keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Katekes-skola på svenska

Broder Roger Petterson har översatt katekes-skolans trosartiklar. Vad tror vi och varför? Vad Kristus har gjort för oss? Vad är den Helige Andens uppgift osv.?
Du hittar alla katekestimmar från linken nedan. I SlideShare.net i ROger Pettersons sidor under linken "presentationer".

torstai 15. heinäkuuta 2010

Suvijuhlat Himangalla

Seuraavana viikonloppuna on suomenkielisen rauhansanalaisuuden päätapahtuma, Suvijuhlat. Juhlien ohjelman löydät lyrs.fi sivustolta.

On mukava mennä tapaamaan tuttuja, ja tekemään myös uusia tuttavuuksia. Seurojen pääasia on tietysti lyhentämättömän Jumalan sanan saarnaaminen. Mutta sen ohella on se "seurustelun sakramentti" myös tärkeä.

Tullaan seuroihin rukoillen. Seuroihin valmistaudutaan jo kotona, kun pyydetään Taivaan Isältä avoimia korvia ja kätkevää sydäntä. Ja samalla voi myös puhujille pyytää viisautta ankkuroitua Jumalan ilmoitukseen Raamatussa. Emmehän me mene kuulemaan puhujia, maallikkoveljiä ja pappeja, vaan kuulemaan Jumalan ääntä hänen sanassaan.

maanantai 12. heinäkuuta 2010

Larsmon seurat

Larsmon seuroihin päästiin tänäkin vuonna. Oli hyvä olla kuulemassa Jumalan sanaa ihan sellaisessa perusmuodossa. Ja lauantai-iltana ehtoolliskirkossa. Ehkä talven jälkeen tarvittiin tällaiset rauhalliset seurat, joissa Jumala sai hoitaa sanallaan.

Talkoolaisia tarvittiin tosi paljon, mutta sen homman nämä ihmiset osaavat. Kaikki ottavat vastuunsa ja ovat käytettävissä, mihin vain talkookutsu tulee ja oma tilanne sen sallii. Oli hauska seurata pikkulapsia, kuinka he innokkaasti tekivät talkootöitä, kuten siitä kiiitospuheessa seurojen päättyessä mainittiin. Taivaallinen Isä varmasti hymyilee kun katsoo innokkaita touhuja seuroissa.

Lapsillamme oli kavereita melkein kaikilla, vain nuorempi poikamme oli pitkästynyt lauantaina, kun kaverit ei olleet tulleet Oulusta saakka. No, sunnuntaina he sitten tulivat ja hänkin sai juosta ja touhuta pitkin seura-aluetta.

Eihän tuollaisissa issoissa seuroissa ainakaan lapsiperheet voi juurikaan keskittyä sanan kuuloon. Kyllä se ulkona oleminen ja koko päivän kestävät seurat merkitsevät sitä, että paljon kuunnellaan vain toisella korvalla. Toinen korva on varattu lapsille ja monille pitkäaikaisille ja uudemmille tuttavuuksille. Seurustelun sakramentti onkin yksi niit isojen seurojen anteja, ja tärkeä sekin sanan ohella.

Kiitos seuroista larsmolaisille, ja taivaan Isälle

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Minäkin hyväksyin naispappeuden (aikaisemmin)

Kerronpa hieman itsestäni ja kehityksestäni tällä "taistelukentällä", jonka kirkolliskokous 1986 asetti jokaisen kristityn eteen. Tätä taistelukenttää ei ole vielä Jumalan toimesta poistettu, joiten joudumme vielä jatkamaan tässäkin kohdin. Samalla kun jatkamme ensimmäistä käskyä viedä evankeliumi kaikkeen maailmaan...

Naispappeudesta ei keskusteltu aktiivisesti Rovaniemellä vanhempien eikä nuorten parissa. Kysymys ei ollut silloin esillä, kun vietin nuoruusvuosia. Vuodet 1985-87 kesään olin ulkomailla. Vuoden 1986-87 vietin Israelissa monenelaisissa tehtävissä, kibbutsissa, lähetyskeskuksessa sekä Eilatissa rakennustöissä. Ulkiomaille ei kuulunut juurikaan kaikuja kotimaassa käytävästä taistelusta. Olin vain vanhan tavan ja perinteen mukana naispappeutta vastaan, jos sitä minulta kysyttiin. En juurikaan osannut perustella asiaa en Raamatullisesta enkö liioin kristinopin kannalta. Muistan kun lähetyskeskuksen työntekijä Heikki Nurminen kysyi minulta kantaani tähän kysymykseen. Vastasin hänelle suunnilleen näin että toimin niin, että jos naispappi kävelee kirkkoon minä kävelen ulos. Sen kummemmin en asiaa ajatellut enkä vaivannut sillä mieltäni. Israelissa asia ei ollut millään tavalla ajankohtainen.

Kesällä 1987 tulin Suomeen ja syksyllä aloitin teologian opiskelun. Suomessa asia oli enemmän esillä, mutta kiivaimmat laineet oli jo laskeneet, koska oli kulunut jo vuosi naispappeuden hyväksymisestä. Ystäväpiirissäni ei tästä asiasta juurikaan keskusteltu. Haistelin kirkollista ilmaa ja lueskelin lehtiä sen kummemmin vielä ajattelematta asiaa. Ympäristö, yleinen mielipide ja lehdistö vaikutti minuun niin, että aloin jo mielessäni taipua hyväksymään naispappeuden. Kirkkohan oli sen "raamatullisesti" tutkinut ja hyväksynyt. Eihän tällaisesta "vähäisestä asiasta" kannattanut taittaa peistä, ja sitäpaitsi olin nähnyt paljon viisaita ja taitavia kristittyjä naisia erilaisissa tehtävissä. Naispappeja ei tuolloin vielä ollut, koska ensimmäiset naispapit vihittiin vuonna 1988. Mielessäni olin jo hyväksynyt tosiasian ja taipunut hyväksymään naispappeuden. Samalla opiskelin teologiaa ensimmäistä vuottani.

Eräänä päivänä jonotin jälleen kerran teologisen tiedekunnan ruokalassa ruokaa ja juttelin jonossa olevien opiskelijatovereiden kanssa. Takanani seisoi opiskelija, vähän itseäni vanhempi, jota en tuntenut enkä vieläkään harmikseni muista, kuka hän oli. Hän kysyi minulta kantaani naispappeuteen. Vastasin suunnilleen siten, että koska asia on nyt kirkossa hvyäksytty niin kyllä se varmasti on ihan oikein, kyllä minä sen hyväksyn. En muista tarkkaan opiskelijan repliikkiä, mutta suunnilleen näin se kuului: "Raamattu sen kuitenkin kieltää" tai "Vahinko vain, mutta Raamattu on siitä eri mieltä". Enempää hän ei sanonut, ja jatkoimme jonotusta. Opiskelija ei ollut hyökkäävä, eikä tuputtanut asiaansa. Hän vain totesi asian siten, että se haastoi minut tutkimaan asiaa Raamatun kannalta. Hä sanoi mielipiteensä siten, että huomasin hänet Raamattu-uskovaiseksi. Se kosketti sydäntäni. Tunsin siinä hetkessä, että kun itse olin hyväksynyt asian, olin tehnyt sen kysymättä Jumalan sanan kantaa luottaen sokeasti kirkon auktoriteettiin. Tunsin itseni pieneksi tuossa hetkessä - tuntui, kuin olisin tullut paljastetuksi Jumalan edessä.

Kuinka merkittävä voikaan olla pieni todistus ja tunnustus. Tuo opiskelija ei varmasti ymmärtänyt hänen sanojensa vaikutusta ja voimaa, mutta minut se pani tutkimaan itseäni. Pian aloin perehtymään naispappeuskysymykseen ja luin aiheesta puolesta ja vastaan. Tahdoin tehdä niin kuin tuo opiskelija - annoin etusijan Jumalan omalle sanalle. Hakeuduin sellaisten opiskeijoiden seuraan, joille Raamattu oli yksiselitteisesti Jumalan ilmoitus, ja jotka elivät sen todeksi omassa elämässään. Sellaisia opiskeijoita oli tuolloin vielä paljon tiedekunnassa. tutkimme Raamattua ja katsoimme mitä se sanoi eri kysymysksistä. Emme keeskustellet vain naispappeudesta vaan kaikki ajankohtaiset sekä kristinopin kysymykset olivat keskusteluissa pinnalla. Nautin näistä keskusteluista suunnattomasti. Emme aina olleet samaa mieltäkaikista asioista, mutta meitä yhdisti Jumalan sanan kunnioitus Jumalna selvänä ilmoituksena syntisille ihmisilapsille. Keskusteluissa oli näin yhteinen perusta.

Vähitellen, oikeastaan omasta mielestäni melko nopeasti, ymmärsin koko pappeuskysymyksen perusluonteen. Ei ollut kysymys vain naisten pääsystä pappisvirkaan, vaan sen takana oli vielä suurempi kysymys, joka oli tarkoitus tuon kysymyksen avulla murtaa, nimittäin kysymys Raamatun auktoriteetista. Olin omassa elämässäni nähnyt, miten ihminen joutuu tuuliajolle, jos hän luottaa inhimillisiin auktoriteetteihin (minun tapauksessani kirkollinen johto ja päätöksenteko) Jumalan sanan sijasta. Sain Jumalalta armon, näin sen ymmärrän, palata harharetkeltäni ja sain avoimin mielin tunnustaa psalmistan sanoin, "Sinun sanasi on minulle lamppu, ja valkeus minun teilläni."

Tuuliajolle joutuminen on pelottavaa ja vaarallista. Tuulet vievät minne tahtovat. Jo 80-luvulla varoitettiin kirkkoa sen ottamasta suunnasta. Sanottiin, että kun jalat irroitetaan Jumalan sanan kalliolta naispappeuskysymyksessä yhteiskunnan painostuksesta, niin seuraavaksi tulee listalle homokysymys. Kirkolliset johtajat vakuuttivat kuorossa, että mitään sellaista ei tule tapahtumaan. Nyt me tiedämme asian paremmin. Eikä tuuliajo pääty tähän, vaan seuraavat karikot on jo tulleet törmätyksi, kun Helsingin tuomiokapituli hyväksyi neitseestäsyntymisen kieltämiseen kehoittamisen saarnatuolista. Tällaista taustaa vasten ymmärtää hyvin Jumalan sanat "Joka vähimmässä on uskollinen, on paljossakin uskollinen, ja joka vähimmässä on väärä, on paljossakin väärä." "Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin." (Jaak. 2:10) "Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa." (Matt. 5:19). Voimme antaa myös paratiisin lankeemuksen ohjata käsitystämme Jumalan thdon rikkomisesta. Siellähän käsky oli vain olla syömättä tietystä puusta. Tekona vähäinen, mutta tekoon sisältyi varsinainen jäävuori: Jumalan sanan hylkääminen tarkoittaa Jumalan majesteetin kieltäminen ja pilkkaa.

En koskaan pääse yli naispappeuskysymyksen vakavuudesta lukiessani koko Raamatun ilmoituksen ja antaessani sen ohjata itseäni. Herra kehottaa Paavalin kautta "järjestykseen" seurakunnassa, jossa karismaattiset ja profetoivat puhujat olivat astuneet asetetun järjestyksen yli ja alkaneet opettaa seurakuntaa "epäjärjestyksessä". Jumala on tasapuolinen, eivät myöskään miehet saa puhua omin lupinensa seurakunnassa. Paavali kielsi tällaisen ja liitti käskyyn myös kiellon naisten asettumisesta opettajiksi eli "puhumaan" seurakunnan kokouksessa. Seurakunnassa oli monenlaista puhumista, kaikkea ei ollut kielletty (1 Kor. 11:5). Paavali kieltää naisilta sellaisen "puhumisen" jota nainen pyrki tekemään sellaisesta asemasta käsin, jossa hän olisi astunut ulos "alamaisuudestaan" miehelleen. Lopuksi Paavali vahvistaa käskynsä viittaamalla, että tässä ei ole kysymys hänen mielipiteestään, vaan hän välittää heille "Herran käskyn" tästä aiheesta ja jota noudatetaan kaikkialla muuallakin. Jos joku yrittää ohittaa tämän käskyn vedoten profeetan asemaansa tai "hengellisyyteensä" joutuu olemaan eri meiltä Herran käskyä vastaan: Tällaisia opettajia ei tunnusteta. (LUE AIHEESTA LISÄÄ TÄSTÄ) (Papeille tämä on kova sana, mutta se on Raamatussa)

Kaikessa yksinkertaisuudessaa Korinttilaiskirjeen kohta tarkoittaa, että seurakunnassa on (jumalanpalvelus)järjestys, josta huolehtivat paimeniksi kutsutut ja asetetut miehet. Profeettojenkin oli suostuttava tähän järjestykseen. Toiseksi seurakunnassa on asetus, mistä täytyy huolehtia edellisen lisäksi ja joka liittyy kristilliseen ihmiskuvaan. Tähän kuului naisten alamaisuus miehilleen myös seurakunnan jumalanpalveluksessa. Tämä kysymys liittyi helleenisen maailman naisemansipaatioon, "uuden naisen" ihanteeseen, jossa "uusi nainen" oli vapauttanut itsensä alamaisuudesta miehelleen. Tämä ajatus oli syntynyt kreikkalaisen kulttuurin piirissä ja jolla oli kiinnekohta pakanallisessa gnostilaisessa opissa. (Samaan aihepiiriin liittyvät myös Timoteuskirjeet).

Herran käskyn tähden en voi hyväksyä naispappeutta, kuten en myöskaan paimenvirkaa virkaan kutsumattomille miehille. Tässä olemme raamatullisesti "tasa-arvoisia".

Jatketaan Herran kanssa hyvällä mielellä

Vesa

torstai 1. heinäkuuta 2010

Toukomettiset evankeliumijuhlilla Kälviällä

Yhteistyötä yli herätysliikerajojen – Toukomettiset ja Kokkolan evankelinen kuoro konsertoivat yhdessä perjantaina

Perjantaina 2.7. klo 20.15 alkaa Kälviän kirkossa kahden kuoron, Toukomettisten ja Kokkolan Evankelisen kuoron, konsertti, jossa yhdessä laulettavan osuuden lisäksi kuulee kummankin kuoron omaa ohjelmistoa. Toukomettiset edustaa lestadiolaista Rauhan Sanaa, Kokkolan evankelinen kuoro taas evankelisuutta.
Toukomettiset ja Kokkolan evankelinen kuoro ovat aikaisemmin konsertoineet Himangan kirkossa kanttori Annukka Rannankarin kutsusta. Silloin ja nyt kaikkien yhteisenä ajatuksena on rajoja ylittävä yhteistyö saman Jumalan lapsina.

(SLEY:n sivuilta)