Aamulehti 26.10. Tampereen Hervannan kirkkoherraa vastaan kantelu homoteologian ja kirkon päättäjien arvostelemisesta.
En ole vielä lukenut khran saarnaa, mutta nyt on ilmapiiri se, että "kypsää", "fiksua" , "aikuista" käyttäytymistä on myötäillä seksuaalijutuisa median valtavirtaa. Raamattuteologisena perusteena on "tulkinnan" nostaminen suurimmaksi ohjeeksi. Tämä tarkoittaa, että Jumala ei osaa puhua Raamatussa suoraan ja yksiselitteisesti, vaan tarvitsee ihmisen tulkitsijaksi. Aikaisemmin ihmisen tehtävänä oli julistaa Jumalan tahto ja ilmoittaa se ihmisillä. Nyt tehtävänä on vain "tämän päivän tulkinta". Raamatun ikuisista totuuksista on tullut päivänpolitiikkaa. Samalla Jumalalta on viety kyky ilmaista itseään uskottavasti Raamatussa. Mielestäni tuollainen ajattelu on jumalanpilkkaa.
Varsinainen noteeraus oli päivän Kalevassa, jossa eräs teologi ilmoitti, ettei evl kirkko "ole taivaasta tipahtanut oikeassa olemisen organisaatio,..." Hänen mukaansa kirkossa ei kuulu lopullista totuutta, vaan (päiväkohtaisia) tulkintoja kussakin (vaihtuvassa) kontekstissa. Tästä asetelmasta hän johti sitten tämän homoviikon kontekstiin sopivan toiveen kirkon monimuotoisen seksuaalisuuden toteutumiseksi mm. transsukupuolisuuden kautta. Erikoista oli, että hän itse asettautui "oikeassa olijaksi" siinä, että ylhäältä käsin ilmoitti koko lehden lukijakunnalle, mikä on "tasapainoista ja aikuiista".
Tähän aikaan sopii tuollainen oraakkelimaisuus. Kirkko on tekemässä uutta jumalakuvaa, jossa Jumala on kreikkalaisen oraakkeli-instituution mukainen oraakkeli, joka antaa hämäriä ja viittauksenomaisia lausuntoja ja kuulija itse määrittelee totuuden sen mukaisesti kuin hänen kontekstinsa ohjaa.
Juutalaiskristillinen Jumalakuva ja ilmoituskäsitys ei hyväksynyt oraakkeli-instituutiota, saatikka sitten olisi itse alkanut oraakkeliksi. Kirkko pitäytyi Jumalan ilmoitukseen Raamatussa ja uskoi, että hän joka on luonut korvan, kuulee ja joka on luonut suun, osaa myös itse puhua. Ja osaapa kirjoittaakin! antoihan Jumala Moosekselle ensimmäiset laintaulut.
Ja muuten.. meidän kirkkomme vielä ainakin virallisesti pitää oikeana oppina Raamatusta johdettua, ei tulkittua, totuutta vanhurskauttamisesta jne. Ne on ilmaistu tunnustuskirjoissa. Me emme sano, että me opetamme näin, mutta opettakaa te toisella tavalla kontekstistanne riippuen, opin ei tarvitse olla kaikilla sama koska kaikki me vain tulkitsemme...
Olen iloinen, että vielä kirkkomme on tunnustuskirkko, ei tulkitsijakirkko. Vielä se sanoo, mikä on oikeasti totta. Tosin jotkut on jo päästäneet irti Raamatusta ja tunnustuksesta.
Että tällainen lehdistökatsaus..
Näytetään tekstit, joissa on tunniste homoseksuaalisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste homoseksuaalisuus. Näytä kaikki tekstit
tiistai 26. lokakuuta 2010
torstai 3. kesäkuuta 2010
Pappisliiton jäsenkyselyn satoa
Luopumuksen etenemisvauhti pappien keskuudessa 20 % kahdeksassa vuodessa
Luopumus raamatun seksuaalikäsityksestä etenee vauhdilla pappien keskuudessa. Vauhti lienee lähes sama kuin uusien pappien määrä suhteessa eläkkeelle poistuviin. Tämän tulkinnan suuntaan osoittaa se, että yli 55 vuotiaat papit suhtautuivat homoseksuaalisuuteen kriittisimmin.
"Pappien suhtautuminen samaa sukupuolta olevien rekisteröidyn parisuhteen kirkollista siunaamista kohtaan on kokonaisuudessaan muuttunut myönteisemmäksi 2000-luvulla (ks. Kuvio 1). Kun vuonna 2002 papeista 24 prosenttia kannatti (oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä) rekisteröidyn parisuhteen siunaamista, vuonna 2006 osuus oli 38 prosenttia ja vuonna 2010 44 prosenttia. Täysin tai jokseenkin eri mieltä olevien osuus oli vastaavasti pudonnut vuoden 2002 62 prosentista ja vuoden 2006 51 prosentista vuonna 2010 41 prosenttiin. Pappien keskuudessa vastustajia ja kannattajia oli siis lähes yhtä paljon....
Naispapit suhtautuivat samaa sukupuolta olevien parisuhteiden kirkolliseen siunaamiseen olennaisesti myönteisemmin kuin miespuoliset kollegansa. Miespapeista 56 prosenttia vastusti kirkollista siunaamista (valinnut vaihtoehdon 1–2), kun naispapeista vain joka viides. Vastaavasti hyväksyjiä oli naispappien keskuudessa 57 prosenttia, miespappien keskuudessa kolmannes...
...Papeista muita kriittisempiä olivat yli 55-vuotiaat, sen sijaan muiden ikäryhmien välillä ei juuri ollut eroa. Samaa sukupuolta olevien rekisteröidyn parisuhteiden siunaaminen herätti vastustusta eniten vanhoillislestadiolaisuuteen, SLEY:yn, Kansanlähetykseen, Suomen Raamattuopistoon ja karismaattiseen liikkeeseen kuuluvien keskuudessa."
Lähes kolmannes (29 %) papeista haluaisi naispappeuden vastustajille oikeuden toimia vakaumuksensa mukaan
"Papeista 90 % hyväksyy naispappeuden "ilman muuta", 61 % edellyttää vastustajien toimivan kirkon päätästen mukaisesti. Siitä huolimatta "neljännes (29 %) hyväksyi naispappeuden ilman muuta, mutta samalla ymmärsi naispappeuden vastustajia ja soisi heille mahdollisuuden toimia oman vakaumuksensa mukaisesti....Naisteologeista 22prosenttia soisi naispappeuden vastustajien toimivan oman vakaumuksensa mukaisesti. Prosentti naisteologeista kertoi suhtautuvansa varauksella naispappeuteen ja hyväksyvänsä sen vain, koska kirkko on sen virallisesti hyväksynyt."
Tätä tulosta lienee tulkittava samalla tavoin kuin homoseksuaalisuus-tulostakin. Vanhemmat papit olisivat suvaitsevaisempia kuin nuoremmat. Naispappien suhteen tämä oletus ei pidä paikkaansa, vain pieni osa heisät on yli 55-vuotiaita).
JOka tapauksessa tuomiokapitulit ovat ottaneet linjan, joka ei vastaa lähes kolmasosan pappien mieltä. Piispainkokous hyväksyi perinteisen virkakäsityksen raamatulliseksi (piispainkokouksen päätös 2006) ja kolmasosa (29 %, naispapeista 22 %) kirkon vastuullisista opettajista hyväksyy näkemyksen mahdolliseksi noudattaa kirkossa. Mutta piispat poikkeavat kapituleissaan päätöksen teologiasta rankaisemalla vakaumuksen noudattamisesta papinvirassaan (seurakuntavirat). Piispat ja tuomiokapitulit ovat johtaneet toimintansa tilanteeseen, jossa ne toimivat eri tavoin kuin uskovat. Se on aika erikoista jumalanpalvelusyhteisössä nimeltä kirkko, joka katsoo olevansa nimenomaan uskonyhteisö.
Luopumus raamatun seksuaalikäsityksestä etenee vauhdilla pappien keskuudessa. Vauhti lienee lähes sama kuin uusien pappien määrä suhteessa eläkkeelle poistuviin. Tämän tulkinnan suuntaan osoittaa se, että yli 55 vuotiaat papit suhtautuivat homoseksuaalisuuteen kriittisimmin.
"Pappien suhtautuminen samaa sukupuolta olevien rekisteröidyn parisuhteen kirkollista siunaamista kohtaan on kokonaisuudessaan muuttunut myönteisemmäksi 2000-luvulla (ks. Kuvio 1). Kun vuonna 2002 papeista 24 prosenttia kannatti (oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä) rekisteröidyn parisuhteen siunaamista, vuonna 2006 osuus oli 38 prosenttia ja vuonna 2010 44 prosenttia. Täysin tai jokseenkin eri mieltä olevien osuus oli vastaavasti pudonnut vuoden 2002 62 prosentista ja vuoden 2006 51 prosentista vuonna 2010 41 prosenttiin. Pappien keskuudessa vastustajia ja kannattajia oli siis lähes yhtä paljon....
Naispapit suhtautuivat samaa sukupuolta olevien parisuhteiden kirkolliseen siunaamiseen olennaisesti myönteisemmin kuin miespuoliset kollegansa. Miespapeista 56 prosenttia vastusti kirkollista siunaamista (valinnut vaihtoehdon 1–2), kun naispapeista vain joka viides. Vastaavasti hyväksyjiä oli naispappien keskuudessa 57 prosenttia, miespappien keskuudessa kolmannes...
...Papeista muita kriittisempiä olivat yli 55-vuotiaat, sen sijaan muiden ikäryhmien välillä ei juuri ollut eroa. Samaa sukupuolta olevien rekisteröidyn parisuhteiden siunaaminen herätti vastustusta eniten vanhoillislestadiolaisuuteen, SLEY:yn, Kansanlähetykseen, Suomen Raamattuopistoon ja karismaattiseen liikkeeseen kuuluvien keskuudessa."
Lähes kolmannes (29 %) papeista haluaisi naispappeuden vastustajille oikeuden toimia vakaumuksensa mukaan
"Papeista 90 % hyväksyy naispappeuden "ilman muuta", 61 % edellyttää vastustajien toimivan kirkon päätästen mukaisesti. Siitä huolimatta "neljännes (29 %) hyväksyi naispappeuden ilman muuta, mutta samalla ymmärsi naispappeuden vastustajia ja soisi heille mahdollisuuden toimia oman vakaumuksensa mukaisesti....Naisteologeista 22prosenttia soisi naispappeuden vastustajien toimivan oman vakaumuksensa mukaisesti. Prosentti naisteologeista kertoi suhtautuvansa varauksella naispappeuteen ja hyväksyvänsä sen vain, koska kirkko on sen virallisesti hyväksynyt."
Tätä tulosta lienee tulkittava samalla tavoin kuin homoseksuaalisuus-tulostakin. Vanhemmat papit olisivat suvaitsevaisempia kuin nuoremmat. Naispappien suhteen tämä oletus ei pidä paikkaansa, vain pieni osa heisät on yli 55-vuotiaita).
JOka tapauksessa tuomiokapitulit ovat ottaneet linjan, joka ei vastaa lähes kolmasosan pappien mieltä. Piispainkokous hyväksyi perinteisen virkakäsityksen raamatulliseksi (piispainkokouksen päätös 2006) ja kolmasosa (29 %, naispapeista 22 %) kirkon vastuullisista opettajista hyväksyy näkemyksen mahdolliseksi noudattaa kirkossa. Mutta piispat poikkeavat kapituleissaan päätöksen teologiasta rankaisemalla vakaumuksen noudattamisesta papinvirassaan (seurakuntavirat). Piispat ja tuomiokapitulit ovat johtaneet toimintansa tilanteeseen, jossa ne toimivat eri tavoin kuin uskovat. Se on aika erikoista jumalanpalvelusyhteisössä nimeltä kirkko, joka katsoo olevansa nimenomaan uskonyhteisö.
tiistai 4. toukokuuta 2010
Kirkolliskokouksessa ydinkysymyksiä
Kevään kirkolliskokous on alkanut Turussa. Keskustelu on lähtenyt liikkeellä ja herätyskristillisten edustajien puheet ovat olleet vakuuttavia. Ohessa on kirkkoherra Lasse Marjokorven puheenvuoro, jossa hän osoittaa selvityksen ongelmia. Marjokorven puheenvuorossa osoitetaan ansiokkaasti kuinka kristillisen elämän eettiset kysymykset (joista Raamattu puhuu) kuuluvat Jumalan yksinvaltaan. Yhteiskunnalliset taikka kirkolliset virtaukset eivät saa syrjäyttää Jumalan tahtoa, jonka hän on ilmaissut kertakaikkisesti sanassaan.
Kappaleita Marjokorven puheesta (puhe kokonaisuudessaan TÄSSÄ)
"Siis keskustelussa etiikasta on pyritty irtautumaan luomiseen perustuvasta ihmiskuvasta. Selvitys luettelee tukun erilaisia perusteita, joiden nojalla kysymys homoseksuaalisuuden elämäntavan oikeutuksesta olisi ratkaistava. Selvityksen johtopäätösten mukaan kristitty arvioi oikeaa ja väärää Jumalan sanan, ihmiskunnan yhteisen moraaliperinteen, kirkon opetuksen ja yksilöllisen kokemuksensa varassa. Tällöin etiikka irtautuu siitä perustasta, joka ilmoitetaan jo Raamatun ensimmäisessä luvussa: Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Kristillinen etiikka ei ole historian aikana vapaasti kehitettyä, kokemukseen perustuvaa, olkoonkin, että tieto siitä on saatu Jumalan sanan mukana vasta vähitellen. Kun Jumala loi ihmisen, syntyi myös tuo vastuusuhde Jumalaan, meidät on luotu hänen kuvakseen, hänen tahtonsa alaisiksi ja elämästämme vastuullisiksi Jumalan edessä tuomiolla.
Kristillinen etiikka on suoraan yhteydessä Jumala-uskoon, kuten sen haihtuminen on ateismin seurausilmiö. Tämänhän Paavali osoittaa Roomalaiskirjeen 1. luvussa, kun hän sanoo, että "vaikka he ovat tunteneet Jumalan, he eivät ole kunnioittaneet ja kiittäneet häntä Jumalana, vaan heidän ajatuksensa ovat käyneet turhanpäiväisiksi ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt". Hiukan myöhemmin: "Kun heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala on hylännyt heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan tekemään sopimattomia." Tämä kysymys ei koske vain jotakin pientä ihmisryhmää, vaan on kaikkien ihmisten kysymys koko ajan. Jos emme pidä kiinni Jumalan tuntemisesta, elämämme turmeltuu väistämättömästi tavalla tai toisella. Yhtenä tämän Jumalan hylkäämisen seurauksena mainitaan sitten suorasukaisesti homoseksuaaliset elämäntavat. Jos ne nyt hyväksytään, pitäisi kai hyväksyä sitten muitakin Roomalaiskirjeen 1. luvun luettelossa mainittuja asioita, kuten ahneus, murhanhimo ja petollisuus.
...
Sitten vielä. Jos eettisten kysymysten ratkaiseminen kuuluu yhteiskunnalle eli yleiselle mielipiteelle, kuten maassamme yleisesti ajatellaan, ja lopulta se sitten kulkeutuu medialle, jonka hallussa on yleinen mielipide, niin ei suinkaan käy niin kuin nyt kirkossa kuvitellaan. Kirkkoa ei palkita median ylivallan alle taipumisesta, niin että ihmiset alkaisivat käydä kirkossa, liittyä siihen ja maksaa veroja, ja näin päästäisiin taas mukavaan konstantinolaiseen elämään, jossa hengellinen ja maallinen valta pitäisivät kekkereitä näennäisessä sovussa. Yleinen mielipide ei palkitse kirkkoa, vaikka se tekeytyisi miksi hyvänsä. Tähänkin selvitykseen on pujahtanut kysymys, onko esimerkiksi pyhäkouluissa tai rippikouluissa oikein tukea heteroseksuaalisen identiteetin kehittymistä. Kun tätä tietä edetään niin lopussa häämöttävät kristittyjen vainot. Totalitaarinen ateismi ei siedä sitä, että sen keskuudessa olisi vähemmistö, joka opettaisi ihmisille Jumalan sanan perusteella, että nyky-yhteiskunnan maallisten tarkoituksenmukaisuuksien vuoksi valitsema linja on väärä ja Jumalan tahdon vastainen. Nyt jo monet kristityt ovat joutuneet oikeudenkäynteihin, menettämään virkansa tai lehtien jatkuvan parjaamisen kohteeksi ilman omia ansioitaan.
Kirkko, joka ulkoistaa etiikan itsensä ulkopuolelle, pääsee lopulta nauttimaan uskonnottoman yhteisön sille laatimasta kurista. Viime vuosisata näytti tämän järjestyksen Neuvostoliitossa ja Saksassa. Modernin ihmisen suuria erehdyksiä oli ajatus, että yhteiskunnan kehityksen voi ilman seurauksia erottaa kristillisestä etiikasta. Selvityksessä lähdetään sille tielle, jossa ajatellaan, että pastoraalisen menettelyn voi ilman seurauksia erottaa kristillisestä uskosta ja elämästä. Olemme saaneet nähdä jo esimakua siitä, millaisin perustein jälkikristillinen kulttuuri käy kristikunnan kimppuun. Tuloksena on, että yhteiskunnan valtaa totalitaarinen sekulaari etiikka. Jumalan asettamien rajojen rikkomista seuraa aina uusien rajojen rikkominen. Nytkin on jo ilmassa homoavioliiton laillistaminen. Perässä seuraavat eutanasia ja moniavioisuus. On mahdotonta tietääkään, mitä kaikkea vielä keksitään. Miten kuvittelette voivanne vastustaa homoavioliittoja, jos hyväksytte nyt esitetyn rukoushetken parisuhteiden puolesta?
Kristikunta ei seuraa perässä tällä tiellä. Kirkon luopuessa kristinuskosta Jumalan kansa alkaa kasvaa sen muodollisten rakenteiden ulkopuolella tai ainakin niistä riippumatta niin kuin tosiasiallisesti käy jo laajalti meidän kirkossamme. Mikäli parisuhteiden siunaaminen hyväksytään tavalla tai toisella, ajaudutaan tilanteeseen, jossa kristillinen kulttuuri katoaa. Kristinuskoa edeltänyt kreikkalainen kulttuuri, siis se muinainen, pääsee voitolle. Siihenhän kuului pederastia melkein luonnollisena ilmiönä. Välttämättä siitä ei ole kovin pitkä matka nyt suuresti paheksuttuun pedofiliaan. Luovuttaessa Raamatusta uskon ja elämän ylimpänä ohjeena tilalle tulee omalaatuinen ´homo mensura´-periaate. Sehän oli kreikkalaisen filosofi Protagoraksen kuuluisa lause: ihminen on kaiken mitta. Tämäntapaisia argumentteja kuulee jo nyt täällä kirkolliskokouksessakin, että jokaisella täytyy olla oikeus ihmisoikeuksien nojalla ratkaista kaikki elämään koskevat kysymykset.
Selvityksessä todetaan, että piispainkokoukselle on yleistoimivalta antaa pastoraalisia ohjeita kirkolliskokouksen säädösten ja päätösten asettamissa puitteissa. Se jatkaa, että yleistoimivallan nojalla annetut ohjeet ovat suosituksia, eivät sitovia määräyksiä. Nyt ei ole olemassa kirkolliskokouksen päätöstä, jolla olisi avattu papin virka rekisteröidyssä parisuhteessa eläville. Samaten parisuhteen siunaamista ei ole hyväksytty kirkolliskokouksessa. Kummastakin asiasta olisi päätettävä 3/4:n enemmistöllä, koska ne ovat uskoon ja oppiin kuuluvia asioita. Piispainkokous seikkailee alueella, jolla sillä ei ole kestävää pohjaa. Se käy ilmi selvityksen sanamuodosta, jossa kirkolliskokousta suostutellaan luovuttamaan päätösvaltansa oppia ja uskoa koskevassa asiassa piispainkokouksella vain yksinkertaisella ääntenenemmistöllä, kun asia on "enemmänkin pastoraalinen", kuten siinä sanotaan. Ikään kuin olisi kysymys vain käytännön järjestelyistä, vaikka kyseessä on asia, joka uhkaa esimerkiksi yhteyttämme suomalaisiin sisarkirkkoihin. Siis nyt aiotaan luoda naamioitu kirkollinen toimitus rukoushetken nimellä. Menettely on virheellinen alusta loppuun, koska se on Raamatun, tunnustuksen, kirkon tradition ja kristillisen etiikan vastainen. Se ei tee oikeutta myöskään kyseiselle parisuhteille, joille tarjotaan aidon Jumalan sanan sijasta väärennös avioliiton siunaamisesta. Kirkossa on aina vallinnut sellainen periaate, että lex credendi on sama kuin lex orandi - siis uskon laki on rukouksen laki. Emme voi pitää sellaisia rukoushetkiä, jotka ovat vastoin kristillistä uskoa ja Jumalan sanaa. "
Kappaleita Marjokorven puheesta (puhe kokonaisuudessaan TÄSSÄ)
"Siis keskustelussa etiikasta on pyritty irtautumaan luomiseen perustuvasta ihmiskuvasta. Selvitys luettelee tukun erilaisia perusteita, joiden nojalla kysymys homoseksuaalisuuden elämäntavan oikeutuksesta olisi ratkaistava. Selvityksen johtopäätösten mukaan kristitty arvioi oikeaa ja väärää Jumalan sanan, ihmiskunnan yhteisen moraaliperinteen, kirkon opetuksen ja yksilöllisen kokemuksensa varassa. Tällöin etiikka irtautuu siitä perustasta, joka ilmoitetaan jo Raamatun ensimmäisessä luvussa: Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Kristillinen etiikka ei ole historian aikana vapaasti kehitettyä, kokemukseen perustuvaa, olkoonkin, että tieto siitä on saatu Jumalan sanan mukana vasta vähitellen. Kun Jumala loi ihmisen, syntyi myös tuo vastuusuhde Jumalaan, meidät on luotu hänen kuvakseen, hänen tahtonsa alaisiksi ja elämästämme vastuullisiksi Jumalan edessä tuomiolla.
Kristillinen etiikka on suoraan yhteydessä Jumala-uskoon, kuten sen haihtuminen on ateismin seurausilmiö. Tämänhän Paavali osoittaa Roomalaiskirjeen 1. luvussa, kun hän sanoo, että "vaikka he ovat tunteneet Jumalan, he eivät ole kunnioittaneet ja kiittäneet häntä Jumalana, vaan heidän ajatuksensa ovat käyneet turhanpäiväisiksi ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt". Hiukan myöhemmin: "Kun heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala on hylännyt heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan tekemään sopimattomia." Tämä kysymys ei koske vain jotakin pientä ihmisryhmää, vaan on kaikkien ihmisten kysymys koko ajan. Jos emme pidä kiinni Jumalan tuntemisesta, elämämme turmeltuu väistämättömästi tavalla tai toisella. Yhtenä tämän Jumalan hylkäämisen seurauksena mainitaan sitten suorasukaisesti homoseksuaaliset elämäntavat. Jos ne nyt hyväksytään, pitäisi kai hyväksyä sitten muitakin Roomalaiskirjeen 1. luvun luettelossa mainittuja asioita, kuten ahneus, murhanhimo ja petollisuus.
...
Sitten vielä. Jos eettisten kysymysten ratkaiseminen kuuluu yhteiskunnalle eli yleiselle mielipiteelle, kuten maassamme yleisesti ajatellaan, ja lopulta se sitten kulkeutuu medialle, jonka hallussa on yleinen mielipide, niin ei suinkaan käy niin kuin nyt kirkossa kuvitellaan. Kirkkoa ei palkita median ylivallan alle taipumisesta, niin että ihmiset alkaisivat käydä kirkossa, liittyä siihen ja maksaa veroja, ja näin päästäisiin taas mukavaan konstantinolaiseen elämään, jossa hengellinen ja maallinen valta pitäisivät kekkereitä näennäisessä sovussa. Yleinen mielipide ei palkitse kirkkoa, vaikka se tekeytyisi miksi hyvänsä. Tähänkin selvitykseen on pujahtanut kysymys, onko esimerkiksi pyhäkouluissa tai rippikouluissa oikein tukea heteroseksuaalisen identiteetin kehittymistä. Kun tätä tietä edetään niin lopussa häämöttävät kristittyjen vainot. Totalitaarinen ateismi ei siedä sitä, että sen keskuudessa olisi vähemmistö, joka opettaisi ihmisille Jumalan sanan perusteella, että nyky-yhteiskunnan maallisten tarkoituksenmukaisuuksien vuoksi valitsema linja on väärä ja Jumalan tahdon vastainen. Nyt jo monet kristityt ovat joutuneet oikeudenkäynteihin, menettämään virkansa tai lehtien jatkuvan parjaamisen kohteeksi ilman omia ansioitaan.
Kirkko, joka ulkoistaa etiikan itsensä ulkopuolelle, pääsee lopulta nauttimaan uskonnottoman yhteisön sille laatimasta kurista. Viime vuosisata näytti tämän järjestyksen Neuvostoliitossa ja Saksassa. Modernin ihmisen suuria erehdyksiä oli ajatus, että yhteiskunnan kehityksen voi ilman seurauksia erottaa kristillisestä etiikasta. Selvityksessä lähdetään sille tielle, jossa ajatellaan, että pastoraalisen menettelyn voi ilman seurauksia erottaa kristillisestä uskosta ja elämästä. Olemme saaneet nähdä jo esimakua siitä, millaisin perustein jälkikristillinen kulttuuri käy kristikunnan kimppuun. Tuloksena on, että yhteiskunnan valtaa totalitaarinen sekulaari etiikka. Jumalan asettamien rajojen rikkomista seuraa aina uusien rajojen rikkominen. Nytkin on jo ilmassa homoavioliiton laillistaminen. Perässä seuraavat eutanasia ja moniavioisuus. On mahdotonta tietääkään, mitä kaikkea vielä keksitään. Miten kuvittelette voivanne vastustaa homoavioliittoja, jos hyväksytte nyt esitetyn rukoushetken parisuhteiden puolesta?
Kristikunta ei seuraa perässä tällä tiellä. Kirkon luopuessa kristinuskosta Jumalan kansa alkaa kasvaa sen muodollisten rakenteiden ulkopuolella tai ainakin niistä riippumatta niin kuin tosiasiallisesti käy jo laajalti meidän kirkossamme. Mikäli parisuhteiden siunaaminen hyväksytään tavalla tai toisella, ajaudutaan tilanteeseen, jossa kristillinen kulttuuri katoaa. Kristinuskoa edeltänyt kreikkalainen kulttuuri, siis se muinainen, pääsee voitolle. Siihenhän kuului pederastia melkein luonnollisena ilmiönä. Välttämättä siitä ei ole kovin pitkä matka nyt suuresti paheksuttuun pedofiliaan. Luovuttaessa Raamatusta uskon ja elämän ylimpänä ohjeena tilalle tulee omalaatuinen ´homo mensura´-periaate. Sehän oli kreikkalaisen filosofi Protagoraksen kuuluisa lause: ihminen on kaiken mitta. Tämäntapaisia argumentteja kuulee jo nyt täällä kirkolliskokouksessakin, että jokaisella täytyy olla oikeus ihmisoikeuksien nojalla ratkaista kaikki elämään koskevat kysymykset.
Selvityksessä todetaan, että piispainkokoukselle on yleistoimivalta antaa pastoraalisia ohjeita kirkolliskokouksen säädösten ja päätösten asettamissa puitteissa. Se jatkaa, että yleistoimivallan nojalla annetut ohjeet ovat suosituksia, eivät sitovia määräyksiä. Nyt ei ole olemassa kirkolliskokouksen päätöstä, jolla olisi avattu papin virka rekisteröidyssä parisuhteessa eläville. Samaten parisuhteen siunaamista ei ole hyväksytty kirkolliskokouksessa. Kummastakin asiasta olisi päätettävä 3/4:n enemmistöllä, koska ne ovat uskoon ja oppiin kuuluvia asioita. Piispainkokous seikkailee alueella, jolla sillä ei ole kestävää pohjaa. Se käy ilmi selvityksen sanamuodosta, jossa kirkolliskokousta suostutellaan luovuttamaan päätösvaltansa oppia ja uskoa koskevassa asiassa piispainkokouksella vain yksinkertaisella ääntenenemmistöllä, kun asia on "enemmänkin pastoraalinen", kuten siinä sanotaan. Ikään kuin olisi kysymys vain käytännön järjestelyistä, vaikka kyseessä on asia, joka uhkaa esimerkiksi yhteyttämme suomalaisiin sisarkirkkoihin. Siis nyt aiotaan luoda naamioitu kirkollinen toimitus rukoushetken nimellä. Menettely on virheellinen alusta loppuun, koska se on Raamatun, tunnustuksen, kirkon tradition ja kristillisen etiikan vastainen. Se ei tee oikeutta myöskään kyseiselle parisuhteille, joille tarjotaan aidon Jumalan sanan sijasta väärennös avioliiton siunaamisesta. Kirkossa on aina vallinnut sellainen periaate, että lex credendi on sama kuin lex orandi - siis uskon laki on rukouksen laki. Emme voi pitää sellaisia rukoushetkiä, jotka ovat vastoin kristillistä uskoa ja Jumalan sanaa. "
torstai 11. helmikuuta 2010
Piispat hyväksyvät rekisteröidyt parisuhteet
Piispainkokous on tehnyt selvityksen homoseksuaalisuudesta ja lähettänyt sen kirkolliskokoukselle. Pitkän selvityksen keskeinen sanoma on hyväksyä homoseksuaalinen elämäntapa, siis eläminen rekisteröidyssä parisuhteessa samaa sukupuolta olevan kanssa.
Kokouksen tulos oli arvattava. Näinhän kirkon johtajat ovat jo virkaansa hoitaneet. Parisuhteessa eläviä pappeja on jo ainakin kolmessa hiippakunnassa seurakuntapappeina. Myös Salmi on ilmaissut jo etukäteen hyväksyntänsä tällaisten parien puolesta rukoilemiselle. Ajatus on tietysti, että heidän elämänmallilleen rukoillaan Jumalan siunausta.
Selvityksen yllätys on se, että piispainkokous esittää kirkollista toimitusta homoparien elämänmuodon siunaamiseksi. Media on keskittynyt kertomaan, että siunaamiskaavaa ei esitetä. Se ei ole kuitenkaan kiinnittänyt huomiota Troijan hevosen sisällä matkaavaan joukkoon. Siunauskaava torjutaan, mutta sen jälkeen sanotaan, että kirkollisen tradition rukousperinteellä tai vapaamuotoisesti heidän elämäratkaisunsa puolesta voidaan rukoilla. Toisin sanoen kirkollisten toimitusten kirjan rukousosiota voidaan käyttää näiden parisuhteiden puolesta rukoilemiseen. Tämä päätös on merkittävä. Näin piispainkokous esittää homosekuaalisten kohtaamista toimitusten kirjan puitteissa, mikä on ratkaiseva askel. Näin homoseksuaalinen parisuhde kuuluu kirkollisten siunattavien asioiden piiriin. Pienempiä askelia ovat itse siunaamiskaava ja vihkiminen, kun varsinainen elämänmallin hyväksyminen on jo tehty.
Piispainkokous on tuonut homosuhteet kirkollisten toimitusten kirjan suojiin. Samalla päätöksellään se on poistanut Raamatun kiellot homoseksin harjoittamisesta vanhentuneina ja kristitylle ihmiseille sopimattomina opetuksina. Piispain kokous on asettunut Raamatun yläpuolelle. Tällä päätöksellä jokainen piispa ja pappi, joko kokouksessa hyväksyi päätöksen on henkilökohtaisesti rikkonut pappislupauksensa.
PS. Lue myös Jari Rankisen blogi aiheesta googlettamalla "Jari Rankisen nettipäiväkirja".
Kokouksen tulos oli arvattava. Näinhän kirkon johtajat ovat jo virkaansa hoitaneet. Parisuhteessa eläviä pappeja on jo ainakin kolmessa hiippakunnassa seurakuntapappeina. Myös Salmi on ilmaissut jo etukäteen hyväksyntänsä tällaisten parien puolesta rukoilemiselle. Ajatus on tietysti, että heidän elämänmallilleen rukoillaan Jumalan siunausta.
Selvityksen yllätys on se, että piispainkokous esittää kirkollista toimitusta homoparien elämänmuodon siunaamiseksi. Media on keskittynyt kertomaan, että siunaamiskaavaa ei esitetä. Se ei ole kuitenkaan kiinnittänyt huomiota Troijan hevosen sisällä matkaavaan joukkoon. Siunauskaava torjutaan, mutta sen jälkeen sanotaan, että kirkollisen tradition rukousperinteellä tai vapaamuotoisesti heidän elämäratkaisunsa puolesta voidaan rukoilla. Toisin sanoen kirkollisten toimitusten kirjan rukousosiota voidaan käyttää näiden parisuhteiden puolesta rukoilemiseen. Tämä päätös on merkittävä. Näin piispainkokous esittää homosekuaalisten kohtaamista toimitusten kirjan puitteissa, mikä on ratkaiseva askel. Näin homoseksuaalinen parisuhde kuuluu kirkollisten siunattavien asioiden piiriin. Pienempiä askelia ovat itse siunaamiskaava ja vihkiminen, kun varsinainen elämänmallin hyväksyminen on jo tehty.
Piispainkokous on tuonut homosuhteet kirkollisten toimitusten kirjan suojiin. Samalla päätöksellään se on poistanut Raamatun kiellot homoseksin harjoittamisesta vanhentuneina ja kristitylle ihmiseille sopimattomina opetuksina. Piispain kokous on asettunut Raamatun yläpuolelle. Tällä päätöksellä jokainen piispa ja pappi, joko kokouksessa hyväksyi päätöksen on henkilökohtaisesti rikkonut pappislupauksensa.
PS. Lue myös Jari Rankisen blogi aiheesta googlettamalla "Jari Rankisen nettipäiväkirja".
perjantai 29. tammikuuta 2010
Allekirjoita adressi!
Kirkkon kristityt ovat yhdessä antaneet äänensä kuulua kirkon suunnitelmiin hyväksyä homoseksuaalisuus tavalla tai toisella. Nyt voit vaikuttaa päätöksentekoon allekirjoittamalla tämän adressin. Allekirjoitttamiseen pääset TÄSTÄ. Lista lähetetään helmikuussa kokoontuvalle piispainkokoukselle. Allekirjoittajia on jo yli 4000. Kerro ystävillesi tästä!
Kirkon tulee pitäytyä omassa arvopohjassaan
Olemme huolestuneita niistä viesteistä, jotka kertovat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon alttiudesta irtautua omasta arvopohjastaan yhteiskunnallisen painostuksen alla. Esimerkkinä tästä on piispainkokouksen asettaman työryhmän maaliskuussa 2009 valmistunut mietintö ”Kirkko ja rekisteröidyt parisuhteet”, jossa etsitään keinoja homosuhteiden siunaamiselle kirkossa. Tahdomme rohkaista kirkkoa toimimaan arvojensa mukaisesti, miehen ja naisen välistä elinikäistä avioliittoa ja sukupuolten erilaisuuden tuomaa rikkautta kunnioittaen ja vaalien.
Naisen ja miehen muodostama avioliitto tarjoaa suojan uuden sukupolven syntymiselle ja kasvulle. Avioliitto on paitsi yhteiskunnan perusta, myös ainoa ihmisten välinen liitto, jonka Jumala sanansa mukaisesti siunaa. Siunaukseksi se onkin, niin sen suojassa kasvaville lapsille kuin myös puolisoille, kun sitä aidosti kunnioitetaan, tuetaan ja hoidetaan.
Kirkon uskon ja käytäntöjen tulee sekä kirkkolain että -järjestyksen mukaan perustua Raamattuun, Jumalan sanaan. Raamatun suhtautuminen homoseksuaaliseen käyttäytymiseen on yksiselitteisen kielteinen. Myös mietintö toteaa tämän niin Vanhan testamentin kuin Uuden testamentin osalta. Mikäli kirkko kääntyisi homoliittojen suhteen myönteiselle kannalle, se tarvitsee tuekseen etiikkaa, joka on sille vierasta.
Kirkko osoittaa seuraavansa aikaansa juuri siinä, että se tarpeen tullen osaa vetää myös rajaa maallistuneen yhteiskunnan ja omien arvojensa välille. Kirkon on näytettävä suuntaa, ei mukailtava ajan henkeä, koska sen perustana on iankaikkisuus.
Kirkon ei tule suhtautua homoseksuaalisuuden kanssa kamppailevaan henkilöön lainkaan eri tavalla kuin minkä tahansa muun synnin kanssa kamppailevaan ihmiseen. Hänet tulee kohdata sielunhoidollisesti ja hänet tulee myös siunata – Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Hänelle tulee julistaa armoa Kristuksen ristinkuoleman tähden ja antaa täysi mahdollisuus osallistua seurakunnan elämään. Elävästä seurakuntayhteydestä homoseksuaalisuuteen taipuvainen ihminen saa voimaa elää kristittynä Jumalan tahtoa etsien.
Vetoamme piispainkokoukseen, että se ei hyväksyisi homoseksuaalisten suhteiden kirkollista siunaamista. Emme näe merkityksellistä eroa sillä, suoritettaisiinko tällainen siunaaminen yksityisessä rukoushetkessä tai muulla tavoin. Päätös siunata homoseksuaalinen elämäntapa merkitsisi vakavaa irtautumista kristillisestä, Raamatusta nousevasta avioliitto- ja ihmiskäsityksestä.
***
Tiedoksi: Adressi nimilistoineen on luovutettu 8.-9.9.2009 Kuortaneella kokoontuneelle piispainkokoukselle. Nimien keruu jatkuu nyt entistä aktiivisemmin. Tarkoituksena on luovuttaa adressi helmikuussa kokoontuvalle piispainkokoukselle sekä kevään kirkolliskokoukselle. Nyt kannattaa aktivoida tutut ja puolitutut mukaan.
Sonja Falk (sonja.falk@uusitie.com)
Kirkon tulee pitäytyä omassa arvopohjassaan
Olemme huolestuneita niistä viesteistä, jotka kertovat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon alttiudesta irtautua omasta arvopohjastaan yhteiskunnallisen painostuksen alla. Esimerkkinä tästä on piispainkokouksen asettaman työryhmän maaliskuussa 2009 valmistunut mietintö ”Kirkko ja rekisteröidyt parisuhteet”, jossa etsitään keinoja homosuhteiden siunaamiselle kirkossa. Tahdomme rohkaista kirkkoa toimimaan arvojensa mukaisesti, miehen ja naisen välistä elinikäistä avioliittoa ja sukupuolten erilaisuuden tuomaa rikkautta kunnioittaen ja vaalien.
Naisen ja miehen muodostama avioliitto tarjoaa suojan uuden sukupolven syntymiselle ja kasvulle. Avioliitto on paitsi yhteiskunnan perusta, myös ainoa ihmisten välinen liitto, jonka Jumala sanansa mukaisesti siunaa. Siunaukseksi se onkin, niin sen suojassa kasvaville lapsille kuin myös puolisoille, kun sitä aidosti kunnioitetaan, tuetaan ja hoidetaan.
Kirkon uskon ja käytäntöjen tulee sekä kirkkolain että -järjestyksen mukaan perustua Raamattuun, Jumalan sanaan. Raamatun suhtautuminen homoseksuaaliseen käyttäytymiseen on yksiselitteisen kielteinen. Myös mietintö toteaa tämän niin Vanhan testamentin kuin Uuden testamentin osalta. Mikäli kirkko kääntyisi homoliittojen suhteen myönteiselle kannalle, se tarvitsee tuekseen etiikkaa, joka on sille vierasta.
Kirkko osoittaa seuraavansa aikaansa juuri siinä, että se tarpeen tullen osaa vetää myös rajaa maallistuneen yhteiskunnan ja omien arvojensa välille. Kirkon on näytettävä suuntaa, ei mukailtava ajan henkeä, koska sen perustana on iankaikkisuus.
Kirkon ei tule suhtautua homoseksuaalisuuden kanssa kamppailevaan henkilöön lainkaan eri tavalla kuin minkä tahansa muun synnin kanssa kamppailevaan ihmiseen. Hänet tulee kohdata sielunhoidollisesti ja hänet tulee myös siunata – Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Hänelle tulee julistaa armoa Kristuksen ristinkuoleman tähden ja antaa täysi mahdollisuus osallistua seurakunnan elämään. Elävästä seurakuntayhteydestä homoseksuaalisuuteen taipuvainen ihminen saa voimaa elää kristittynä Jumalan tahtoa etsien.
Vetoamme piispainkokoukseen, että se ei hyväksyisi homoseksuaalisten suhteiden kirkollista siunaamista. Emme näe merkityksellistä eroa sillä, suoritettaisiinko tällainen siunaaminen yksityisessä rukoushetkessä tai muulla tavoin. Päätös siunata homoseksuaalinen elämäntapa merkitsisi vakavaa irtautumista kristillisestä, Raamatusta nousevasta avioliitto- ja ihmiskäsityksestä.
***
Tiedoksi: Adressi nimilistoineen on luovutettu 8.-9.9.2009 Kuortaneella kokoontuneelle piispainkokoukselle. Nimien keruu jatkuu nyt entistä aktiivisemmin. Tarkoituksena on luovuttaa adressi helmikuussa kokoontuvalle piispainkokoukselle sekä kevään kirkolliskokoukselle. Nyt kannattaa aktivoida tutut ja puolitutut mukaan.
Sonja Falk (sonja.falk@uusitie.com)
perjantai 6. marraskuuta 2009
Janis Vanags on meidän uskonystävämme. Latvian kirkko erosi Porvoon yhteisöstä
Latvian kirkon arkkipiispa Janis Vanags on Rauhan Sanassa tuttu mies. Hän on saarnannut rukoushuoneissa ja ollut mukana monissa seuroissa. Kuvassa olemme yhdessä hänen kanssaan Himangan isoissa seuroissa vuonna 1989 Himangan kirkon edessä.
Ruotsin kirkon negatiivisen kehityksen johdosta latvian kirkko on tänä vuonna eronnut Porvoon kirkkoliitosta, tiedottaa Porvoon hiippakunnan lehti Kyrkpressen.
Miksi kirkot hajoavat? Kristus on Kirkon ainoa Herra. Hän on antanut sille sanansa ja johdatuksensa pyhässä Raamatussa. Kristuksen sanojen varaan rakentaminen on kalliolle rakentamista. Kun alla on Kristus-kallio, on turvallista matkata taivasta kohden. Kun olemme samalla kalliolla, kuulumme yhteen, vaikka välimätkaa olisi tuhansia kilometrejä. Kristuksen kirkko ei tunne kansallisuusrajoja. Suomalaiset kristityt ja vaikkapa afgaanikristityt ovat yksi Kristuksen kirkko.
Saatana ei halua oikeaa Kristus-yhteyttä. Kyllä hän haluaa yhteyttä - sellaista yhteyttä, joka perustuu hänen "sanaansa" eli valheeseen. Saatanakin osaa ystävällisyyden ja toveruuden perusteet. Houkuttelevasti ja kaverina hän esiintyi paratiisissakin esivanhemmillemme. Mutta saatanan toveruus on syntitoveruutta. Syntiin langennut ihminen, joka ei tahdo tehdä parannusta lankeemuksestaan, alkaa jonkun ajan kuluttua etsiä samankalaisia ihmisiä, jotka ovat ja nauttivat elämästä samassa synnissä. On helpompi elää synnissä, omatunto on hiljaisempi, kun mukana on muitakin jotka hyväksyvät väärän elämän ja opin.
Valvova kristitty on langenneen ystävä, mutta ei langenneen syntitoveri. Emme antaudu samaan tottelemattomuuteen Jumalan sanaa vastaan. Tämän teemme sen tähden, että Kristus-kallio saisi tuoda lujan maaperänsä ja pelastuksen myös langenneen ystävämme jalkojen alle. Jos mekin luovumme sanasta, virta vie mennessään koko rakennuksen.
Tämä soveltuu myös paikalliskirkkojen välisiin suhteisiin. Me olemme ystäviä, mutta emme syntitovereita. Ystävinä me haluamme neuvoa paluutien takaisin Kristus-kalliolle. Haluamme temmata heidät takaisin turvaan. Emme kuitenkaan voi auttaa, jos itse irrotamme jalat kalliolta ja antaudumme virtaan uimaan. Jeesuksen kallio ja virta-vertauksessa virta hajotti rakennuksen, joka ei ollut kallion varassa.
Olen sydämessäni vakuuttunut siitä, että Latvian piispa on valmis auttamaan Ruotsin kirkkoa ystävänä, mutta ei syntitoverina. Rukoillaan yhdessä Janiksen ja Kristuksen kirkon puolesta Latviassa. Rukoillaan myös ruotsalaisten puolesta "ystävinä, muttei syntitovereina".
Mutta te, rakkaani, rakentakaa itseänne pyhimmän uskonne perustukselle, rukoilkaa Pyhässä Hengessä ja pysyttäkää niin itsenne Jumalan rakkaudessa, odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen laupeutta iankaikkiseksi elämäksi. Ja armahtakaa toisia, niitä, jotka epäilevät, pelastakaa heidät, tulesta temmaten; toisia taas armahtakaa pelolla, inhoten lihan tahraamaa ihokastakin. Mutta hänelle, joka voi varjella teidät lankeamasta ja asettaa teidät nuhteettomina, riemuitsevina, kirkkautensa eteen, hänelle, ainoalle Jumalalle ja meidän pelastajallemme Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, hänelle kunnia, majesteetti, voima ja valta ennen kaikkia aikoja ja nyt ja iankaikkisesti! Amen. Juud. 1:20-25
maanantai 20. lokakuuta 2008
Arkkipiispa homoseksualismista, Youtube
Arkkipiispa Vanagsin alustus Paastonajan kirkkopäivillä 2008 homoseksualismista. Videot on kuvannut Klaus Hildén ja tulkkina toimii Timo Keskitalo. Luento on leikattu kolmeen kymmenen minuutin pätkään. Pyrin leikkaamaan luennon niin, että kaikki osat ovat mielekkäitä kokonaisuuksia.
Osa 1/3: http://www.youtube.com/watch?v=vmZB26BmMDg
Osa 2/3: http://www.youtube.com/watch?v=4NdaY9yaeZQ
Osa 3/3: http://www.youtube.com/watch?v=zPAeDpPpbPs
Osa 1: Homoliikkeen yhteiskunnallinen ohjelma. Raamatun kohtientarkastelua.
Osa 2: Homoseksuaalinen taipumus ja antiikki.
Osa 3: Kirkon tehtävä lain ja evankeliumin saarnaajana
Katsokaapa! Rautaisannos tietoa ja pastoraalista huolenpitoa tältä Jumalan mieheltä.
Wille Huuskonen. Paavalin synodi.
Osa 1/3: http://www.youtube.com/watch?v=vmZB26BmMDg
Osa 2/3: http://www.youtube.com/watch?v=4NdaY9yaeZQ
Osa 3/3: http://www.youtube.com/watch?v=zPAeDpPpbPs
Osa 1: Homoliikkeen yhteiskunnallinen ohjelma. Raamatun kohtientarkastelua.
Osa 2: Homoseksuaalinen taipumus ja antiikki.
Osa 3: Kirkon tehtävä lain ja evankeliumin saarnaajana
Katsokaapa! Rautaisannos tietoa ja pastoraalista huolenpitoa tältä Jumalan mieheltä.
Wille Huuskonen. Paavalin synodi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)