Katekismus-koulu: Pappeus on Pyhän Hengen työtä

Pyhän Hengen uskonkappaleeseen kuuluu myös pappeus. Se sisältyy kohtaan seurakunta. Pappeutta ja Kristuksen seurakuntaa ei saa koskaan erottaa toisistaan. Ne kuuluvat erottamattomasti yhteen, sillä ne molemmat ovat Jumalan lahja ja asetus. Ensi sunnuntai on hyvän paimenen sunnuntai. Kristus on "hyvä paimen" eli pastor bonum, kuten se latinanakielellä kuuluu. Jeesus on pastorien pastori, jonka lampaat ovat ja joka yksin on vuodattanut sovitusverensä Golgatalla lammasten puolesta..

Ylipaimen on asettanut ajallisten paimenten viran sanan ja sakramenttien virkana. Ajallisten pastorien tehtävänä on kaitsea laumaa Ylipaimenen mallin mukaisesti. Hänen Pyhän Henkensä ja sanan johdatuksessa. Jumalan sana on myös oikean paimenen tuntomerkki. Jos sana ei ole oikea, Raamatun mukainen, ei siinä kuulu "hyvän paimenen ääni". Tämä sunnuntai kutsuu meitä paimenia ja lampaita jälleen Krituksen sanan ääreen. Sana tekee eläväksi, rohkaisee, kutsuu takaisin, ja antaa iankaikkisen elämän kaikille uskoville koko kristikunnassa. Tämä on varmasti totta.

Diasarja näkyy parhaiten, kun klikkaat kuvan alanurkassa olevaa view on slideshare-linkkiä.

Check out this SlideShare Presentation:

Pappeus on Pyhän Hengen työtä

View more presentations from vpoyhtari.

Karismaatikosta luterilaiseksi, pastori Jan Bygstad, Norja, todistus

Tämä artikkeli on julkaistu tunnetussa ruotsalaisessa lehdessä Kyrka och Folk. Käännöksenä se on ilmestynty Concordia-lehdessä. Panen sen blogissanijulki kahdessa osassa sen pituuden tähden.

Hengellisesti loppuun palaneille tämä on ihana todistus "tavallisen kristillissyyden" voimasta, joka tukee silloinkin kun itse on ihan lopu ja tyhjä.


"Nuoruuden aika on usein etsimisen ja hakemisen aikaa, riippumatta siitä, onko ihminen kristitty tai ei. Juurettomuus, joka luonnehtii nykyajan kulttuuria, johtaa siihen, että monet erityisesti nuoruusvuosina yrittävät löytää jotain, joka voi antaa elämälle sisällön ja merkityksen. Tämän etsimisen tuntomerkkinä on usein se, että kaikki "perinteiset" vastaukset ja ratkaisut ovat epäajankohtaisia. "Vakiintuneella" (etabloituneella) ei ole mitään voimaa saada otetta tai kiehtoa. Se tuoksahtaa ikävystyttävältä ja riittämättömältä. Sen tähden huomataan, että liikkeillä, jotka toimivat vaihtoehtoina vakiintuneille, on suuri vetovoima, ei vähiten siksi, että ne voivat antaa kokemuksen jostain autenttisesta, jostain elävästä ja aidosta.

Näin on usein myös kristinuskon alueella. Monilla nuorilla on syvä uudistuksen kaipaus kristillisessä elämässä, kaipaus, joka seuraa voimakkaasta tarpeesta voida elää kokonaista, kokosydämistä kristillistä elämää. Sen tähden halutaan sitoutua voimakkaasti ja palavasti uskon elämään, mikä ilmenee kaipauksena kokonaiseen ja täyteen antautumiseen.

Kohtaaminen karismaattisen liikkeen kanssa

Omalta osaltani minulla oli juuri näin ratkaisevina nuoruusvuosinani. Juuri tuona aikakautena 1970-luvun alussa kohtasin kaksi liikettä, jotka tekivät mahdolliseksi tämän kaipauksen saada purkautua. Ensimmäinen oli "Jeesus-liike", joka tuli Norjaan 1971. Kävin tuolloin kristillistä kansankorkeakoulua ja olin ensimmäisten joukossa Pohjolassa, jotka kohtasivat Kaliforniasta tulleet "Jeesus-ihmiset". Se, mikä teki meihin vaikutuksen, oli se valtava uskoninnostus, jota he osoittivat. Meistä tuntui siltä, että tässä me kohtasimme alkukristillisyyden ylösnousseessa muodossa: tämä oli varsinainen ja alkuperäinen kristinusko. Ja se teki meihin voimakkaan vaikutuksen. Me heittäydyimme siihen ja meidät vedettiin mukaan innostuksen aaltoon meidän kokiessamme, että tässä, tässä on varsinainen ja todellinen kristinusko, jota lähellä kirkko, traditiot ja establishmentti ylipäänsä ei ollut. Meidät vedettiin yhteyteen voimakkaan sisäisen elämän kanssa rukouksessa ja Raamatun tutkimisessa, ei vähiten pitäen silmällä sitä, mikä oli varsinainen päämäärä: evankeliointi.

Meidän tuli voittaa maailma, meidän tuli voittaa nuoret, jotka olivat joutuneet pois Jumalan luota. Ja oli hyvin kiire: Sillä Jeesus tulee pian takaisin! Tähän valtavaan innostukseen oli yhdistynyt Jeesuksen pikaisen takaisintulemisen voimakas odotus. Se oli mukana ja antoi jyrkkyyttä ja päättäväisyyttä yritykselle. Koko elämä oli vihittävä Jeesukselle, etteivät niin monet joutuisi kadotukseen.

Yhdessä Jeesus-liikkeen kanssa kohtasin myös toisen virtauksen, joka tuli Norjaan suunnilleen samaan aikaan, karismaattisen liikkeen. Se muoto, jossa kohtasin sen, oli "Täyden Evankeliumin Liikemiesten Kansainvälisen Veljesliiton Keskusliiton" (Full Gospel Business Men’s Fellowship International, FGBMFI, välityksellä. Tämä tuli Bergeniin pari vuotta ennen Jeesus-liikettä, ja kohtasin sen jo tuolloin ja tulin "henkikastetuksi". Kun myöhemmin kohtasin Jeesus-liikkeen, sulautuivat nämä kaksi virtausta yhteen, koska Jeesus-liike oli myös tietoisesti karismaattinen elämässään ja ilmenemismuodoissaan. Koko asian ydin oli, että tavallinen "lattea" kristillinen elämä ei ollut riittävä. Me tarvitsimme enemmän voimaa, enemmän vihkiytymistä kokosydämiseen Jumalan palvelemiseen tavoittaaksemme kaikki ne, jotka eivät tunteneet evankeliumia. Kohtaamamme karismaattisen liikkeen nimi oli myös ohjelmallinen: "Täyden evankeliumin…" Rivien välistä tällä sanotaan, että perinteiset kirkot ja järjestöt eivät ole löytäneet täyttä ja kokonaista evankeliumia. Sen tähden oli myös tärkeä iskusana tässä yhteydessä "Jumalalla on enemmän annettavana". On olemassa enemmän voimaa, syvempi elämä, rikkaampi kristillisyys ja on mahdollista tulla enemmän Hengen täyttämäksi. Nämä liikkeet tarjosivat juuri sitä. Niillä oli itseymmärrys, ja tämä karismaattisella liikkeellä on yhä vielä, esimerkiksi OAS:lla (OAS-liike perustettiin 1983 Ruotsissa, suom. huom.), joka sisälsi sen, että tultiin uudistamaan Jumalan kansa kaikissa leireissä. Ja jos suhtautuu kriittisesti karismaattisuuteen, saa usein kuulla "olevansa uudistusta vastaan" ja sen tähden Jumalan Henkeä vastaan.

Allekirjoittanut meni kokosydämisesti ja suurella innostuksella sisälle tähän. Meitä oli ryhmä ystäviä, jotka matkustimme ympäriinsä ja evankelioimme, ja me toivoimme todella elävämme Jeesukselle, tulevamme Jeesuksen käyttämiksi ja saavamme tehdä jotakin Jeesuksen hyväksi.

Mutta sitten minulle kävi kuten monille, jotka yrittävät elää sellaista elämää: poltin kynttilän molemmista päistä ja lopulta mitään ei ollut jäljellä. Minä olin loppuun palanut, ja kaikesta minun hienosta kristillisyydestäni oli valtavan vähän jäljellä. Ne tulokset, joita kaikesta työstä näytti syntyneen, valuivat hiekkaan. Jumalalta pyytämääni voimaa ei tullut. Ilo ja innostus, joka oli ollut niin vahva, katosi. Sen sijaan olin hyvin tyhjä ja uupunut.

Todellinen evankeliumi

Jos en tänä pimeänä aikana olisi kohdannut todellista evankeliumia, epäilen, olisinko kristitty tänä päivänä. Apu tuli vanhan lähetyssaarnaajan, Nils Skjælaaenin, välityksellä, joka kahden Etelä-Amerikan työkauden jälkeen oli palannut takaisin Norjaan ja toimi nyt kiertävänä julistajana täällä. Jos kokoan yhteen sanoman, jolla hän kohtasi minut ensimmäisessä tapaamisessamme, se kuului seuraavasti: "Jumalalla ei ole käyttöä millekään sinun palveluillesi. Jumala ei ylipäänsä tarvitse sinun panostasi. Raamattu sanoo: Jos sinä vaikenet, kivet huutavat. Voit vain pysähtyä." Tämä voi kyllä tuntua elämäni musertavalta tuomitsemiselta: Jumalalla ei ole käyttöä sinulle! Mutta minulle näistä sanoista tuli todellinen evankeliumi. Minulla olisi lupa vapautua. Vapautua juoksemasta, vapautua pyrkimästä. Vapautua työskentelemästä siinä uskossa, että Jumala ja Hänen valtakuntansa oli riippuvainen minusta ja minun panoksestani. Lähdin sieltä vapaana ihmisenä.

Tästä tuli alku ystävyydelle, joka kesti aina hänen kuolemaansa saakka 1990. Säännöllisten tapaamisten ja keskustelun välityksellä Skjælaaen avasi evankeliumin, jonka suurena pääsisältönä oli tämä: Ei se, mitä minä voin tehdä Jumalalle, vaan se, mitä Hän on tehnyt minulle Kristuksessa. Hän käytti Jumalan sanan miekkaa niin, että se kristillisyys, jonka kuvittelin itselläni olevan, riisuttiin säälimättä minulta pois. Mutta ihmeellistä kyllä, tämä poisriisuminen tuli kuitenkin koetuksi armona, vapautuksena, helpotuksena. Ajatella, että minun tuli vapautua elämästä kristillistä elämää, joka teki Jumalan riippuvaiseksi minun panoksestani ja suorituksestani. Skjælaaen saattoi sanoa sen näin: "Kristinusko ei ole suorittamista, vaan nauttimista" (norjaksi: Kristendom består ikke i å yte, men å nyte) – Kristuksen armon nauttimista. Tämä on tietysti kärjistetty ilmaus, mutta siihen sisältyy syvä totuus siitä, mitä usko sisältää. Syvimmältään katsoen tässä on kysymys itse evankeliumista.

Näin olemme tulleet tämän pienen todistuksen toiseen osaan:...
Jan Bygstad, pastori, Norja, Bergen

Veljemme Ari Norron oikeudenkäynti 9.1.2009

Pudasjärven seurakunnan aikaisempi lähetystyöntekijä Afrikasta, nykyinen SLEY:n pastori Suomessa, ja ystäväni, Herran palvelija Ari Norron oikeudenkännistä on tehty oheinen raportti. Julkaisen sen tässä nimettömänä, koska se ilmestyy pian nimellä Sisarenpoika-lehdessä.

Pyydän esirukouksia Arin ja hänen perheensä puolesta, että hän jaksaisi nykyisessä toimessaan uskollisesti jultistaa Herramme kristuksen veristä evankeliumia. Rukoilkaa myös rouva Pirkko Ojalan puolesta, joka joutui taisteluun sivustaseuraajana ja kutsuttuaan kirkkoherran pyynnöstä pastori Ari Norron saarnaamaan jumalanpalveluksessa ja näin oltuaan mukana tapahtumassa (!).

Nyt ei ole aika arkailuun, vaan "rohkaiskaa mielenne ja nostakaa päänne". Viedään evankeliumia, pidetään esillä koko Jumalan sana. Rauhallisesti ja hyvällä mielellä. Herramme tulee!

Raportti Ari Norron ja Pirkko Ojalan oikeudenkäynnistä 9.1.2009

Olin ainoana ulkopuolisena Kouvolan Hovioikeuden istunnossa 9.1.2009 klo 10.00 - 16.45, jossa käsiteltiin Hyvinkäällä 4.3.2007 tapahtunutta ns. ”syrjintätapausta”.

Oikeuskäsittelyn mukaan tapauksen kulku oli seuraava:

Eläkkeellä oleva Pirkko Ojala oli Sley:n (Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys) paikallisen osaston puheenjohtajana kutsunut pastori Ari Norron Sley:n juhlapyhän jumalanpalvelukseen. Sley:n juhlapyhää on vietetty Hyvinkäällä jo parikymmentä vuotta. Seurakunnassa oli yleisesti tiedossa, että Sley:n juhlapyhiin ei lähetetä naispappeja. Vs. kirkkoherra Tauno Tuominen oli pyytänyt Pirkko Ojalaa hoitamaan kutsun. Ari Norro oli saarnannut viimeksi Hyvinkäällä Sleyn kirkkopyhänä vuonna 2004.
Ari Norro lupautui pyydettynä tulemaan saarnaamaan. Häntä ei määrätty tehtävään, eikä hän saanut tehtävästä mitään korvausta Hyvinkään seurakunnalta.

Pirkko Ojala oli hyvissä ajoin syksyllä 2006 ottanut yhteyttä Ari Norroon ja varmistanut vs. kirkkoherra Tauno Tuomiselta, että toimitaan kuten ennenkin, eli että paikalle ei tule naispappia.
Samana syksynä julkaistiin piispainkokouksen selonteko, jossa otettiin kielteinen kanta työjärjestelyihin, jotka ottavat huomioon naispappeuden vastustajien toiveen palvella jumalanpalveluksessa ns. vanhan virkajärjestyksen mukaisesti. Tammikuussa (31.1.2007) ilmestyi lehtiartikkeli Hyvinkään Aamupostissa otsikolla: ”Naispappi tulossa avustajaksi Sley:n juhlapyhään”. Artikkelissa haastateltiin vs. kirkkoherra Tauno Tuomista. Lehtiartikkeli otti kantaa Sley:n juhlapyhään ja siihen, että seurakunta ei enää järjestele työvuoroja. Lehtiartikkelista jaettiin kopiot oikeudessa. Lehtiartikkelissa ei julkaistu työvuoroluetteloa eikä jumalanpalveluksen toimittavien henkilöiden nimiä.

Sekä Ari Norro että Pirkko Ojala olivat lukeneet artikkelin ja siitä hämmentyneenä Pirkko Ojala oli kahteen otteeseen keskustellut vs. kirkkoherra Tauno Tuomisen kanssa, joka laati pappien työvuorolistat, varmistaakseen, tuleeko maaliskuun jumalanpalvelukseen vain miespappeja. Asia oli Ojalan mielestä erittäin selvä. Tauno Tuominen ja syyttäjä vetosivat siihen, että Tuominen saattoi sekoittaa ”Pertin” (Pertti) ja ”Petran” (Petra Pohjanraito ja Pertti Niiranen molemmat pappeja Hyvinkäällä) tai Pirkko Ojala oli ehkä ymmärtänyt asian väärin. Pirkko Ojala taas sanoi, että kyllä hän entisen esimiehensä Pertin tuntee ja Tuominen oli nimenomaan puhunut Pertistä. Jumalanpalveluksessa avustavien pappien nimiä ei julkaistu missään lehdessä, eikä kirkollisissa ilmoituksissa. Työvuorolista ei myöskään ollut julkisesti luettavissa.
Pirkko Ojala oli Tuomisen ilmoituksen varassa, joka vastasi työvuorolistojen laatimisesta ja Norro Ojalan ilmoituksen varassa.
Pirkko Ojala ja Ari Norro uskoivat, että asia on kunnossa. Pirkko Ojala korosti, että juhlapyhä olisi järjestetty jossain muualla, mikäli olisi ollut tiedossa, että naispappi tulee toimittamaan jumalanpalvelusta. Tauno Tuominen (työlistojen tekijänä kappalaisen ominaisuudessa 10 v.) vahvisti itse kuulustelussa, että tiesi Sley:n virkakannan ja mitä se tarkoitti työlistassa.
Piispainkokouksen selontekoa oli käsitelty pappeinkokouksessa, mutta ei muissa seurakunnan hallintoelimissä.

Juhlapyhän jumalanpalvelukseen kaikki papit tulivat riittävän ajoissa n. 30-60 min. aikaisemmin, valmistelemaan jumalanpalvelusta. Pastori Petra Pohjanraito saapui sakastiin n. 15 min. ennen jumalanpalvelusta, kun työohjeet edellyttävät saapumista vähintään puoli tuntia aikaisemmin.
Ari Norro oli ilmoittanut, että hän ei voi olla toimittamassa jumalanpalvelusta naispapin kanssa, koska kokee sen vääräksi Raamatun mukaan. Tarkka keskustelun kulku ei selvinnyt, mutta kävi ilmi, että Norro oli tarjoutunut väistämään, eli luopumaan omasta palvelutehtävästään jumalanpalveluksessa. Kukaan ei kehottanut Petra Pohjanraitoa poistumaan. Kukaan ei ollut uhkaillut, käyttäytynyt uhkaavasti tai hyökkäävästi ja keskustelu oli ollut tiukka, mutta asiallinen, eikä kenestäkään sanottu mitään loukkaavaa. Kaiken tämän vahvistivat paikalla olleet todistajat. Asianajajat kysyivät tätä erikseen kaikilta kuultavilta. Petra Pohjanraito oli kuitenkin kokenut tilanteen loukkaavaksi ja ilmapiirin ahdistavaksi. Ilmapiiri oli tietenkin jännitteinen myös siksi, että jumalanpalvelus oli juuri alkamassa. Petra Pohjanraito sanoi vaatineensa Tauno Tuomista päättämään, miten toimitaan, mutta kun tämä ei heti päätöstä tehnyt, Pohjanraito poistui paikalta. Sekä todistajat, että asianosaiset korostivat tilanteen syntyneen täytenä yllätyksenä. Ainoastaan syyttäjä ja Pohjanraito esittivät, että lehtitietojen perusteella Ojalan ja Norron olisi tullut tietää, että paikalle saapuu nainen.
Toisin kuin YLE perjantaina 9.1. uutisoi, kukaan ei savustanut tai heittänyt Pohjanraitoa sakastista ulos, vaan hän lähti omasta aloitteestaan. Pohjanraitoa ei kielletty osallistumasta jumalanpalvelukseen. Tämän kaiken vahvistivat todistajat oikeussalissa. Syyttäjä ei riitauttanut tapahtumien kulkua.


Havaintoja:

Ojalan ja Tuomisen välinen keskustelu työvuorolistasta jäi ristiriitaiseksi. Ojala sanoi asian olleen täysin selvä. Tuominen vetosi väärinkäsitykseen.
Ristiriitaiseksi jäi, kysyttiinkö Tuomista sakastissa päättämään asiaa vai ei.
Kaikki muut muistivat asiat varsin hyvin, mutta Tuomisen oli vaikea muistaa, eikä hän kyennyt selkeästi esittämään tapahtumien kulkua.
Edes Petra Pohjanraito ei väittänyt, että häntä olisi vaadittu poistumaan, tai että häntä olisi uhkailtu tai sanallisesti loukattu. Hän koki ymmärrettävästi tilanteen ahdistavana ja ilmapiirin painostavana.
Oikeuskäsittely oli asiallista, ja eri näkökannat tulivat puolueettomasti esille. Puolustus oli nimennyt asiantuntijatodistajiksi kirkko-oikeuden dosentti Pekka Leinon ja työoikeuden professori Seppo Koskisen. Hovioikeus ei hyväksynyt heitä todistajiksi, vaan rajasi kuulustelun ainoastaan sakastin tapahtumiin.
Yhtään median edustajaa ei ollut koko oikeuskäsittelyn aikana paikalla.

Syyttäjän pääkohdat:

Syyttäjä vaati käräjäoikeudessa määrätyn sakkorangaistuksen koventamista.
Hän vetosi voimakkaasti 2006 piispainkokouksen selontekoon ja tammikuun lehtikirjoitukseen, jonka perusteella Ojalan ja Norron olisi pitänyt tietää tilanne.
Hän yritti osoittaa, että Ojala ja Norro olivat tarkoituksella järjestäneet tällaisen tilanteen.
Hän totesi, että lupautumalla tulemaan Hyvinkään seurakuntaan, Norro itse rajoitti uskonnonvapauttaan ja hänen olisi tullut noudattaa seurakunnan käytäntöä. Syyttäjä vetosi siihen, että syrjintä oli toteutunut siten, että Pohjanraito koki sukupuolensa takia olevansa ei toivottu toimittamaan jumalanpalvelusta, vaikka hänet oli määrätty seurakunnan puolesta työtehtävään.
Syyttäjä korosti Pirkko Ojalan vastuuta tapahtuman järjestäjänä ja sanoi tämän syyllistyneen syrjintään. Tuomittavana hän piti myös sitä, että Ojala ei poistunut sakastista, vaan puolusti Ari Norroa. Tilanteessa oli syyttäjän mukaan syntynyt 2:1 tilanne, jossa Pohjanraidolle ei jäänyt vaihtoehtoja. Syyttäjä vetosi myös kirkolliskokouksen 1986 tekemän ponnen viimeiseen osaan, jossa todetaan: ”… vaikeudet pyritään voittamaan keskinäisen yhteistyön avulla ja kirkon ykseyttä varjellen.” Syyttäjän mukaan Ojala ja Norro eivät ole toimineet tämän mukaan.
Syyttäjä katsoi, että tässä tilanteessa kohtaavat kaksi perusoikeutta: ”uskonnonvapaus” ja ”tasa-arvo”. Koska Pohjanraito tuli loukatuksi ja Norro itse rajoitti uskonnonvapauttaan tulemalla Hyvinkään seurakunnan jumalanpalvelukseen, ”tasa-arvo” perusoikeutena menee edelle. Syyttäjä piti keskeisenä piispainkokouksen selontekoa.

(Kirkolliskokouksen ponsi vuodelta 1986 kokonaisuudessaan:
”Myös niillä kirkon jäsenillä ja
viranhaltijoilla, jotka suhtautuvat
torjuvasti pappisviran avaamiseen
naisille, tulee edelleen olla kirkossamme
toiminnanvapaus ja mahdollisuus tulla
vihityksi ja nimitetyksi Suomen
evankelis-luterilaisen kirkon eri
virkoihin. Kaikki kirkon jäsenet ja
viranhaltijat ovat yhdessä vastuussa
siitä, että muutoksen aiheuttamat
vaikeudet pyritään voittamaan
keskinäisen yhteistyön avulla ja kirkon
ykseyttä varjellen.” )

Puolustuksen pääkohdat

Puolustus totesi, että kirkkolain mukaan piispainkokouksella ei ole toimivaltaa vuoden 2006 selonteon antamiseen, eikä se ole juridisesti pätevä.
Se on vain kannanotto (mielipide), jolla ei ole lainvoimaa. Se ei ole osa kirkkolakia eikä kirkkojärjestystä. Kannanottoa ei ole valmisteltu kirkkolain edellyttämän järjestyksen mukaan, eikä sitä ole hyväksytty kirkolliskokouksessa. Se on riitautettu ja sen oikeellisuudesta on tehty kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Puolustus vetosi myös perustuslakiin, jonka mukaan ketään ei saa pakottaa vasten omaatuntoa osallistumaan jumalanpalveluksiin, ja siihen, että tasa-arvolakia ei sovelleta evankelis-luterilaisen kirkon uskonnonharjoittamiseen liittyvään toimintaan.

Puolustus katsoi, että Norrolle ja Ojalalle tilanne tuli täytenä yllätyksenä, eikä heiltä voida vaatia tekemään johtopäätöksiä lehtitietojen perusteella ja piispainkokouksen kannanottoon vedoten. Seurakunnasta ei myöskään ohjeistettu asiaa millään tavalla, eikä seurakunnasta ollut kukaan yhteydessä Norroon tai Ojalaan. Ainoastaan Ojala oli kaksi kertaa ottanut yhteyttä suoraan Tauno Tuomiseen (joka siis laati työvuorolistat ja oli tietoinen Sley:n pastorin virkakannasta) ja hänen kauttaan varmistanut asian.

Pirkko Ojala ei ollut myöskään vastuussa jumalanpalveluksen järjestämisestä, vaan kirkkolain mukaan se on seurakunnan vastuulla. Ojala oli ainoastaan saarnaajan kutsujana ja vastasi jumalanpalveluksen jälkeisestä juhlatilaisuudesta.

Vaikka Norro on kirkon pappi, hän ei ole ev.-lut. kirkon virassa, eikä kirkon palkkalistoilla vaan Sley:n. Norro ei ole Pohjanraidon esimies, eikä missään suhteessa voinut vaatia Pohjanraitoa poistumaan.
Näin ollen Norro ja Ojala eivät ole sellaisessa suhteessa Pohjanraitoon, jossa lakipykälän mukainen syrjintä voisi edes toteutua.
Kirkkolain mukaan vain seurakunta voi olla vastuussa jumalanpalveluksesta.
Puolustus katsoi todistajalausuntojen perusteella toteen näytetyksi, että Norro ei kehottanut Pohjanraitoa poistumaan ja että häntä ei savustettu ulos. Tätä ei syyttäjäkään riitauttanut.

Varatuomari Lehtinen (Norron asianajaja) kysyi, miten tässä voidaan olla eri asemassa kuin ortodoksinen ja roomalaiskatolinen kirkko, sillä voimassa olevan lain mukaan tasa-arvolaki ei ulotu edelleenkään kirkon uskonnonharjoitukseen.

(Tasa-arvolaki 2§
Lain soveltamisalan rajoitukset:
Tämän lain säännöksiä ei sovelleta:
1) evankelis-luterilaisen kirkon, ortodoksisen kirkkokunnan eikä muiden uskonnollisten yhdyskuntien uskonnonharjoitukseen liittyvään toimintaan; eikä
2) perheenjäsenten välisiin taikka muihin yksityiselämän piiriin kuuluviin suhteisiin.)

Puolustus totesi myös, että kirkon tulisi selvittää asia ensin sisäisesti koska asia on ensisijaisesti opillinen, eikä juridinen kysymys.


Uutisointi

YLE uutisoi oikeudenkäynnin 9.1 klo 20.30 pääuutisissa. Norroa ja Pohjanraitoa oli haastateltu ennen oikeudenkäyntiä. Oikeustaloa sekä oikeussalia oli kuvattu. Uutisissa annettiin täysin väärä kuva asiasta. Ulkopuoliselle jäi kuva, että Norro olisi ajanut Pohjanraidon kirkosta. Uutisissa ei myös millään tapaa mainittu Pirkko Ojalaa, ja että hän on syytettynä toisen naisen syrjinnästä. Oikeudenkäynnissä asiasta muodostui tilanteesta täysin eri kuva. Itse saavuin oikeussaliin juuri kun oikeudenkäynti oli alkanut. Olin oikeudenkäynnin aikana ainoa ulkopuolinen tarkkailija.
Minun lisäkseni paikalla ei ollut muita kuin sellaisia, jotka itse osallistuivat oikeusprosessiin. Yhtään lehtimiestä tai median edustajaa ei ollut istumassa salissa. Hyvinkään Aamuposti uutisoi oikeudenkäynnin lauantai-aamuna 10.1.2009 otsikolla:
”Nyt hovioikeus ratkaisee onko naispapin syrjintä rikos”