastaa sitä, mitä Luther kutsui "hurmahenkisyydeksi". Subjektivismilla me tarkoitamme sitä, että hengellisen elämän polttopiste on enemmän siinä, mitä Jumala tekee minussa, minun kokemuksissani, tunteissani ja elämyksissäni kuin siinä, mitä Jumala on tehnyt minun ulkopuolellani – Kristuksessa – ja siinä, että elämän lähteet ovat minun ulkopuolellani, ulkonaisessa Sanassa. Subjektivismi johtaa helposti siihen, mitä on kutsuttu "kokemusorjuudeksi", ts. uusien Jumala-kokemusten tavoittelemiseen. Samoin se johtaa siihen, että ihminen rakentaa luottamuksensa Jumala-suhteensa kunnossa olemiseen alituiselle uusien kokemusten saamiselle. Rosenius on eräässä laulussaan pukenut tämän sanoiksi:

On Isän sydämessä Nyt armo iäinen;

se auennut on meille Ristillä Jeesuksen.

Kun yksin siihen armoon Mä aina uskallan,

Niin kuljen turvallisna Kiusaksi kiusaajan.

Vain armoon, jonka tunsin Mun sydämessäni,

Mä aina ennen tahdoin Rakentaa rauhani.

Mä synnin tuskissani Näin rauhan kadotin,

Ja tunteen haihtuessa Jo loppui autuuskin.

Mut kiitos armon Hengen: Hän erheen osoitti.

Nyt seison kalliolla, On armo turvani.

Nyt Isän sydämessä On armo iäinen, Se auennut

on meille Ristillä Jeesuksen. (Vanha Siionin Kannel 371:1,2,4)

Evankelis-kristillisen elämän salaisuus on siinä, että usko lepää jossakin minun itseni ulkopuolella: Ensiksi siinä, että se lepää jossakin, jonka joku muu on tehnyt, sekä minun ulkopuolellani että minusta riippumatta. Ja toiseksi siinä, että tämä pelastus tulee minun omakseni yksinomaisesti jonkin voimasta, joka tulee ulkoapäin – ei sisältäpäin minun omasta sydämestäni – nimittäin kuultavan sanan välityksellä, sanoman välityksellä Jeesuksesta, sijaisestamme ja sovittajastamme. Jos kaikki minun omani romahtaa, pysyy pelastus ja elämä, toivo ja lohdutus lujana Kristuksessa. Sen tähden on kaikessa oikeassa kristillisessä elämässä kysymys siitä, että opitaan katsomaan Jeesukseen ja ottamaan huomioon, mitä hän on ja mitä hän on tehnyt, sekä katsomaan kokonaan pois itsestä.

Kirjoittaja on DELK-kirkon (Det evangelisk-lutherske kirkesamfunn -kirkossa) pastori Bergenissä. Kirjoitus on julkaistu Nya Väktaren -lehdessä (Volym XVII), joka ilmestyy Kyrka och Folk -lehden teologisena liitteenä. Suomennos: Hannu Lehtonen. Osa väliotsikoista suomentajan

tiistai 26. tammikuuta 2010

Vänbrev 1 / 2010

Vänbrev 1/2010


Kristus är försoningsoffret

I kyrkoåret närmar vi oss fastetiden, som avslutas med syndaoffer och uppståndelse. Johannes dödaren visade på Jesus Kristus och sade: "Se Guds lamm, som tar bort världens synder"

Kristus som försoningsoffer hörde till den gamla testamentliga tempel Gudstjänsten. På den stora försoningsdagen gick en av de översteprästerna in till det allra heligast, han satte sina händer på ett offerdjur, och bekände folkets synder. Sedan skickades djuret ut i ödemarken för att förgöras.

Ett annat exempel av syndautgjutelse kan vi se när Abraham offrade sin son på Moria berg. Om detta predikade broder Karl-Göran i Karleby på nyårshelgen. Abraham hade redan i sitt sinne bestämt sig för att offra sin son, det var bara Guds nya befallning som förhindrade honom. Han sade till sina tjänare, att jag och Isak går för att tjäna Herren "sedan återvänder vi till er" (1 Mos. 22.) Enligt Hebrerbrevet Gjorde Abraham detta för att han trodde att Gud även kan väcka upp en människa ur stoftet. På så sätt hade även Abraham som levde i tiden före kristus- en tro på uppståndelsen- han trodde på kroppens uppståndelse. Abrahams ord till sin son förutspådde att samma händelse skulle upprepas. " Gud skall själv utse ett lamm till offer, min son". Han lovade ett lamm, och Johannes kallar honom för Guds lamm. Moria berg blev platsen för det första templet och sedan för senare tempel. Platsen valde inte David eller Salomo, utan Herren själv: Platsen blev vald därför att på den platsen uppenbarade sig Herren för David (2 Krön 3:1) På detta sätt kom Herren på förhand till sin egen offerplats och bestämde den för framtiden.

Teologin om Guds lamm är nerskrivet till oss genom Johannes. I uppenbarelseboken skriver Johannes om sin himmelska syn, hur han såg liksom ett slaktat lamm, som gick fram till faderns tron och öppnade en bokrulle. Med den på följd att de äldste troligtvis någon församlingsherde som fått flytta till härligheten (24) knäböjde framför honom och frambar samma sak, som de predikat i sina församlingar och som varit ädelstenen i deras predikningar: " Du är värdig att taga bokrullen och att bryta dess insegel, ty du har blivit slaktad, och med dit blod har du åt Gud köpt människor av alla stammar och tungomål och folk och folkslag och gjort dem åt vår Gud till ett kungadöme och till präster, och de skola regera på jorden" (Upp 5.9-10)

Vi får alla vara Guds präster i Kristus- För varandra!

Kristus har gett oss försoningen för hans blod skull. Påsken får vi fira med ett tryggt sinne, synderna är förlåtna, syndaoffret har tagit dem upp sig och burit dem på korsetsträd till ödemarken. Så långt är synda anklagelserna bortflyttade ifrån oss, så att de inte längre kan anklaga oss. Han uppstod från döden och började ett evigt liv i sig själv. Vi får vara fria Gud barn, till att tjäna varandra, älska varandra och till att göra goda gärningar. Det här är Kristi prästerskap i alla tider och alla stunder.

Gudsfrid

VESA PÖYHTÄRI


Glimtar från arbetet

Hösten gick snabbt och kalendern var full med arbetsuppgifter. Till all lycka fick jag vara hemma under Julhelgen och vila. På hösten besökte jag Jakobstads trakten mer än någonsin. Det var roligt att besöka församlingarna och tjäna med ordet. Det andra området som jag tjänat mycket är Uleåborg. Här har vi regelbundet möten på söndagarna där jag tjänar när min tur är. Missionsmöten och ungdomssamlingar är också regelbundna. Olika kristna föreningar som har ungdomsarbete har även kallat mig. Jag tycker det är fint att se ungdomar som tar sin tro på allvar ur olika rörelser. Gud har välsignat ungdomsarbetet så, att det inte är här en lätt anda fastän det är roligt och ungdomligt. Vårens kalender håller också på att fyllas- b.la. tre resor till Ryssland är på kommande!

Om gudstjänster

Gudstjänster förrättar jag ganska regelbundet. Även nu när jag skriver detta brev sitter jag i bussen på väg till Jyväskylä för att hålla ungdomssamling och en gammaltroende gudstjänst i Luther kyrkan i Jyväskylä (SLEY). Dom har där egen kyrka och gudstjänstgemenskap. Det är kyrkans arbete och konkurrerar endast positivt med kyrkans egna gudstjänster. Enligt mig borde vi även inom rauhansanalaisuus ta vårt ansvar och börja diskutera om gammaltroende gudstjänster. På samma sätt som även andra inomkyrkliga väckelserörelser gör. Jag har skrivit om gudstjänstgemenskaper i min blog.

Guds ord är kär för oss, därför vill vi följa det och fira gudstjänster och möten. Vi önskar att få leva som kristna fritt i vår kyrka. Genom att hålla fast vid ordet både i tro och i leverne älskar vi vår Herre o hjälper också den evangliska lutherska kyrkan på bästa sätt.

______________________________________________________________________

Talousasiaa
Kannatusrenkaan jäseniä on edelleen se n. 200. Lopullinen tavoitteemme on n. 250 jäsentä. Taloudellinen tavoitteemme on 4000-5000 euroa kuukaudessa, jolloin varaa jää myös toimintaan. Työntekijän sosiaalimaksut ovat Suomessa niin suuria, että iso osa palkasta menee valtiolle eläkemaksuihin ja muuhun tarpeelliseen.
Milloin ja miten voin lahjoittaa?
Jos mahdollista, voit suorittaa maksun ennen jokaisen kuukauden 15. päivää. Lahjoituksen suuruuden päätät itse.
Tili: Maksun saaja: LFF rf. / Pöyhtärin tukiryhmä
Tilinro. 106530-223499 Viite: 13
Anna pankin hoitaa kuukausimaksusi— tee maksusopimus
Pankki maksaa automaattisesti tililtäsi sopimasi kuukausimaksun verran, kun nettipankissa rastitat tarpeellisen vaihtoehdon, tai kävelet pankkiin ja sanot ”Tämän verran kuukausittain tälle tilille” ja näytät tämän kirjeen.
Vesan tukiryhmä

Karismaatikosta luterilaiseksi, pastori Jan Bygstad, Norja, todistus

Tämä artikkeli on julkaistu tunnetussa ruotsalaisessa lehdessä Kyrka och Folk. Käännöksenä se on ilmestynty Concordia-lehdessä. Panen sen blogissanijulki kahdessa osassa sen pituuden tähden.

Hengellisesti loppuun palaneille tämä on ihana todistus "tavallisen kristillissyyden" voimasta, joka tukee silloinkin kun itse on ihan lopu ja tyhjä.


"Nuoruuden aika on usein etsimisen ja hakemisen aikaa, riippumatta siitä, onko ihminen kristitty tai ei. Juurettomuus, joka luonnehtii nykyajan kulttuuria, johtaa siihen, että monet erityisesti nuoruusvuosina yrittävät löytää jotain, joka voi antaa elämälle sisällön ja merkityksen. Tämän etsimisen tuntomerkkinä on usein se, että kaikki "perinteiset" vastaukset ja ratkaisut ovat epäajankohtaisia. "Vakiintuneella" (etabloituneella) ei ole mitään voimaa saada otetta tai kiehtoa. Se tuoksahtaa ikävystyttävältä ja riittämättömältä. Sen tähden huomataan, että liikkeillä, jotka toimivat vaihtoehtoina vakiintuneille, on suuri vetovoima, ei vähiten siksi, että ne voivat antaa kokemuksen jostain autenttisesta, jostain elävästä ja aidosta.

Näin on usein myös kristinuskon alueella. Monilla nuorilla on syvä uudistuksen kaipaus kristillisessä elämässä, kaipaus, joka seuraa voimakkaasta tarpeesta voida elää kokonaista, kokosydämistä kristillistä elämää. Sen tähden halutaan sitoutua voimakkaasti ja palavasti uskon elämään, mikä ilmenee kaipauksena kokonaiseen ja täyteen antautumiseen.

Kohtaaminen karismaattisen liikkeen kanssa

Omalta osaltani minulla oli juuri näin ratkaisevina nuoruusvuosinani. Juuri tuona aikakautena 1970-luvun alussa kohtasin kaksi liikettä, jotka tekivät mahdolliseksi tämän kaipauksen saada purkautua. Ensimmäinen oli "Jeesus-liike", joka tuli Norjaan 1971. Kävin tuolloin kristillistä kansankorkeakoulua ja olin ensimmäisten joukossa Pohjolassa, jotka kohtasivat Kaliforniasta tulleet "Jeesus-ihmiset". Se, mikä teki meihin vaikutuksen, oli se valtava uskoninnostus, jota he osoittivat. Meistä tuntui siltä, että tässä me kohtasimme alkukristillisyyden ylösnousseessa muodossa: tämä oli varsinainen ja alkuperäinen kristinusko. Ja se teki meihin voimakkaan vaikutuksen. Me heittäydyimme siihen ja meidät vedettiin mukaan innostuksen aaltoon meidän kokiessamme, että tässä, tässä on varsinainen ja todellinen kristinusko, jota lähellä kirkko, traditiot ja establishmentti ylipäänsä ei ollut. Meidät vedettiin yhteyteen voimakkaan sisäisen elämän kanssa rukouksessa ja Raamatun tutkimisessa, ei vähiten pitäen silmällä sitä, mikä oli varsinainen päämäärä: evankeliointi.

Meidän tuli voittaa maailma, meidän tuli voittaa nuoret, jotka olivat joutuneet pois Jumalan luota. Ja oli hyvin kiire: Sillä Jeesus tulee pian takaisin! Tähän valtavaan innostukseen oli yhdistynyt Jeesuksen pikaisen takaisintulemisen voimakas odotus. Se oli mukana ja antoi jyrkkyyttä ja päättäväisyyttä yritykselle. Koko elämä oli vihittävä Jeesukselle, etteivät niin monet joutuisi kadotukseen.

Yhdessä Jeesus-liikkeen kanssa kohtasin myös toisen virtauksen, joka tuli Norjaan suunnilleen samaan aikaan, karismaattisen liikkeen. Se muoto, jossa kohtasin sen, oli "Täyden Evankeliumin Liikemiesten Kansainvälisen Veljesliiton Keskusliiton" (Full Gospel Business Men’s Fellowship International, FGBMFI, välityksellä. Tämä tuli Bergeniin pari vuotta ennen Jeesus-liikettä, ja kohtasin sen jo tuolloin ja tulin "henkikastetuksi". Kun myöhemmin kohtasin Jeesus-liikkeen, sulautuivat nämä kaksi virtausta yhteen, koska Jeesus-liike oli myös tietoisesti karismaattinen elämässään ja ilmenemismuodoissaan. Koko asian ydin oli, että tavallinen "lattea" kristillinen elämä ei ollut riittävä. Me tarvitsimme enemmän voimaa, enemmän vihkiytymistä kokosydämiseen Jumalan palvelemiseen tavoittaaksemme kaikki ne, jotka eivät tunteneet evankeliumia. Kohtaamamme karismaattisen liikkeen nimi oli myös ohjelmallinen: "Täyden evankeliumin…" Rivien välistä tällä sanotaan, että perinteiset kirkot ja järjestöt eivät ole löytäneet täyttä ja kokonaista evankeliumia. Sen tähden oli myös tärkeä iskusana tässä yhteydessä "Jumalalla on enemmän annettavana". On olemassa enemmän voimaa, syvempi elämä, rikkaampi kristillisyys ja on mahdollista tulla enemmän Hengen täyttämäksi. Nämä liikkeet tarjosivat juuri sitä. Niillä oli itseymmärrys, ja tämä karismaattisella liikkeellä on yhä vielä, esimerkiksi OAS:lla (OAS-liike perustettiin 1983 Ruotsissa, suom. huom.), joka sisälsi sen, että tultiin uudistamaan Jumalan kansa kaikissa leireissä. Ja jos suhtautuu kriittisesti karismaattisuuteen, saa usein kuulla "olevansa uudistusta vastaan" ja sen tähden Jumalan Henkeä vastaan.

Allekirjoittanut meni kokosydämisesti ja suurella innostuksella sisälle tähän. Meitä oli ryhmä ystäviä, jotka matkustimme ympäriinsä ja evankelioimme, ja me toivoimme todella elävämme Jeesukselle, tulevamme Jeesuksen käyttämiksi ja saavamme tehdä jotakin Jeesuksen hyväksi.

Mutta sitten minulle kävi kuten monille, jotka yrittävät elää sellaista elämää: poltin kynttilän molemmista päistä ja lopulta mitään ei ollut jäljellä. Minä olin loppuun palanut, ja kaikesta minun hienosta kristillisyydestäni oli valtavan vähän jäljellä. Ne tulokset, joita kaikesta työstä näytti syntyneen, valuivat hiekkaan. Jumalalta pyytämääni voimaa ei tullut. Ilo ja innostus, joka oli ollut niin vahva, katosi. Sen sijaan olin hyvin tyhjä ja uupunut.

Todellinen evankeliumi

Jos en tänä pimeänä aikana olisi kohdannut todellista evankeliumia, epäilen, olisinko kristitty tänä päivänä. Apu tuli vanhan lähetyssaarnaajan, Nils Skjælaaenin, välityksellä, joka kahden Etelä-Amerikan työkauden jälkeen oli palannut takaisin Norjaan ja toimi nyt kiertävänä julistajana täällä. Jos kokoan yhteen sanoman, jolla hän kohtasi minut ensimmäisessä tapaamisessamme, se kuului seuraavasti: "Jumalalla ei ole käyttöä millekään sinun palveluillesi. Jumala ei ylipäänsä tarvitse sinun panostasi. Raamattu sanoo: Jos sinä vaikenet, kivet huutavat. Voit vain pysähtyä." Tämä voi kyllä tuntua elämäni musertavalta tuomitsemiselta: Jumalalla ei ole käyttöä sinulle! Mutta minulle näistä sanoista tuli todellinen evankeliumi. Minulla olisi lupa vapautua. Vapautua juoksemasta, vapautua pyrkimästä. Vapautua työskentelemästä siinä uskossa, että Jumala ja Hänen valtakuntansa oli riippuvainen minusta ja minun panoksestani. Lähdin sieltä vapaana ihmisenä.

Tästä tuli alku ystävyydelle, joka kesti aina hänen kuolemaansa saakka 1990. Säännöllisten tapaamisten ja keskustelun välityksellä Skjælaaen avasi evankeliumin, jonka suurena pääsisältönä oli tämä: Ei se, mitä minä voin tehdä Jumalalle, vaan se, mitä Hän on tehnyt minulle Kristuksessa. Hän käytti Jumalan sanan miekkaa niin, että se kristillisyys, jonka kuvittelin itselläni olevan, riisuttiin säälimättä minulta pois. Mutta ihmeellistä kyllä, tämä poisriisuminen tuli kuitenkin koetuksi armona, vapautuksena, helpotuksena. Ajatella, että minun tuli vapautua elämästä kristillistä elämää, joka teki Jumalan riippuvaiseksi minun panoksestani ja suorituksestani. Skjælaaen saattoi sanoa sen näin: "Kristinusko ei ole suorittamista, vaan nauttimista" (norjaksi: Kristendom består ikke i å yte, men å nyte) – Kristuksen armon nauttimista. Tämä on tietysti kärjistetty ilmaus, mutta siihen sisältyy syvä totuus siitä, mitä usko sisältää. Syvimmältään katsoen tässä on kysymys itse evankeliumista.

Näin olemme tulleet tämän pienen todistuksen toiseen osaan:...
Jan Bygstad, pastori, Norja, Bergen

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Katekismus-koulu: Lain tarkoitus / Budens syfte

Miksi Jumala on antanut 10 käskyn lain? Jumalan tahto on laki ja evankeliumi. Ne molemmat ovat "pyhiä, vanhurskaita ja hyviä", kuten Raamattu sanoo laista. Toinen niistä on kuitenkin kirkkaampi kuin toinen. Molemmat ovat ikuisia ja voimassa myös tulevassa taivaan kirkkaudessa.

Laki on armon ajassa Jumalan työtoveri. Se riisuu ja paljastaa ihmisen tekopyhyyden, pyhyyden puutteen ja pahan sydämen. Se uhkaa tuomiolla sitä, joka ei lakia täytä. Näin se toimittaa sitä työtä, jota varten se on annettu - nimittäin pakottaa ihminen pois luotaan ja turvautumaan Krsituksen täytettyyn työhön ja vanhurskauteen.Tsekkaa diasarja sivupalkista kohdasta KATEKISMUS-KOULU

PÄ ANDRA INHEMSKA
Varför har Gud gett oss budorden? Guds vilja innefattar lag och evangelium. De är båda "heliga, rättfärdiga och goda" såsom de heliga Skrifterna säger. Den andra är ändå "klarare än den andra". De är båda är eviga och i kraft också i Himmelen.

I nådatiden är lagen Guds i Guds arbete. Den avkläder och visar människans skenhelighet och det onda hjärtat. Den hotar med domen den som inte uppfyller den. På det här sättet uppfyller den den uppgift till vilken den är given - den nämligen tvingar människan bort ifrån sig och evangelium visar vägen till Kristus och hans uppfyllda verk och rättfärdighet.

Kolla diaserien under sidobalken Katekismus-koulu

perjantai 22. tammikuuta 2010

Ystäväkirje 1/2010

Kristus on sovitusuhri
Kirkkovuodessa me lähestymme paastonaikaa, joka päättyy syntiuhriin ja ylösnousemukseen. Johannes Kastaja osoitti Jeesukseen Kristukseen ja sanoi: ”Katso, Jumalan karitsa, joka ottaa pois maailman synnin.”
Kristus syntiuhrina liittyy Vanhan testamentin temppelijumalanpalveluksen käytäntöön, jossa ylimmäinen pappi suurena sovituspäivänä pani kätensä uhrieläimen päälle, tunnusti siinä kansan synnit ja laski ne syntipukin kannettavaksi. Sen jälkeen uhri lähetettiin erämaahan, jossa se tuhoutui.
Toinen esimerkki syntiuhrista voidaan nähdä siinä, kun Aabraham uhrasi poikansa Moorian vuorella. Tästä saarnasi meille uutena vuotena Kokkolassa Karl-Göran veljemme seikkaperäisesti. Aabraham oli jo mielessään päättänyt uhrata poikansa, josta vain Jumalan uusi käsky hänet esti. Hän sanoi palvelijoilleen, että hän ja Isak menevät uhraamaan vuorelle ja ”sitten me palaamme luoksenne” (1 Moos. 22). Heprealaiskirjeen mukaan Aabraham alkoi tähän tehtävään uskossa Jumalaan, joka voi kuolleet herättää tuhkastakin. Näin hänellä oli kristillinen ylösnousemususko jo esikristillisenä aikana – hän uskoi ruumiilliseen ylösnousemukseen. Aabrahamin sanat pojalleen ennustivat saman tapahtuman toistumista. "Jumala on katsova itselleen lampaan polttouhriksi, poikani". Hän lupasi lampaan, ja Johannes tarkentaa sen Jumalan karitsaksi. Moorian vuori valittiin myös ensimmäisen temppelin ja sitä seuraavien temppelien paikaksi. Valintaa ei tehnyt Daavid tai Salomo, vaan Herra itse: paikka valittiin, koska sillä paikalla Herra ilmestyi Daavidille (2 Aik. 3:1). Näin Herra jo etukäteen tuli omalle uhripaikalleen ja valitsi sen tulevaisuutta varten.

Teologia Jumalan karitsasta on kirjattu meille nimenomaan Johanneksen kynän kautta. Ilmestyskirjassa. Johannes kirjoittaa taivasnäystään, kuinka hän näki ikään kuin teurastetun karitsan, joka voi mennä Isän istuimen luo ja avata kirjakäärön. Sen seurauksena vanhimmat eli ilmeisesti jo kirkkauteen siirtyneet seurakuntien paimenet (24) kumartavat häntä ja ilmoittavat saman asian, josta he ovat jo ajassa saarnanneet seurakunnissa ja joka oli ollut heidän saarnansa jalokivi : ”Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja he tulevat hallitsemaan maan päällä." (Ilm. 5:9-10).

Me saamme kaikki olla Jumalan pappeja Kristuksessa – toisia varten!
Kristus on antanut meille pelastuksen verensä kautta. Pääsiäistä saamme viettää turvallisin mielin, synnit on anteeksi, syntiuhri on ottanut ne päällensä ja kantanut ristinpuulle erämaahan. Niin kauaksi on synnin syyllisyys meistä siirretty, ettei se enää meitä palaa syyttämään. Hän nousi kuolleista ja aloitti iankaikkisen elämän itsessään. Saamme olla vapaat Jumalan lapset ahkeroimaan hyviä tekoja ja rakkautta toistemme ja uskosta osattomien hyväksi. Tämä on Kristuksen papin tehtävä joka aika ja hetki.
Jumalan rauhalla
VESA PÖYHTÄRI

Työkuulumisia
Syksy meni vilkkaasti. Joka kuukausi oli kalenteri täynnä. Onneksi joulunpyhät sain olla ihan paikallaan ja joutilaana. Syksyllä vierailin enemmän Pietarsaaren seudulla kuin aikaisemmin. Oli mukava käydä sillä alueella ja palvella sanalla. Toinen painopistealue on Oulun seutu, jossa minulla on Toukomettisen rukoushuoneessa tehtäviä (nuortenillat, ja lähetyspiiri sekä saarnat vuorollaan). Kristillisten järjestöjen opiskelijatyö työllistää myös jonkin verran. On todella hienoa, että saa nähdä uskovia ja vakavasti uskon ottavia nuoria eri järjestöissä. Jumala on siunannut Oulun opiskelijatyötä niin, ettei täällä ole kevyt henki vaikka toiminta onkin iloista ja nuorekasta. Kevätkin on jo hyvästi täynnä - mm. kolme Venäjän reissua on tiedossa!

Jumalanpalveluksista
Jumalanpalveluksia, sitä papin ominta työtä, teen tasaiseen tahtiin. Nytkin kirjettä kirjoittaessa olen linja-autossa matkalla Jyväskylään pitämään opiskelijailtaa ja jumalanpalvelusta Jyväskylän Luther-kirkkoon (SLEY). Heillä on siellä oma kirkko ja jumalanpalvelusyhteisö. Se on kirkon työtä eikä kilpaile kuin positiivisesti kirkon seurakuntien jumalanpalvelusten kanssa. Näitä kuitenkin tekisin vielä enemmänkin. Mielestäni rauhansanalaisten olisi syytä ottaa vastuulleen myös jumalanpalvelusten pitäminen, kuten toisetkin herätysliikkeet ovat tehneet. Olen kirjoittanut jumalanpalvelusyhteisöistä blogissani.

Jokainen seurakunta on jumalanpalvelusyhteisö
Jokainen seurakunta on jo nyt jumalanpalvelusyhteisö. Yhteisö ei ole mikään uusi keksintö vaan sitä vanhaa kristillisyyttä, jota on eletty jo 2000 vuotta. Se on myös osa lestadiolaista perinnettä. Tavallaan Pajalan seurakunnassa syntyi lestadiolainen jumalanpalvelusyhteisö, kun Laestadius alkoi pitää erityisesti heränneille tarkoitettuja jumalanpalveluksia sunnuntaisin toiseen kellonaikaan. Se ei ollut suljettu muilta heränneiltä.

Jumalanpalvelusyhteisömalli on kirkon sisäinen ratkaisu perinteiseen virkakäsitykseen pitäytyville herätysliikkeille. Jokainen rukoushuone voi sellaisia perustaa rukoushuoneidensa yhteyteen. Sanajumalanpalvelusta voi pitää jos rukoushuoneelle on myönnetty oikeus pitää jumalanpalveluksia ja ehtoolliskirkkoja. Ehtoollislupakin on myönnetty rukoushuoneelle viimeksi viime keväänä Hyvinkään vanhauskoiselle rukoushuoneelle. Tämä olisi vastuullinen askel. Se on myös ainoa tapa, jolla enää on mahdollista saada varmasti naispapiton jumalanpalvelus ilman yllätyksiä sellaisissa seurakunnissa, joissa on yksikin naispappi.

Samalla se vapauttaisi kirkkoherrat siitä vaikeudesta, joka heillä on järjestää ja luvata naispapittomia messuja. Yhteisömallissa herätysliike asettaa papin vastaamaan jumalanpalveluksista. Pappi huolehtii jumalanpalveluksesta ja vastaa siitä suoraan tuomiokapitulille. Näin Raamatun mukainen opetus ja käytäntö voi vielä jatkua myös kirkossamme.

Jumalanpalvelusyhteisön avainkysymys ei ole jumalanpalvelusten ja seurojen suhde – kumpia on enemmän. Ratkaisevaa on, että yhteisö kutsuu itselleen sanan ja sakramenttien hoitajan, jonka vastuulla on jumalanpalveluselämän hoitaminen. Sellainen voi olla myös hätätapauksessa Inkerin kirkossa pappisdiakoniksi vihitty saarnaaja. Samalla jumalanpalvelusyhteisö on osa Kristuksen maailmanlaajaa kirkkoa.

Rakas kirkko
Kirkkomme on meille rakas ja siksi tahdomme sen piirissä noudattaa sitä uskoa ja käytäntöä, jonka Herra on sanassaan asettanut. Pysymällä Jumalan sanassa uskollisesti voimme parhaiten auttaa kirkkoa.



__________________________________________________
Talousasiaa
Kannatusrenkaan jäseniä on nyt n. 200. Lopullinen tavoitteemme on n. 250 jäsentä. Taloudellinen tavoitteemme on 4000-5000 euroa kuukaudessa, jolloin varaa jää myös toimintaan. Työntekijän sosiaalimaksut ovat Suomessa niin suuria, että iso osa palkasta menee valtiolle eläkemaksuihin ja muuhun tarpeelliseen.
Milloin ja miten voin lahjoittaa?
Jos mahdollista, voit suorittaa maksun ennen jokaisen kuukauden 15. päivää. Lahjoituksen suuruuden päätät itse.
Tili: Maksun saaja: LFF rf. / Pöyhtärin tukiryhmä
Tilinro. 106530-223499 Viite: 13
Anna pankin hoitaa kuukausimaksusi— tee maksusopimus
Pankki maksaa automaattisesti tililtäsi sopimasi kuukausimaksun verran, kun nettipankissa rastitat tarpeellisen vaihtoehdon, tai kävelet pankkiin ja sanot ”Tämän verran kuukausittain tälle tilille” ja näytät tämän kirjeen.
Vesan tukiryhmä

perjantai 15. tammikuuta 2010

Mikä on Jumalanpalveusyhteisö?

Mikä on jumalanpalvelusyhteisö?
Jumalanpalveusyhteisö on Suomen kirkossa yleinen muoto järjestää jumalanpalveluselämää perinteisen virkakäsityksen mukaan uskoville jäsenille. Lähes kaikilla herätysliikkeillä on jumalanpalveusyhteisöjä, joista toisilla on omat kirkot (SLEY), toisilla omat tai vuokratut “kappelit” (Kansanlähetys, SLEF, Raamattuopisto sekä Kylväjä). Rauhasanlaisuudessakin on jo omat viritelmät. Jumalanpalveluksista huolehtii tehtävään kutsuttu pastori. Jumalanpalvelukset ovat virallisesti Suomen evl-kirkon jumalanpalveluksia. Luther-säätiön messut ovat evl-kirkon kannalta harmaalla alueella, sillä kirkko ei laske niitä kirjanpitoonsa, vaikka kaikki sen papit kuuluvat Suomen evl-kirkkoon ja osa heistä on myös Suomen kirkon virallisia pappeja.

Jumalanpalvelusyhteisön perustaminen
Ryhmä uskovia voi perustaa jumalanpalvelusyhteisön ja kutsua yhteisölle papin. Ennen aloittamista asia on vietävä rukouksissa Jumalan luokse ja pyydettävä johdatusta hankkeelle ja voimaa kilvoitteluun. Jeesus sanoo, että “ilman minua te ette voi mitään tehdä”. Sen jälkeen aletaan toimeen sanan valossa.

Pappina voi toimia kirkossa vihitty pappi tai ulkomailla vihitty pappi. Ulkomailla vihityn papin kohdalla on se ongelma, ettei evl-kirkko helposti hyväksy sellaista jumalanpalvelusta rekisteriinsä.

Ihanteellinen tilanne on se, että on jo olemassa herätysliikkeen toiminta paikkakunnalla, joka ottaa tilanteen muuttuessa askeleen eteenpäin ja “palaa jumalanpalvelukseen” kutsumalla itsellensä papin hoitamaan jumalanpalveluselämää keskuudessaan. Ei ehtoollisjumalanpalveluksia tarvitse heti olla joka sunnuntai, riittää kerran kuukaudessa. Raamatullista olisi kyllä viettää joka viikko. Toisina sunnuntaina kokoonnutaan sitten sanan ääreen ns. “seuroihin”. Tärkeintä on, että on asetettu paimen ja on seurakunta ja runsas sanan viljely raittiissa hengessä.

Jumalanpalveluspaikka on syytä katsoa tarpeen mukaan. Pienelle yhteisölle riittää pienempi tila, suuremmalle pitää olla suurempi. Koti käy aluksi hyvin. Kodeissa alkukirkkokin vietti jumalanpalvelusta, apostolit eivät tienneet suuremmista. Rukoushuoneet ovat hyviä tiloja. Paikallisseurakunnalta myös voi kysyä jotakin tilaa käyttöön.

Papin tehtävä on olla paimen, joka Raamatun mukaisen mallin mukaisesti huolehtii laumasta Jumalan sanalla ja sakramenteilla. Jumalanpalveluksen lisäksi tehtäviin kuuluu sitten muitakin opetustilaisuuksia tarpeen mukaan. Papin kustannukset täytyy sovittaa tehtävän ja yhteisön suuruuden mukaan. Maallikkosaarnaajat ja pappi tekevät työtä veljellisessä yhteisymmärryksessä.

Jumalanpalvelusyhteisö on osa Kristuksen maailmanlaajaa kirkkoa
Yhteisö ei voi olla saari, joka yksin elää ja yksin julistaa Kristusta. Yhteisö on seurakunta, joka kokoontuu paimenen kanssa sanan ja sakramenttien ääreen. Sakramentit ja sana ovat kaikkien yhteistä omaisuutta ja Herra on sama. Siksi seurakunta on “yksi, pyhä, yhteinen ja apostolinen” kirkko yhdessä Kristus-ruumissa toisten tunnustavien kristittyjen kanssa. Se tekee yhteistyötä muiden tunnustajien kanssa tarpeen mukaan.
Vesa Pöyhtäri

keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Mikkelin piispa kehuu Luther-säätiötä

YLE:n uutisissä Mikkelin piispa Seppo Häkkinen antaa tunnustusta Luther-säätiön työlle. “LUTHER-SÄÄTIÖ ON TARJONNUT MONILLE SUOMALAISILLE HYVÄN HENGELLISEN YHTEISÖN JA HENGELLISTÄ OPETUSTA”. Samassa uutisleikkeessä hän tosin myös moittii siitä, että nyt oman piispan myötä LS on ottamassa askeleen ulos kirkosta. LS itse katsoo ja ilmoittaa pastorinsa Kalle Väätäisen suulla, ettei LS aio erota kirkosta, vaan jatkaa Suomessa perinteistä luterilaista jumalanpalvelusta.

Tämä tilanne tuntuu tutulta. Tuntuu kuin se olisi eletty jo aiemminkin.

Lutherin ajan Saksassa tilanne oli samantyyppinen. Sen ajan kirkollinen hallinto ei tahtonut piispojensa toimesta vihkiä luterilaisia seurakuntien paimeniksi. Kun kyselyihin toistuvasti vastattiin, ettei heitä vihitä, luterilaiset seurakunnat asettivat itse ja vihkivät uusia pappeja aikaisempien pappien ja uusien piispojen toimittamilla vihkimyksillä. Näin jumalanpalvelus saattoi jatkua esteettömästi. Roomalle uskolliset piispat ohitettiin, koska heidän katsottiin estävän evankeliumia vihkimyskiellollaan.

Suomen evl kirkko näyttää nyt rakentaneen itselleen hankalan tilanteen. Kun Saksassa 1500-luvulla tilanne oli osapuolten erilainen käsitys evankeliumin opista, kirkollisesta vallasta ja sakramenteista, nyt Suomessa tilanne on se, että osapuolten välillä vallitsee yhteinen käsitys näistä kaikista. Luther-säätiötä ja meitä muita vanhauskoisia sekä kirkon valtaa pitäviä yhdistää sama tunnustus. Tunnustuskirjat on maksimaalinen yhteinen perusta. Piispa Häkkisen sanoin hänen "vastapuolensa" on tarjonnut "hyvän hengellisen kodin monille suomalaisille". Se on hyvä hengellinen tunnustus. Tilanteen hankaluus on siinä, että nykyiset piispamme ovat sitoutuneet olemaan vihkimättä perinteisellä virkakannalla olevia papeiksi. Samalla he ovat tuominneet heitä sen uskon noudatamisesta, jota Häkkinen kehuu. Sen ymmärtäisi, jos he ajattelisivat, että on kyseessä harhaoppi. Mutta nyt he toisella suulla kehuvat ja toisella vastustavat. Samasta lähteestä tulee makeaa ja karvasta vettä. Näin he itse toteuttavat Saksan kirkkohistoriaa maassamme.

Häkkinen ei ole ainoa, joka antaa tunnustusta vanhuskoiselle teologialle. Sitä teki jo piispainkokouksen päätöskin vuodelta 2006. Päätöksessä todettiin, että kyseessä ei ole väärä opetus. Evl-kirkko itsekin tahtoo ainakin periaatteessa olla sen kirkon perillinen, joka vielä kaksikymmentä vuotta sitten opetti perinteistä virkakäsitystä.

Moni rientää tuomitsemaan Luther-säätiötä uuden piispan hankkimisesta. Minä, ja moni kirkon pappi, emme tuomitse. Rukoilemme sen sijaan, että evankeliumi saisi näin entistä vahvemmin jatkaa työtään suomalaisten keskuudessa. Säätiön ajatus ei liene tehdä tätä vain saadakseen olla erillään omissa yhteisöissään, vaan evankeliumin vapaan julistuksen tähden meidän kaikkien kanssa.

Vesa Pöyhtäri
Oulun hiippakunnan hiippakuntavaltuutettu

tiistai 12. tammikuuta 2010

Hyvä keskustelu Naispiispuudesta YLE:ssä

Jo kirkkauteen siirtyneen saarnaajaveljemme Mauno Vuollon kirkolliskokoustoveri, Sanansaattajan päätoimittaja Hannu Kippo (SLEY), on toisena keskustelijana oheisessa keskusteluohjelmassa. Hannu joskus kertoi, kuinka hänellä ja Maunolla oli kirkolliskokouksessa hyvä yhteispeli, he ajoivat samoja asioita ja kannattivat toistensa esityksiä. Menestyksiäkin tuli.

Nyt Hannu keskustelee professori Jaana Hallaman kanssa naispiispuudesta. Helsingin piispanvaalin vaaliasettelut alkavat viikon kuluttua ja naispiispuus on monien haaveena. Linkki videoon on TÄSSÄ
(25 minuutin kohdalla).

Hannun perustelut nousevat Raamatusta. Raamattu on kirkon ainoa oikeus sanoa asioista hengellisellä tasolla. Raamattu on kirkon perustuslaki ja sen todistus on yksisuuntainen - nainen ei voi olla seurakunnan paimen. Kristikunta ei ole erehtynyt 2000 vuotta tässä asiassa.

Hallaman perustelut olivat yksinomaan sosiaalisia.

Keskustelussa on nähtävissä naispappeusasian käsittelytavat. Toinen lähestyy asiaa Raamattu- ja tunnustuskysymyksenä ja toinen yhteiskunnallisesta näkökulmasta.

Jeesus ei perustanut yhteiskunnallista organisaatiota, vaan uskonyhteisön, jota kokoa yhteinen Jumalan sanaan perustuva tunnustus ja usko Kristukseen. Raamattu on sen ylin kirkkolaki. Seurakunta ei vaadi olemassaolonsa perustaksi yhteiskunnallista asemaa. Yhteiskunta ei perusta seurakuntaa. Lähes kolmesataa vuotta kristinusko oli "laiton uskonto" eli yhteiskunta ei antanut sille virallista asemaa ja vainosi ajoittain sen tunnustajia. Yhteskunnan mielestä olis siis rangaistava teko, jos oli kristitty. Yhteiskunnan mielestä kirkolla ei saanut olla sosiaalista olemassaoloa järjestäytyneessä yhteiskunnassa.

Raamatun mukaan seurakunta on toki näkyvä. Se voidaan löytää, sen rakennuksilla on osoite ja sillä on virkaan asetetut paimenet. Sillä on järjestysmuoto ja sanassa asetetut toimintaohjeet (mm. Kristuksen kirkkolaki, Mt. 18, kirkkokurikysymyksissä). Lyhyesti sanoen seurakunta on siellä missä pyhät kokoontuvat sanan ja sakramenttien ympärille. Tällaisena seurakunta on sosiaalinen yhteisö, johon voidaan kuulua.

Kristittyjen välisissä keskusteluissa tehdään usein se virhe, että ei huomata erottaa toisistaan Raamatun "tunnustuksellista" näkökulmaa ja "sosiaalisen yhteisön" näkökulmaa. "Sosiaalinen yhteisö" nousee ensimmäiselle sijalle, jos seurakunta tekee päätöksiään lähtien omasta yhteiskunnallisesta asemastaan (kuten kirkko tekee nykyään naispappeusasiassa, seksuaalietiikassa sekä kirkollisessa lainkäytössä, jossa tunnustajat erotetaan tai savustaetaan ulos viroista) eikä enää ohjaa itseään Jumalan sanalla. Yhteiskunta-asema on silloin sen "raamattu". Virheen seuraus on siinä, että samalla KIELLETÄÄN itseltään se ainoa perusta, jolla seurakunnalla on olemassaolo-oikeus, ja joka sen kokoaa myös sosiaalisena yhteisönä - Jumalan muuttumaton sana! Sanasta luopunut kirkko on astunut alaspäin viettävälle tielle.

torstai 7. tammikuuta 2010

Seitsemäs käsky/sjunde budet

Katekismuskoulussa olemme seitsemäsnnessä käskyssä menossa. Voit katsoa diat TÄSTÄ.

Katekes-skolans sjunde budet. Klicka HÄR.

Käsky varkaudesta ei ole niin yksioikoinen, kuin sen voisi kuvitella olevan. Tiedostamme kyllä keskimäärin, mitä on perinteinen varastaminen. Mutta olemmeko huomanneet tiedostamattoman varkauden, sellaisen varastamisen, jota emme ole tienneetkään tekevämme. Käskyn lähtökohta on "Jumalan on maa, ja kaikki, mitä siinä on."