Pääsiäistervehdys

"Hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut." (Jes. 53:5)

Tänä päivänä, kaksituhatta vuotta sitten Jerusalemin kaupungissa, sen hallintopalatsien ja hengellisen eduskunnan pölyisillä esipihoilla kuulusteltiin erästä nasaretilaista miestä. Häntä hakattiin, ruoskittiin ja syljettiin hänen ruumiinvoimiensa väsyttämiseksi ja henkiseksi ja psykologiseksi nujertamiseksi.

Hänen vikansa oli se, ettei hän "ymmärtänyt olla hiljaa". Hän ei kumartanut hallintoeliittiä, ei uskonnollista eikä maallista. Kyllä hän veronsa maksoi ja myös opetuslastensa puolesta. Hän myös säilytti yhteiskuntarauhaa opetuksillaan ja esimerkillään. Hän opetti lähimmäisenrakkautta ja antoi syntejä anteeksi. Nämä teot eivät kuitenkaan merkinneet eliitille mitään, sillä hän oli astunut heidän varpailleen. Eliittiä ei saa häiritä, se on mustasukkaisen tarkka kuvastaan kansan keskuudessa. Sen täytyy saada olla se ihailtu kansan esikuva jumalanpelossa. Se haluaa säilyttää eliitin asemansa, valtansa. Joka ei kumarra eliittiä, sen ei ole oikeus olla olemassa. Hänet hiljennetään, hänen toimintamahdolisuuksia kavennetaan, hänestä levitetään perättömiä huhuja, mm. sellaista, että hän suunnittelee vallankaappausta ja yrittää kansan kuninkaaksi. "Pilatus sanoi heille: "Onko minun ristiinnaulittava teidän kuninkaanne?" Ylipapit vastasivat: "Ei meillä ole kuningasta, vaan keisari"."

Eliitille kelpaa vain keisari. Eliitti etsii maallista kunniaa ja asemia, tekonsa he tekevät että kansa heitä kiittäisi ja ylistäisi. "Ei meillä ole kuningasta, vaan keisari!", huudettiin Pilatukselle. Tuo huuto on uskontunnustus.

Kristitylle nasaretin mies on Jeesus Kristus. Hän on Jumalan Poika, neitseestä syntynyt, maailmankaikkeuden luoja ja hallitsija, joka hallitsee vaikka äärimmäisen heikkouden kautta. Jesajan kirjan profetia kertoo, mistä on kysymys, "Hän on runneltu meidän pahain tekojemme tähden". Suuri heikkouden hetki, ei hän mitään voinut tehdä. Hän oli jättäytynyt täysin johtajien armoille. Johtajat saivat näyttää hänelle, mitä heidän uskontunnustuksensa merkitsee hurskaille ja Raamatun mukaan kilvoitteleville. Sellaista ei sallita, sellainen on lopetettava. Tämä nasaretin mies oli heidän silmissään kääntynyt väärän auktoriteetin puoleen, kun oli jäänyt Jumalan sanan varaan. Nyt hän saisi maistaa heidän käsistään, mitä merkitsi se ettei käsittänyt kuka on keisari!

Jeesus Kristus kuoli ja haudattiin. Kuninkaamme kuolema on meidän apostolisen uskontunnustuksemme sanoma. "Hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut." (Jes. 53:5). Tämä on evankeliumi. Tämä on seurakunnan kallein aarre, kuten sen uskonpuhdistajamme Lutherkin sanoi.

Keisarin kannattajien voima ei kuitenkaan ollut se viimeinen sana. Jäljelle jäi Jumalan sanassa ennustettu kuolleista herääminen. Kolmantena päivänä, ani varhain, naiset eivät löytäneet kuollutta kuolleitten joukosta, vaan saivat kohdata elävän Herran. Kristus on voittanut kuoleman, hänellä on kaikki valta. Murtuneiden usko syttyi uudelleen ja he saivat voiman tunnustaa, "Rabbuuni", Opettajani. Heidän kuninkaansa kuolema ristillä ei jäänyt viimeiseksi tapahtumaksi. Heillä on nyt uusi elämä Kristuksessa, "vanha on kadonnut, katso uusi on sijaan tullut!"

Keisarinkin kumartajat voivat kääntyä. Nikodeemus ei suostunut heidän neuvoonsa, vaan oli eri mieltä. Monet hallitusmiehistä uskoivat ja seurasivat Herraa. Ylösnousseen seuraajiksi tuli monia kirjanoppineita ja tavallisen kansan jäseniä. Ylösnousseen seurassa raja-aidat murtuivat. Enää ei ole luokka-eroja, ei eliittiä, vaan kaikki ovat yhtä kansaa, joka kutsuu itselleen paimenet, sellaiset paimenet, joilla on oikea uskontunnustus, "Jeesus Kristus on Herra". Tätä joukkoa kutsutaan Raamatussa "ulos kutsutuiksi" eli seurakunnaksi. Heidät on kutsuttu ulos maailman hengen vallasta Kristuksen kuninkuuden suojiin. Siellä kaikki ovat pahuudessa lapsia mutta Hengen viisaudessa aikuisia, siellä ei viisastella keisarin tavaralla. Kristittyjen viisaus on ennen kirjoitettu Jumalan sana. Se on jokaiselle kristitylle kirja, jonka jo "lapsuudestasi saakka tunnet" ja se voi "tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa".


Siunattua ristin ja ylösnousemuksen pääsiäistä kaikille kristinuskovaisille kaikkialla!

Vesa Pöyhtäri

Kristuksen veri, VIDEO

Kristuksen veri sanassa ja sakramenteissa. Saarna Himangan suvijuhlilla 2010. Klikkaa TÄSTÄ.

Kristus i hjärtat - med sina gåvor

Kristi kyrkan har genom 2000 år lärt vid sidan av ord också genom bild och konstverk. Vi har fått se mycket statyer, väggritningar av kors, fisk och apostlar. Också i bönehus har vi konst som lär oss.

Ovan har jag skapat en bild som berättar oss om Hjärtans Kristus och hans gåvor. Bilden berättar om en kristlig budskap om Kristus, som inte kan vara isolerat från sina gåvor, utan han är alltid och allstans med sina gåvor. Vi har hört talas om Kristus i centrum-teologi. Det är helt riktigt. Men om vi tappar bort hans gåvor det är inte mera samma Kristus som Bibeln och apostlarna vittnar om utan den är någon annan Jesus.

I bilden visas också var är adiaphoras plats. De skall inte vara in i hjärtat. Vad är adiafora? Med adiafora menar man alla saker som kristna lär, men som är inte instiftat i Bibelen med klara ord och befallning. Därför att det finns inte i Bibeln, har den inte plats i hjärtan heller. Nå, skall vi kasta adiaphora helt ut då? Nej, inte så. Många adiafora saker kan vara viktiga i en viss kultur och viss tidpunkt. Man kan lära av dem och man kan följa dem. Men ytterst viktigt är att man predikar inte en ediafora-sak in till kristnas hjärta och samvete.

Katekismuskoulu: Jeesus Jumalan Poika

Diasarjaan pääset TÄSTÄ
Kristuksen kirkko taisteli lähes neljäsataa vuotta kristologiadogmista eli opista Kristuksesta. Oppi oli ollut selvä apostoleiden aikana, Kristus käsitettiin ilman muuta Jumalaksi ja ihmiseksi, kokonaisuudessaan. Siitä todisti jumalanpalvelusliturgia ja liturgiset liikeet kumarruksineen ja polvistumisineen, apostolien saarna ja heidän seurakunnille uskomnsa "Kristuksen oppi" sekä Herran asettamat sakramentit.

Miksi oppi Kristuksesta oli niin tärkeä, että jopa yhden oppilauseen i-kirjaimen perusteella kokoonnuttiin eri ehtoollispöytään eikä tunnustettu toista kristilliseksi kirkoksi. Yksi kirjain! Se oli tärkeä sen tähden, että sinä voisit saada Kristuksen lunastustyön omaksesi!

Oikea oppi Kristuksesta on perustana oikealle saarnalle Kristuksesta. Oikeaa saarnaa taas ei voi olla, jos henkilö ei ole oikein tunnustanut ja saanut oikeaa opetusta. Oikea usko tarkistettiin pakanakäännynnäisiltä, ja jos he tunnustivat oikein, kuten heille oli tarkoin opetettu, heidät kastettiin ja otettiin seurakuntaan.Niitä ei kastettu, jotka tunnustivat väärin, tai jättivät tarkoituksella jotakin pois. Alkuvaiheessa, kun vielä elettiin ja toimittiin keskellä juutalaista ympäristöä, ei tarvittu kuin tunnustus, jonka Kandaken hoviherra lausui esimerkillisesti: "Minä uskon Jeesuksen Kristuksen Jumalan Pojaksi." (Apt. 8:37 VK).

Harhaoppien sekoittaessa kristittyjä, tarvittiin tarkempi tunnustus, että usko oikeaan Kristukseen säilyisi. Kristus ei tule väärän opin mukaisen saarnan mukana. Opin on oltava, kuten se tänään lausutaan kolmessa uskontunnustuksessa.

Kokonaan toinen asia on sitten erehtyminen ja puutteellisuus. Se sanoo: "Saatan erehtyä, mutta harhaoppinen en tahdo olla". Erehtyminen ei ole ylpeyttä, sellaista, joka hylkää Kristikunnan 2000-vuotisen todistuksen, vaan meidän perisynnistä johtuvaa puutteellisuuttamme. Kristitty tahtoo ojentautua Raamatun opin mukaiseen Kristukseen, ei omien kokemusten tai karismaattisten saarnaajien tai vahvaluontoisten pappien ja piispojen määrittelemään Kristukseen, vaan koetellun opin mukaiseen ja siten saarnattuun Kristukseen. Tosi on Lutherin lause: "Jos etsit Kristusta Raamatun ulkopuolelta, löydät vain perkeleen". Jokainen tunnustuksessa pysynyt pappi on pappisvihkimyksessään antanut hyvän tunnustuksen ja lupauksen, liittynyt mielihyvin kolmeen uskontunnustukseen sekä niitä oikein selittäviin tunnustuskirjoihin. Myps saarnamiehet ovat konfirmaatiolupauksessaan Herran alttarin edessä tunnustautuneet oikeaan oppiin. Väisty niitä pappeja, jotka ovat luopuneet tunnustuksesta.

Pysytään tunnustuksessa, uskotaan Kristukseen, joka sovintokuolemallaan sovitti meidät Jumalan kanssa! Että voisit tämän uskoa ja saisit kuulla uudelleen ja uudelleen evankeliumin muuttumattomana, on meillä tunnustukset. Ne ovat tarkistettuja ja koeteltuja saarnoja Kristuksesta, ja sitä ne voivat olla, koska ne perustuvat tarkoin apostolisiin kirjoituksiin.