Uusi kirkko –-väärä mittakaava

Olemme todistamassa uuden kirkon tai oikeammin uuden tunnustuskunnan muodostumista.
Voisimme kutsua sitä esimerkiksi "Opit pois" ryhmäksi, ja se on tänä päivänä yksi uusi tunnustuskunta. Tämä ryhmä on järjestäytymätön, sillä ei ole organisaatiota eikä johtajia eikä sillä ole osoitettakaan. Kuitenkin se on olemassa ja siihen voi liittyä vaikka kävellessään. Usein se on sekaantuneena johonkin toiseen tunnustuskuntaan eikä millään tunnustuskunnalla ole immuniteettia tätä ryhmää vastaan. Se tunnetaan myös nimillä "Yksin Jeesus"-ryhmä tai "Vain Raamattu"-ryhmä tai näiden johdannaiset.
"Opit pois" -kirkko katsoo omasta mielestään keskittyvänsä Kristukseen. Kristus omistetaan sydämessä rukouksena ja laulujen innoituksen avulla. Kristus yritetään kokea hengellisinä tunteina ja välillä siinä saatetaan jopa onnistua, ainakin henkilön itsensä mielestä. Kokemukset ovat olennaisen tärkeitä, sillä tällä kirkolla ei ole muuta, mihin perustaa yhteytensä ja yhteenkuuluvaisuutensa.
Uusikin kirkko kastaa ja viettää ehtoollista. Mutta näistä ei voida opettaa, koska kaikki tarkempi opetus koetaan erottavana. Kirkolliset toimitukset toimitetaan, koska Jeesus on käskenyt ne toimittaa, mutta mitää sisältöä niille ei voida antaa. Tällä tavalla kaste ja ehtoollinen tulee lain teoksi, ihmisen teoksi Jumalalle, ja niiden evankelinen merkitys katoaa.
Kasteen ja ehtoollisen armo korvataan hengellisen kokemuksen armon-kokemuksella. Uskonkokemuksen puristaminen sydämestä tulee uudeksi sakramentiksi, koska alkuperäisille sakramenteille ei saa uudessa kirkossa antaa armon ja anteeksiantamuksen sisältöä. Ihmisen kokemus kääntymisestä ja hänen hengellisestä ratkaisustaan korvaa Jumalan teot kasteessa ja ehtoollisessa.
Myös synninpäästön merkitys muuttuu uudessa kirkossa. Synninpästön kulmakivi ei ole se, että Jumala on luvannut tällä tavalla antaa synnit anteeksi, tuntui miltä tuntui, vaan kulmakiveksi on tullut se, kokeeko ihminen nyt uskovansa. Jos ei koe, on synninpäästö ollut turha.
Mikä on uuden kirkon, tai oikeastaan tunnustuskunnan, suurin virhe? Uuden kirkon suurin virhe on sen mittakaavavirhe. Se on valinnut väärän mittakaavan, ja tämä väärä valinta vääristää kaikki uuden kirkon hyvät yritykset ja tulokset. Mikä on se väärä mittakaava? Se on ihminen. Ihmisen sisäinen kokemus tai vakuuttuminen on tämän kirkon tähtäyspiste ja mittari, jolla mitataan se, onko ihminen saanut Jumalan armon.

Onneksi, Jumala kiitos, tuohon uuteen kirkkoon ei tarvitse liittyä!
Huomaatko mikä on erona meidän tunnustavien luterilaisten kristillisyydessä ja tuon uuden kirkon kristillisyydessä? Kyllä luterilainenkin sanoo "yksin Raamattu" ja "yksin Kristus", mutta tämän sanominen ei kuitenkaan liitä meitä tuohon uuteen tunnustuskuntaan. Kuinka niin? Sen tähden, ettei luterilaisen uskovaisen "yksin Kristus" ole ilmassa leijuva sanapari, jolla ei ole yhteyttä Raamatun kokonaisilmoitukseen, vaan me liitämme sen siihen mittakaavaan, jonka Jumala on asettanut Raamatussa. Kun mittakaava on Raamatun mittakaava, yksittäisten sanojen ja lauseiden merkitys asettuu oikeaan yhteyteensä. Mikä on sitten se Raamatun asettama mittakaava? Se on Jumala itse. Raamatun ilmoituksen mukaan Jumala tekee pelastusteot ja antaa pelastuksen lahjat, ja kaikki nämä teot ovat Jumalan mittaisia! Sanan julistuksessa (synninpäästö) Kristus puhuu ja sen lupaukset saa omistaa,  koska niissä lupauksissa on Kristus mukana, vaikka kuulija ei sydämessään tuntisi mitään. Kasteessa ihminen "puetaan Kristukseen", "haudataan ja nousee ylös Kristuksen kanssa" sekä tulee ympärileikatuksi "kristuksen ympärileikkauksella". Ehtoollisella Kristus on läsnä oman kirkastetun ruumiinsa kanssa ja antaa ruumiinsa ja verensä siunatussa leivässä ja viinissä.
Kun mittakaava on Kristuksen teot, uskon katse kiinnittyy mittakaavaan eikä ihmisen omaan sydämeen.

Saarna rististä tyhjentää väärät opit

"Risti on kunnossa ristikunnassa"
Otsikossa olevilla sanoilla lauleli tyttäreni Ellen, kun muutama vuosi sitten palailimme seuroista. Sanat olivat tytön omat ja sävelkin oli siinä auton takapenkillä sävelletty. Laulua oli hauska kuunnella. Olimme tulossa seuroista, joissa oli puhuttu kristittyjen yhteydestä. "Risti on kunnossa ristikunnassa".
Jo pienikin lapsi ymmärtää, että risti liittyy jotenkin olennaisesti siihen, mistä uskossa on kysymys. Jumalan Pojan sovituskuolema Golgatan ristillä oli yksi ja ainut sovitusuhri, joka on riittänyt koko ihmiskunnan syntien sovittamiseksi. Jumala teki yhtenä ainoana päivänä valmiiksi koko sovituksen. Sitä tekoa ei tarvitse parannella, ei tarvitse toistaa, ei saa korvata.
Risti on puhdas Jumalan teko. Ihminen ei osallistunut siihen omalla hurskaudellaan niin että hän olisi jotekin täydentänyt Jumalan tekoa. Ei. Sen sijaan Kristuksen täydellisen puhtauden ja pyhyyden vastakohtana oli sotilaiden julma pahuus, tuomioistuinten väärät ja heikot tuomarit, Juudaksen petos ja muiden opetuslasten karkuun juokseminen. Ristillä vain Jumala toimi. Ainut ihminen, josta voidaan sanoa jotakin positiivista oli toinen ryöväreistä, mutta hänkään ei voinut tehdä muuta kuin pyytää pahuuttaan anteeksi.
Kristikunta saarnaa Kristuksen rististä. Ristin teon merkitys on niin valtava, että nekin kirkkokunnat, joiden oppi ihmisen osuudesta pelastukseen on mennyt vikaan, saarnaavat kuitenkin rististä niin paljon, että kuulijoiden ymmärryksessä ristin saarna tekee tyhjäksi sellaiset opetukset, jotka rakentavat ihmisen pyhyyden varaan. Puhdas ristin saarna pelastaa ne, jotka jäävät sen saarnan varaan. Puhdas ristin saarna pelastaa nekin, jotka onnellisen epäjohdonmukaisuuden tähden luottavat yksin Ristin tekoon ja eivätkä löydä käyttöä oman kirkkonsa ihmistekojen opeille. Viime kädessä kuolinvuoteella jokainen kristitty löytää turvaksi vain sen, mitä Kristus teki ristillä. Omaisuus ja omat teot jäävät taakse.

Ihminen on sitä, mitä hän syö

Aivot lomalle
Ihana lepo, sitä me kaikki aina välillä tarvitsemme. Kun voi vain olla eikä tarvitse tehdä mitään. Saa päästää aivot lomalle ja olla ajattelematta mitään. Suosittelen lämpimästi sellaisia hetkiä.

Alitajuntamme ei kuitenkaan nuku koskaan. Se on mylly, joka pyörii silloinkin kun me lepäämme. Tästä todistaa sekin, että merkittävä osa suurimmista keksinnöistä ja oivalluksista on syntynyt, kun tutkija on itse heittäytynyt lepäämaan ja ottanut itsensä irti työstään. Emme voi päästää aivojemme alitajuntaa lomalle, vaikka tahtoisimme. Alitajunnan hallintanappi ei ole meidän ulottuvillamme. Alitajunta on ahkera ja täynnä tarmoa ja uusia ideoita, kun me itse luulemme, että nyt me olemme "täydellisesti lomalla".

Alitajuntakin tarvitsee "ruokaa"
Kukaan ei liiku ilman ruokaa. Alitajuntammekin tarvitsee materiaalia, "ruokaa", jota se sitten jauhaa ja pyörittelee kuin lehmä ruohotukkoa useammassa mahassaan. Arkityömme aherruksen ja ajattelun avulla me annamme alitajunnallemme ruokaa, jota se voi sitten itsenäisesti ja ilman meidän kontrolliamme pyöritellä. Voit vähän yrittää auttaa aivojesi työmyyrää esimerkiksi auttamaan sinua arkityössäsi lukemalla työtäsi koskevaa tutkimustietoa, tutustumalla työtäsi lähellä oleviin aloihin, kuuntelemalla seminaareja ja työsi eksperttejä sekä juttelemalla työasioistasi työtoveriesi kanssa. Näin ruokit alitajuntaasi ja se palkitsee sinua siten, että joskus levossa ollessasi saat ahaa-elämyksiä taikka levon jälkeen työsi ääreen palattuasi asiat vain menevät jostakin syystä loogisesti hyvin kohdalleen ja työ luistaa ihmeellisen hyvin.

Aivomme ovat Jumalan luoma mielettömän hyvä kone, mutta...
...sitten tuli synti maalimaan ja me turmelluimme. Hyvä kone, jonka tuli työskennellä Jumalan luomakunnan hyväksi kääntyikin työskentelemään toisen isännän hyväksi. Kone sakkaa ja saa meidät miettimään myös pahoja asioita. "Mutta konehan oli hyvän Jumalan luomus, miten se voi tuottaa pahaa?" Vastaus on yksinkertainen – se saa väärää "ruokaa". "Onko Jumala sanonut, ettette saa syödä mistän paratiisin puusta? ...teidän silmänne avautuvat ja te tulette niin kuin Jumala tietämään hyvän ja pahan"(1 Moos. 3). Saatana toi ihmisille uuden opin, sellaisen joka poikkesi Jumalan antamasta opista. Näin ihminen alkoi saamaan epäterveellistä ruokaa aivoilleen ja sen kehityksen lopun näemme ensimmäisestä murhasta, joka tehtiin (vieläpä) uskonnollisin perustein.

Kristittyjen uusi vapaus ja vastuu ruoastaan
Mitä ajatus-ruokaa me syömme, sitä aivomme märehtivät ja siitä ne vetävät koko ajan johtopäätöksiä. Alitajuntamme ohjaa ajatteluamme ja luo siitä loogisia kokonaisuuksia ja systeemejä. Jos täytämme ajatuksemme väärällä opetuksella alitajunta tuo meille vääriä johtopäätöksiä ja rakentaa systeemin, joka on väärä, koska syöttämämme ruoka on ollut väärää. Vahinkoa suurentaa se, että me itse emme edes huomaa sitä, sillä se tulee "oman päämme sisältä" ja meistä se yhtäkkiä tuntuukin lopulta oikealta ja ihan hyvältä.

Tätä voi havainnollistaa esimerkiksi siten, että kun vietämme aikaamme jonkin toisen kuin Raamatun opin luomissa toiminta-kehyksissä, me huomaamattamme omaksumme tuon opin rakenteen alitajunnassamme ja kohta meitä tuntuu, että se Raamatun entinen oppi olikin jotenkin outo ja epäselvä.

Lohtu on se, että kristittyinä me olemme uudestisyntyneet ja olemme "uusi luomus", kuten Jumalan sana sanoo. Me emme ole enää kuoleman vankeja, vaan olemme päässeet vapauteen Kristuksessa. Meille on annettu uudestisyntymisessämme uusi vapaus saatanan kahleista. Me emme ole tahdottomia vankeja, vaan saamme valita mitä "ruokaa" esimerkiksi aivoillemme tarjoamme. Tässä on vapaus ja vastuu, josta apostoli Paavali muistuttaa roomalaisia (Room. 6).

Jeesuksen ohje hyvästä ruokapaikasta
Psalmit, eli Jeesuksen oma "virsikirja", alkaa heti ensimmäisessä jakeessaan iloisella uskon varmuudella,

Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomain neuvossa eikä astu syntisten teitä eikä istu, kussa pilkkaajat istuvat, vaan rakastaa Herran lakia ja tutkistelee hänen lakiansa päivät ja yöt!"

Herramme tunsi tuon sanan hyvin. Hän varoittaa vääristä opetuksista heti virsikirjansa ensimmäisessä jakeessa. "Jumalattomain neuvo" on sitä informaatiota, jota epäsuskossa oleva ihmine tuottaa, kun hän opettaa toisia ja käsittelee asioita omasta maailmankuvastaan käsin. Hän saattaa olla vilpitön, omassa uskossaan vahva ja tahtoa aidosti "hyvää" kuulijoilleen, mutta hän ei tajua sitä pimeyttä, jossa hän on. Tällaisia olivat fariseukset, Jeesuksen ajan "omiin töihin rakentavat" ja saddukeukset eli Jeesuksen ajan liberaalit. Puheen seassa saattaa olla hyviä ja oikeitakin asioita, ja monet asiat ovat "neutraaleja" eli vain teknisiä ja muuta sellaista. Mutta kun Jumalan sanan hyljännyt ihminen siirtyy ihmiskuvan, etiikan ja uskonnon alueelle ja opettaa jotakin muuta kuin mitä Raamattu opettaa, hän tuottaa monista hyvistä ajatuksista huolimatta perustaltaan väärää informaatiota, eli väärää ruokaa myös alitajunnallemme. Jeesus sanoi, "Varokaa ja kavahtakaa fariseusten ja saddukeusten hapatusta".

Varoitettuaan "jumalattomien neuvosta"  Jeesus opettaa hyvästä lähteestä. Se lähde on Herran sana. Se on loppumaton viisauden lähde, joka antaa mielettömille ymmärrystä ja tekee "lukijansakin viisaaksi" niin että hän voi pelastua uskon kautta. (2. Tim. 3:15). Tätä sanaa saamme kuulla Herran omien joukossa hänen seurakunnassaan. Silloin olemme kuin "istutettu puu vesiojain tykönä". (Ps. 1:3).

Pääsenkö taivaaseen?

Miksi uskon, mistä tiedän että uskoni riittää, ja mikä on tae taivaaseen pääsemisestä? Jokaisella kristillisellä ryhmällä on näihin omat vastauksensa. Tässä tarjoan pohdittavaa luterilaisesta perspektiivistä.

Millä mittapuulla on mitattava taivaaseen pääseminen? Kelpaako käyttäymismallit (ei meikkiä tai kyllä meikkiä, ei sitä tai kyllä tätä, ei eitä tai kyllä kyllää, ole kiltti ole, syntinen jne)? Onko sittenkin etsittävää ihmiskäskyjä varmempaa perustusta, eli miten olisi kymmenen käskyn täyttäminen? Kun sekään ei onnistu niin mikä sitten. Otetaanko matalalla rimalla vai korkealla rimalla eli riittääkö ulkoinen täyttäminen vai vaaditaanko myös sydämen hurskautta eli vilpistelemätöntä ja horjumatonta ja puhtaasta rakkaudesta lähtevää halua tehdä oikein? Käytöstavoista ja elämästä ei voi vetää lopullisia tuomioita, sen ymmärtää jokainen.

Pitäisikö sitten etsiä kokemuksesta? Jos henkilö on kokenut hengellisen murroksen, nimitettäköön sitä uskoon tulemiseksi, armon kirkastumiseksi, uudestisyntymiseksi, parannuksen tekemiseksi tai miksi tahansa, riittääkö varmuus? Onko kokemus aito, Jumalan synnyttämä, vai oliko sittenkin tilaisuuden vakuuttavuus tai puhujan karismaattisuus se ratkaiseva tekijä kokemuksen syntymiseen? Tai oma halu vain "sanoa kokeneensa" koska tietää että näiden ihanien ihmisten yhteyteen pääsee kun sanoo kokeneensa jotakin hyvää?

Olen ajatellut itse lähinnä näin: jos henkilö uskoo kristuksen tuomaan pelastukseen niin kyllä hän varmasti pääsee taivaaseen! Jeesus teki tien yksinkertaiseksi, kun hän sanoi, "Joka sen (evankeliumin) uskoo ja kastetaan, se pelastuu..." (Mark. 16:16). Kaste on Jumalan erehtymätön teko, joka on hänen kirjanpidossaan tallessa vaikka ihminen itse olisikin joskus luopunut kasteen armoliitosta. Uskon kautta hän pääsee takaisin liittoon ja "seurakunnan on hänelle annettava synninpäästö" kuten sen Augsburgin tunnustus sanoo. Usko ei ole kokemus, vaan se on luottamista Jumalan pelastustekoihin. Se ei ole tapojen noudattamista tai lain käskyihin turvautumista, vaan armoa, joka antaa anteeksi, kun ihminen (kuitenkin) epäonnistuu hyvyysyrityksissään.

Siunausta elämääsi toivoo Vesa

Rauhansanalaisuus pähkinänkuoressa

Lestadiolainen herätys alkoi Ruotsin ja Suomen Lapissa 1840-luvulla Kaaresuvannon kirkkoherra Lars Levi Laestadiuksen saarnatuolin ympärillä. Kolmessa vuosikymmenessä herätys oli saavuttanut Etelä-Suomen ja Pohjois-Amerikan leviten talosta taloon. Lestadiolaisuus oli osa yhteispohjoismaista herätysliikehdintää, joka oli käynnissä suuremmassa tai pienemmässä mittakaavassa lähes kaikkialla. Samanaikaisista herätyksistä tunnettuja ovat mm. vanhimpana rukoilevaisuus, sitten herännäisyys ja evankelisuus. Kaikkia näitä yhdisti yhteinen alkuaikojen laulukirja Siionin Virret, joka oli Jalasjärven kappalainen Elias Laguksen (1741-1819) suomentama ruotsinkielisestä herrnhutilaisten laulukirjasta Zions Sånger. Lagus julkaisi laulukirjan vuonna 1790 nimellä ”Sionin virret, Ruotsista Suomexi käätyt”. 1800-luvun loppuun mennessä tätä laulukirjaa tiedetään julkaistun ainakin 18 painosta, niistä kolme lestadiolaisten toimesta 1880- ja 1890-luvuilla (Timo Holma, 2005, STI).

Lestadiolaisuus laajeni nopeasti moneen suuntaan. Tämä aiheutti kirjavuutta lestadiolaiseen liikkeeseen. Liike säilyi yhtenäisenä lähes 1800-luvun loppuun, tosin jo katekeetta Juhani Raattamaan viimeisenä elinvuosikymmenenä (1890-luku) yhtenäisyyteen tuli vakavia säröjä. Yhtenäinen lestadiolaisuus jäi 1800-luvun puolelle, kun 1900-luvulle tultaessa ja sen alkuvuosikymmeninä lestadiolaisuus jakaantui kolmeen haaraan esikoisiin, uusheräykseen ja vanhoillisiin. Rauhansanalaisuus on ns. vanhoillislestadiolaisuuden haarautumisen seurausta vuodelta 1934.

Levinneisyys
Rauhansanalaisuuden kannatusalueet sijoittuvat Tornionlaakson molemmin puolin, Länsi-Lappiin ja Rovaniemelle. Oulunseutu ja Pohjois-Pohjanmaan rannikko sekä Keskipohjanmaa ovat liikkeen keskeisiä alueita. Oma , ja tänä päivänä väkimäärältään suurin, keskittymänsä on ruotsinkielinen rannikko Kokkolan ja Pietarsaaren kohdilla sekä hieman sisämaahan. Tällä alueella 1934 hajaantumista ei tapahtunut. Ruotsinkielinen lestadiolaisuus jatkoi yhtenäisenä ja yhdessä suomenkielisen lestadiolaisuuden pikkuesikoisuuden eli ns.rauhansanalaisen suunnan kanssa. Helsingissä on rauhansanalaisuutta ollut vuodesta 1934 lähtien. Yhteydet Pohjois-Amerikan rauhansanalaisen kirkkokunnan (ALC) kanssa ovat jatkuneet tiiviinä.

Rauhansanalaisuutta on Suomessa suomen- ja ruotsinkieliset yhteen lukien vajaat 7000 henkeä, josta ruotsinkieliset muodostavat n. 5000 henkeä. Lisäksi Norjassa Alta-Kokelv seuduilla on muutama seurakunta. Rauhan Sana-lehdellä on 2200 (v. 2007) tilaajaa ja Sions Missionstidningillä n. 2379 (v. 2012).

Toiminta
Rauhansanalaisuus on historiansa tähden järjestäytynyt hyvin epämuodollisesti. Sillä ei ole keskusyhdistystä eikä mitään kattorakennetta, joka hallitsisi rukoushuoneita. Rukoushuoneet haluavat säilyttää itsenäisyytensä.
Perustoiminta tapahtuu ”rukoushuoneiden” yhteydessä. Rukoushuoneeseen kokoontuvaa yhteisöä kutsutaan seurakunnaksi.
Rauhan Sana-, Zions Missionstidning- ja vuosittaisen Pohjolan Joulu-lehden lisäksi LYRS ja LFF harjoittavat pienimuotoista kirja- ja äänitekustannustointa. Myydyin julkaisu on ollut vuodesta toiseen Sions Sånger-laulukirja.

Perusjulistus
Rauhansanalaisessa evankeliumin julistuksessa korostuu synninpäästö ”Jeesuksen nimessä ja veressä”, jossa jokainen katuva saa omistaa syntien anteeksiantamuksen. Rauhansanalaisuus on omantunnon kristillisyyttä, jossa uskovia kehotetaan elämään kuuliaisena Jumalan sanan ohjaamalle omantunnon äänelle. Toinen uskova ei ole toisen yläpuolella, ”olemme kaikki veljiä ja sisaria”. Jumalan sanan auktoriteetti ulottuu yli yksityisen kristityn ja seurakunnan. Usein kuullaan kehoitus, että Raamattu on julistettava ”kokonaisena Jumalan sanana”. Laki ja evankeliumi ovat kumpikin Jumalan sanaa.

Rauhansanalaisuuden kristinoppi lapsi- ja nuorisotyössä on Lutherin Vähä katekismus. Saarnaajat käyttävät lisäksi Isoa katekismusta. Luterilaiset tunnustuskirjatkaan eivät ole kokonaan tuntemattomat. Se löytyy monien saarnamiesten hyllystä.

Julistajina toimivat maallikkosaarnaajat sekä papit. Myös seurakuntalainen, nainen tai mies, nuori tai vanha, saa todistaa, selittää sanaa ja antaa kehotuksia ”penkin päädystä”. Yleensä maallikkosaarnaajat ”kutsutaan” virkaan seurakunnan yhteisen kokouksen toimesta. Tosin saarnaajaksi tulemisessa on kautta aikain ollut kirjontaa, ei ole ollut vain yhtä ainoaa tapaa. Ensimmäiset saarnamiehet kutsui Laestadius Kaaresuvannon seurakunnan paimenena.

Suhde kirkkoon
Rauhansanalaisten suhde kirkkoon kaksitahoinen. Toisaalta ”isien kirkossa” tahdotaan olla jäseninä ja sen harjoittama diakonia- ja lähetystyö nähdään tarpeellisena, mutta toisaalta sen toimintaan ei olla kaikessa halukkaita liittymään. Kirkosta eroamista on tapahtunut paikoittain. Muutaman hyvän uudistuksen rinnalla kirkon monet uudistukset nähdään Raamatusta luopumisena, eikä niissä tahdota seurata kirkon esimerkkiä. Monia huolestuttaa kirkon johdon kova asenne sanaan pitäytyviä herätysliikekristittyjä ja pappeja kohtaan. Ruotsinkieliset lähettivät vuonna 2007 Oulun ja Porvoon tuomiokapituleille kirjeen, jossa he sanoivat naispappeuspäätöksen olleen liberaaliteologian aiheuttama epäraamatullinen päätös, josta kirkkoa kutsutaan ”todelliseen parannukseen ja palaamaan Kristuksen antamalle perustalle”. Samalla he ilmaisivat tukensa perinteiseen virkakäsitykseen pitäytyville papeille ja maallikoille ja edellyttivät kirkon antavan heille tilaa. Myös suomenkielinen puhujainkokous on lausunut kielteisen, ”ei voi tunnustaa”, kantansa naispappeuteen heti naispappeuden toteuduttua vuonna 1986. Mukana oli suuri joukko maallikoita ja pappeja. Naispappeuden lisäksi suuri huoli on kirkon johdon kääntyminen homoseksuaalisuuden harjoittamisen hyväksymisen suuntaan. Kirkon homopäätöstä ei ole hyväksytty missään rukoushuoneessa tai yhdistyksessä. Rauhansanalaisuudessa katsotaan, että kirkkoa hajottaa jokainen sanasta luopuminen.

Rauhansanalaiset haluavat rukoilla kirkon puolesta ja haluavat tukea kaikkia sen Jumalan sanalle uskollisia työntekijöitä. Kriittisyydessäkin halutaan olla Kristuksen rakkaudessa ja totuudessa rakastavia.

Tule mukaan toimintaan!
Ota yhteyttä ja tule Jumalan sanan kuuloon. Ovet ovat kaikille, jotka janoavat elämäänsä Jumalan sanan opetusta ja evankeliumin saarnaa. Emme vaadi uusia parannuksia, jos olet kristitty, saat tulla mukaan ja uskoa Kristukseen yhdessä meidän kanssamme. Jos olet tuhlaajapojan tai tuhlaajatyttären teillä, niin tule rohkeasti juttelemaan uskon asioista. Me rukoilemme kanssasi elämääsi Pyhän Hengen johdatusta ja jos sinä haluat kuulla evankeliumin synninpäästön sanoissa, me tahdomme Jumalan johdatuksessa siinäkin palvella. Meidän kanssamme ei tarvitse olla pyhimys, tule sellaisena kuin olet, viisaana tai tyhmänä – mekin olemme viisaita ja tyhmiä Kristuksessa. Ensimmäiset lestadiolaiset saarnamiehet olivat kylän entisiä tunnettuja juoppoja, jotka saivat parannuksen armon!

Vesa Pöyhtäri,
pastori, LFF
044-2175 410
vpoyhtari@hotmail.com

Rauhallista joulua

Jeesus Kristus, Vapahtajamme syntyi ihmiseksi neitsyt Marian kautta. Betlehemin talli sai olla koko maailman kuninkaan ensimmäinen asunto maan päällä. Hän tahtoi perustaa hovinsa niin alas, että karja ja eläimetkin saavat sinne tulla lämmittelemään ja turvaan yön vaaroilta. 

Joulu on meille kotien juhla. Lapsemme koristavat kuusen ja joulupöytää laitetaan yhdessä ja hartaudella. Olisipa meillä tilaa kodeissamme myös sille Taivaalliselle Vieraalle, että Hän saisi tulla sisään ja ottaa paikkansa jokaisessa sydämessä. Raivaa tietä taivaan kuninkaalle sydämessäsi, sillä "katso, sinun kunikaasi tulee sinulle nöyräna ja hiljaisena, aasin varsa ratsunaan..."

Kiitos kuluneesta vuodesta lähetysrenkaan jäsenille. Yhdessä olemme saaneet palvella Kristus Kuningasta. Siunatkoon sinua kaikkivaltias Isä ja Poika ja Pyhä Henki + . 

Vesa ja Karita Pöyhtäri

Katekismuskoulu: Kolmas käsky

Katekismuskoulussa on nyt katsottavana kolmas käsky. Tässä linkki.
Pane viestiä eteenpäin, postita linkki ystävillesi.
t. Vesa