Tämä artikkeli on julkaistu tunnetussa ruotsalaisessa lehdessä Kyrka och Folk. Käännöksenä se on ilmestynty Concordia-lehdessä. Panen sen blogissanijulki kahdessa osassa sen pituuden tähden.
Hengellisesti loppuun palaneille tämä on ihana todistus "tavallisen kristillissyyden" voimasta, joka tukee silloinkin kun itse on ihan lopu ja tyhjä.
"Nuoruuden aika on usein etsimisen ja hakemisen aikaa, riippumatta siitä, onko ihminen kristitty tai ei. Juurettomuus, joka luonnehtii nykyajan kulttuuria, johtaa siihen, että monet erityisesti nuoruusvuosina yrittävät löytää jotain, joka voi antaa elämälle sisällön ja merkityksen. Tämän etsimisen tuntomerkkinä on usein se, että kaikki "perinteiset" vastaukset ja ratkaisut ovat epäajankohtaisia. "Vakiintuneella" (etabloituneella) ei ole mitään voimaa saada otetta tai kiehtoa. Se tuoksahtaa ikävystyttävältä ja riittämättömältä. Sen tähden huomataan, että liikkeillä, jotka toimivat vaihtoehtoina vakiintuneille, on suuri vetovoima, ei vähiten siksi, että ne voivat antaa kokemuksen jostain autenttisesta, jostain elävästä ja aidosta.
Näin on usein myös kristinuskon alueella. Monilla nuorilla on syvä uudistuksen kaipaus kristillisessä elämässä, kaipaus, joka seuraa voimakkaasta tarpeesta voida elää kokonaista, kokosydämistä kristillistä elämää. Sen tähden halutaan sitoutua voimakkaasti ja palavasti uskon elämään, mikä ilmenee kaipauksena kokonaiseen ja täyteen antautumiseen.
Kohtaaminen karismaattisen liikkeen kanssa
Omalta osaltani minulla oli juuri näin ratkaisevina nuoruusvuosinani. Juuri tuona aikakautena 1970-luvun alussa kohtasin kaksi liikettä, jotka tekivät mahdolliseksi tämän kaipauksen saada purkautua. Ensimmäinen oli "Jeesus-liike", joka tuli Norjaan 1971. Kävin tuolloin kristillistä kansankorkeakoulua ja olin ensimmäisten joukossa Pohjolassa, jotka kohtasivat Kaliforniasta tulleet "Jeesus-ihmiset". Se, mikä teki meihin vaikutuksen, oli se valtava uskoninnostus, jota he osoittivat. Meistä tuntui siltä, että tässä me kohtasimme alkukristillisyyden ylösnousseessa muodossa: tämä oli varsinainen ja alkuperäinen kristinusko. Ja se teki meihin voimakkaan vaikutuksen. Me heittäydyimme siihen ja meidät vedettiin mukaan innostuksen aaltoon meidän kokiessamme, että tässä, tässä on varsinainen ja todellinen kristinusko, jota lähellä kirkko, traditiot ja establishmentti ylipäänsä ei ollut. Meidät vedettiin yhteyteen voimakkaan sisäisen elämän kanssa rukouksessa ja Raamatun tutkimisessa, ei vähiten pitäen silmällä sitä, mikä oli varsinainen päämäärä: evankeliointi.
Meidän tuli voittaa maailma, meidän tuli voittaa nuoret, jotka olivat joutuneet pois Jumalan luota. Ja oli hyvin kiire: Sillä Jeesus tulee pian takaisin! Tähän valtavaan innostukseen oli yhdistynyt Jeesuksen pikaisen takaisintulemisen voimakas odotus. Se oli mukana ja antoi jyrkkyyttä ja päättäväisyyttä yritykselle. Koko elämä oli vihittävä Jeesukselle, etteivät niin monet joutuisi kadotukseen.
Yhdessä Jeesus-liikkeen kanssa kohtasin myös toisen virtauksen, joka tuli Norjaan suunnilleen samaan aikaan, karismaattisen liikkeen. Se muoto, jossa kohtasin sen, oli "Täyden Evankeliumin Liikemiesten Kansainvälisen Veljesliiton Keskusliiton" (Full Gospel Business Men’s Fellowship International, FGBMFI, välityksellä. Tämä tuli Bergeniin pari vuotta ennen Jeesus-liikettä, ja kohtasin sen jo tuolloin ja tulin "henkikastetuksi". Kun myöhemmin kohtasin Jeesus-liikkeen, sulautuivat nämä kaksi virtausta yhteen, koska Jeesus-liike oli myös tietoisesti karismaattinen elämässään ja ilmenemismuodoissaan. Koko asian ydin oli, että tavallinen "lattea" kristillinen elämä ei ollut riittävä. Me tarvitsimme enemmän voimaa, enemmän vihkiytymistä kokosydämiseen Jumalan palvelemiseen tavoittaaksemme kaikki ne, jotka eivät tunteneet evankeliumia. Kohtaamamme karismaattisen liikkeen nimi oli myös ohjelmallinen: "Täyden evankeliumin…" Rivien välistä tällä sanotaan, että perinteiset kirkot ja järjestöt eivät ole löytäneet täyttä ja kokonaista evankeliumia. Sen tähden oli myös tärkeä iskusana tässä yhteydessä "Jumalalla on enemmän annettavana". On olemassa enemmän voimaa, syvempi elämä, rikkaampi kristillisyys ja on mahdollista tulla enemmän Hengen täyttämäksi. Nämä liikkeet tarjosivat juuri sitä. Niillä oli itseymmärrys, ja tämä karismaattisella liikkeellä on yhä vielä, esimerkiksi OAS:lla (OAS-liike perustettiin 1983 Ruotsissa, suom. huom.), joka sisälsi sen, että tultiin uudistamaan Jumalan kansa kaikissa leireissä. Ja jos suhtautuu kriittisesti karismaattisuuteen, saa usein kuulla "olevansa uudistusta vastaan" ja sen tähden Jumalan Henkeä vastaan.
Allekirjoittanut meni kokosydämisesti ja suurella innostuksella sisälle tähän. Meitä oli ryhmä ystäviä, jotka matkustimme ympäriinsä ja evankelioimme, ja me toivoimme todella elävämme Jeesukselle, tulevamme Jeesuksen käyttämiksi ja saavamme tehdä jotakin Jeesuksen hyväksi.
Mutta sitten minulle kävi kuten monille, jotka yrittävät elää sellaista elämää: poltin kynttilän molemmista päistä ja lopulta mitään ei ollut jäljellä. Minä olin loppuun palanut, ja kaikesta minun hienosta kristillisyydestäni oli valtavan vähän jäljellä. Ne tulokset, joita kaikesta työstä näytti syntyneen, valuivat hiekkaan. Jumalalta pyytämääni voimaa ei tullut. Ilo ja innostus, joka oli ollut niin vahva, katosi. Sen sijaan olin hyvin tyhjä ja uupunut.
Todellinen evankeliumi
Jos en tänä pimeänä aikana olisi kohdannut todellista evankeliumia, epäilen, olisinko kristitty tänä päivänä. Apu tuli vanhan lähetyssaarnaajan, Nils Skjælaaenin, välityksellä, joka kahden Etelä-Amerikan työkauden jälkeen oli palannut takaisin Norjaan ja toimi nyt kiertävänä julistajana täällä. Jos kokoan yhteen sanoman, jolla hän kohtasi minut ensimmäisessä tapaamisessamme, se kuului seuraavasti: "Jumalalla ei ole käyttöä millekään sinun palveluillesi. Jumala ei ylipäänsä tarvitse sinun panostasi. Raamattu sanoo: Jos sinä vaikenet, kivet huutavat. Voit vain pysähtyä." Tämä voi kyllä tuntua elämäni musertavalta tuomitsemiselta: Jumalalla ei ole käyttöä sinulle! Mutta minulle näistä sanoista tuli todellinen evankeliumi. Minulla olisi lupa vapautua. Vapautua juoksemasta, vapautua pyrkimästä. Vapautua työskentelemästä siinä uskossa, että Jumala ja Hänen valtakuntansa oli riippuvainen minusta ja minun panoksestani. Lähdin sieltä vapaana ihmisenä.
Tästä tuli alku ystävyydelle, joka kesti aina hänen kuolemaansa saakka 1990. Säännöllisten tapaamisten ja keskustelun välityksellä Skjælaaen avasi evankeliumin, jonka suurena pääsisältönä oli tämä: Ei se, mitä minä voin tehdä Jumalalle, vaan se, mitä Hän on tehnyt minulle Kristuksessa. Hän käytti Jumalan sanan miekkaa niin, että se kristillisyys, jonka kuvittelin itselläni olevan, riisuttiin säälimättä minulta pois. Mutta ihmeellistä kyllä, tämä poisriisuminen tuli kuitenkin koetuksi armona, vapautuksena, helpotuksena. Ajatella, että minun tuli vapautua elämästä kristillistä elämää, joka teki Jumalan riippuvaiseksi minun panoksestani ja suorituksestani. Skjælaaen saattoi sanoa sen näin: "Kristinusko ei ole suorittamista, vaan nauttimista" (norjaksi: Kristendom består ikke i å yte, men å nyte) – Kristuksen armon nauttimista. Tämä on tietysti kärjistetty ilmaus, mutta siihen sisältyy syvä totuus siitä, mitä usko sisältää. Syvimmältään katsoen tässä on kysymys itse evankeliumista.
Näin olemme tulleet tämän pienen todistuksen toiseen osaan:...
Jan Bygstad, pastori, Norja, Bergen
tiistai 26. tammikuuta 2010
sunnuntai 24. tammikuuta 2010
Katekismus-koulu: Lain tarkoitus / Budens syfte
Miksi Jumala on antanut 10 käskyn lain? Jumalan tahto on laki ja evankeliumi. Ne molemmat ovat "pyhiä, vanhurskaita ja hyviä", kuten Raamattu sanoo laista. Toinen niistä on kuitenkin kirkkaampi kuin toinen. Molemmat ovat ikuisia ja voimassa myös tulevassa taivaan kirkkaudessa.
Laki on armon ajassa Jumalan työtoveri. Se riisuu ja paljastaa ihmisen tekopyhyyden, pyhyyden puutteen ja pahan sydämen. Se uhkaa tuomiolla sitä, joka ei lakia täytä. Näin se toimittaa sitä työtä, jota varten se on annettu - nimittäin pakottaa ihminen pois luotaan ja turvautumaan Krsituksen täytettyyn työhön ja vanhurskauteen.Tsekkaa diasarja sivupalkista kohdasta KATEKISMUS-KOULU
PÄ ANDRA INHEMSKA
Varför har Gud gett oss budorden? Guds vilja innefattar lag och evangelium. De är båda "heliga, rättfärdiga och goda" såsom de heliga Skrifterna säger. Den andra är ändå "klarare än den andra". De är båda är eviga och i kraft också i Himmelen.
I nådatiden är lagen Guds i Guds arbete. Den avkläder och visar människans skenhelighet och det onda hjärtat. Den hotar med domen den som inte uppfyller den. På det här sättet uppfyller den den uppgift till vilken den är given - den nämligen tvingar människan bort ifrån sig och evangelium visar vägen till Kristus och hans uppfyllda verk och rättfärdighet.
Kolla diaserien under sidobalken Katekismus-koulu
Laki on armon ajassa Jumalan työtoveri. Se riisuu ja paljastaa ihmisen tekopyhyyden, pyhyyden puutteen ja pahan sydämen. Se uhkaa tuomiolla sitä, joka ei lakia täytä. Näin se toimittaa sitä työtä, jota varten se on annettu - nimittäin pakottaa ihminen pois luotaan ja turvautumaan Krsituksen täytettyyn työhön ja vanhurskauteen.Tsekkaa diasarja sivupalkista kohdasta KATEKISMUS-KOULU
PÄ ANDRA INHEMSKA
Varför har Gud gett oss budorden? Guds vilja innefattar lag och evangelium. De är båda "heliga, rättfärdiga och goda" såsom de heliga Skrifterna säger. Den andra är ändå "klarare än den andra". De är båda är eviga och i kraft också i Himmelen.
I nådatiden är lagen Guds i Guds arbete. Den avkläder och visar människans skenhelighet och det onda hjärtat. Den hotar med domen den som inte uppfyller den. På det här sättet uppfyller den den uppgift till vilken den är given - den nämligen tvingar människan bort ifrån sig och evangelium visar vägen till Kristus och hans uppfyllda verk och rättfärdighet.
Kolla diaserien under sidobalken Katekismus-koulu
perjantai 22. tammikuuta 2010
Ystäväkirje 1/2010
Kristus on sovitusuhri
Kirkkovuodessa me lähestymme paastonaikaa, joka päättyy syntiuhriin ja ylösnousemukseen. Johannes Kastaja osoitti Jeesukseen Kristukseen ja sanoi: ”Katso, Jumalan karitsa, joka ottaa pois maailman synnin.”
Kristus syntiuhrina liittyy Vanhan testamentin temppelijumalanpalveluksen käytäntöön, jossa ylimmäinen pappi suurena sovituspäivänä pani kätensä uhrieläimen päälle, tunnusti siinä kansan synnit ja laski ne syntipukin kannettavaksi. Sen jälkeen uhri lähetettiin erämaahan, jossa se tuhoutui.
Toinen esimerkki syntiuhrista voidaan nähdä siinä, kun Aabraham uhrasi poikansa Moorian vuorella. Tästä saarnasi meille uutena vuotena Kokkolassa Karl-Göran veljemme seikkaperäisesti. Aabraham oli jo mielessään päättänyt uhrata poikansa, josta vain Jumalan uusi käsky hänet esti. Hän sanoi palvelijoilleen, että hän ja Isak menevät uhraamaan vuorelle ja ”sitten me palaamme luoksenne” (1 Moos. 22). Heprealaiskirjeen mukaan Aabraham alkoi tähän tehtävään uskossa Jumalaan, joka voi kuolleet herättää tuhkastakin. Näin hänellä oli kristillinen ylösnousemususko jo esikristillisenä aikana – hän uskoi ruumiilliseen ylösnousemukseen. Aabrahamin sanat pojalleen ennustivat saman tapahtuman toistumista. "Jumala on katsova itselleen lampaan polttouhriksi, poikani". Hän lupasi lampaan, ja Johannes tarkentaa sen Jumalan karitsaksi. Moorian vuori valittiin myös ensimmäisen temppelin ja sitä seuraavien temppelien paikaksi. Valintaa ei tehnyt Daavid tai Salomo, vaan Herra itse: paikka valittiin, koska sillä paikalla Herra ilmestyi Daavidille (2 Aik. 3:1). Näin Herra jo etukäteen tuli omalle uhripaikalleen ja valitsi sen tulevaisuutta varten.
Teologia Jumalan karitsasta on kirjattu meille nimenomaan Johanneksen kynän kautta. Ilmestyskirjassa. Johannes kirjoittaa taivasnäystään, kuinka hän näki ikään kuin teurastetun karitsan, joka voi mennä Isän istuimen luo ja avata kirjakäärön. Sen seurauksena vanhimmat eli ilmeisesti jo kirkkauteen siirtyneet seurakuntien paimenet (24) kumartavat häntä ja ilmoittavat saman asian, josta he ovat jo ajassa saarnanneet seurakunnissa ja joka oli ollut heidän saarnansa jalokivi : ”Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja he tulevat hallitsemaan maan päällä." (Ilm. 5:9-10).
Me saamme kaikki olla Jumalan pappeja Kristuksessa – toisia varten!
Kristus on antanut meille pelastuksen verensä kautta. Pääsiäistä saamme viettää turvallisin mielin, synnit on anteeksi, syntiuhri on ottanut ne päällensä ja kantanut ristinpuulle erämaahan. Niin kauaksi on synnin syyllisyys meistä siirretty, ettei se enää meitä palaa syyttämään. Hän nousi kuolleista ja aloitti iankaikkisen elämän itsessään. Saamme olla vapaat Jumalan lapset ahkeroimaan hyviä tekoja ja rakkautta toistemme ja uskosta osattomien hyväksi. Tämä on Kristuksen papin tehtävä joka aika ja hetki.
Jumalan rauhalla
VESA PÖYHTÄRI
Työkuulumisia
Syksy meni vilkkaasti. Joka kuukausi oli kalenteri täynnä. Onneksi joulunpyhät sain olla ihan paikallaan ja joutilaana. Syksyllä vierailin enemmän Pietarsaaren seudulla kuin aikaisemmin. Oli mukava käydä sillä alueella ja palvella sanalla. Toinen painopistealue on Oulun seutu, jossa minulla on Toukomettisen rukoushuoneessa tehtäviä (nuortenillat, ja lähetyspiiri sekä saarnat vuorollaan). Kristillisten järjestöjen opiskelijatyö työllistää myös jonkin verran. On todella hienoa, että saa nähdä uskovia ja vakavasti uskon ottavia nuoria eri järjestöissä. Jumala on siunannut Oulun opiskelijatyötä niin, ettei täällä ole kevyt henki vaikka toiminta onkin iloista ja nuorekasta. Kevätkin on jo hyvästi täynnä - mm. kolme Venäjän reissua on tiedossa!
Jumalanpalveluksista
Jumalanpalveluksia, sitä papin ominta työtä, teen tasaiseen tahtiin. Nytkin kirjettä kirjoittaessa olen linja-autossa matkalla Jyväskylään pitämään opiskelijailtaa ja jumalanpalvelusta Jyväskylän Luther-kirkkoon (SLEY). Heillä on siellä oma kirkko ja jumalanpalvelusyhteisö. Se on kirkon työtä eikä kilpaile kuin positiivisesti kirkon seurakuntien jumalanpalvelusten kanssa. Näitä kuitenkin tekisin vielä enemmänkin. Mielestäni rauhansanalaisten olisi syytä ottaa vastuulleen myös jumalanpalvelusten pitäminen, kuten toisetkin herätysliikkeet ovat tehneet. Olen kirjoittanut jumalanpalvelusyhteisöistä blogissani.
Jokainen seurakunta on jumalanpalvelusyhteisö
Jokainen seurakunta on jo nyt jumalanpalvelusyhteisö. Yhteisö ei ole mikään uusi keksintö vaan sitä vanhaa kristillisyyttä, jota on eletty jo 2000 vuotta. Se on myös osa lestadiolaista perinnettä. Tavallaan Pajalan seurakunnassa syntyi lestadiolainen jumalanpalvelusyhteisö, kun Laestadius alkoi pitää erityisesti heränneille tarkoitettuja jumalanpalveluksia sunnuntaisin toiseen kellonaikaan. Se ei ollut suljettu muilta heränneiltä.
Jumalanpalvelusyhteisömalli on kirkon sisäinen ratkaisu perinteiseen virkakäsitykseen pitäytyville herätysliikkeille. Jokainen rukoushuone voi sellaisia perustaa rukoushuoneidensa yhteyteen. Sanajumalanpalvelusta voi pitää jos rukoushuoneelle on myönnetty oikeus pitää jumalanpalveluksia ja ehtoolliskirkkoja. Ehtoollislupakin on myönnetty rukoushuoneelle viimeksi viime keväänä Hyvinkään vanhauskoiselle rukoushuoneelle. Tämä olisi vastuullinen askel. Se on myös ainoa tapa, jolla enää on mahdollista saada varmasti naispapiton jumalanpalvelus ilman yllätyksiä sellaisissa seurakunnissa, joissa on yksikin naispappi.
Samalla se vapauttaisi kirkkoherrat siitä vaikeudesta, joka heillä on järjestää ja luvata naispapittomia messuja. Yhteisömallissa herätysliike asettaa papin vastaamaan jumalanpalveluksista. Pappi huolehtii jumalanpalveluksesta ja vastaa siitä suoraan tuomiokapitulille. Näin Raamatun mukainen opetus ja käytäntö voi vielä jatkua myös kirkossamme.
Jumalanpalvelusyhteisön avainkysymys ei ole jumalanpalvelusten ja seurojen suhde – kumpia on enemmän. Ratkaisevaa on, että yhteisö kutsuu itselleen sanan ja sakramenttien hoitajan, jonka vastuulla on jumalanpalveluselämän hoitaminen. Sellainen voi olla myös hätätapauksessa Inkerin kirkossa pappisdiakoniksi vihitty saarnaaja. Samalla jumalanpalvelusyhteisö on osa Kristuksen maailmanlaajaa kirkkoa.
Rakas kirkko
Kirkkomme on meille rakas ja siksi tahdomme sen piirissä noudattaa sitä uskoa ja käytäntöä, jonka Herra on sanassaan asettanut. Pysymällä Jumalan sanassa uskollisesti voimme parhaiten auttaa kirkkoa.
__________________________________________________
Talousasiaa
Kannatusrenkaan jäseniä on nyt n. 200. Lopullinen tavoitteemme on n. 250 jäsentä. Taloudellinen tavoitteemme on 4000-5000 euroa kuukaudessa, jolloin varaa jää myös toimintaan. Työntekijän sosiaalimaksut ovat Suomessa niin suuria, että iso osa palkasta menee valtiolle eläkemaksuihin ja muuhun tarpeelliseen.
Milloin ja miten voin lahjoittaa?
Jos mahdollista, voit suorittaa maksun ennen jokaisen kuukauden 15. päivää. Lahjoituksen suuruuden päätät itse.
Tili: Maksun saaja: LFF rf. / Pöyhtärin tukiryhmä
Tilinro. 106530-223499 Viite: 13
Anna pankin hoitaa kuukausimaksusi— tee maksusopimus
Pankki maksaa automaattisesti tililtäsi sopimasi kuukausimaksun verran, kun nettipankissa rastitat tarpeellisen vaihtoehdon, tai kävelet pankkiin ja sanot ”Tämän verran kuukausittain tälle tilille” ja näytät tämän kirjeen.
Vesan tukiryhmä
Kirkkovuodessa me lähestymme paastonaikaa, joka päättyy syntiuhriin ja ylösnousemukseen. Johannes Kastaja osoitti Jeesukseen Kristukseen ja sanoi: ”Katso, Jumalan karitsa, joka ottaa pois maailman synnin.”
Kristus syntiuhrina liittyy Vanhan testamentin temppelijumalanpalveluksen käytäntöön, jossa ylimmäinen pappi suurena sovituspäivänä pani kätensä uhrieläimen päälle, tunnusti siinä kansan synnit ja laski ne syntipukin kannettavaksi. Sen jälkeen uhri lähetettiin erämaahan, jossa se tuhoutui.
Toinen esimerkki syntiuhrista voidaan nähdä siinä, kun Aabraham uhrasi poikansa Moorian vuorella. Tästä saarnasi meille uutena vuotena Kokkolassa Karl-Göran veljemme seikkaperäisesti. Aabraham oli jo mielessään päättänyt uhrata poikansa, josta vain Jumalan uusi käsky hänet esti. Hän sanoi palvelijoilleen, että hän ja Isak menevät uhraamaan vuorelle ja ”sitten me palaamme luoksenne” (1 Moos. 22). Heprealaiskirjeen mukaan Aabraham alkoi tähän tehtävään uskossa Jumalaan, joka voi kuolleet herättää tuhkastakin. Näin hänellä oli kristillinen ylösnousemususko jo esikristillisenä aikana – hän uskoi ruumiilliseen ylösnousemukseen. Aabrahamin sanat pojalleen ennustivat saman tapahtuman toistumista. "Jumala on katsova itselleen lampaan polttouhriksi, poikani". Hän lupasi lampaan, ja Johannes tarkentaa sen Jumalan karitsaksi. Moorian vuori valittiin myös ensimmäisen temppelin ja sitä seuraavien temppelien paikaksi. Valintaa ei tehnyt Daavid tai Salomo, vaan Herra itse: paikka valittiin, koska sillä paikalla Herra ilmestyi Daavidille (2 Aik. 3:1). Näin Herra jo etukäteen tuli omalle uhripaikalleen ja valitsi sen tulevaisuutta varten.
Teologia Jumalan karitsasta on kirjattu meille nimenomaan Johanneksen kynän kautta. Ilmestyskirjassa. Johannes kirjoittaa taivasnäystään, kuinka hän näki ikään kuin teurastetun karitsan, joka voi mennä Isän istuimen luo ja avata kirjakäärön. Sen seurauksena vanhimmat eli ilmeisesti jo kirkkauteen siirtyneet seurakuntien paimenet (24) kumartavat häntä ja ilmoittavat saman asian, josta he ovat jo ajassa saarnanneet seurakunnissa ja joka oli ollut heidän saarnansa jalokivi : ”Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja he tulevat hallitsemaan maan päällä." (Ilm. 5:9-10).
Me saamme kaikki olla Jumalan pappeja Kristuksessa – toisia varten!
Kristus on antanut meille pelastuksen verensä kautta. Pääsiäistä saamme viettää turvallisin mielin, synnit on anteeksi, syntiuhri on ottanut ne päällensä ja kantanut ristinpuulle erämaahan. Niin kauaksi on synnin syyllisyys meistä siirretty, ettei se enää meitä palaa syyttämään. Hän nousi kuolleista ja aloitti iankaikkisen elämän itsessään. Saamme olla vapaat Jumalan lapset ahkeroimaan hyviä tekoja ja rakkautta toistemme ja uskosta osattomien hyväksi. Tämä on Kristuksen papin tehtävä joka aika ja hetki.
Jumalan rauhalla
VESA PÖYHTÄRI
Työkuulumisia
Syksy meni vilkkaasti. Joka kuukausi oli kalenteri täynnä. Onneksi joulunpyhät sain olla ihan paikallaan ja joutilaana. Syksyllä vierailin enemmän Pietarsaaren seudulla kuin aikaisemmin. Oli mukava käydä sillä alueella ja palvella sanalla. Toinen painopistealue on Oulun seutu, jossa minulla on Toukomettisen rukoushuoneessa tehtäviä (nuortenillat, ja lähetyspiiri sekä saarnat vuorollaan). Kristillisten järjestöjen opiskelijatyö työllistää myös jonkin verran. On todella hienoa, että saa nähdä uskovia ja vakavasti uskon ottavia nuoria eri järjestöissä. Jumala on siunannut Oulun opiskelijatyötä niin, ettei täällä ole kevyt henki vaikka toiminta onkin iloista ja nuorekasta. Kevätkin on jo hyvästi täynnä - mm. kolme Venäjän reissua on tiedossa!
Jumalanpalveluksista
Jumalanpalveluksia, sitä papin ominta työtä, teen tasaiseen tahtiin. Nytkin kirjettä kirjoittaessa olen linja-autossa matkalla Jyväskylään pitämään opiskelijailtaa ja jumalanpalvelusta Jyväskylän Luther-kirkkoon (SLEY). Heillä on siellä oma kirkko ja jumalanpalvelusyhteisö. Se on kirkon työtä eikä kilpaile kuin positiivisesti kirkon seurakuntien jumalanpalvelusten kanssa. Näitä kuitenkin tekisin vielä enemmänkin. Mielestäni rauhansanalaisten olisi syytä ottaa vastuulleen myös jumalanpalvelusten pitäminen, kuten toisetkin herätysliikkeet ovat tehneet. Olen kirjoittanut jumalanpalvelusyhteisöistä blogissani.
Jokainen seurakunta on jumalanpalvelusyhteisö
Jokainen seurakunta on jo nyt jumalanpalvelusyhteisö. Yhteisö ei ole mikään uusi keksintö vaan sitä vanhaa kristillisyyttä, jota on eletty jo 2000 vuotta. Se on myös osa lestadiolaista perinnettä. Tavallaan Pajalan seurakunnassa syntyi lestadiolainen jumalanpalvelusyhteisö, kun Laestadius alkoi pitää erityisesti heränneille tarkoitettuja jumalanpalveluksia sunnuntaisin toiseen kellonaikaan. Se ei ollut suljettu muilta heränneiltä.
Jumalanpalvelusyhteisömalli on kirkon sisäinen ratkaisu perinteiseen virkakäsitykseen pitäytyville herätysliikkeille. Jokainen rukoushuone voi sellaisia perustaa rukoushuoneidensa yhteyteen. Sanajumalanpalvelusta voi pitää jos rukoushuoneelle on myönnetty oikeus pitää jumalanpalveluksia ja ehtoolliskirkkoja. Ehtoollislupakin on myönnetty rukoushuoneelle viimeksi viime keväänä Hyvinkään vanhauskoiselle rukoushuoneelle. Tämä olisi vastuullinen askel. Se on myös ainoa tapa, jolla enää on mahdollista saada varmasti naispapiton jumalanpalvelus ilman yllätyksiä sellaisissa seurakunnissa, joissa on yksikin naispappi.
Samalla se vapauttaisi kirkkoherrat siitä vaikeudesta, joka heillä on järjestää ja luvata naispapittomia messuja. Yhteisömallissa herätysliike asettaa papin vastaamaan jumalanpalveluksista. Pappi huolehtii jumalanpalveluksesta ja vastaa siitä suoraan tuomiokapitulille. Näin Raamatun mukainen opetus ja käytäntö voi vielä jatkua myös kirkossamme.
Jumalanpalvelusyhteisön avainkysymys ei ole jumalanpalvelusten ja seurojen suhde – kumpia on enemmän. Ratkaisevaa on, että yhteisö kutsuu itselleen sanan ja sakramenttien hoitajan, jonka vastuulla on jumalanpalveluselämän hoitaminen. Sellainen voi olla myös hätätapauksessa Inkerin kirkossa pappisdiakoniksi vihitty saarnaaja. Samalla jumalanpalvelusyhteisö on osa Kristuksen maailmanlaajaa kirkkoa.
Rakas kirkko
Kirkkomme on meille rakas ja siksi tahdomme sen piirissä noudattaa sitä uskoa ja käytäntöä, jonka Herra on sanassaan asettanut. Pysymällä Jumalan sanassa uskollisesti voimme parhaiten auttaa kirkkoa.
__________________________________________________
Talousasiaa
Kannatusrenkaan jäseniä on nyt n. 200. Lopullinen tavoitteemme on n. 250 jäsentä. Taloudellinen tavoitteemme on 4000-5000 euroa kuukaudessa, jolloin varaa jää myös toimintaan. Työntekijän sosiaalimaksut ovat Suomessa niin suuria, että iso osa palkasta menee valtiolle eläkemaksuihin ja muuhun tarpeelliseen.
Milloin ja miten voin lahjoittaa?
Jos mahdollista, voit suorittaa maksun ennen jokaisen kuukauden 15. päivää. Lahjoituksen suuruuden päätät itse.
Tili: Maksun saaja: LFF rf. / Pöyhtärin tukiryhmä
Tilinro. 106530-223499 Viite: 13
Anna pankin hoitaa kuukausimaksusi— tee maksusopimus
Pankki maksaa automaattisesti tililtäsi sopimasi kuukausimaksun verran, kun nettipankissa rastitat tarpeellisen vaihtoehdon, tai kävelet pankkiin ja sanot ”Tämän verran kuukausittain tälle tilille” ja näytät tämän kirjeen.
Vesan tukiryhmä
perjantai 15. tammikuuta 2010
Mikä on Jumalanpalveusyhteisö?
Mikä on jumalanpalvelusyhteisö?
Jumalanpalveusyhteisö on Suomen kirkossa yleinen muoto järjestää jumalanpalveluselämää perinteisen virkakäsityksen mukaan uskoville jäsenille. Lähes kaikilla herätysliikkeillä on jumalanpalveusyhteisöjä, joista toisilla on omat kirkot (SLEY), toisilla omat tai vuokratut “kappelit” (Kansanlähetys, SLEF, Raamattuopisto sekä Kylväjä). Rauhasanlaisuudessakin on jo omat viritelmät. Jumalanpalveluksista huolehtii tehtävään kutsuttu pastori. Jumalanpalvelukset ovat virallisesti Suomen evl-kirkon jumalanpalveluksia. Luther-säätiön messut ovat evl-kirkon kannalta harmaalla alueella, sillä kirkko ei laske niitä kirjanpitoonsa, vaikka kaikki sen papit kuuluvat Suomen evl-kirkkoon ja osa heistä on myös Suomen kirkon virallisia pappeja.
Jumalanpalvelusyhteisön perustaminen
Ryhmä uskovia voi perustaa jumalanpalvelusyhteisön ja kutsua yhteisölle papin. Ennen aloittamista asia on vietävä rukouksissa Jumalan luokse ja pyydettävä johdatusta hankkeelle ja voimaa kilvoitteluun. Jeesus sanoo, että “ilman minua te ette voi mitään tehdä”. Sen jälkeen aletaan toimeen sanan valossa.
Pappina voi toimia kirkossa vihitty pappi tai ulkomailla vihitty pappi. Ulkomailla vihityn papin kohdalla on se ongelma, ettei evl-kirkko helposti hyväksy sellaista jumalanpalvelusta rekisteriinsä.
Ihanteellinen tilanne on se, että on jo olemassa herätysliikkeen toiminta paikkakunnalla, joka ottaa tilanteen muuttuessa askeleen eteenpäin ja “palaa jumalanpalvelukseen” kutsumalla itsellensä papin hoitamaan jumalanpalveluselämää keskuudessaan. Ei ehtoollisjumalanpalveluksia tarvitse heti olla joka sunnuntai, riittää kerran kuukaudessa. Raamatullista olisi kyllä viettää joka viikko. Toisina sunnuntaina kokoonnutaan sitten sanan ääreen ns. “seuroihin”. Tärkeintä on, että on asetettu paimen ja on seurakunta ja runsas sanan viljely raittiissa hengessä.
Jumalanpalveluspaikka on syytä katsoa tarpeen mukaan. Pienelle yhteisölle riittää pienempi tila, suuremmalle pitää olla suurempi. Koti käy aluksi hyvin. Kodeissa alkukirkkokin vietti jumalanpalvelusta, apostolit eivät tienneet suuremmista. Rukoushuoneet ovat hyviä tiloja. Paikallisseurakunnalta myös voi kysyä jotakin tilaa käyttöön.
Papin tehtävä on olla paimen, joka Raamatun mukaisen mallin mukaisesti huolehtii laumasta Jumalan sanalla ja sakramenteilla. Jumalanpalveluksen lisäksi tehtäviin kuuluu sitten muitakin opetustilaisuuksia tarpeen mukaan. Papin kustannukset täytyy sovittaa tehtävän ja yhteisön suuruuden mukaan. Maallikkosaarnaajat ja pappi tekevät työtä veljellisessä yhteisymmärryksessä.
Jumalanpalvelusyhteisö on osa Kristuksen maailmanlaajaa kirkkoa
Yhteisö ei voi olla saari, joka yksin elää ja yksin julistaa Kristusta. Yhteisö on seurakunta, joka kokoontuu paimenen kanssa sanan ja sakramenttien ääreen. Sakramentit ja sana ovat kaikkien yhteistä omaisuutta ja Herra on sama. Siksi seurakunta on “yksi, pyhä, yhteinen ja apostolinen” kirkko yhdessä Kristus-ruumissa toisten tunnustavien kristittyjen kanssa. Se tekee yhteistyötä muiden tunnustajien kanssa tarpeen mukaan.
Vesa Pöyhtäri
Jumalanpalveusyhteisö on Suomen kirkossa yleinen muoto järjestää jumalanpalveluselämää perinteisen virkakäsityksen mukaan uskoville jäsenille. Lähes kaikilla herätysliikkeillä on jumalanpalveusyhteisöjä, joista toisilla on omat kirkot (SLEY), toisilla omat tai vuokratut “kappelit” (Kansanlähetys, SLEF, Raamattuopisto sekä Kylväjä). Rauhasanlaisuudessakin on jo omat viritelmät. Jumalanpalveluksista huolehtii tehtävään kutsuttu pastori. Jumalanpalvelukset ovat virallisesti Suomen evl-kirkon jumalanpalveluksia. Luther-säätiön messut ovat evl-kirkon kannalta harmaalla alueella, sillä kirkko ei laske niitä kirjanpitoonsa, vaikka kaikki sen papit kuuluvat Suomen evl-kirkkoon ja osa heistä on myös Suomen kirkon virallisia pappeja.
Jumalanpalvelusyhteisön perustaminen
Ryhmä uskovia voi perustaa jumalanpalvelusyhteisön ja kutsua yhteisölle papin. Ennen aloittamista asia on vietävä rukouksissa Jumalan luokse ja pyydettävä johdatusta hankkeelle ja voimaa kilvoitteluun. Jeesus sanoo, että “ilman minua te ette voi mitään tehdä”. Sen jälkeen aletaan toimeen sanan valossa.
Pappina voi toimia kirkossa vihitty pappi tai ulkomailla vihitty pappi. Ulkomailla vihityn papin kohdalla on se ongelma, ettei evl-kirkko helposti hyväksy sellaista jumalanpalvelusta rekisteriinsä.
Ihanteellinen tilanne on se, että on jo olemassa herätysliikkeen toiminta paikkakunnalla, joka ottaa tilanteen muuttuessa askeleen eteenpäin ja “palaa jumalanpalvelukseen” kutsumalla itsellensä papin hoitamaan jumalanpalveluselämää keskuudessaan. Ei ehtoollisjumalanpalveluksia tarvitse heti olla joka sunnuntai, riittää kerran kuukaudessa. Raamatullista olisi kyllä viettää joka viikko. Toisina sunnuntaina kokoonnutaan sitten sanan ääreen ns. “seuroihin”. Tärkeintä on, että on asetettu paimen ja on seurakunta ja runsas sanan viljely raittiissa hengessä.
Jumalanpalveluspaikka on syytä katsoa tarpeen mukaan. Pienelle yhteisölle riittää pienempi tila, suuremmalle pitää olla suurempi. Koti käy aluksi hyvin. Kodeissa alkukirkkokin vietti jumalanpalvelusta, apostolit eivät tienneet suuremmista. Rukoushuoneet ovat hyviä tiloja. Paikallisseurakunnalta myös voi kysyä jotakin tilaa käyttöön.
Papin tehtävä on olla paimen, joka Raamatun mukaisen mallin mukaisesti huolehtii laumasta Jumalan sanalla ja sakramenteilla. Jumalanpalveluksen lisäksi tehtäviin kuuluu sitten muitakin opetustilaisuuksia tarpeen mukaan. Papin kustannukset täytyy sovittaa tehtävän ja yhteisön suuruuden mukaan. Maallikkosaarnaajat ja pappi tekevät työtä veljellisessä yhteisymmärryksessä.
Jumalanpalvelusyhteisö on osa Kristuksen maailmanlaajaa kirkkoa
Yhteisö ei voi olla saari, joka yksin elää ja yksin julistaa Kristusta. Yhteisö on seurakunta, joka kokoontuu paimenen kanssa sanan ja sakramenttien ääreen. Sakramentit ja sana ovat kaikkien yhteistä omaisuutta ja Herra on sama. Siksi seurakunta on “yksi, pyhä, yhteinen ja apostolinen” kirkko yhdessä Kristus-ruumissa toisten tunnustavien kristittyjen kanssa. Se tekee yhteistyötä muiden tunnustajien kanssa tarpeen mukaan.
Vesa Pöyhtäri
keskiviikko 13. tammikuuta 2010
Mikkelin piispa kehuu Luther-säätiötä
YLE:n uutisissä Mikkelin piispa Seppo Häkkinen antaa tunnustusta Luther-säätiön työlle. “LUTHER-SÄÄTIÖ ON TARJONNUT MONILLE SUOMALAISILLE HYVÄN HENGELLISEN YHTEISÖN JA HENGELLISTÄ OPETUSTA”. Samassa uutisleikkeessä hän tosin myös moittii siitä, että nyt oman piispan myötä LS on ottamassa askeleen ulos kirkosta. LS itse katsoo ja ilmoittaa pastorinsa Kalle Väätäisen suulla, ettei LS aio erota kirkosta, vaan jatkaa Suomessa perinteistä luterilaista jumalanpalvelusta.
Tämä tilanne tuntuu tutulta. Tuntuu kuin se olisi eletty jo aiemminkin.
Lutherin ajan Saksassa tilanne oli samantyyppinen. Sen ajan kirkollinen hallinto ei tahtonut piispojensa toimesta vihkiä luterilaisia seurakuntien paimeniksi. Kun kyselyihin toistuvasti vastattiin, ettei heitä vihitä, luterilaiset seurakunnat asettivat itse ja vihkivät uusia pappeja aikaisempien pappien ja uusien piispojen toimittamilla vihkimyksillä. Näin jumalanpalvelus saattoi jatkua esteettömästi. Roomalle uskolliset piispat ohitettiin, koska heidän katsottiin estävän evankeliumia vihkimyskiellollaan.
Suomen evl kirkko näyttää nyt rakentaneen itselleen hankalan tilanteen. Kun Saksassa 1500-luvulla tilanne oli osapuolten erilainen käsitys evankeliumin opista, kirkollisesta vallasta ja sakramenteista, nyt Suomessa tilanne on se, että osapuolten välillä vallitsee yhteinen käsitys näistä kaikista. Luther-säätiötä ja meitä muita vanhauskoisia sekä kirkon valtaa pitäviä yhdistää sama tunnustus. Tunnustuskirjat on maksimaalinen yhteinen perusta. Piispa Häkkisen sanoin hänen "vastapuolensa" on tarjonnut "hyvän hengellisen kodin monille suomalaisille". Se on hyvä hengellinen tunnustus. Tilanteen hankaluus on siinä, että nykyiset piispamme ovat sitoutuneet olemaan vihkimättä perinteisellä virkakannalla olevia papeiksi. Samalla he ovat tuominneet heitä sen uskon noudatamisesta, jota Häkkinen kehuu. Sen ymmärtäisi, jos he ajattelisivat, että on kyseessä harhaoppi. Mutta nyt he toisella suulla kehuvat ja toisella vastustavat. Samasta lähteestä tulee makeaa ja karvasta vettä. Näin he itse toteuttavat Saksan kirkkohistoriaa maassamme.
Häkkinen ei ole ainoa, joka antaa tunnustusta vanhuskoiselle teologialle. Sitä teki jo piispainkokouksen päätöskin vuodelta 2006. Päätöksessä todettiin, että kyseessä ei ole väärä opetus. Evl-kirkko itsekin tahtoo ainakin periaatteessa olla sen kirkon perillinen, joka vielä kaksikymmentä vuotta sitten opetti perinteistä virkakäsitystä.
Moni rientää tuomitsemaan Luther-säätiötä uuden piispan hankkimisesta. Minä, ja moni kirkon pappi, emme tuomitse. Rukoilemme sen sijaan, että evankeliumi saisi näin entistä vahvemmin jatkaa työtään suomalaisten keskuudessa. Säätiön ajatus ei liene tehdä tätä vain saadakseen olla erillään omissa yhteisöissään, vaan evankeliumin vapaan julistuksen tähden meidän kaikkien kanssa.
Vesa Pöyhtäri
Oulun hiippakunnan hiippakuntavaltuutettu
Tämä tilanne tuntuu tutulta. Tuntuu kuin se olisi eletty jo aiemminkin.
Lutherin ajan Saksassa tilanne oli samantyyppinen. Sen ajan kirkollinen hallinto ei tahtonut piispojensa toimesta vihkiä luterilaisia seurakuntien paimeniksi. Kun kyselyihin toistuvasti vastattiin, ettei heitä vihitä, luterilaiset seurakunnat asettivat itse ja vihkivät uusia pappeja aikaisempien pappien ja uusien piispojen toimittamilla vihkimyksillä. Näin jumalanpalvelus saattoi jatkua esteettömästi. Roomalle uskolliset piispat ohitettiin, koska heidän katsottiin estävän evankeliumia vihkimyskiellollaan.
Suomen evl kirkko näyttää nyt rakentaneen itselleen hankalan tilanteen. Kun Saksassa 1500-luvulla tilanne oli osapuolten erilainen käsitys evankeliumin opista, kirkollisesta vallasta ja sakramenteista, nyt Suomessa tilanne on se, että osapuolten välillä vallitsee yhteinen käsitys näistä kaikista. Luther-säätiötä ja meitä muita vanhauskoisia sekä kirkon valtaa pitäviä yhdistää sama tunnustus. Tunnustuskirjat on maksimaalinen yhteinen perusta. Piispa Häkkisen sanoin hänen "vastapuolensa" on tarjonnut "hyvän hengellisen kodin monille suomalaisille". Se on hyvä hengellinen tunnustus. Tilanteen hankaluus on siinä, että nykyiset piispamme ovat sitoutuneet olemaan vihkimättä perinteisellä virkakannalla olevia papeiksi. Samalla he ovat tuominneet heitä sen uskon noudatamisesta, jota Häkkinen kehuu. Sen ymmärtäisi, jos he ajattelisivat, että on kyseessä harhaoppi. Mutta nyt he toisella suulla kehuvat ja toisella vastustavat. Samasta lähteestä tulee makeaa ja karvasta vettä. Näin he itse toteuttavat Saksan kirkkohistoriaa maassamme.
Häkkinen ei ole ainoa, joka antaa tunnustusta vanhuskoiselle teologialle. Sitä teki jo piispainkokouksen päätöskin vuodelta 2006. Päätöksessä todettiin, että kyseessä ei ole väärä opetus. Evl-kirkko itsekin tahtoo ainakin periaatteessa olla sen kirkon perillinen, joka vielä kaksikymmentä vuotta sitten opetti perinteistä virkakäsitystä.
Moni rientää tuomitsemaan Luther-säätiötä uuden piispan hankkimisesta. Minä, ja moni kirkon pappi, emme tuomitse. Rukoilemme sen sijaan, että evankeliumi saisi näin entistä vahvemmin jatkaa työtään suomalaisten keskuudessa. Säätiön ajatus ei liene tehdä tätä vain saadakseen olla erillään omissa yhteisöissään, vaan evankeliumin vapaan julistuksen tähden meidän kaikkien kanssa.
Vesa Pöyhtäri
Oulun hiippakunnan hiippakuntavaltuutettu
tiistai 12. tammikuuta 2010
Hyvä keskustelu Naispiispuudesta YLE:ssä
Jo kirkkauteen siirtyneen saarnaajaveljemme Mauno Vuollon kirkolliskokoustoveri, Sanansaattajan päätoimittaja Hannu Kippo (SLEY), on toisena keskustelijana oheisessa keskusteluohjelmassa. Hannu joskus kertoi, kuinka hänellä ja Maunolla oli kirkolliskokouksessa hyvä yhteispeli, he ajoivat samoja asioita ja kannattivat toistensa esityksiä. Menestyksiäkin tuli.
Nyt Hannu keskustelee professori Jaana Hallaman kanssa naispiispuudesta. Helsingin piispanvaalin vaaliasettelut alkavat viikon kuluttua ja naispiispuus on monien haaveena. Linkki videoon on TÄSSÄ
(25 minuutin kohdalla).
Hannun perustelut nousevat Raamatusta. Raamattu on kirkon ainoa oikeus sanoa asioista hengellisellä tasolla. Raamattu on kirkon perustuslaki ja sen todistus on yksisuuntainen - nainen ei voi olla seurakunnan paimen. Kristikunta ei ole erehtynyt 2000 vuotta tässä asiassa.
Hallaman perustelut olivat yksinomaan sosiaalisia.
Keskustelussa on nähtävissä naispappeusasian käsittelytavat. Toinen lähestyy asiaa Raamattu- ja tunnustuskysymyksenä ja toinen yhteiskunnallisesta näkökulmasta.
Jeesus ei perustanut yhteiskunnallista organisaatiota, vaan uskonyhteisön, jota kokoa yhteinen Jumalan sanaan perustuva tunnustus ja usko Kristukseen. Raamattu on sen ylin kirkkolaki. Seurakunta ei vaadi olemassaolonsa perustaksi yhteiskunnallista asemaa. Yhteiskunta ei perusta seurakuntaa. Lähes kolmesataa vuotta kristinusko oli "laiton uskonto" eli yhteiskunta ei antanut sille virallista asemaa ja vainosi ajoittain sen tunnustajia. Yhteskunnan mielestä olis siis rangaistava teko, jos oli kristitty. Yhteiskunnan mielestä kirkolla ei saanut olla sosiaalista olemassaoloa järjestäytyneessä yhteiskunnassa.
Raamatun mukaan seurakunta on toki näkyvä. Se voidaan löytää, sen rakennuksilla on osoite ja sillä on virkaan asetetut paimenet. Sillä on järjestysmuoto ja sanassa asetetut toimintaohjeet (mm. Kristuksen kirkkolaki, Mt. 18, kirkkokurikysymyksissä). Lyhyesti sanoen seurakunta on siellä missä pyhät kokoontuvat sanan ja sakramenttien ympärille. Tällaisena seurakunta on sosiaalinen yhteisö, johon voidaan kuulua.
Kristittyjen välisissä keskusteluissa tehdään usein se virhe, että ei huomata erottaa toisistaan Raamatun "tunnustuksellista" näkökulmaa ja "sosiaalisen yhteisön" näkökulmaa. "Sosiaalinen yhteisö" nousee ensimmäiselle sijalle, jos seurakunta tekee päätöksiään lähtien omasta yhteiskunnallisesta asemastaan (kuten kirkko tekee nykyään naispappeusasiassa, seksuaalietiikassa sekä kirkollisessa lainkäytössä, jossa tunnustajat erotetaan tai savustaetaan ulos viroista) eikä enää ohjaa itseään Jumalan sanalla. Yhteiskunta-asema on silloin sen "raamattu". Virheen seuraus on siinä, että samalla KIELLETÄÄN itseltään se ainoa perusta, jolla seurakunnalla on olemassaolo-oikeus, ja joka sen kokoaa myös sosiaalisena yhteisönä - Jumalan muuttumaton sana! Sanasta luopunut kirkko on astunut alaspäin viettävälle tielle.
Nyt Hannu keskustelee professori Jaana Hallaman kanssa naispiispuudesta. Helsingin piispanvaalin vaaliasettelut alkavat viikon kuluttua ja naispiispuus on monien haaveena. Linkki videoon on TÄSSÄ
(25 minuutin kohdalla).
Hannun perustelut nousevat Raamatusta. Raamattu on kirkon ainoa oikeus sanoa asioista hengellisellä tasolla. Raamattu on kirkon perustuslaki ja sen todistus on yksisuuntainen - nainen ei voi olla seurakunnan paimen. Kristikunta ei ole erehtynyt 2000 vuotta tässä asiassa.
Hallaman perustelut olivat yksinomaan sosiaalisia.
Keskustelussa on nähtävissä naispappeusasian käsittelytavat. Toinen lähestyy asiaa Raamattu- ja tunnustuskysymyksenä ja toinen yhteiskunnallisesta näkökulmasta.
Jeesus ei perustanut yhteiskunnallista organisaatiota, vaan uskonyhteisön, jota kokoa yhteinen Jumalan sanaan perustuva tunnustus ja usko Kristukseen. Raamattu on sen ylin kirkkolaki. Seurakunta ei vaadi olemassaolonsa perustaksi yhteiskunnallista asemaa. Yhteiskunta ei perusta seurakuntaa. Lähes kolmesataa vuotta kristinusko oli "laiton uskonto" eli yhteiskunta ei antanut sille virallista asemaa ja vainosi ajoittain sen tunnustajia. Yhteskunnan mielestä olis siis rangaistava teko, jos oli kristitty. Yhteiskunnan mielestä kirkolla ei saanut olla sosiaalista olemassaoloa järjestäytyneessä yhteiskunnassa.
Raamatun mukaan seurakunta on toki näkyvä. Se voidaan löytää, sen rakennuksilla on osoite ja sillä on virkaan asetetut paimenet. Sillä on järjestysmuoto ja sanassa asetetut toimintaohjeet (mm. Kristuksen kirkkolaki, Mt. 18, kirkkokurikysymyksissä). Lyhyesti sanoen seurakunta on siellä missä pyhät kokoontuvat sanan ja sakramenttien ympärille. Tällaisena seurakunta on sosiaalinen yhteisö, johon voidaan kuulua.
Kristittyjen välisissä keskusteluissa tehdään usein se virhe, että ei huomata erottaa toisistaan Raamatun "tunnustuksellista" näkökulmaa ja "sosiaalisen yhteisön" näkökulmaa. "Sosiaalinen yhteisö" nousee ensimmäiselle sijalle, jos seurakunta tekee päätöksiään lähtien omasta yhteiskunnallisesta asemastaan (kuten kirkko tekee nykyään naispappeusasiassa, seksuaalietiikassa sekä kirkollisessa lainkäytössä, jossa tunnustajat erotetaan tai savustaetaan ulos viroista) eikä enää ohjaa itseään Jumalan sanalla. Yhteiskunta-asema on silloin sen "raamattu". Virheen seuraus on siinä, että samalla KIELLETÄÄN itseltään se ainoa perusta, jolla seurakunnalla on olemassaolo-oikeus, ja joka sen kokoaa myös sosiaalisena yhteisönä - Jumalan muuttumaton sana! Sanasta luopunut kirkko on astunut alaspäin viettävälle tielle.
torstai 7. tammikuuta 2010
Seitsemäs käsky/sjunde budet
Katekismuskoulussa olemme seitsemäsnnessä käskyssä menossa. Voit katsoa diat TÄSTÄ.
Katekes-skolans sjunde budet. Klicka HÄR.
Käsky varkaudesta ei ole niin yksioikoinen, kuin sen voisi kuvitella olevan. Tiedostamme kyllä keskimäärin, mitä on perinteinen varastaminen. Mutta olemmeko huomanneet tiedostamattoman varkauden, sellaisen varastamisen, jota emme ole tienneetkään tekevämme. Käskyn lähtökohta on "Jumalan on maa, ja kaikki, mitä siinä on."
Katekes-skolans sjunde budet. Klicka HÄR.
Käsky varkaudesta ei ole niin yksioikoinen, kuin sen voisi kuvitella olevan. Tiedostamme kyllä keskimäärin, mitä on perinteinen varastaminen. Mutta olemmeko huomanneet tiedostamattoman varkauden, sellaisen varastamisen, jota emme ole tienneetkään tekevämme. Käskyn lähtökohta on "Jumalan on maa, ja kaikki, mitä siinä on."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)