Ystäväkirje 3/2011

Elämä Jumalan kasvojen edessä

Vanha liitto
“Kysykää Herraa ja hänen voimaansa, etsikää alati hänen kasvojansa. Muistakaa hänen ihmetöitänsä, jotka hän on tehnyt, hänen ihmeitänsä ja hänen suunsa tuomioita,te Aabrahamin, hänen palvelijansa, siemen, Jaakobin lapset, te hänen valittunsa. Hän, Herra, on meidän Jumalamme; hänen tuomionsa käyvät yli kaiken maan. Hän muistaa liittonsa iankaikkisesti, säätämänsä sanan hamaan tuhansiin polviin, liittonsa, jonka hän teki Aabrahamin kanssa, ja Iisakille vannomansa valan.” (Ps. 105:4-9)
Kolme kertaa vuodessa tulkoon kaikki sinun miesväkesi Herran, sinun Jumalasi, kasvojen eteen siihen paikkaan, jonka hän valitsee: happamattoman leivän juhlana, viikkojuhlana ja lehtimajanjuhlana. Mutta tyhjin käsin älköön tultako Herran kasvojen eteen; (5. Moos. 16:6)
“Ja pane molemmat kivet kasukan olkakappaleihin kiviksi, jotka johdattavat muistoon israelilaiset; näin Aaron kantakoon heidän nimiänsä molemmilla olkapäillään Herran kasvojen edessä, että heitä muistettaisiin.” (2. Moos. 28:12)
“..mutta Hanna ei lähtenyt, vaan sanoi miehellensä: "Kun poika on vieroitettu, vien minä hänet sinne, niin että hän tulee Herran kasvojen eteen ja saa jäädä sinne ainiaaksi".” (1. Sam. 1:22)
“Minun sieluni janoo Jumalaa, elävää Jumalaa. Milloin saan minä tulla Jumalan kasvojen eteen?” (Ps. 42:2)
“Mutta vanhurskaat iloitsevat ja riemuitsevat Jumalan kasvojen edessä, he ihastuvat ilosta.” (Ps. 68:3)
“Minä saan vaeltaa Herran kasvojen edessä elävien maassa.” (Ps. 116:9)

Uusi liitto
“Sillä Kristus ei mennyt käsillä tehtyyn kaikkeinpyhimpään, joka vain on sen oikean kuva, vaan itse taivaaseen, nyt ilmestyäkseen Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme.” (Hpr)
“Mutta te olette pysyneet minun kanssani minun kiusauksissani; ja minä säädän teille, niinkuin minun Isäni on minulle säätänyt, kuninkaallisen vallan, niin että te saatte syödä ja juoda minun pöydässäni minun valtakunnassani ja istua valtaistuimilla ja tuomita (hallita) Israelin kahtatoista sukukuntaa.” (Luuk. 22: 28-30)
"Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni". (1. Kor.)
“Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.” (Apt. 2: 42).
“kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.” (Kol. 3:13).
“Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” (1. Joh. 1:9).

Kristillinen seurakunta on “Aabrahamin siementä” ja osallinen siitä lupauksesta ja liitosta, joka hänelle ja hänen jälkeläisilleen luvattiin iakaikkisiksi ajoiksi. Näin uusi liitto jatkaa vanhan liiton lupauksien perustalla ja on samaa Jumalan kansaa yhdessä Kristuksen ruumiissa. Kristus oli Jumalan kasvot Vanhassa liitossa. Jumalan Israel kulki Kristuksen edessä ja joi hengellisestä kalliosta, joka oli Kristus. Uudessa liitossa meillä on sama Kristus ja saamme juoda samasta hengellisestä kalliosta ehtoollispöydässä. Nyt emme juo vain hengellisesti, vaan saamme juoda ja syödä Kristuksen tosi ruumiin ja veren siunatussa leivässä ja viinissä. Yhteys Kristukseen ja Jumalan kasvojen edessä vaeltaminen uudessa liitossa on elämää, joka saa voimansa Kristuksen pöydän äärellä ja lähtee todistamaan Herran pelastuksen päivästä arkeen ja “kaikkeen maailmaan”.

Työn kuulumisia
Kesällä pidettiin Laestadiuksen ja Raattamaan juhlavuoden tapahtuma Ruotsin Pajalassa. Pajalaan oli kokoontunut kansainvälinen joukko Laestadius-tutkijoita sekä asian harrastajia. Myös Raattamaan ja Laestadiuksen sukulaisia oli paikalla. Kuulimme juhlapuheita ja luentoja aiheesta monipuolisesti (Oma alustukseni Raattamaasta tulee aikanaan internettiin kuultavaksi).

Ähtävän seurojen ja suvijuhlien jälkeen pidin kuukauden kesäloman. Loma oli virkistävä. Kävimme mm. isojen lasten kanssa kuusi päivää Mallorcalla. Välimeren aallot olivat suolaisia, mutta eivät pettymykseksemme riittävän suuria body-surffaukseen. Lämmin meri kutsui kuitenkin uimaan ja hyppimään kallioilta, joista varsinkin ensimmäist harrastimme melkoisesti. Havaitsin, että uimahousujen suunnittelussa on tehty virhe, kun niihin on lisätty taskut. Siitä seurasi kännykän suolansietotesti -- tulos: ei sietänyt!

Syksyn työkalenteri alkaa hiljalleen täyttyä sunnuntaiden osalta. Minulla on kuukausittain käytettävissä kolme sunnuntaita (tai viikonloppua) tähän työhön. Yhden viikonlopun annan perheelle. Näistä kolmesta vajaa yksi menee Toukomettisen puhujavuoroon ja jumalanpalvelukseen Oulussa. Yksi on varattu Venäjän matkoille (joita tänä syksynä on syys-, loka-, ja marraaskuussa). Yksi viikonloppu on varattu vierailuihin, kirkollisiin toimituksiin, seuroihin, Raamattutunteihin jne. Ota rohkeasti yhteyttä!

Arkipäivinä pidän joka toinen torstai Lähetyspiiriä Toukomettisessä. Siellä syvennymme tänä syksynä Jeesuksen vertauksiin. Satunnaisesti teen hartausvierailuja senioriasuntoloissa. Toukomettisen nuorten ohjelma on vielä suunnitteilla. Oulun seudulla vierailen eri järjestöjen opiskelijailloissa opettamassa. Arkipäivien askareisiin kuuluu myös Saarna-Kartta internet-lehden toimitustyö sekä LFF:n Venäjän työn suunnittelu ja koordinointi. Viimeksimainittu tarkoittaa suunnitelua, johtokunnan kokouksia, puhelin ja sähköpostiviestejä, viisumin hankintoja ja matkalippujen hommaamista.

Jumalanpalvelukset Hintan seurakuntatalolla - takaisin Herran alttarin äärelle!
Syyskuussa aloitamme kristittyjen kanssa, jos Jumala suo, ehtoollisjumalanpalvelusten viettämisen Oulujoen seurakunnan tiloissa. Kirkkoherra antoi suosiollisesti tilat käyttöömme kuukausittaista messua varten. Näin saan myös minä palata takaisin Herran alttarin ääreen ja saan jälleen turvallisesti sanoa myös pappisviran hoitamisen kannalta psalminkirjoittajan sanoilla: “Löysihän lintunen majan ja pääskynen pesän, johon se poikasensa laskee: sinun alttarisi, Herra Sebaot, minun kuninkaani ja minun Jumalani.” (Ps. 84:3). Pidän sitä Jumalan ihmeenä ja lahjana! Emme odota messuun väenryntäystä, mutta iloitsemme jokaisesta, joka tahtoo viettää Herran juhlaa kanssamme. Toivomme tämän asian ympärille rauhallista ja kristillistä mieltä ja paljon esirukouksia! Olette kaikki sydämellisesti tervetulleita messuun!

Hintan seurakuntatalossa sunnuntaina klo 11.00
Hintantie 89, Oulu.
Syyskuun 18.
Lokakuun 16.
Marraskuun 27. (1. adv.sunn.)
Joulukuun 18. (Huom. klo 16.00)
Tammikuun 8.

Kokonainen Jumalan sana - yhtään häppeilemättä

Meillä rauhansanalaisuuden parissa on sanonta - "Kokonainen Jumalan sana". Tällä toivotaan, että saarnamiehet julistaisivat, ei vain omia lempiaiheitaan tai jonkun henkilön, suuren tai pienen, korvasyyhyyn sopivasti, vaan kunnioittaen Sanan antajaa. Jeesuksen rakastaminen on kokonaisen Jumalan sanan rakastamista.

Liberaalit haluavat puhua myös Jumalan sanasta, ja ehkä kokonaisestakin, mutta he tahtovat nostaa siitä "periaatteita" ja "keskeisiä käsityksiä". Näin me tosin kaikki teemme ja uskon, että näin myös on välttämättä tehtävä. Mutta liberaalit panevat nämä sanasta nostamansa "käsitykset" muuta sanaa vastaan ja kumoavat Jumalan sanan näillä "käsityksillään". Näin he kääntyvät Jumalan sanaa vastaan ja työskentelevät sen vihamiehinä ja -naisina. Silloin sana ei ole enää "kokonainen Jumala sana", vaan siitä on leikattu pois sivuja sieltä ja toisia täältä.

Kristuksen kirkko on aina kunnioittanut koko sanaa. Muuta sanaa ei ole kunnioitettu samalla jumalalliselle asialle tarkoitetulla arvovallalla. Tästä syystä tosi kirkko on aina tahtonut muistaa Ilmestyskirjan varoitusta: "jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu."

Olen taas tämän kevään ja kesän kulkenut itsekin kuulijana seuroissa ja tilaisuuksissa. Sana on ollut hyvää ja monipuolista, koko Raamattu on saanut olla esillä "yhtään häppeilemättä". Kristus on antanut meille kaikki vitamiininsa, meillä ei ole varaa menettää niistä yhtäkään, ei edes B13-vitamiineja jne, koska nekin ovat Jumalan lahjoja. Ne tekee arvokkaaksi se, että vitamiinien Antaja on niin Arvokas! Jumalan tähden me puhumme koko hänen sanansa.

Kun seuroissa on esillä laki ja evankeliumi ja opetukset sillä apostolisella tavalla kuin se esim. pakanain apostolin Paavalin seurakuntakirjeissä on, niin sielu tuntee tuleensa ruokituksi. On saanut kuulla paimenääntä. Sanan suolan täytyy saada kirvellä haavoissamme, sillä silloin se tappaa synnin saastaa meissä, niitä basiliskoja. Evankeliumi taas kuroo haavan umpeen ja ja hoitaa öljyllä ja viinillä. Kristittyinä tarvitsemme myös sanan opastusta sitä, miten elämän tiellä kuljetaan.

Jumalan Poika onkin luvannut: "Ja Herra Sebaot laittaa kaikille kansoille tällä vuorella pidot rasvasta, pidot voimaviinistä, ydinrasvasta, puhtaasta voimaviinistä. Ja hän hävittää tällä vuorella verhon, joka verhoaa kaikki kansat, ja peiton, joka peittää kaikki kansakunnat. Hän hävittää kuoleman ainiaaksi, ja Herra, Herra pyyhkii kyyneleet kaikkien kasvoilta ja ottaa pois kansansa häväistyksen kaikesta maasta. Sillä Herra on puhunut." (Jes. 25:8). Jumalanpalveluksissa ja seuroissa me olemme Jumalan järjestämässä hyvässä ruokapäydässä. Tulethan sinäkin usein mukaan!
Vesa Pöyhtäri

Prof. Miikka Ruokanen Hesarissa

"Onko nyt nousemassa uusi moralistinen ja suvaitsematon "puhdasoppinen " ideologia, kansalaisuskonto (civil religion), joka, joka ei salli poikkeamia laajan kansanosan hyväksymään yhteiskuntakelpoiseen uskonnollisuuteen? Suurissa seurakuntayhtymissä on jo havaittavissa vaarallinen, herätyskristillisyyttä diskriminoiva tendenssi.

Eri herätysliikkeisiin kuuluvilla kirkollisveron maksajilla on täysi oikeus odottaa, että osa kirkon vero- ja kolehtituloista käytetään heidän kannattamiensa toimintojen tukemiseen. Ellei näin tapahdu, he voivat oikeutetusti kysyä, mitä mieltä on rahoittaa kirkkoa, joka ylenkatsoo heidät.

Kansankirkon aito moniäänisyys ja hengellinen moniarvoisuus on tunnustettava, ei vain juhlapuheissa vaan myös taloudellisissa realiteeteissa."

Kirjoitus Helsingin Sanomissa 5.6.2011

"Sari Roman-Lagerspetz (HS 3.6.) vastustaa "syrjivien oppien viemistä kehittyviin maihin" valtion ja kirkon taloudellisella tuella. Hänen mielestään tukea ei tule antaa sellaisille lähetysjärjestöille, jotka eivät hyväksy homoparien siunaamista ja naispappeutta.

Todellisuudessa Aasian ja Afrikan nuoret kirkot kieltäytyvät yhteistyöstä sellaisten kirkkojen, järjestöjen ja lähetystyöntekijöiden kanssa, jotka hyväksyvät homoparien siunaamisen. Tästä on jo näyttöä useissa tapauksissa.

Homoparien siunaaminen on puhtaasti länsimainen ilmiö, ja sielläkin lähinnä vain liberaalien protestanttisten kirkkojen hyväksymä toiminto. Keskustelu homoparien siunaamisesta koskee murto-osaa, vain n. 13%:a kristikunnasta.

Aasiassa ja Afrikassa aihe ei ole noussut ajankohtaiseksi. Nuoret protestanttiset kirkot, kuten myös maailmanlaaja katolinen kirkko ja ortodoksiset kirkot pitäytyvät kristinuskon perinteiseen näkemykseen.

Roman-Lagerspetz haluaisi edistää liberaalien länsimaisten arvojen missiota koko maailmaan. Länsimaisten seksuaalieettisten näkemysten pakkovienti Aasiaan ja Afrikkaan olisi kulttuuri-imperialismia, sikäläisten perinteisten arvojen sekä heidän kristillisten arvojensa korvaamista moderneilla länsimaisilla arvoilla.

Nykyaikainen lähetystyö karttaa tietoisesti tällaista kulttuurista ylimielisyyttä. Lähetysjärjestöt tukevat nuoria kirkkoja heidän keskeisimmässä tehtävässään, evankeliumin julistamisessa ja ihmisten palvelemisessa.

Kirkon teologian, etiikan ja käytäntöjen soveltaminen kunkin kulttuurin ja yhteiskunnan olosuhteisiin kuuluu paikallisille kristityille, se ei ole länsimaisten lähetystyöntekijöiden tehtävä.

Ruotsin kuningas sääti 1726 vuoteen 1869 asti voimassa olleen ns. konventikkeliplakaatin, joka pyrki estämään herätysliikkeitten toiminnan myös Suomessa. Taustalla oli yhdenmukaistava kirkollinen puhdasoppisuus yhdistyneenä valtiokirkollisiin poliittisiin intresseihin.

Onko nyt nousemassa uusi moralistinen ja suvaitsematon "puhdasoppinen " ideologia, kansalaisuskonto (civil religion), joka, joka ei salli poikkeamia laajan kansanosan hyväksymään yhteiskuntakelpoiseen uskonnollisuuteen? Suurissa seurakuntayhtymissä on jo havaittavissa vaarallinen, herätyskristillisyyttä diskriminoiva tendenssi.

Eri herätysliikkeisiin kuuluvilla kirkollisveron maksajilla on täysi oikeus odottaa, että osa kirkon vero- ja kolehtituloista käytetään heidän kannattamiensa toimintojen tukemiseen. Ellei näin tapahdu, he voivat oikeutetusti kysyä, mitä mieltä on rahoittaa kirkkoa, joka ylenkatsoo heidät.

Kansankirkon aito moniäänisyys ja hengellinen moniarvoisuus on tunnustettava, ei vain juhlapuheissa vaan myös taloudellisissa realiteeteissa."

Voisiko tämän paremmin sanoa. Kun kristillisen opin professori, myös suuren maailman tunteva, lausuu näin, moni alkaa miettimään asioita myös tukahdutettujen näkökulmasta. Kirkon perinteisen linjan kristityillä on oikeus täyteen kirkolliseen elämään kirkossamme heidän teologiaansa ja omaatuntoaan murtamatta, mutta tätä oikeutta ei ole suotu kuin paikallisseurakuntien ulkopuolella. Eikä läheskään aina sielläkää (SLEY:n sulkeminen pois Espoon kappelista). Liikkeellä on ollut totalitaarinen koneisto, joka on tahtonut murtaa perinteisen teologian noudattamisen kirkostamme. Miikan kirjoitus on kuitenkin kevään merkki. Ei tarvitse alistua!

Ystäväkirje 2/2011

Uusin ystäväkirje on luettavissa klikkaamalla TÄTÄ.

Tervetuloa myös uudet lähetysrenkaan jäsenet. Tuo ystäväsikin mukaan, työ on vain laajentunut! Siitä tarkemmin kirjeessä.

Jumalan rauhalla

Vesa Pöyhtäri


http://www.slideshare.net/vpoyhtari/ystvkirje-2-2011

Kirkolliskokouspuheenvuoro kirkon tilasta ja henkilöseurakunnista

Maanantaina 2 päivänä toukokuuta 2011 klo 13.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa. Teimme kaksi vuotta sitten aloitteen, jonka mukaan seurakuntarajat olisi irrotettava pakollisesta kuntarajojen seuraamisesta, seurakuntalaisilla olisi mahdollisuus kuulua muuhunkin kuin asuinpaikkakuntansa seurakuntaan ja kolmanneksi evankelis-luterilaiseen seurakuntaan voitaisiin muodostaa myös henkilöseurakuntia. Tämä oli jo yhdeksäs tätä asiaa tavalla tai toisella koskeva esitys viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Näistä aloitteen kolmesta kohdasta kirkolliskokouksen käsittelyn läpäisi puolitoista, eli päätettiin tutkia seurakuntarajojen irrottamista kuntarajoista ja ajateltiin mahdolliseksi, että seurakuntayhtymän sisällä henkilö voisi kuulua toiseen seurakuntaan kuin minkä alueella asuu. Nyt tämä kirkolliskokouksen tehtävänanto on joutunut kirkkohallituksen käsiin. Tuloksena on, että kirkkohallitus on riisunut loputkin uudistusesityksestä ja vajonnut sitkeään verotuslaeilla perusteltuun siilipuolustusta muistuttavaan vastarintaan, jota minkäänlainen teologinen tai eklesiologinen näkökohta ei kirkasta. Sitä mikä sallitaan rangaistusvangeillekin - kuuluminen toiseen kuin asuinpaikan seurakuntaan - ei sallita tavallisille seurakuntalaisille.

Viime vuonna ilmestyi suomeksi amerikkalaisen ortodoksiteologi David Bentley Hartin teos "Ateismin harhat". Siinä hän kuvailee sitä käännettä, mikä tapahtui kirkon elämässä 300-luvulla sen jälkeen, kun keisari Konstantinus oli myöntänyt kristinuskolle sallitun aseman. Konstantinuksen poika Constantius, joka ei ollut perinyt isänsä uskoa, tajusi että kirkko, joka piti kiinni täsmällisistä opeista ja tarjosi lopullisia ratkaisuja elämän kysymyksiin, ei ollut keisarilliselle hoville mikään myötämielinen liittolainen. Sen vuoksi hän halusi liittää kirkon toimet tiiviisti valtion virkakoneistoon. Tätä tarkoitusta varten hän ryhtyi lahjomaan papistoa patronaateilla, omaisuudella, nautintaoikeuksilla, erivapauksilla ja perusteettomilla etuoikeuksilla. Kirkon järjestys piti myös sitoa läheisesti valtion lakiin. Nyt kun kirkon järjestys oli otettu näin valtion suojelukseen, Hart toteaa tästä tapahtumasta, että "se oli epäilemättä laitoskirkolle suureksi eduksi, mutta kristinuskolle ilmeinen katastrofi".

Näyttää siltä, että tämä aikakausi, jolloin kirkko on saanut vapaasti toimia oppinsa mukaisesti ja valtio on myöntänyt sille tietynlaisen erityisaseman ja uskonnonvapauden, on nyt kulumassa loppuun. Sitä kesti niin kauan kuin kirkko oli uskollinen sanomalleen ja opilleen. Vähitellen kirkkomme johto on ajautunut tilanteeseen, jossa se on ympäröivän yhteiskunnan painostuksesta valmis heittämään yli laidan jokaisen kristinuskon totuuden, joka uhkaa sen asemaa ja verotuloja. Kirkosta on tullut järjestysmuotonsa ja asemansa vanki. Uusateistinen eroakirkosta.fi pystyy hetkessä homoliikkeen tuella organisoimaan kampanjan, jolla kirkolta kiristetään irtiottoja kristinuskosta kirkosta eroamisen uhalla. Yksiääninen, yksiarvoinen ja hetkittäin älyvapaa media ja nettiyhteisö pystyy hetkessä nostamaan ilmoille sellaisen vihellyskonsertin, jolla kristillisen uskon mukaiset kannanotot vaiennetaan.

En kiinnitä pitkään huomiota niihin tekosyihin, kuten verotuksen tuottavuuden periaatteeseen ja rakennusten seurakuntakoodiin, joilla aloitteemme sisältävät muutosehdotukset on torjuttu. Kirkkoon kuuluvathan voisivat maksaa asuinpaikkansa seurakunnan veroprosentin mukaista kirkollisveroa, seurakunnat voisivat sen sitten tilittää siihen seurakuntaan, mihin nämä kuuluvat. Siinä olisi HeTalle töitä. Kirkkohallituksen esitys on osoitus siitä, että kirkkoa hallitaan tavalla, jossa kieltäydytään itsepintaisesti ryhtymästä niihin toimenpiteisiin, jotka olisivat sen tulevaisuuden kannalta välttämättömiä. Kirkkohallitus ei löytänyt ainoatakaan parokiaalisuuden murtamista puoltavaa näkökohtaa. Siihen verrattuna meille jaettu tulevaisuusselonteko "Kirkko 2020" edustaa huomattavasti kirkkaampaa ajattelua. Se sentään avaa paljon sellaisia näkymiä ja kysymyksiä, joiden perusteella parokiaalisuus pitäisi asettaa kyseenalaiseksi.

Ensimmäinen sellainen seikka on, että tällä menolla edessämme voi pian olla tulevaisuus ilman kristinuskoa. Kirkko pysyy Jumalan Sanan ja siitä johdetun oikean opin varassa, joka sitten tietysti on vielä julistettava joka tilanteessa kaikelle kansalle. Parokiaalisuus johtaa nyky-yhteiskunnassa Jumalan Sanan mukaisen opin syrjäytymiseen ja epäuskon ylivaltaan kirkossa. 1900-luvun malli oli, että yhteiskunta jäsennettiin aktiivisen ydinseurakunnan ja sen kohteena olleen vieraantuneen enemmistön välisen eron kautta. Olen sitä mieltä, että tämä jäsennys on edelleenkin todellinen ja asianmukainen, eikä se johtanut koskaan mihinkään suurempaan joukkopakoon kirkosta.

Nyt kirkossa on vähitellen siirrytty sellaiseen todellisuuteen, jossa kaikki ratkaisut tehdään kirkosta vieraantuneen enemmistön ehdoilla. Niitä ei tehdä tämän enemmistön parhaaksi vaan ainoastaan silmälläpitäen sen pysymistä kirkon jäseninä. Myöntyminen tällaiseen todellisuuteen turmelee vähitellen koko kirkon elämän teologiasta alkaen ja lopulta se ajaa heidät eroamaan kirkosta, jolla ei ole heille mitään annettavaa. Näin todellinen päätösvalta kirkon elämässä on vähitellen luovutettu sellaisille ihmisille, jotka eivät halua osallistua, nähdä vaivaa ja palvella sen jatkuvassa elämässä, vaan ainoastaan käyttää valtaa siinä ja tuoda omien näkökantojensa mukaisen "poissaolevien" hallinnon kirkkoon.

Noin neljän vuosikymmenen ajan kirkossa on jatkunut suuntaus, jossa ensiksi annetaan vähitellen perään kristillisestä etiikasta ja lopuksi käytännöt vanhurskautetaan antamalla niille teologinen pintasilaus lähimmäisen rakkauden ja ihmisten palvelemisen nimessä. Tämä suuntaus on tuhoisa sekä ajatellen kansan hengellistä ja henkistä hyvinvointia että kristinuskon asemaa maassamme. Ihmiselämän irtautuminen raamatullisesta seksietiikasta on johtanut yksilökeskeisen hedonistisen elämäntavan yleistymiseen, perhekeskeisyyden ja sukuyhteyden katoamiseen, lasten aseman kurjistumiseen nyky-yhteiskunnassa, mistä olemme kuulleet hätkähdyttäviä esimerkkejä Vantaan kaupungista, pahoinvointiin kodeissa, kouluissa ja työpaikoilla. Ihmisten yksinäistymiseen ja eristymiseen toisistaan ja laitoshoidon lisääntymiseen. Lasten syntyvyyden aleneminen on suoranainen seuraus aborttien, avoliittojen, avioerojen ja homoseksuaalisten elämäntapojen hyväksytyksi tulemisesta ja yleistymisestä. Nämä kaikki vaikuttavat siihen Jumalan luomistyön vastaiseen suuntaan, jonka vuoksi syntyvyys vähenee, maamme väestöpyramidi vinoutuu ja kansakunta muuttuu vanhusvoittoiseksi.

Kristinuskon säilymisen kannalta lähetystyön tekeminen on ratkaiseva asia. Kirkon viimeaikainen kehitys näyttää johtavan vähitellen lähetystyön lopettamiseen kirkossa. Lähetystyön muuntuminen kansainväliseksi ja yhteiskunnalliseksi vastuuksi kuulostaa kauniilta nykyihmisen korvissa, mutta pitää sisällään varsinaisen sudenkuopan. Lähetystyön lopettaminen ei merkitse jotain yhteiskunnallista hyvää kansallemme tai muulle maailmalle, vaan aikaansaa, että tästä maasta tulee uskonnollinen tyhjiö, jossa toiset vuorostaan tekevät lähetystyötä. Tämä kehitys on jo nyt ilmeinen maassamme ja sitä vauhditetaan vielä luopumalla tunnustuksellisesta uskonnonopetuksesta ja mahdollisesti sellaisella uskontolainsäädännöllä, joka kieltää kristinuskon levittämisen. Kirkon sisäiset pyrkimykset rangaista kristillisiä järjestöjä kieltämällä niiltä määrärahat vaikuttavat samaan suuntaan. Uskonnonvapauden kehitys ei näytä maassamme suotuisia merkkejä. Sille on ominaista peräänantaminen muiden uskontojen vaatimuksille, uskonnonvapauden vähittäinen nakertaminen moniuskontoisuuden nimissä ja kristinuskon joutuminen yhteiskunnallisesti syrjittyyn asemaan.

Varsinainen ongelma pesii kuitenkin kirkon omassa opillisessa sekavuudessa. Otan yhden tuoreen esimerkin. Yhdessä Helsingin seurakunnassa on esitetty papin kirjoittama näytelmä, jossa Jeesusta esittää homosuhteessa elävä ja kirosanoja suustaan syytävä nuori nainen. Näytelmä häpäisee meidän Herraamme kaikin tavoin. Siihen liittyvine kuvineen se on ilmeisesti myös maamme uskonnonvapauslainsäädännön vastainen. Siinä rikotaan kaikki, mitä kristikunta on uskonut ja tunnustanut tähän asti. Papit voivat kieltää sekä Jeesuksen jumaluuden ja ihmisyyden, väärentää hänen henkilöhistoriansa ja sukupuolensa ja lyödä rahoiksi sensaatiolla taidemarkkinoilla. Jotta pääsiäisdraama olisi täydellinen, Helsingin seurakunnat ovat vielä verorahoillaan tukeneet tämän näytelmän esittämistä. Ainoa mahdollinen toimenpide olisi, jos Helsingin hiippakunta tahtoisi pysyä osana kristillistä kirkkoa, erottaa tämä pappi välittömästi. Jos näin ei tehdä, se on osoitus siitä, että kirkko ei ole tosissaan missään.

Kaiken tämän johdosta on sanottava, että olemme siirtymässä sellaiseen aikaan, jolloin seurakuntien sisään on luotava henkilöseurakuntia, joissa kristityt voivat elää uskoa ja toimia Jumalan Sanan ja kirkkomme tunnustuksen mukaan kokematta yleisen mielipiteen mukaan valitun kirkollishallinnon painostusta tai kristinuskon vastaisten liikkeiden kannattajiksi antautuneiden kirkonjohtajien vainoa. Tässä tilanteessa luterilaisen kirkkomme jatkuvuuden turvaamiseksi ja kristinuskon säilymiseksi maassamme en näe mitään muuta mahdollisuutta kuin luterilaisten henkilöseurakuntien syntymisen kirkkoomme. Niillä täytyisi olla vapaus valita omat pappinsa ja paimenensa. Niihin kuuluvilla olisi tietenkin oikeus käydä seurakuntien jumalanpalveluksissa, kuten muillakin näiden henkilöseurakuntien järjestämissä jumalanpalveluksissa.

Kirjoittaja Lasse Marjokorpi, Kemijärven kirkkoherra, on Venäjän työn veteraani ja tuttu ja rakas veli Herrassa monille rauhansanalaisillekin kristityille.

Pääsiäistervehdys

"Hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut." (Jes. 53:5)

Tänä päivänä, kaksituhatta vuotta sitten Jerusalemin kaupungissa, sen hallintopalatsien ja hengellisen eduskunnan pölyisillä esipihoilla kuulusteltiin erästä nasaretilaista miestä. Häntä hakattiin, ruoskittiin ja syljettiin hänen ruumiinvoimiensa väsyttämiseksi ja henkiseksi ja psykologiseksi nujertamiseksi.

Hänen vikansa oli se, ettei hän "ymmärtänyt olla hiljaa". Hän ei kumartanut hallintoeliittiä, ei uskonnollista eikä maallista. Kyllä hän veronsa maksoi ja myös opetuslastensa puolesta. Hän myös säilytti yhteiskuntarauhaa opetuksillaan ja esimerkillään. Hän opetti lähimmäisenrakkautta ja antoi syntejä anteeksi. Nämä teot eivät kuitenkaan merkinneet eliitille mitään, sillä hän oli astunut heidän varpailleen. Eliittiä ei saa häiritä, se on mustasukkaisen tarkka kuvastaan kansan keskuudessa. Sen täytyy saada olla se ihailtu kansan esikuva jumalanpelossa. Se haluaa säilyttää eliitin asemansa, valtansa. Joka ei kumarra eliittiä, sen ei ole oikeus olla olemassa. Hänet hiljennetään, hänen toimintamahdolisuuksia kavennetaan, hänestä levitetään perättömiä huhuja, mm. sellaista, että hän suunnittelee vallankaappausta ja yrittää kansan kuninkaaksi. "Pilatus sanoi heille: "Onko minun ristiinnaulittava teidän kuninkaanne?" Ylipapit vastasivat: "Ei meillä ole kuningasta, vaan keisari"."

Eliitille kelpaa vain keisari. Eliitti etsii maallista kunniaa ja asemia, tekonsa he tekevät että kansa heitä kiittäisi ja ylistäisi. "Ei meillä ole kuningasta, vaan keisari!", huudettiin Pilatukselle. Tuo huuto on uskontunnustus.

Kristitylle nasaretin mies on Jeesus Kristus. Hän on Jumalan Poika, neitseestä syntynyt, maailmankaikkeuden luoja ja hallitsija, joka hallitsee vaikka äärimmäisen heikkouden kautta. Jesajan kirjan profetia kertoo, mistä on kysymys, "Hän on runneltu meidän pahain tekojemme tähden". Suuri heikkouden hetki, ei hän mitään voinut tehdä. Hän oli jättäytynyt täysin johtajien armoille. Johtajat saivat näyttää hänelle, mitä heidän uskontunnustuksensa merkitsee hurskaille ja Raamatun mukaan kilvoitteleville. Sellaista ei sallita, sellainen on lopetettava. Tämä nasaretin mies oli heidän silmissään kääntynyt väärän auktoriteetin puoleen, kun oli jäänyt Jumalan sanan varaan. Nyt hän saisi maistaa heidän käsistään, mitä merkitsi se ettei käsittänyt kuka on keisari!

Jeesus Kristus kuoli ja haudattiin. Kuninkaamme kuolema on meidän apostolisen uskontunnustuksemme sanoma. "Hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut." (Jes. 53:5). Tämä on evankeliumi. Tämä on seurakunnan kallein aarre, kuten sen uskonpuhdistajamme Lutherkin sanoi.

Keisarin kannattajien voima ei kuitenkaan ollut se viimeinen sana. Jäljelle jäi Jumalan sanassa ennustettu kuolleista herääminen. Kolmantena päivänä, ani varhain, naiset eivät löytäneet kuollutta kuolleitten joukosta, vaan saivat kohdata elävän Herran. Kristus on voittanut kuoleman, hänellä on kaikki valta. Murtuneiden usko syttyi uudelleen ja he saivat voiman tunnustaa, "Rabbuuni", Opettajani. Heidän kuninkaansa kuolema ristillä ei jäänyt viimeiseksi tapahtumaksi. Heillä on nyt uusi elämä Kristuksessa, "vanha on kadonnut, katso uusi on sijaan tullut!"

Keisarinkin kumartajat voivat kääntyä. Nikodeemus ei suostunut heidän neuvoonsa, vaan oli eri mieltä. Monet hallitusmiehistä uskoivat ja seurasivat Herraa. Ylösnousseen seuraajiksi tuli monia kirjanoppineita ja tavallisen kansan jäseniä. Ylösnousseen seurassa raja-aidat murtuivat. Enää ei ole luokka-eroja, ei eliittiä, vaan kaikki ovat yhtä kansaa, joka kutsuu itselleen paimenet, sellaiset paimenet, joilla on oikea uskontunnustus, "Jeesus Kristus on Herra". Tätä joukkoa kutsutaan Raamatussa "ulos kutsutuiksi" eli seurakunnaksi. Heidät on kutsuttu ulos maailman hengen vallasta Kristuksen kuninkuuden suojiin. Siellä kaikki ovat pahuudessa lapsia mutta Hengen viisaudessa aikuisia, siellä ei viisastella keisarin tavaralla. Kristittyjen viisaus on ennen kirjoitettu Jumalan sana. Se on jokaiselle kristitylle kirja, jonka jo "lapsuudestasi saakka tunnet" ja se voi "tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa".


Siunattua ristin ja ylösnousemuksen pääsiäistä kaikille kristinuskovaisille kaikkialla!

Vesa Pöyhtäri

Kirkossa painostetaan rahalla luopumaan raamatullisesta opetuksesta

Luin oheisen uutisen:
"Helsingin seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto päätti viime viikolla olla antamatta projektimäärärahaa Kansanlähetyksen lähetystyöhankkeille. Yhteinen kirkkoneuvosto ei kuitenkaan täysin evännyt tukea vaan haluaa kuulla vielä Kansanlähetyksen johtoa ja kuulla sen linjauksia, kertoo Kirkko ja kaupunki

Helsingin seurakunnat jakavat vuosittain projektiavustuksia lähetykseen ja kansainväliseen diakoniaan. Kansanlähetys anoi yhteensä 133 000 euroa hankkeisiinsa.

Aikaisemmin tuki on evätty Suomen Luterilaiselta Evankeliumiyhdistykseltä sen naispappeuden vastaisen linjan vuoksi.

Helsingin seurakuntayhtymän ja Kansanlähetyksen edustajien välinen neuvottelu toteutunee pääsiäisen jälkeen, jolloin seurakuntayhtymä toivoo saavansa selvityksen Kansanlähetyksen linjasta.

– Rahanjako edellyttää sitä, että olemme Kansanlähetyksen kanssa samoilla linjoilla, sanoo yhteisen seurakuntatyön johtaja Pentti Miettinen tällä viikolla ilmestyvän Kirkko ja kaupungin haastattelussa."
(kotimaa24)

KOMMENTOINTIA:
Helsingin seurakuntayhtymän ratkaisu olisi jotenkin ymmärrettävissä, jos Suomen evl. kirkko olisi tehnyt päätöksen, että kirkon aikaisempi virkakäsitys, jossa pitäydytään pappisvirkaan vihittyjen miesten pappeuteen, olisi väärä. Sen sijaan kirkko on tähän saakka hyväksynyt vanhemman virkakäsityksen ja sallinut sen opettamisen "tulevillekin sukupolville".

Helsingin päätös nojaa median luomaan, joidenkin kirkon johtajien suosiollisella tuella, mielikuvaan ja käsitykseen, että kirkko olisi jotekin luopunut entisestä käsityksestä siirryttyään naispappeuteen. Mutta näin asia ei ole. Sen osoittaa jo ponsikin, jolla taattiin "naispappeuden torjuville" oikeus toimia kirkossa (luonnollisesti pitäytyen vihittyjen miesten pappeuteen, sillä muuten ei pontta olisi tarvinnut kirjoittaa). Naispappeus ei muuttanut kirkon oppia, vaan toi vanhemman viran rinnalle uuden viran, jossa naisetkin voivat toimia. Kirkosta tuli tosiasiallisesti kahden järjestyksen kirkko.

Jo SLEY:n lähetysvarojen lakkauttaminen (miljoona euroa) heidän virkakantansa johdosta oli Helsingille rikkomus Suomen lakia vastaan. Yhdenvertaisuuslaki suojaa julkisyhteisön sisällä olevia mielipidevähemmistöjä enemmistön mielivallalta. Nyt Helsinki pyrkii tekemään saman Kansanlähetyksen lähetystyölle.

SLEY ei taipunut rahahanojen sulkemisen edessä. Jumalan sana oli kalliimpi kuin kirkon rahat. Jumala siunasi tämän niin, että SLEY:n kenttäväki uhrasi omistaan sitä enemmän. Toivon, että Kansanlähetykselle kävisi samoin.

Joka tapauksessa kokonaistilanne on se, että kirkko köyhtyy kovaa vauhtia. Se joutuu miettimään satsatako seiniin vai toimintaan. Kirkon köyhtyminen tulee vaikuttamaan myös kirkon tukemien järjestöjen toimintaan ja ne joutuvat yhä enemmän siirtymään takaisin omarahoitteiseen toimintaan. Tämä on otettava vastaan kiitollisin mielin ja Jumalalta tulevana johdatuksena. SLEY ja Kansanlähetys kulkevat edellä ja toiset tulevat perässä. LFF ja muut "vapaat järjestöt" saavat kiittää Jumalaa, että toimintaa ei ole rakennettu kirkon avustusten varaan!
Vesa Pöyhtäri