Uusin ystäväkirje on luettavissa klikkaamalla TÄTÄ.
Tervetuloa myös uudet lähetysrenkaan jäsenet. Tuo ystäväsikin mukaan, työ on vain laajentunut! Siitä tarkemmin kirjeessä.
Jumalan rauhalla
Vesa Pöyhtäri
http://www.slideshare.net/vpoyhtari/ystvkirje-2-2011
lauantai 21. toukokuuta 2011
keskiviikko 11. toukokuuta 2011
Kirkolliskokouspuheenvuoro kirkon tilasta ja henkilöseurakunnista
Maanantaina 2 päivänä toukokuuta 2011 klo 13.00
Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa. Teimme kaksi vuotta sitten aloitteen, jonka mukaan seurakuntarajat olisi irrotettava pakollisesta kuntarajojen seuraamisesta, seurakuntalaisilla olisi mahdollisuus kuulua muuhunkin kuin asuinpaikkakuntansa seurakuntaan ja kolmanneksi evankelis-luterilaiseen seurakuntaan voitaisiin muodostaa myös henkilöseurakuntia. Tämä oli jo yhdeksäs tätä asiaa tavalla tai toisella koskeva esitys viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Näistä aloitteen kolmesta kohdasta kirkolliskokouksen käsittelyn läpäisi puolitoista, eli päätettiin tutkia seurakuntarajojen irrottamista kuntarajoista ja ajateltiin mahdolliseksi, että seurakuntayhtymän sisällä henkilö voisi kuulua toiseen seurakuntaan kuin minkä alueella asuu. Nyt tämä kirkolliskokouksen tehtävänanto on joutunut kirkkohallituksen käsiin. Tuloksena on, että kirkkohallitus on riisunut loputkin uudistusesityksestä ja vajonnut sitkeään verotuslaeilla perusteltuun siilipuolustusta muistuttavaan vastarintaan, jota minkäänlainen teologinen tai eklesiologinen näkökohta ei kirkasta. Sitä mikä sallitaan rangaistusvangeillekin - kuuluminen toiseen kuin asuinpaikan seurakuntaan - ei sallita tavallisille seurakuntalaisille.
Viime vuonna ilmestyi suomeksi amerikkalaisen ortodoksiteologi David Bentley Hartin teos "Ateismin harhat". Siinä hän kuvailee sitä käännettä, mikä tapahtui kirkon elämässä 300-luvulla sen jälkeen, kun keisari Konstantinus oli myöntänyt kristinuskolle sallitun aseman. Konstantinuksen poika Constantius, joka ei ollut perinyt isänsä uskoa, tajusi että kirkko, joka piti kiinni täsmällisistä opeista ja tarjosi lopullisia ratkaisuja elämän kysymyksiin, ei ollut keisarilliselle hoville mikään myötämielinen liittolainen. Sen vuoksi hän halusi liittää kirkon toimet tiiviisti valtion virkakoneistoon. Tätä tarkoitusta varten hän ryhtyi lahjomaan papistoa patronaateilla, omaisuudella, nautintaoikeuksilla, erivapauksilla ja perusteettomilla etuoikeuksilla. Kirkon järjestys piti myös sitoa läheisesti valtion lakiin. Nyt kun kirkon järjestys oli otettu näin valtion suojelukseen, Hart toteaa tästä tapahtumasta, että "se oli epäilemättä laitoskirkolle suureksi eduksi, mutta kristinuskolle ilmeinen katastrofi".
Näyttää siltä, että tämä aikakausi, jolloin kirkko on saanut vapaasti toimia oppinsa mukaisesti ja valtio on myöntänyt sille tietynlaisen erityisaseman ja uskonnonvapauden, on nyt kulumassa loppuun. Sitä kesti niin kauan kuin kirkko oli uskollinen sanomalleen ja opilleen. Vähitellen kirkkomme johto on ajautunut tilanteeseen, jossa se on ympäröivän yhteiskunnan painostuksesta valmis heittämään yli laidan jokaisen kristinuskon totuuden, joka uhkaa sen asemaa ja verotuloja. Kirkosta on tullut järjestysmuotonsa ja asemansa vanki. Uusateistinen eroakirkosta.fi pystyy hetkessä homoliikkeen tuella organisoimaan kampanjan, jolla kirkolta kiristetään irtiottoja kristinuskosta kirkosta eroamisen uhalla. Yksiääninen, yksiarvoinen ja hetkittäin älyvapaa media ja nettiyhteisö pystyy hetkessä nostamaan ilmoille sellaisen vihellyskonsertin, jolla kristillisen uskon mukaiset kannanotot vaiennetaan.
En kiinnitä pitkään huomiota niihin tekosyihin, kuten verotuksen tuottavuuden periaatteeseen ja rakennusten seurakuntakoodiin, joilla aloitteemme sisältävät muutosehdotukset on torjuttu. Kirkkoon kuuluvathan voisivat maksaa asuinpaikkansa seurakunnan veroprosentin mukaista kirkollisveroa, seurakunnat voisivat sen sitten tilittää siihen seurakuntaan, mihin nämä kuuluvat. Siinä olisi HeTalle töitä. Kirkkohallituksen esitys on osoitus siitä, että kirkkoa hallitaan tavalla, jossa kieltäydytään itsepintaisesti ryhtymästä niihin toimenpiteisiin, jotka olisivat sen tulevaisuuden kannalta välttämättömiä. Kirkkohallitus ei löytänyt ainoatakaan parokiaalisuuden murtamista puoltavaa näkökohtaa. Siihen verrattuna meille jaettu tulevaisuusselonteko "Kirkko 2020" edustaa huomattavasti kirkkaampaa ajattelua. Se sentään avaa paljon sellaisia näkymiä ja kysymyksiä, joiden perusteella parokiaalisuus pitäisi asettaa kyseenalaiseksi.
Ensimmäinen sellainen seikka on, että tällä menolla edessämme voi pian olla tulevaisuus ilman kristinuskoa. Kirkko pysyy Jumalan Sanan ja siitä johdetun oikean opin varassa, joka sitten tietysti on vielä julistettava joka tilanteessa kaikelle kansalle. Parokiaalisuus johtaa nyky-yhteiskunnassa Jumalan Sanan mukaisen opin syrjäytymiseen ja epäuskon ylivaltaan kirkossa. 1900-luvun malli oli, että yhteiskunta jäsennettiin aktiivisen ydinseurakunnan ja sen kohteena olleen vieraantuneen enemmistön välisen eron kautta. Olen sitä mieltä, että tämä jäsennys on edelleenkin todellinen ja asianmukainen, eikä se johtanut koskaan mihinkään suurempaan joukkopakoon kirkosta.
Nyt kirkossa on vähitellen siirrytty sellaiseen todellisuuteen, jossa kaikki ratkaisut tehdään kirkosta vieraantuneen enemmistön ehdoilla. Niitä ei tehdä tämän enemmistön parhaaksi vaan ainoastaan silmälläpitäen sen pysymistä kirkon jäseninä. Myöntyminen tällaiseen todellisuuteen turmelee vähitellen koko kirkon elämän teologiasta alkaen ja lopulta se ajaa heidät eroamaan kirkosta, jolla ei ole heille mitään annettavaa. Näin todellinen päätösvalta kirkon elämässä on vähitellen luovutettu sellaisille ihmisille, jotka eivät halua osallistua, nähdä vaivaa ja palvella sen jatkuvassa elämässä, vaan ainoastaan käyttää valtaa siinä ja tuoda omien näkökantojensa mukaisen "poissaolevien" hallinnon kirkkoon.
Noin neljän vuosikymmenen ajan kirkossa on jatkunut suuntaus, jossa ensiksi annetaan vähitellen perään kristillisestä etiikasta ja lopuksi käytännöt vanhurskautetaan antamalla niille teologinen pintasilaus lähimmäisen rakkauden ja ihmisten palvelemisen nimessä. Tämä suuntaus on tuhoisa sekä ajatellen kansan hengellistä ja henkistä hyvinvointia että kristinuskon asemaa maassamme. Ihmiselämän irtautuminen raamatullisesta seksietiikasta on johtanut yksilökeskeisen hedonistisen elämäntavan yleistymiseen, perhekeskeisyyden ja sukuyhteyden katoamiseen, lasten aseman kurjistumiseen nyky-yhteiskunnassa, mistä olemme kuulleet hätkähdyttäviä esimerkkejä Vantaan kaupungista, pahoinvointiin kodeissa, kouluissa ja työpaikoilla. Ihmisten yksinäistymiseen ja eristymiseen toisistaan ja laitoshoidon lisääntymiseen. Lasten syntyvyyden aleneminen on suoranainen seuraus aborttien, avoliittojen, avioerojen ja homoseksuaalisten elämäntapojen hyväksytyksi tulemisesta ja yleistymisestä. Nämä kaikki vaikuttavat siihen Jumalan luomistyön vastaiseen suuntaan, jonka vuoksi syntyvyys vähenee, maamme väestöpyramidi vinoutuu ja kansakunta muuttuu vanhusvoittoiseksi.
Kristinuskon säilymisen kannalta lähetystyön tekeminen on ratkaiseva asia. Kirkon viimeaikainen kehitys näyttää johtavan vähitellen lähetystyön lopettamiseen kirkossa. Lähetystyön muuntuminen kansainväliseksi ja yhteiskunnalliseksi vastuuksi kuulostaa kauniilta nykyihmisen korvissa, mutta pitää sisällään varsinaisen sudenkuopan. Lähetystyön lopettaminen ei merkitse jotain yhteiskunnallista hyvää kansallemme tai muulle maailmalle, vaan aikaansaa, että tästä maasta tulee uskonnollinen tyhjiö, jossa toiset vuorostaan tekevät lähetystyötä. Tämä kehitys on jo nyt ilmeinen maassamme ja sitä vauhditetaan vielä luopumalla tunnustuksellisesta uskonnonopetuksesta ja mahdollisesti sellaisella uskontolainsäädännöllä, joka kieltää kristinuskon levittämisen. Kirkon sisäiset pyrkimykset rangaista kristillisiä järjestöjä kieltämällä niiltä määrärahat vaikuttavat samaan suuntaan. Uskonnonvapauden kehitys ei näytä maassamme suotuisia merkkejä. Sille on ominaista peräänantaminen muiden uskontojen vaatimuksille, uskonnonvapauden vähittäinen nakertaminen moniuskontoisuuden nimissä ja kristinuskon joutuminen yhteiskunnallisesti syrjittyyn asemaan.
Varsinainen ongelma pesii kuitenkin kirkon omassa opillisessa sekavuudessa. Otan yhden tuoreen esimerkin. Yhdessä Helsingin seurakunnassa on esitetty papin kirjoittama näytelmä, jossa Jeesusta esittää homosuhteessa elävä ja kirosanoja suustaan syytävä nuori nainen. Näytelmä häpäisee meidän Herraamme kaikin tavoin. Siihen liittyvine kuvineen se on ilmeisesti myös maamme uskonnonvapauslainsäädännön vastainen. Siinä rikotaan kaikki, mitä kristikunta on uskonut ja tunnustanut tähän asti. Papit voivat kieltää sekä Jeesuksen jumaluuden ja ihmisyyden, väärentää hänen henkilöhistoriansa ja sukupuolensa ja lyödä rahoiksi sensaatiolla taidemarkkinoilla. Jotta pääsiäisdraama olisi täydellinen, Helsingin seurakunnat ovat vielä verorahoillaan tukeneet tämän näytelmän esittämistä. Ainoa mahdollinen toimenpide olisi, jos Helsingin hiippakunta tahtoisi pysyä osana kristillistä kirkkoa, erottaa tämä pappi välittömästi. Jos näin ei tehdä, se on osoitus siitä, että kirkko ei ole tosissaan missään.
Kaiken tämän johdosta on sanottava, että olemme siirtymässä sellaiseen aikaan, jolloin seurakuntien sisään on luotava henkilöseurakuntia, joissa kristityt voivat elää uskoa ja toimia Jumalan Sanan ja kirkkomme tunnustuksen mukaan kokematta yleisen mielipiteen mukaan valitun kirkollishallinnon painostusta tai kristinuskon vastaisten liikkeiden kannattajiksi antautuneiden kirkonjohtajien vainoa. Tässä tilanteessa luterilaisen kirkkomme jatkuvuuden turvaamiseksi ja kristinuskon säilymiseksi maassamme en näe mitään muuta mahdollisuutta kuin luterilaisten henkilöseurakuntien syntymisen kirkkoomme. Niillä täytyisi olla vapaus valita omat pappinsa ja paimenensa. Niihin kuuluvilla olisi tietenkin oikeus käydä seurakuntien jumalanpalveluksissa, kuten muillakin näiden henkilöseurakuntien järjestämissä jumalanpalveluksissa.
Kirjoittaja Lasse Marjokorpi, Kemijärven kirkkoherra, on Venäjän työn veteraani ja tuttu ja rakas veli Herrassa monille rauhansanalaisillekin kristityille.
Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa. Teimme kaksi vuotta sitten aloitteen, jonka mukaan seurakuntarajat olisi irrotettava pakollisesta kuntarajojen seuraamisesta, seurakuntalaisilla olisi mahdollisuus kuulua muuhunkin kuin asuinpaikkakuntansa seurakuntaan ja kolmanneksi evankelis-luterilaiseen seurakuntaan voitaisiin muodostaa myös henkilöseurakuntia. Tämä oli jo yhdeksäs tätä asiaa tavalla tai toisella koskeva esitys viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Näistä aloitteen kolmesta kohdasta kirkolliskokouksen käsittelyn läpäisi puolitoista, eli päätettiin tutkia seurakuntarajojen irrottamista kuntarajoista ja ajateltiin mahdolliseksi, että seurakuntayhtymän sisällä henkilö voisi kuulua toiseen seurakuntaan kuin minkä alueella asuu. Nyt tämä kirkolliskokouksen tehtävänanto on joutunut kirkkohallituksen käsiin. Tuloksena on, että kirkkohallitus on riisunut loputkin uudistusesityksestä ja vajonnut sitkeään verotuslaeilla perusteltuun siilipuolustusta muistuttavaan vastarintaan, jota minkäänlainen teologinen tai eklesiologinen näkökohta ei kirkasta. Sitä mikä sallitaan rangaistusvangeillekin - kuuluminen toiseen kuin asuinpaikan seurakuntaan - ei sallita tavallisille seurakuntalaisille.
Viime vuonna ilmestyi suomeksi amerikkalaisen ortodoksiteologi David Bentley Hartin teos "Ateismin harhat". Siinä hän kuvailee sitä käännettä, mikä tapahtui kirkon elämässä 300-luvulla sen jälkeen, kun keisari Konstantinus oli myöntänyt kristinuskolle sallitun aseman. Konstantinuksen poika Constantius, joka ei ollut perinyt isänsä uskoa, tajusi että kirkko, joka piti kiinni täsmällisistä opeista ja tarjosi lopullisia ratkaisuja elämän kysymyksiin, ei ollut keisarilliselle hoville mikään myötämielinen liittolainen. Sen vuoksi hän halusi liittää kirkon toimet tiiviisti valtion virkakoneistoon. Tätä tarkoitusta varten hän ryhtyi lahjomaan papistoa patronaateilla, omaisuudella, nautintaoikeuksilla, erivapauksilla ja perusteettomilla etuoikeuksilla. Kirkon järjestys piti myös sitoa läheisesti valtion lakiin. Nyt kun kirkon järjestys oli otettu näin valtion suojelukseen, Hart toteaa tästä tapahtumasta, että "se oli epäilemättä laitoskirkolle suureksi eduksi, mutta kristinuskolle ilmeinen katastrofi".
Näyttää siltä, että tämä aikakausi, jolloin kirkko on saanut vapaasti toimia oppinsa mukaisesti ja valtio on myöntänyt sille tietynlaisen erityisaseman ja uskonnonvapauden, on nyt kulumassa loppuun. Sitä kesti niin kauan kuin kirkko oli uskollinen sanomalleen ja opilleen. Vähitellen kirkkomme johto on ajautunut tilanteeseen, jossa se on ympäröivän yhteiskunnan painostuksesta valmis heittämään yli laidan jokaisen kristinuskon totuuden, joka uhkaa sen asemaa ja verotuloja. Kirkosta on tullut järjestysmuotonsa ja asemansa vanki. Uusateistinen eroakirkosta.fi pystyy hetkessä homoliikkeen tuella organisoimaan kampanjan, jolla kirkolta kiristetään irtiottoja kristinuskosta kirkosta eroamisen uhalla. Yksiääninen, yksiarvoinen ja hetkittäin älyvapaa media ja nettiyhteisö pystyy hetkessä nostamaan ilmoille sellaisen vihellyskonsertin, jolla kristillisen uskon mukaiset kannanotot vaiennetaan.
En kiinnitä pitkään huomiota niihin tekosyihin, kuten verotuksen tuottavuuden periaatteeseen ja rakennusten seurakuntakoodiin, joilla aloitteemme sisältävät muutosehdotukset on torjuttu. Kirkkoon kuuluvathan voisivat maksaa asuinpaikkansa seurakunnan veroprosentin mukaista kirkollisveroa, seurakunnat voisivat sen sitten tilittää siihen seurakuntaan, mihin nämä kuuluvat. Siinä olisi HeTalle töitä. Kirkkohallituksen esitys on osoitus siitä, että kirkkoa hallitaan tavalla, jossa kieltäydytään itsepintaisesti ryhtymästä niihin toimenpiteisiin, jotka olisivat sen tulevaisuuden kannalta välttämättömiä. Kirkkohallitus ei löytänyt ainoatakaan parokiaalisuuden murtamista puoltavaa näkökohtaa. Siihen verrattuna meille jaettu tulevaisuusselonteko "Kirkko 2020" edustaa huomattavasti kirkkaampaa ajattelua. Se sentään avaa paljon sellaisia näkymiä ja kysymyksiä, joiden perusteella parokiaalisuus pitäisi asettaa kyseenalaiseksi.
Ensimmäinen sellainen seikka on, että tällä menolla edessämme voi pian olla tulevaisuus ilman kristinuskoa. Kirkko pysyy Jumalan Sanan ja siitä johdetun oikean opin varassa, joka sitten tietysti on vielä julistettava joka tilanteessa kaikelle kansalle. Parokiaalisuus johtaa nyky-yhteiskunnassa Jumalan Sanan mukaisen opin syrjäytymiseen ja epäuskon ylivaltaan kirkossa. 1900-luvun malli oli, että yhteiskunta jäsennettiin aktiivisen ydinseurakunnan ja sen kohteena olleen vieraantuneen enemmistön välisen eron kautta. Olen sitä mieltä, että tämä jäsennys on edelleenkin todellinen ja asianmukainen, eikä se johtanut koskaan mihinkään suurempaan joukkopakoon kirkosta.
Nyt kirkossa on vähitellen siirrytty sellaiseen todellisuuteen, jossa kaikki ratkaisut tehdään kirkosta vieraantuneen enemmistön ehdoilla. Niitä ei tehdä tämän enemmistön parhaaksi vaan ainoastaan silmälläpitäen sen pysymistä kirkon jäseninä. Myöntyminen tällaiseen todellisuuteen turmelee vähitellen koko kirkon elämän teologiasta alkaen ja lopulta se ajaa heidät eroamaan kirkosta, jolla ei ole heille mitään annettavaa. Näin todellinen päätösvalta kirkon elämässä on vähitellen luovutettu sellaisille ihmisille, jotka eivät halua osallistua, nähdä vaivaa ja palvella sen jatkuvassa elämässä, vaan ainoastaan käyttää valtaa siinä ja tuoda omien näkökantojensa mukaisen "poissaolevien" hallinnon kirkkoon.
Noin neljän vuosikymmenen ajan kirkossa on jatkunut suuntaus, jossa ensiksi annetaan vähitellen perään kristillisestä etiikasta ja lopuksi käytännöt vanhurskautetaan antamalla niille teologinen pintasilaus lähimmäisen rakkauden ja ihmisten palvelemisen nimessä. Tämä suuntaus on tuhoisa sekä ajatellen kansan hengellistä ja henkistä hyvinvointia että kristinuskon asemaa maassamme. Ihmiselämän irtautuminen raamatullisesta seksietiikasta on johtanut yksilökeskeisen hedonistisen elämäntavan yleistymiseen, perhekeskeisyyden ja sukuyhteyden katoamiseen, lasten aseman kurjistumiseen nyky-yhteiskunnassa, mistä olemme kuulleet hätkähdyttäviä esimerkkejä Vantaan kaupungista, pahoinvointiin kodeissa, kouluissa ja työpaikoilla. Ihmisten yksinäistymiseen ja eristymiseen toisistaan ja laitoshoidon lisääntymiseen. Lasten syntyvyyden aleneminen on suoranainen seuraus aborttien, avoliittojen, avioerojen ja homoseksuaalisten elämäntapojen hyväksytyksi tulemisesta ja yleistymisestä. Nämä kaikki vaikuttavat siihen Jumalan luomistyön vastaiseen suuntaan, jonka vuoksi syntyvyys vähenee, maamme väestöpyramidi vinoutuu ja kansakunta muuttuu vanhusvoittoiseksi.
Kristinuskon säilymisen kannalta lähetystyön tekeminen on ratkaiseva asia. Kirkon viimeaikainen kehitys näyttää johtavan vähitellen lähetystyön lopettamiseen kirkossa. Lähetystyön muuntuminen kansainväliseksi ja yhteiskunnalliseksi vastuuksi kuulostaa kauniilta nykyihmisen korvissa, mutta pitää sisällään varsinaisen sudenkuopan. Lähetystyön lopettaminen ei merkitse jotain yhteiskunnallista hyvää kansallemme tai muulle maailmalle, vaan aikaansaa, että tästä maasta tulee uskonnollinen tyhjiö, jossa toiset vuorostaan tekevät lähetystyötä. Tämä kehitys on jo nyt ilmeinen maassamme ja sitä vauhditetaan vielä luopumalla tunnustuksellisesta uskonnonopetuksesta ja mahdollisesti sellaisella uskontolainsäädännöllä, joka kieltää kristinuskon levittämisen. Kirkon sisäiset pyrkimykset rangaista kristillisiä järjestöjä kieltämällä niiltä määrärahat vaikuttavat samaan suuntaan. Uskonnonvapauden kehitys ei näytä maassamme suotuisia merkkejä. Sille on ominaista peräänantaminen muiden uskontojen vaatimuksille, uskonnonvapauden vähittäinen nakertaminen moniuskontoisuuden nimissä ja kristinuskon joutuminen yhteiskunnallisesti syrjittyyn asemaan.
Varsinainen ongelma pesii kuitenkin kirkon omassa opillisessa sekavuudessa. Otan yhden tuoreen esimerkin. Yhdessä Helsingin seurakunnassa on esitetty papin kirjoittama näytelmä, jossa Jeesusta esittää homosuhteessa elävä ja kirosanoja suustaan syytävä nuori nainen. Näytelmä häpäisee meidän Herraamme kaikin tavoin. Siihen liittyvine kuvineen se on ilmeisesti myös maamme uskonnonvapauslainsäädännön vastainen. Siinä rikotaan kaikki, mitä kristikunta on uskonut ja tunnustanut tähän asti. Papit voivat kieltää sekä Jeesuksen jumaluuden ja ihmisyyden, väärentää hänen henkilöhistoriansa ja sukupuolensa ja lyödä rahoiksi sensaatiolla taidemarkkinoilla. Jotta pääsiäisdraama olisi täydellinen, Helsingin seurakunnat ovat vielä verorahoillaan tukeneet tämän näytelmän esittämistä. Ainoa mahdollinen toimenpide olisi, jos Helsingin hiippakunta tahtoisi pysyä osana kristillistä kirkkoa, erottaa tämä pappi välittömästi. Jos näin ei tehdä, se on osoitus siitä, että kirkko ei ole tosissaan missään.
Kaiken tämän johdosta on sanottava, että olemme siirtymässä sellaiseen aikaan, jolloin seurakuntien sisään on luotava henkilöseurakuntia, joissa kristityt voivat elää uskoa ja toimia Jumalan Sanan ja kirkkomme tunnustuksen mukaan kokematta yleisen mielipiteen mukaan valitun kirkollishallinnon painostusta tai kristinuskon vastaisten liikkeiden kannattajiksi antautuneiden kirkonjohtajien vainoa. Tässä tilanteessa luterilaisen kirkkomme jatkuvuuden turvaamiseksi ja kristinuskon säilymiseksi maassamme en näe mitään muuta mahdollisuutta kuin luterilaisten henkilöseurakuntien syntymisen kirkkoomme. Niillä täytyisi olla vapaus valita omat pappinsa ja paimenensa. Niihin kuuluvilla olisi tietenkin oikeus käydä seurakuntien jumalanpalveluksissa, kuten muillakin näiden henkilöseurakuntien järjestämissä jumalanpalveluksissa.
Kirjoittaja Lasse Marjokorpi, Kemijärven kirkkoherra, on Venäjän työn veteraani ja tuttu ja rakas veli Herrassa monille rauhansanalaisillekin kristityille.
torstai 21. huhtikuuta 2011
Pääsiäistervehdys
"Hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut." (Jes. 53:5)
Tänä päivänä, kaksituhatta vuotta sitten Jerusalemin kaupungissa, sen hallintopalatsien ja hengellisen eduskunnan pölyisillä esipihoilla kuulusteltiin erästä nasaretilaista miestä. Häntä hakattiin, ruoskittiin ja syljettiin hänen ruumiinvoimiensa väsyttämiseksi ja henkiseksi ja psykologiseksi nujertamiseksi.
Hänen vikansa oli se, ettei hän "ymmärtänyt olla hiljaa". Hän ei kumartanut hallintoeliittiä, ei uskonnollista eikä maallista. Kyllä hän veronsa maksoi ja myös opetuslastensa puolesta. Hän myös säilytti yhteiskuntarauhaa opetuksillaan ja esimerkillään. Hän opetti lähimmäisenrakkautta ja antoi syntejä anteeksi. Nämä teot eivät kuitenkaan merkinneet eliitille mitään, sillä hän oli astunut heidän varpailleen. Eliittiä ei saa häiritä, se on mustasukkaisen tarkka kuvastaan kansan keskuudessa. Sen täytyy saada olla se ihailtu kansan esikuva jumalanpelossa. Se haluaa säilyttää eliitin asemansa, valtansa. Joka ei kumarra eliittiä, sen ei ole oikeus olla olemassa. Hänet hiljennetään, hänen toimintamahdolisuuksia kavennetaan, hänestä levitetään perättömiä huhuja, mm. sellaista, että hän suunnittelee vallankaappausta ja yrittää kansan kuninkaaksi. "Pilatus sanoi heille: "Onko minun ristiinnaulittava teidän kuninkaanne?" Ylipapit vastasivat: "Ei meillä ole kuningasta, vaan keisari"."
Eliitille kelpaa vain keisari. Eliitti etsii maallista kunniaa ja asemia, tekonsa he tekevät että kansa heitä kiittäisi ja ylistäisi. "Ei meillä ole kuningasta, vaan keisari!", huudettiin Pilatukselle. Tuo huuto on uskontunnustus.
Kristitylle nasaretin mies on Jeesus Kristus. Hän on Jumalan Poika, neitseestä syntynyt, maailmankaikkeuden luoja ja hallitsija, joka hallitsee vaikka äärimmäisen heikkouden kautta. Jesajan kirjan profetia kertoo, mistä on kysymys, "Hän on runneltu meidän pahain tekojemme tähden". Suuri heikkouden hetki, ei hän mitään voinut tehdä. Hän oli jättäytynyt täysin johtajien armoille. Johtajat saivat näyttää hänelle, mitä heidän uskontunnustuksensa merkitsee hurskaille ja Raamatun mukaan kilvoitteleville. Sellaista ei sallita, sellainen on lopetettava. Tämä nasaretin mies oli heidän silmissään kääntynyt väärän auktoriteetin puoleen, kun oli jäänyt Jumalan sanan varaan. Nyt hän saisi maistaa heidän käsistään, mitä merkitsi se ettei käsittänyt kuka on keisari!
Jeesus Kristus kuoli ja haudattiin. Kuninkaamme kuolema on meidän apostolisen uskontunnustuksemme sanoma. "Hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut." (Jes. 53:5). Tämä on evankeliumi. Tämä on seurakunnan kallein aarre, kuten sen uskonpuhdistajamme Lutherkin sanoi.
Keisarin kannattajien voima ei kuitenkaan ollut se viimeinen sana. Jäljelle jäi Jumalan sanassa ennustettu kuolleista herääminen. Kolmantena päivänä, ani varhain, naiset eivät löytäneet kuollutta kuolleitten joukosta, vaan saivat kohdata elävän Herran. Kristus on voittanut kuoleman, hänellä on kaikki valta. Murtuneiden usko syttyi uudelleen ja he saivat voiman tunnustaa, "Rabbuuni", Opettajani. Heidän kuninkaansa kuolema ristillä ei jäänyt viimeiseksi tapahtumaksi. Heillä on nyt uusi elämä Kristuksessa, "vanha on kadonnut, katso uusi on sijaan tullut!"
Keisarinkin kumartajat voivat kääntyä. Nikodeemus ei suostunut heidän neuvoonsa, vaan oli eri mieltä. Monet hallitusmiehistä uskoivat ja seurasivat Herraa. Ylösnousseen seuraajiksi tuli monia kirjanoppineita ja tavallisen kansan jäseniä. Ylösnousseen seurassa raja-aidat murtuivat. Enää ei ole luokka-eroja, ei eliittiä, vaan kaikki ovat yhtä kansaa, joka kutsuu itselleen paimenet, sellaiset paimenet, joilla on oikea uskontunnustus, "Jeesus Kristus on Herra". Tätä joukkoa kutsutaan Raamatussa "ulos kutsutuiksi" eli seurakunnaksi. Heidät on kutsuttu ulos maailman hengen vallasta Kristuksen kuninkuuden suojiin. Siellä kaikki ovat pahuudessa lapsia mutta Hengen viisaudessa aikuisia, siellä ei viisastella keisarin tavaralla. Kristittyjen viisaus on ennen kirjoitettu Jumalan sana. Se on jokaiselle kristitylle kirja, jonka jo "lapsuudestasi saakka tunnet" ja se voi "tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa".
Siunattua ristin ja ylösnousemuksen pääsiäistä kaikille kristinuskovaisille kaikkialla!
Vesa Pöyhtäri
Tänä päivänä, kaksituhatta vuotta sitten Jerusalemin kaupungissa, sen hallintopalatsien ja hengellisen eduskunnan pölyisillä esipihoilla kuulusteltiin erästä nasaretilaista miestä. Häntä hakattiin, ruoskittiin ja syljettiin hänen ruumiinvoimiensa väsyttämiseksi ja henkiseksi ja psykologiseksi nujertamiseksi.
Hänen vikansa oli se, ettei hän "ymmärtänyt olla hiljaa". Hän ei kumartanut hallintoeliittiä, ei uskonnollista eikä maallista. Kyllä hän veronsa maksoi ja myös opetuslastensa puolesta. Hän myös säilytti yhteiskuntarauhaa opetuksillaan ja esimerkillään. Hän opetti lähimmäisenrakkautta ja antoi syntejä anteeksi. Nämä teot eivät kuitenkaan merkinneet eliitille mitään, sillä hän oli astunut heidän varpailleen. Eliittiä ei saa häiritä, se on mustasukkaisen tarkka kuvastaan kansan keskuudessa. Sen täytyy saada olla se ihailtu kansan esikuva jumalanpelossa. Se haluaa säilyttää eliitin asemansa, valtansa. Joka ei kumarra eliittiä, sen ei ole oikeus olla olemassa. Hänet hiljennetään, hänen toimintamahdolisuuksia kavennetaan, hänestä levitetään perättömiä huhuja, mm. sellaista, että hän suunnittelee vallankaappausta ja yrittää kansan kuninkaaksi. "Pilatus sanoi heille: "Onko minun ristiinnaulittava teidän kuninkaanne?" Ylipapit vastasivat: "Ei meillä ole kuningasta, vaan keisari"."
Eliitille kelpaa vain keisari. Eliitti etsii maallista kunniaa ja asemia, tekonsa he tekevät että kansa heitä kiittäisi ja ylistäisi. "Ei meillä ole kuningasta, vaan keisari!", huudettiin Pilatukselle. Tuo huuto on uskontunnustus.
Kristitylle nasaretin mies on Jeesus Kristus. Hän on Jumalan Poika, neitseestä syntynyt, maailmankaikkeuden luoja ja hallitsija, joka hallitsee vaikka äärimmäisen heikkouden kautta. Jesajan kirjan profetia kertoo, mistä on kysymys, "Hän on runneltu meidän pahain tekojemme tähden". Suuri heikkouden hetki, ei hän mitään voinut tehdä. Hän oli jättäytynyt täysin johtajien armoille. Johtajat saivat näyttää hänelle, mitä heidän uskontunnustuksensa merkitsee hurskaille ja Raamatun mukaan kilvoitteleville. Sellaista ei sallita, sellainen on lopetettava. Tämä nasaretin mies oli heidän silmissään kääntynyt väärän auktoriteetin puoleen, kun oli jäänyt Jumalan sanan varaan. Nyt hän saisi maistaa heidän käsistään, mitä merkitsi se ettei käsittänyt kuka on keisari!
Jeesus Kristus kuoli ja haudattiin. Kuninkaamme kuolema on meidän apostolisen uskontunnustuksemme sanoma. "Hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut." (Jes. 53:5). Tämä on evankeliumi. Tämä on seurakunnan kallein aarre, kuten sen uskonpuhdistajamme Lutherkin sanoi.
Keisarin kannattajien voima ei kuitenkaan ollut se viimeinen sana. Jäljelle jäi Jumalan sanassa ennustettu kuolleista herääminen. Kolmantena päivänä, ani varhain, naiset eivät löytäneet kuollutta kuolleitten joukosta, vaan saivat kohdata elävän Herran. Kristus on voittanut kuoleman, hänellä on kaikki valta. Murtuneiden usko syttyi uudelleen ja he saivat voiman tunnustaa, "Rabbuuni", Opettajani. Heidän kuninkaansa kuolema ristillä ei jäänyt viimeiseksi tapahtumaksi. Heillä on nyt uusi elämä Kristuksessa, "vanha on kadonnut, katso uusi on sijaan tullut!"
Keisarinkin kumartajat voivat kääntyä. Nikodeemus ei suostunut heidän neuvoonsa, vaan oli eri mieltä. Monet hallitusmiehistä uskoivat ja seurasivat Herraa. Ylösnousseen seuraajiksi tuli monia kirjanoppineita ja tavallisen kansan jäseniä. Ylösnousseen seurassa raja-aidat murtuivat. Enää ei ole luokka-eroja, ei eliittiä, vaan kaikki ovat yhtä kansaa, joka kutsuu itselleen paimenet, sellaiset paimenet, joilla on oikea uskontunnustus, "Jeesus Kristus on Herra". Tätä joukkoa kutsutaan Raamatussa "ulos kutsutuiksi" eli seurakunnaksi. Heidät on kutsuttu ulos maailman hengen vallasta Kristuksen kuninkuuden suojiin. Siellä kaikki ovat pahuudessa lapsia mutta Hengen viisaudessa aikuisia, siellä ei viisastella keisarin tavaralla. Kristittyjen viisaus on ennen kirjoitettu Jumalan sana. Se on jokaiselle kristitylle kirja, jonka jo "lapsuudestasi saakka tunnet" ja se voi "tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa".
Siunattua ristin ja ylösnousemuksen pääsiäistä kaikille kristinuskovaisille kaikkialla!
Vesa Pöyhtäri
tiistai 19. huhtikuuta 2011
Kirkossa painostetaan rahalla luopumaan raamatullisesta opetuksesta
Luin oheisen uutisen:
"Helsingin seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto päätti viime viikolla olla antamatta projektimäärärahaa Kansanlähetyksen lähetystyöhankkeille. Yhteinen kirkkoneuvosto ei kuitenkaan täysin evännyt tukea vaan haluaa kuulla vielä Kansanlähetyksen johtoa ja kuulla sen linjauksia, kertoo Kirkko ja kaupunki
Helsingin seurakunnat jakavat vuosittain projektiavustuksia lähetykseen ja kansainväliseen diakoniaan. Kansanlähetys anoi yhteensä 133 000 euroa hankkeisiinsa.
Aikaisemmin tuki on evätty Suomen Luterilaiselta Evankeliumiyhdistykseltä sen naispappeuden vastaisen linjan vuoksi.
Helsingin seurakuntayhtymän ja Kansanlähetyksen edustajien välinen neuvottelu toteutunee pääsiäisen jälkeen, jolloin seurakuntayhtymä toivoo saavansa selvityksen Kansanlähetyksen linjasta.
– Rahanjako edellyttää sitä, että olemme Kansanlähetyksen kanssa samoilla linjoilla, sanoo yhteisen seurakuntatyön johtaja Pentti Miettinen tällä viikolla ilmestyvän Kirkko ja kaupungin haastattelussa."
(kotimaa24)
KOMMENTOINTIA:
Helsingin seurakuntayhtymän ratkaisu olisi jotenkin ymmärrettävissä, jos Suomen evl. kirkko olisi tehnyt päätöksen, että kirkon aikaisempi virkakäsitys, jossa pitäydytään pappisvirkaan vihittyjen miesten pappeuteen, olisi väärä. Sen sijaan kirkko on tähän saakka hyväksynyt vanhemman virkakäsityksen ja sallinut sen opettamisen "tulevillekin sukupolville".
Helsingin päätös nojaa median luomaan, joidenkin kirkon johtajien suosiollisella tuella, mielikuvaan ja käsitykseen, että kirkko olisi jotekin luopunut entisestä käsityksestä siirryttyään naispappeuteen. Mutta näin asia ei ole. Sen osoittaa jo ponsikin, jolla taattiin "naispappeuden torjuville" oikeus toimia kirkossa (luonnollisesti pitäytyen vihittyjen miesten pappeuteen, sillä muuten ei pontta olisi tarvinnut kirjoittaa). Naispappeus ei muuttanut kirkon oppia, vaan toi vanhemman viran rinnalle uuden viran, jossa naisetkin voivat toimia. Kirkosta tuli tosiasiallisesti kahden järjestyksen kirkko.
Jo SLEY:n lähetysvarojen lakkauttaminen (miljoona euroa) heidän virkakantansa johdosta oli Helsingille rikkomus Suomen lakia vastaan. Yhdenvertaisuuslaki suojaa julkisyhteisön sisällä olevia mielipidevähemmistöjä enemmistön mielivallalta. Nyt Helsinki pyrkii tekemään saman Kansanlähetyksen lähetystyölle.
SLEY ei taipunut rahahanojen sulkemisen edessä. Jumalan sana oli kalliimpi kuin kirkon rahat. Jumala siunasi tämän niin, että SLEY:n kenttäväki uhrasi omistaan sitä enemmän. Toivon, että Kansanlähetykselle kävisi samoin.
Joka tapauksessa kokonaistilanne on se, että kirkko köyhtyy kovaa vauhtia. Se joutuu miettimään satsatako seiniin vai toimintaan. Kirkon köyhtyminen tulee vaikuttamaan myös kirkon tukemien järjestöjen toimintaan ja ne joutuvat yhä enemmän siirtymään takaisin omarahoitteiseen toimintaan. Tämä on otettava vastaan kiitollisin mielin ja Jumalalta tulevana johdatuksena. SLEY ja Kansanlähetys kulkevat edellä ja toiset tulevat perässä. LFF ja muut "vapaat järjestöt" saavat kiittää Jumalaa, että toimintaa ei ole rakennettu kirkon avustusten varaan!
Vesa Pöyhtäri
"Helsingin seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto päätti viime viikolla olla antamatta projektimäärärahaa Kansanlähetyksen lähetystyöhankkeille. Yhteinen kirkkoneuvosto ei kuitenkaan täysin evännyt tukea vaan haluaa kuulla vielä Kansanlähetyksen johtoa ja kuulla sen linjauksia, kertoo Kirkko ja kaupunki
Helsingin seurakunnat jakavat vuosittain projektiavustuksia lähetykseen ja kansainväliseen diakoniaan. Kansanlähetys anoi yhteensä 133 000 euroa hankkeisiinsa.
Aikaisemmin tuki on evätty Suomen Luterilaiselta Evankeliumiyhdistykseltä sen naispappeuden vastaisen linjan vuoksi.
Helsingin seurakuntayhtymän ja Kansanlähetyksen edustajien välinen neuvottelu toteutunee pääsiäisen jälkeen, jolloin seurakuntayhtymä toivoo saavansa selvityksen Kansanlähetyksen linjasta.
– Rahanjako edellyttää sitä, että olemme Kansanlähetyksen kanssa samoilla linjoilla, sanoo yhteisen seurakuntatyön johtaja Pentti Miettinen tällä viikolla ilmestyvän Kirkko ja kaupungin haastattelussa."
(kotimaa24)
KOMMENTOINTIA:
Helsingin seurakuntayhtymän ratkaisu olisi jotenkin ymmärrettävissä, jos Suomen evl. kirkko olisi tehnyt päätöksen, että kirkon aikaisempi virkakäsitys, jossa pitäydytään pappisvirkaan vihittyjen miesten pappeuteen, olisi väärä. Sen sijaan kirkko on tähän saakka hyväksynyt vanhemman virkakäsityksen ja sallinut sen opettamisen "tulevillekin sukupolville".
Helsingin päätös nojaa median luomaan, joidenkin kirkon johtajien suosiollisella tuella, mielikuvaan ja käsitykseen, että kirkko olisi jotekin luopunut entisestä käsityksestä siirryttyään naispappeuteen. Mutta näin asia ei ole. Sen osoittaa jo ponsikin, jolla taattiin "naispappeuden torjuville" oikeus toimia kirkossa (luonnollisesti pitäytyen vihittyjen miesten pappeuteen, sillä muuten ei pontta olisi tarvinnut kirjoittaa). Naispappeus ei muuttanut kirkon oppia, vaan toi vanhemman viran rinnalle uuden viran, jossa naisetkin voivat toimia. Kirkosta tuli tosiasiallisesti kahden järjestyksen kirkko.
Jo SLEY:n lähetysvarojen lakkauttaminen (miljoona euroa) heidän virkakantansa johdosta oli Helsingille rikkomus Suomen lakia vastaan. Yhdenvertaisuuslaki suojaa julkisyhteisön sisällä olevia mielipidevähemmistöjä enemmistön mielivallalta. Nyt Helsinki pyrkii tekemään saman Kansanlähetyksen lähetystyölle.
SLEY ei taipunut rahahanojen sulkemisen edessä. Jumalan sana oli kalliimpi kuin kirkon rahat. Jumala siunasi tämän niin, että SLEY:n kenttäväki uhrasi omistaan sitä enemmän. Toivon, että Kansanlähetykselle kävisi samoin.
Joka tapauksessa kokonaistilanne on se, että kirkko köyhtyy kovaa vauhtia. Se joutuu miettimään satsatako seiniin vai toimintaan. Kirkon köyhtyminen tulee vaikuttamaan myös kirkon tukemien järjestöjen toimintaan ja ne joutuvat yhä enemmän siirtymään takaisin omarahoitteiseen toimintaan. Tämä on otettava vastaan kiitollisin mielin ja Jumalalta tulevana johdatuksena. SLEY ja Kansanlähetys kulkevat edellä ja toiset tulevat perässä. LFF ja muut "vapaat järjestöt" saavat kiittää Jumalaa, että toimintaa ei ole rakennettu kirkon avustusten varaan!
Vesa Pöyhtäri
perjantai 25. maaliskuuta 2011
Turvallinen kasvu tyttöinä ja poikina
Tyttö, nuori nainen, kertoo nuorten valmistamalla Älä alistu!-videolla omasta heräämisestään ja muutoksestaan bi-seksuaalista heteroseksuaaliseksi. Video on rauhallinen ja sävyisä. Hän on kiitollinen Jumalalle muutoksesta, joka oli hänen kohdallaan mahdollinen. Tarinassa ei syytetä ketään eikä siinä ole painostusta, vain kertomus muutoksen mahdollisuudesta.
Jotkut ihmiset ovat murrosiän korvilla jonkin aikaa epävarmoja omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan. Tytön kertomus on rohkaiseva esimerkki siitä, kuinka nuoruudessa harhaileva seksuaalinen kiinnostus on suuntautunut uudelleen ja palannut takaisin luotuun tilaansa. Ratkaiseva tekijä tytön tapauksessa oli hänen saamansa opetus pyhästä Raamatusta. Kristuksen Kirkko opettaakin, että Raamattu on Jumalan sana, joka ohjaa ja tukee meitä elämämme ratkaisuissa ja johtaa oikealle tielle.
Tämä tarinaformaatti ei ole mikään uutuus, vaan näitä kertomuksia on useita. Ei siis mitään uutta auringon alla, muuta kuin se, että videon tyttö pääsi vapauteen ja sai synnit anteeksi.
Raamattu opettaa paljon seksuaalisuudesta. Se aloittaa seksuaaliopetuksensa luomisesta, jossa Jumala ”loi heidät mieheksi ja naiseksi” ja siunasi heidät lisääntymään ja täyttämään maan. Vaimon luomisesta kerrotaan myös ja Aadamin rakastumisesta ja rakkauden tunnustuksesta “Tämä se on!”, joka muuten on ihmisen ensimmäinen kirjattu lause.
Raamattu kertoo myös siitä, kuinka kaikki ei mennytkään hyvin. Syntiinlankeemus toi ihmiselämään sellaista, jota Jumala ei ollut suunnitellut ja tarkoittanut. Jumalan kuva ihmisessä turmeltui ihmisen ylpistyessä ja kääntyessä perkeleen houkutuksiin ja opetuksiin (1 Ms. 3). Lankeemuksen ensimmäinen vaikutus kohdistui ihmisen sekuaalisuuteen. Viattomuuden ja onnellisen avoimuuden tilalle tuli häpeä ja peittely. Ihmiset “huomasivat olevansa alasti” ja he tekivät heti kasveistä vyöverhot peittämään alastomuuttaan. Seksuaalisuus muuttui.
Tämän päivän tilanne on luomisen ja syntiinlankeemuksen seurausten jännitteessä elämistä. Ihmisen turmeltumisen mukana myös hänen seksuaalisuutensa on turmeltunut. Ihminen rikkoo Jumalan tahtoa kaikkien käskyjen kohdalla ja keksii koko ajan uusia muotoja rikkoa. Ehkä kaikkein rikotuin käsky on ensimmäinen käsky “Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Älä pidä muita Jumalia”. Paljon jälkeen ei jää kuudes käsky, joka on saanut osansa ihmisen himon vääristämästä kekseliäisyydestä.
Himo on vääristänyt ja vääristää “luonnollisen” seksuaalisuuden. Raamattu puhuu Uudessa testamentissa homoseksuaalisuuden harjoittamisesta “luonnottomuutena (Room.1). Pyhä Henki haluaa ilmoittaa apostolin kautta, mikä on luonnollista ja mikä luonnotonta. Tämä tarkoittaa, että luomisen ja syntiinlankeemuksen jännitteen laukaisemista ei jätetä ihmisen itsensä harkintavaltaan, vaan Jumala itse tahtoo ilmoittaa, miten asiat ovat.
Niin kuin paratiisissa, niin nytkin, Jumalan alkuperäinen tarkoitus ei kelpaa, vaan se pyritään muuttamaan toiseksi monella tapaa. Toiset hylkäävät suoraan koko Raamatun ja sanovat, ettei siitä kirjasta tarvitse välittää. Toiset tahtovat säilyttää “hengellisyyden” ja sanovat Raamatun oikeasti tarkoittavan jotakin muuta kuin mitä siinä lukee. Tällaisissa asioissa ihminen on kekseliäs.
Jumalan huolenpito
Jumala kuitenkin huolehtii luomistaan ihmisistä. Paitsi että hän ilmoitta ihmiselle selvästi mikä on luonnollista ja mikä luonnotonta seksuaalisuutta, Hän tukee ihmisen kasvamista “mieheksi ja naiseksi” monella eri tavoin. Hän antaa jo äidin kohdussa meille tietyt kromosomit, jotka päättävät ihmisen sukupuolen. Kätilöt kertovat lapsivuoteessa olevalle äidille ja siinä vieressä mukana olleelle isälle “Se on tyttö” tai “Se on poika” ja näyttävät vielä vakuudeksi todistusaineiston. Sukupuolemme on meille luomislahja, eikä siitä tarvitse olla epävarma. Ympäristö, kulttuuri ja ihminen itse ei päätä hänen sukupuoltaan, vaan sen on antanut Jumala luomisessa. (Selvät poikkeavuudet ovat oma lukunsa, kuten silloin kun tytölle kasvaa sikiökaudella 21-hydroksylaasin vajeen tähden pojan penis ja tyhjä kivespussi. Hänellä on kuitenknin kohtu ja munasarjat, eli hän on nainen biologialtaan vaikka ulkoinen fysiikka näyttää toiselta. Kasvatuksen, tässä tapauksessa “vääristävästä”, voimasta kertoo mm. se, että tällaista tyttöä on kasvatettu “poikana” lääkärin liian hätäisen “Se on poika” ilmoituksen johdosta. Kasvatus on hiljentänyt hänessä olevan “naisen” ja saanut hänet mieltämään itsensä mieheksi. Puonti, s. 62)
Herramme Kristuksen syntymästä kerrotaan enkeli Gabrielin ilmoituksena Joosefille, että Maria “on synnyttävä pojan ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus...” Tässä voi nähdä kaksi asiaa. Ensimmäiseksi, lapsen sukupuoli oli päätetty jo ennen sikiämistä lukuisissa Messias-ennustuksissa. Sikiämisessä hänelle annettiin miessukupuolen kromosomit. Tämän johdosta Gabriel ei epäröinyt ilmoittaa, onko lapsi tyttö vai poika vai pitääkö odottaa, kumpaa sukupuolta hän on, kunnes lapsi ja ympäristö yhdessä kypsyvät päätökseen (kuten konstruktivismi opettaa). Ei. Hän ilmoitti “Maria synnyttää pojan”, ja sillä selvä. Toiseksi, seurauksena ensimmäisestä, Joosef saa enkeli Gabrielilta kasvatusohjeen: “sinun on annettava hänelle nimi Jeesus...” Jeesus on pojan nimi. Gabriel ei ollut konstruktivisti, vaan uskoi luomistekoon ja tahtoi olla sille kuuliainen. Jeesusta tuli kasvattaa poikana ja rohkaista häntä omaksumaan aina vain vahvemmin miehen identiteetti.
Jumala tukee meidän kasvuamme myös antamalla meille äidin ja isän hoitamaan meitä. Molemmat sukupuolet ovat läsnä tuomassa oman puolensa kasvuun. Äiti ei voi alkaa isäksi eikä isä äidiksi, vaikka kummallakin sukupuolella on samoja ominaisuuksia. Isä voi olla hellä ja äiti voi olla jämäkkä ja kaikkea siltä väliltä meidän kunkin oman temperamentin mukaisesti. Äiti ja isä eivät ole rooleja, vaan jotakin paljon syvempää, jo luomisessa meihin kirjoitettua koodia. Kauniisti tämä ilmaistaan Jeesuksen syntymäkertomuksessä kuinka Maria “kapaloi hänet ja pani hänet seimeen makaamaan” (Lk. 2:7). Luonto ohjasi Mariaa huolehtimaan lapsesta. Isän tehtävä oli antaa lapselle nimi ja ohjata häntä hengellisesti viemällä hänet ja hänen äitinsä temppeliin lain käskyn mukaan. Isä myös sai tehtäväksi suojella lasta ja hänen äitiään, kun enkeli ilmestyi Joosefille ja sanoi, “Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä ja pakene Egyptiin...”
Kristittyinä me saamme kasvattaa lapsiamme tukien heidän kasvuaan heidän oman sukupuolensa mukaisesti. Me emme voi emmekä saa tehdä pojista tyttöjä tai tytöistä poikia sen mukaan, kuin me itse tai ympäristömme haluaisi. Sukupuoli ei ole “tunne” omasta sukupuolesta eikä lapsi ole meille “epävarma tapaus” niin kauan että hän itse ilmoittaa, mikä hän on. Tyttöjen ja poikien täytyy saada olla sitä sukupuolta kuin heidän sukupuolensa osoittaa. Rohkaisemme jo oikeastaan tiedostamattamme lapsiamme kasvamaan heidän omassa sukupuolessaan. Saamme rohkaista lasta olemaa kiitollinen siitä sukupuolesta, joka hänelle on luomisessa annettu ja samalla rakastamaan ja kunnioittamaan toisten lasten vastakkaisesta sukupuolesta. Näin ihmisen elämisen rikkaus on läsnä ja mies ja nainen voivat täydentää toisiaan hienolla tavalla.
Kasvatustyössä riittää, kun olemme lapsillemme myötätuntoisia, rakastavia, asetamme rajoja tarpeen mukaan ja olemme läsnä lastemme elämässä miehinä ja naisina, isinä ja äiteinä. Iltahartaus tai iltarukous on yksi tärkeimmistä elementeistä, joka ohjaa aikuisia ja lapsia Herran tahdon tiellä. Kun isä ja äiti rukoilevat apua Taivaan Isältä se on lapselle vahva viesti siitä, että tuolla ylhäällä on sellainen Isä joka hoitaa meidät kaikki.
Vesa Pöyhtäri
Jotkut ihmiset ovat murrosiän korvilla jonkin aikaa epävarmoja omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan. Tytön kertomus on rohkaiseva esimerkki siitä, kuinka nuoruudessa harhaileva seksuaalinen kiinnostus on suuntautunut uudelleen ja palannut takaisin luotuun tilaansa. Ratkaiseva tekijä tytön tapauksessa oli hänen saamansa opetus pyhästä Raamatusta. Kristuksen Kirkko opettaakin, että Raamattu on Jumalan sana, joka ohjaa ja tukee meitä elämämme ratkaisuissa ja johtaa oikealle tielle.
Tämä tarinaformaatti ei ole mikään uutuus, vaan näitä kertomuksia on useita. Ei siis mitään uutta auringon alla, muuta kuin se, että videon tyttö pääsi vapauteen ja sai synnit anteeksi.
Raamattu opettaa paljon seksuaalisuudesta. Se aloittaa seksuaaliopetuksensa luomisesta, jossa Jumala ”loi heidät mieheksi ja naiseksi” ja siunasi heidät lisääntymään ja täyttämään maan. Vaimon luomisesta kerrotaan myös ja Aadamin rakastumisesta ja rakkauden tunnustuksesta “Tämä se on!”, joka muuten on ihmisen ensimmäinen kirjattu lause.
Raamattu kertoo myös siitä, kuinka kaikki ei mennytkään hyvin. Syntiinlankeemus toi ihmiselämään sellaista, jota Jumala ei ollut suunnitellut ja tarkoittanut. Jumalan kuva ihmisessä turmeltui ihmisen ylpistyessä ja kääntyessä perkeleen houkutuksiin ja opetuksiin (1 Ms. 3). Lankeemuksen ensimmäinen vaikutus kohdistui ihmisen sekuaalisuuteen. Viattomuuden ja onnellisen avoimuuden tilalle tuli häpeä ja peittely. Ihmiset “huomasivat olevansa alasti” ja he tekivät heti kasveistä vyöverhot peittämään alastomuuttaan. Seksuaalisuus muuttui.
Tämän päivän tilanne on luomisen ja syntiinlankeemuksen seurausten jännitteessä elämistä. Ihmisen turmeltumisen mukana myös hänen seksuaalisuutensa on turmeltunut. Ihminen rikkoo Jumalan tahtoa kaikkien käskyjen kohdalla ja keksii koko ajan uusia muotoja rikkoa. Ehkä kaikkein rikotuin käsky on ensimmäinen käsky “Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Älä pidä muita Jumalia”. Paljon jälkeen ei jää kuudes käsky, joka on saanut osansa ihmisen himon vääristämästä kekseliäisyydestä.
Himo on vääristänyt ja vääristää “luonnollisen” seksuaalisuuden. Raamattu puhuu Uudessa testamentissa homoseksuaalisuuden harjoittamisesta “luonnottomuutena (Room.1). Pyhä Henki haluaa ilmoittaa apostolin kautta, mikä on luonnollista ja mikä luonnotonta. Tämä tarkoittaa, että luomisen ja syntiinlankeemuksen jännitteen laukaisemista ei jätetä ihmisen itsensä harkintavaltaan, vaan Jumala itse tahtoo ilmoittaa, miten asiat ovat.
Niin kuin paratiisissa, niin nytkin, Jumalan alkuperäinen tarkoitus ei kelpaa, vaan se pyritään muuttamaan toiseksi monella tapaa. Toiset hylkäävät suoraan koko Raamatun ja sanovat, ettei siitä kirjasta tarvitse välittää. Toiset tahtovat säilyttää “hengellisyyden” ja sanovat Raamatun oikeasti tarkoittavan jotakin muuta kuin mitä siinä lukee. Tällaisissa asioissa ihminen on kekseliäs.
Jumalan huolenpito
Jumala kuitenkin huolehtii luomistaan ihmisistä. Paitsi että hän ilmoitta ihmiselle selvästi mikä on luonnollista ja mikä luonnotonta seksuaalisuutta, Hän tukee ihmisen kasvamista “mieheksi ja naiseksi” monella eri tavoin. Hän antaa jo äidin kohdussa meille tietyt kromosomit, jotka päättävät ihmisen sukupuolen. Kätilöt kertovat lapsivuoteessa olevalle äidille ja siinä vieressä mukana olleelle isälle “Se on tyttö” tai “Se on poika” ja näyttävät vielä vakuudeksi todistusaineiston. Sukupuolemme on meille luomislahja, eikä siitä tarvitse olla epävarma. Ympäristö, kulttuuri ja ihminen itse ei päätä hänen sukupuoltaan, vaan sen on antanut Jumala luomisessa. (Selvät poikkeavuudet ovat oma lukunsa, kuten silloin kun tytölle kasvaa sikiökaudella 21-hydroksylaasin vajeen tähden pojan penis ja tyhjä kivespussi. Hänellä on kuitenknin kohtu ja munasarjat, eli hän on nainen biologialtaan vaikka ulkoinen fysiikka näyttää toiselta. Kasvatuksen, tässä tapauksessa “vääristävästä”, voimasta kertoo mm. se, että tällaista tyttöä on kasvatettu “poikana” lääkärin liian hätäisen “Se on poika” ilmoituksen johdosta. Kasvatus on hiljentänyt hänessä olevan “naisen” ja saanut hänet mieltämään itsensä mieheksi. Puonti, s. 62)
Herramme Kristuksen syntymästä kerrotaan enkeli Gabrielin ilmoituksena Joosefille, että Maria “on synnyttävä pojan ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus...” Tässä voi nähdä kaksi asiaa. Ensimmäiseksi, lapsen sukupuoli oli päätetty jo ennen sikiämistä lukuisissa Messias-ennustuksissa. Sikiämisessä hänelle annettiin miessukupuolen kromosomit. Tämän johdosta Gabriel ei epäröinyt ilmoittaa, onko lapsi tyttö vai poika vai pitääkö odottaa, kumpaa sukupuolta hän on, kunnes lapsi ja ympäristö yhdessä kypsyvät päätökseen (kuten konstruktivismi opettaa). Ei. Hän ilmoitti “Maria synnyttää pojan”, ja sillä selvä. Toiseksi, seurauksena ensimmäisestä, Joosef saa enkeli Gabrielilta kasvatusohjeen: “sinun on annettava hänelle nimi Jeesus...” Jeesus on pojan nimi. Gabriel ei ollut konstruktivisti, vaan uskoi luomistekoon ja tahtoi olla sille kuuliainen. Jeesusta tuli kasvattaa poikana ja rohkaista häntä omaksumaan aina vain vahvemmin miehen identiteetti.
Jumala tukee meidän kasvuamme myös antamalla meille äidin ja isän hoitamaan meitä. Molemmat sukupuolet ovat läsnä tuomassa oman puolensa kasvuun. Äiti ei voi alkaa isäksi eikä isä äidiksi, vaikka kummallakin sukupuolella on samoja ominaisuuksia. Isä voi olla hellä ja äiti voi olla jämäkkä ja kaikkea siltä väliltä meidän kunkin oman temperamentin mukaisesti. Äiti ja isä eivät ole rooleja, vaan jotakin paljon syvempää, jo luomisessa meihin kirjoitettua koodia. Kauniisti tämä ilmaistaan Jeesuksen syntymäkertomuksessä kuinka Maria “kapaloi hänet ja pani hänet seimeen makaamaan” (Lk. 2:7). Luonto ohjasi Mariaa huolehtimaan lapsesta. Isän tehtävä oli antaa lapselle nimi ja ohjata häntä hengellisesti viemällä hänet ja hänen äitinsä temppeliin lain käskyn mukaan. Isä myös sai tehtäväksi suojella lasta ja hänen äitiään, kun enkeli ilmestyi Joosefille ja sanoi, “Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä ja pakene Egyptiin...”
Kristittyinä me saamme kasvattaa lapsiamme tukien heidän kasvuaan heidän oman sukupuolensa mukaisesti. Me emme voi emmekä saa tehdä pojista tyttöjä tai tytöistä poikia sen mukaan, kuin me itse tai ympäristömme haluaisi. Sukupuoli ei ole “tunne” omasta sukupuolesta eikä lapsi ole meille “epävarma tapaus” niin kauan että hän itse ilmoittaa, mikä hän on. Tyttöjen ja poikien täytyy saada olla sitä sukupuolta kuin heidän sukupuolensa osoittaa. Rohkaisemme jo oikeastaan tiedostamattamme lapsiamme kasvamaan heidän omassa sukupuolessaan. Saamme rohkaista lasta olemaa kiitollinen siitä sukupuolesta, joka hänelle on luomisessa annettu ja samalla rakastamaan ja kunnioittamaan toisten lasten vastakkaisesta sukupuolesta. Näin ihmisen elämisen rikkaus on läsnä ja mies ja nainen voivat täydentää toisiaan hienolla tavalla.
Kasvatustyössä riittää, kun olemme lapsillemme myötätuntoisia, rakastavia, asetamme rajoja tarpeen mukaan ja olemme läsnä lastemme elämässä miehinä ja naisina, isinä ja äiteinä. Iltahartaus tai iltarukous on yksi tärkeimmistä elementeistä, joka ohjaa aikuisia ja lapsia Herran tahdon tiellä. Kun isä ja äiti rukoilevat apua Taivaan Isältä se on lapselle vahva viesti siitä, että tuolla ylhäällä on sellainen Isä joka hoitaa meidät kaikki.
Vesa Pöyhtäri
tiistai 22. maaliskuuta 2011
Gruppresa till Jaama-församlings 15 årsfest
Annons
En bussresa till Ryssland planeras till 27.-30.5.2011. Vi besöker bl.a. Keltto-seminarium, St.Petersburg Maria-kyrka, där vi gör en promenad till Vinterpalatsen, Kingisepp (Jaama) och övriga delar av Västra-Ingermanland.
Pris ca. 270 € inkl. buss, hotell, mat (i Ryssland) och utfärder. Reseledare: Vesa Pöyhtäri
Resebyrå: Haldin&Rose
För mera information, Vesa P.
Anmälningar (senaste 15.4.)
Vesa Pöyhtäri tel. 044-2175410, vpoyhtari@hotmail.com
Aulis Tupeli, 050-3421650
En bussresa till Ryssland planeras till 27.-30.5.2011. Vi besöker bl.a. Keltto-seminarium, St.Petersburg Maria-kyrka, där vi gör en promenad till Vinterpalatsen, Kingisepp (Jaama) och övriga delar av Västra-Ingermanland.
Pris ca. 270 € inkl. buss, hotell, mat (i Ryssland) och utfärder. Reseledare: Vesa Pöyhtäri
Resebyrå: Haldin&Rose
För mera information, Vesa P.
Anmälningar (senaste 15.4.)
Vesa Pöyhtäri tel. 044-2175410, vpoyhtari@hotmail.com
Aulis Tupeli, 050-3421650
torstai 17. maaliskuuta 2011
Ryhmämatka Pietariin ja Jaamaan
Bussimatka Inkerin kirkon Jaaman seurakunnan 15-vuotisjuhlaan tehdään 27.-30.5.2011
Matkalla tutustumme Inkerin kirkon Kelton koulutuskeskukseen, osallistumme Jaaman seurakunnan juhlaan ja niiden yhteydessä oleviin seuroihin. Vierailemme vanhainkodeissa ja osallistumme nuorteniltaan Jaaman kirkossa. Tutustumme myös Jaaman ja lähiseutujen lisäksi Pyhän Marian kirkkoon Pietarissa sekä teemme kävelyretken Talvipalatsin aukiolle.
Yöpyminen: Kelton koulutuskeskus (yksi yö), Kingiseppin hotellissa (kaksi yötä).
Matkan hinta, n. 270 euroa. Hintaan sisältyy matkat, viisumi, yöpymiset ja ruokailut Venäjän puolella.
Ilmoittautuminen 15.4. mennessä:
Vesa Pöyhtäri, 044-2175410
vpoyhtari@hotmail.com
Aulis Tupeli, 050-3421650
Matkalla tutustumme Inkerin kirkon Kelton koulutuskeskukseen, osallistumme Jaaman seurakunnan juhlaan ja niiden yhteydessä oleviin seuroihin. Vierailemme vanhainkodeissa ja osallistumme nuorteniltaan Jaaman kirkossa. Tutustumme myös Jaaman ja lähiseutujen lisäksi Pyhän Marian kirkkoon Pietarissa sekä teemme kävelyretken Talvipalatsin aukiolle.
Yöpyminen: Kelton koulutuskeskus (yksi yö), Kingiseppin hotellissa (kaksi yötä).
Matkan hinta, n. 270 euroa. Hintaan sisältyy matkat, viisumi, yöpymiset ja ruokailut Venäjän puolella.
Ilmoittautuminen 15.4. mennessä:
Vesa Pöyhtäri, 044-2175410
vpoyhtari@hotmail.com
Aulis Tupeli, 050-3421650
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)