Gladiolus-lehti on julkaissut uusimman numeronsa. Lehti ilmestyy vain internetissä ja on ilmainen. Sitä julkaisee herätyskritillinen SLEY.
Lehden viimeisin numero on keskittynyt herätysliikkeisiin. Näkökulmana on herätysliikkeiden panos kansankirkossa. Jokainen kirjoittaja on saanut tehtäväkseen arvioida oman liikkeensa plussaa ja miinusta sekä sitä, mitä annettavaa liikkeellä on tässä kirkollisessa tilanteessa.
Punnittua puhetta. Itseäni lämmitti erityisesti Kälviän kappalainen Pasi Palmun kirjoitus hänen omakohtaisista kokemuksistaan armon tiellä.
Lukemaan pääset TÄSTÄ.
keskiviikko 17. helmikuuta 2010
tiistai 16. helmikuuta 2010
Katekismuskoulu: MInä uskon Jumalaan
Diasarjaan pääset TÄSTÄ.
Usko Jumalaan on yhteistä kaikille maailman ihmisille. Kaikilla
kulttuureilla ja kansoilla on jokin käsitys jumaluudesta. Lukuisat
epäjumalat ovat hyvä todiste lähes kaikille yhteisestä luomisuskosta.
Yllättäen myös ns tieteellinen maailmankuva perustuu uskomuksiin.
Vaikka se kieltää luojan olemassaolon, se ei ole voinut selittää
itselleen, miksi kuitenkin tapahtuu kehittymistä alkeellisesta
elämänmuodosta kohti yhä monimutkaisempia ja harmonisia organismeja,
ja päätepisteenä ihmine kaikkine monimutkaisuuksineen! Kehitys kertoo
kehittäjästä, sanoisi kristitty.
Luomisen jälkeen alkavatkin sitten eroavaisuudet. Luonnon kirja ei
kerro, kuka Jumala on. Raamattu kertoo. Jumala ilmestyi Aabrahamille
ja kertoi nimensä ja lähetti hänet tehtäväänsä Israelin kansan luokse.
Loppu onkin sitten "kirkkohistoriaa".
Usko Jumalaan on yhteistä kaikille maailman ihmisille. Kaikilla
kulttuureilla ja kansoilla on jokin käsitys jumaluudesta. Lukuisat
epäjumalat ovat hyvä todiste lähes kaikille yhteisestä luomisuskosta.
Yllättäen myös ns tieteellinen maailmankuva perustuu uskomuksiin.
Vaikka se kieltää luojan olemassaolon, se ei ole voinut selittää
itselleen, miksi kuitenkin tapahtuu kehittymistä alkeellisesta
elämänmuodosta kohti yhä monimutkaisempia ja harmonisia organismeja,
ja päätepisteenä ihmine kaikkine monimutkaisuuksineen! Kehitys kertoo
kehittäjästä, sanoisi kristitty.
Luomisen jälkeen alkavatkin sitten eroavaisuudet. Luonnon kirja ei
kerro, kuka Jumala on. Raamattu kertoo. Jumala ilmestyi Aabrahamille
ja kertoi nimensä ja lähetti hänet tehtäväänsä Israelin kansan luokse.
Loppu onkin sitten "kirkkohistoriaa".
torstai 11. helmikuuta 2010
Piispat hyväksyvät rekisteröidyt parisuhteet
Piispainkokous on tehnyt selvityksen homoseksuaalisuudesta ja lähettänyt sen kirkolliskokoukselle. Pitkän selvityksen keskeinen sanoma on hyväksyä homoseksuaalinen elämäntapa, siis eläminen rekisteröidyssä parisuhteessa samaa sukupuolta olevan kanssa.
Kokouksen tulos oli arvattava. Näinhän kirkon johtajat ovat jo virkaansa hoitaneet. Parisuhteessa eläviä pappeja on jo ainakin kolmessa hiippakunnassa seurakuntapappeina. Myös Salmi on ilmaissut jo etukäteen hyväksyntänsä tällaisten parien puolesta rukoilemiselle. Ajatus on tietysti, että heidän elämänmallilleen rukoillaan Jumalan siunausta.
Selvityksen yllätys on se, että piispainkokous esittää kirkollista toimitusta homoparien elämänmuodon siunaamiseksi. Media on keskittynyt kertomaan, että siunaamiskaavaa ei esitetä. Se ei ole kuitenkaan kiinnittänyt huomiota Troijan hevosen sisällä matkaavaan joukkoon. Siunauskaava torjutaan, mutta sen jälkeen sanotaan, että kirkollisen tradition rukousperinteellä tai vapaamuotoisesti heidän elämäratkaisunsa puolesta voidaan rukoilla. Toisin sanoen kirkollisten toimitusten kirjan rukousosiota voidaan käyttää näiden parisuhteiden puolesta rukoilemiseen. Tämä päätös on merkittävä. Näin piispainkokous esittää homosekuaalisten kohtaamista toimitusten kirjan puitteissa, mikä on ratkaiseva askel. Näin homoseksuaalinen parisuhde kuuluu kirkollisten siunattavien asioiden piiriin. Pienempiä askelia ovat itse siunaamiskaava ja vihkiminen, kun varsinainen elämänmallin hyväksyminen on jo tehty.
Piispainkokous on tuonut homosuhteet kirkollisten toimitusten kirjan suojiin. Samalla päätöksellään se on poistanut Raamatun kiellot homoseksin harjoittamisesta vanhentuneina ja kristitylle ihmiseille sopimattomina opetuksina. Piispain kokous on asettunut Raamatun yläpuolelle. Tällä päätöksellä jokainen piispa ja pappi, joko kokouksessa hyväksyi päätöksen on henkilökohtaisesti rikkonut pappislupauksensa.
PS. Lue myös Jari Rankisen blogi aiheesta googlettamalla "Jari Rankisen nettipäiväkirja".
Kokouksen tulos oli arvattava. Näinhän kirkon johtajat ovat jo virkaansa hoitaneet. Parisuhteessa eläviä pappeja on jo ainakin kolmessa hiippakunnassa seurakuntapappeina. Myös Salmi on ilmaissut jo etukäteen hyväksyntänsä tällaisten parien puolesta rukoilemiselle. Ajatus on tietysti, että heidän elämänmallilleen rukoillaan Jumalan siunausta.
Selvityksen yllätys on se, että piispainkokous esittää kirkollista toimitusta homoparien elämänmuodon siunaamiseksi. Media on keskittynyt kertomaan, että siunaamiskaavaa ei esitetä. Se ei ole kuitenkaan kiinnittänyt huomiota Troijan hevosen sisällä matkaavaan joukkoon. Siunauskaava torjutaan, mutta sen jälkeen sanotaan, että kirkollisen tradition rukousperinteellä tai vapaamuotoisesti heidän elämäratkaisunsa puolesta voidaan rukoilla. Toisin sanoen kirkollisten toimitusten kirjan rukousosiota voidaan käyttää näiden parisuhteiden puolesta rukoilemiseen. Tämä päätös on merkittävä. Näin piispainkokous esittää homosekuaalisten kohtaamista toimitusten kirjan puitteissa, mikä on ratkaiseva askel. Näin homoseksuaalinen parisuhde kuuluu kirkollisten siunattavien asioiden piiriin. Pienempiä askelia ovat itse siunaamiskaava ja vihkiminen, kun varsinainen elämänmallin hyväksyminen on jo tehty.
Piispainkokous on tuonut homosuhteet kirkollisten toimitusten kirjan suojiin. Samalla päätöksellään se on poistanut Raamatun kiellot homoseksin harjoittamisesta vanhentuneina ja kristitylle ihmiseille sopimattomina opetuksina. Piispain kokous on asettunut Raamatun yläpuolelle. Tällä päätöksellä jokainen piispa ja pappi, joko kokouksessa hyväksyi päätöksen on henkilökohtaisesti rikkonut pappislupauksensa.
PS. Lue myös Jari Rankisen blogi aiheesta googlettamalla "Jari Rankisen nettipäiväkirja".
keskiviikko 3. helmikuuta 2010
Katekismuskoulu: Johdanto uskontunnustuksiin ja kolminaisuusoppi
Miksi me tunnustamme uskomme tietyillä sanoilla? Eikö olisi aidompaa, jos jokainen saisi itse kehitellä itselleen oman uskontunnustuksensa suoraan sydämestä?
Jos meillä ei olisi harhaoppeja ja saatanan eksyttävä vaikutus ei voisi johdattaa ihmisiä harhaan niin todellakin emme tarvitsi tunnustuksia avuksi. Mutta koska me olemme syntisiä edelleenkin, me tarvitsemme Jumalan sanan ja tunnustukset. Eihän tunnustus ole muuta kuin Raamatun tiivistetty selitys, jonka avulla voi kätevästi tarkistaa, onko joku julistaja rakentamassa apostolisen seurakunnan perustukselle. Ketekismus on varsinainen käsiase maailmaa ja eksytyksiä vastaan. Osaathan sen ulkoa! Entiset pyhät olivat viisaampia, kun opettelivat sen ulkoa.
Toisaalta tunnustukset ovat koeteltuja uskonoppeja, jotka on tarkkaan harkittu ja perustuvat tarkkaan Raamattuun. Tunnustuskirjamme on tästä hyvä esimerkki. Kaikki vanhauskoiset "tunnustukselliset" papit liittyvät iloisesti Tunnsutskirjojen oppiin. Se on syntisen ystävä ja opettaa sellaisesta kristillisyydestä, joka ei katso ihmiseen ja ihmisen kykyyn, vaan Jumalan armotekoihin. Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden -siinä se on!
Vastaus kysymykseen liittyy olennaisesti käsitykseen Raamatun asemasta ja merkityksestä Jumalan sanana. Jos Jumala on sanassaan sanonut jotakin ja asettanut "Kristuksen opin" ja "terveellisen opin" ja "opinmukaisen sanan" niin pitää kyllä olla melko tehokas ihminen, että uskaltaa kehitellä jonkin opin, joka poikkeaa Jumalan sanassaan antamasta opista! On niitä sellaisiakin ollut - Markion, gnostilaiset, Valentinos, Pelagius ja nykyajan harhaopettajat, jotka kieltävät uskontunnustuksen tapahtumat historiallisina tosiasioina.
Rukoillaan heidän puolestaan että saisivat käääntymisen armon! Jumalalle on kaikki mahdollista, voihan hän pelastaa jopa sinut ja minutkin, vaikka olemme tällaisia mahdottomia.
Dioihin pääset sivupalkista kohdasta KATEKISMUSKOULU.
Jos meillä ei olisi harhaoppeja ja saatanan eksyttävä vaikutus ei voisi johdattaa ihmisiä harhaan niin todellakin emme tarvitsi tunnustuksia avuksi. Mutta koska me olemme syntisiä edelleenkin, me tarvitsemme Jumalan sanan ja tunnustukset. Eihän tunnustus ole muuta kuin Raamatun tiivistetty selitys, jonka avulla voi kätevästi tarkistaa, onko joku julistaja rakentamassa apostolisen seurakunnan perustukselle. Ketekismus on varsinainen käsiase maailmaa ja eksytyksiä vastaan. Osaathan sen ulkoa! Entiset pyhät olivat viisaampia, kun opettelivat sen ulkoa.
Toisaalta tunnustukset ovat koeteltuja uskonoppeja, jotka on tarkkaan harkittu ja perustuvat tarkkaan Raamattuun. Tunnustuskirjamme on tästä hyvä esimerkki. Kaikki vanhauskoiset "tunnustukselliset" papit liittyvät iloisesti Tunnsutskirjojen oppiin. Se on syntisen ystävä ja opettaa sellaisesta kristillisyydestä, joka ei katso ihmiseen ja ihmisen kykyyn, vaan Jumalan armotekoihin. Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden -siinä se on!
Vastaus kysymykseen liittyy olennaisesti käsitykseen Raamatun asemasta ja merkityksestä Jumalan sanana. Jos Jumala on sanassaan sanonut jotakin ja asettanut "Kristuksen opin" ja "terveellisen opin" ja "opinmukaisen sanan" niin pitää kyllä olla melko tehokas ihminen, että uskaltaa kehitellä jonkin opin, joka poikkeaa Jumalan sanassaan antamasta opista! On niitä sellaisiakin ollut - Markion, gnostilaiset, Valentinos, Pelagius ja nykyajan harhaopettajat, jotka kieltävät uskontunnustuksen tapahtumat historiallisina tosiasioina.
Rukoillaan heidän puolestaan että saisivat käääntymisen armon! Jumalalle on kaikki mahdollista, voihan hän pelastaa jopa sinut ja minutkin, vaikka olemme tällaisia mahdottomia.
Dioihin pääset sivupalkista kohdasta KATEKISMUSKOULU.
perjantai 29. tammikuuta 2010
Allekirjoita adressi!
Kirkkon kristityt ovat yhdessä antaneet äänensä kuulua kirkon suunnitelmiin hyväksyä homoseksuaalisuus tavalla tai toisella. Nyt voit vaikuttaa päätöksentekoon allekirjoittamalla tämän adressin. Allekirjoitttamiseen pääset TÄSTÄ. Lista lähetetään helmikuussa kokoontuvalle piispainkokoukselle. Allekirjoittajia on jo yli 4000. Kerro ystävillesi tästä!
Kirkon tulee pitäytyä omassa arvopohjassaan
Olemme huolestuneita niistä viesteistä, jotka kertovat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon alttiudesta irtautua omasta arvopohjastaan yhteiskunnallisen painostuksen alla. Esimerkkinä tästä on piispainkokouksen asettaman työryhmän maaliskuussa 2009 valmistunut mietintö ”Kirkko ja rekisteröidyt parisuhteet”, jossa etsitään keinoja homosuhteiden siunaamiselle kirkossa. Tahdomme rohkaista kirkkoa toimimaan arvojensa mukaisesti, miehen ja naisen välistä elinikäistä avioliittoa ja sukupuolten erilaisuuden tuomaa rikkautta kunnioittaen ja vaalien.
Naisen ja miehen muodostama avioliitto tarjoaa suojan uuden sukupolven syntymiselle ja kasvulle. Avioliitto on paitsi yhteiskunnan perusta, myös ainoa ihmisten välinen liitto, jonka Jumala sanansa mukaisesti siunaa. Siunaukseksi se onkin, niin sen suojassa kasvaville lapsille kuin myös puolisoille, kun sitä aidosti kunnioitetaan, tuetaan ja hoidetaan.
Kirkon uskon ja käytäntöjen tulee sekä kirkkolain että -järjestyksen mukaan perustua Raamattuun, Jumalan sanaan. Raamatun suhtautuminen homoseksuaaliseen käyttäytymiseen on yksiselitteisen kielteinen. Myös mietintö toteaa tämän niin Vanhan testamentin kuin Uuden testamentin osalta. Mikäli kirkko kääntyisi homoliittojen suhteen myönteiselle kannalle, se tarvitsee tuekseen etiikkaa, joka on sille vierasta.
Kirkko osoittaa seuraavansa aikaansa juuri siinä, että se tarpeen tullen osaa vetää myös rajaa maallistuneen yhteiskunnan ja omien arvojensa välille. Kirkon on näytettävä suuntaa, ei mukailtava ajan henkeä, koska sen perustana on iankaikkisuus.
Kirkon ei tule suhtautua homoseksuaalisuuden kanssa kamppailevaan henkilöön lainkaan eri tavalla kuin minkä tahansa muun synnin kanssa kamppailevaan ihmiseen. Hänet tulee kohdata sielunhoidollisesti ja hänet tulee myös siunata – Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Hänelle tulee julistaa armoa Kristuksen ristinkuoleman tähden ja antaa täysi mahdollisuus osallistua seurakunnan elämään. Elävästä seurakuntayhteydestä homoseksuaalisuuteen taipuvainen ihminen saa voimaa elää kristittynä Jumalan tahtoa etsien.
Vetoamme piispainkokoukseen, että se ei hyväksyisi homoseksuaalisten suhteiden kirkollista siunaamista. Emme näe merkityksellistä eroa sillä, suoritettaisiinko tällainen siunaaminen yksityisessä rukoushetkessä tai muulla tavoin. Päätös siunata homoseksuaalinen elämäntapa merkitsisi vakavaa irtautumista kristillisestä, Raamatusta nousevasta avioliitto- ja ihmiskäsityksestä.
***
Tiedoksi: Adressi nimilistoineen on luovutettu 8.-9.9.2009 Kuortaneella kokoontuneelle piispainkokoukselle. Nimien keruu jatkuu nyt entistä aktiivisemmin. Tarkoituksena on luovuttaa adressi helmikuussa kokoontuvalle piispainkokoukselle sekä kevään kirkolliskokoukselle. Nyt kannattaa aktivoida tutut ja puolitutut mukaan.
Sonja Falk (sonja.falk@uusitie.com)
Kirkon tulee pitäytyä omassa arvopohjassaan
Olemme huolestuneita niistä viesteistä, jotka kertovat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon alttiudesta irtautua omasta arvopohjastaan yhteiskunnallisen painostuksen alla. Esimerkkinä tästä on piispainkokouksen asettaman työryhmän maaliskuussa 2009 valmistunut mietintö ”Kirkko ja rekisteröidyt parisuhteet”, jossa etsitään keinoja homosuhteiden siunaamiselle kirkossa. Tahdomme rohkaista kirkkoa toimimaan arvojensa mukaisesti, miehen ja naisen välistä elinikäistä avioliittoa ja sukupuolten erilaisuuden tuomaa rikkautta kunnioittaen ja vaalien.
Naisen ja miehen muodostama avioliitto tarjoaa suojan uuden sukupolven syntymiselle ja kasvulle. Avioliitto on paitsi yhteiskunnan perusta, myös ainoa ihmisten välinen liitto, jonka Jumala sanansa mukaisesti siunaa. Siunaukseksi se onkin, niin sen suojassa kasvaville lapsille kuin myös puolisoille, kun sitä aidosti kunnioitetaan, tuetaan ja hoidetaan.
Kirkon uskon ja käytäntöjen tulee sekä kirkkolain että -järjestyksen mukaan perustua Raamattuun, Jumalan sanaan. Raamatun suhtautuminen homoseksuaaliseen käyttäytymiseen on yksiselitteisen kielteinen. Myös mietintö toteaa tämän niin Vanhan testamentin kuin Uuden testamentin osalta. Mikäli kirkko kääntyisi homoliittojen suhteen myönteiselle kannalle, se tarvitsee tuekseen etiikkaa, joka on sille vierasta.
Kirkko osoittaa seuraavansa aikaansa juuri siinä, että se tarpeen tullen osaa vetää myös rajaa maallistuneen yhteiskunnan ja omien arvojensa välille. Kirkon on näytettävä suuntaa, ei mukailtava ajan henkeä, koska sen perustana on iankaikkisuus.
Kirkon ei tule suhtautua homoseksuaalisuuden kanssa kamppailevaan henkilöön lainkaan eri tavalla kuin minkä tahansa muun synnin kanssa kamppailevaan ihmiseen. Hänet tulee kohdata sielunhoidollisesti ja hänet tulee myös siunata – Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Hänelle tulee julistaa armoa Kristuksen ristinkuoleman tähden ja antaa täysi mahdollisuus osallistua seurakunnan elämään. Elävästä seurakuntayhteydestä homoseksuaalisuuteen taipuvainen ihminen saa voimaa elää kristittynä Jumalan tahtoa etsien.
Vetoamme piispainkokoukseen, että se ei hyväksyisi homoseksuaalisten suhteiden kirkollista siunaamista. Emme näe merkityksellistä eroa sillä, suoritettaisiinko tällainen siunaaminen yksityisessä rukoushetkessä tai muulla tavoin. Päätös siunata homoseksuaalinen elämäntapa merkitsisi vakavaa irtautumista kristillisestä, Raamatusta nousevasta avioliitto- ja ihmiskäsityksestä.
***
Tiedoksi: Adressi nimilistoineen on luovutettu 8.-9.9.2009 Kuortaneella kokoontuneelle piispainkokoukselle. Nimien keruu jatkuu nyt entistä aktiivisemmin. Tarkoituksena on luovuttaa adressi helmikuussa kokoontuvalle piispainkokoukselle sekä kevään kirkolliskokoukselle. Nyt kannattaa aktivoida tutut ja puolitutut mukaan.
Sonja Falk (sonja.falk@uusitie.com)
Karismaatikosta luterilaiseksi 2, pst. Jan Bygstad
Arviointi
Yksi lause, joka karismaattisessa liikkeessä on koko ajan palannut takaisin, on: "Jumalalla on enemmän annettavana." Siten kuin me elämme tavallisina kristittyinä, me emme karismaattisen todellisuuskuvauksen mukaan ole kokeneet läheskään kaikkea sitä, mitä Jumalalla on annettavana. Karismaattista liikettä luonnehtii se, että se tulee hengellisen elämän täyteydellä, todellisella uudistuksella hengessä ja voimassa. Ja jokainen kristitty tietää, että jos on jotain, mitä me tarvitsemme, niin se on uudistus. Tähän tulee sitten tarjous: "Sinä et ole vielä maistanut kaikkea Jumalan siunausta. Jos vain pääset osalliseksi henkikasteesta, jos vain pääset osalliseksi Hengen rikkaudesta, silloin saat voiton synnistä. Silloin saat voiman elää täyttä kristillistä elämää." Silloin tulee "menoa ja meininkiä".
Onko totta, että Jumalalla on enemmän annettavana? Kuulkaamme, mitä Raamattu sanoo! "Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään." (2. Piet 1:3) Pane merkille, miten apostoli ilmaisee itseään: "on lahjoittanut meille kaiken". Hän ei sano: "Jumala antaa meille kaiken" (kerran tulevaisuudessa). Hän ei myöskään sano: "Me saamme kaiken, jos vain teemme niin ja niin tai koemme sen ja sen." Päinvastoin hän sanoo kaikille Jumalan lapsille: "...hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille." Perfekti puhuu jostain, joka on loppuun suoritettu tosiasia: Me omistamme sen jo tässä ja nyt. "On lahjoittanut meille", mitä sitten? Vain vähän, vain jotain? Ei, kaiken. Se, joka omistaa Jeesuksen, omistaa kaiken! Hän omistaa kaikki Jumalan lahjat, kaiken Jumalan siunauksen, ilman rajoitusta. "Kaiken!", sanoo apostoli.
Saman totuuden me löydämme Efesolaiskirjeestä: "Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa, niin kuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa." (Ef. 1:3-4) Kaikki hengellinen (tai Hengen) siunaus, sanoo apostoli. Tässä voisimme liittyä Paavalin sanaan 2. Kor. 8:ssa: "Sillä te tunnette meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armon, että hän, vaikka oli rikas, tuli teidän tähtenne köyhäksi, että te hänen köyhyydestään rikastuisitte." (2. Kor. 8:9) Olla Jumalan lapsi merkitsee olla rikas, sanomattoman rikas. Se merkitsee rikkauden omistamista, joka on niin suuri, että me tuskin voimme käsittää sitä. Ja me omistamme sen jo tässä ja nyt, kokonaan ja täydellisesti.
Meidän ongelmamme kohdatessamme tämän rikkauden on vain se, että me näemme niin vähän siitä. Sen tähden apostoli rukoilee Efesolaiskirjeessä myös: "...anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan ja valaisisi teidän (seurakunnan) sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, kuinka suuri hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään". (Ef. 1:17-18)
Ongelmamme kristittyinä ja apu siihen
"Ongelmamme" kristittyinä on, että me olemme kaksi ihmistä yhdellä ja samalla kertaa: Me olemme sekä vanha että uusi ihminen. Olla kristitty on sama kuin omata vanha ihminen – kaikkineen mitä se sisältää – läsnäolevana itseään, samanaikaisesti kun minä olen myös uusi ihminen – Jeesuksessa. Meidän on niin vaikea nähdä, "minkä perinnön" ja "minkä lahjan" me olemme saaneet, koska me näemme paljolti vain vanhan ihmisen. Me näemme niin vähän synnin voittamista. Mutta synnin me näemme. Me näemme niin vähän voimaa kristillisessä elämässä. Mutta voimattomuuden me tunnemme. Me näemme niin vähän kaikesta siitä, mitä me haaveilemme, että kristillisen elämän tulisi sisältää. Mutta me tunnemme selvästi vanhan ihmisen vallan, heikkouden ja synnin.
Mikä avuksi sellaisessa tilanteessa? Kysymys on siitä, että me keskellä köyhyyttä ja heikkoutta varjeltuisimme ainoassa perustavassa: Jeesus tuli nimenomaan köyhiä varten! Ei sitä varten, että minä tulisin rikkaaksi itsessäni, vaan että minun koko rikkauteni olisi Hänessä. Apostoli rukoilee, että me näkisimme, mitä me omistamme Hänessä. Tätä varten tarvitaan Jumalan avaama silmä, sillä sitä me emme voi nähdä itsestämme. Hänessä, ei minussa itsessäni, se on salaisuus. Kristitty elää sen tähden alituisessa kaksinaisuudessa, jossa hän toisaalta näkee aina oman heikkoutensa ja köyhyytensä, samanaikaisesti kun hänet juuri tämän heikkouden ja köyhyyden tähden vedetään uudelleen ja uudelleen Kristuksen luokse, ja avuttomuudessaan hän on riippuvainen Hänestä. Pyhän Hengen saaminen ei ole jotakin, joka tekee lopun heikkoudestani ja köyhyydestäni, vaan päin vastoin jotakin, joka paljastaa riippuvuutemme Jeesuksesta ja sitoo minut Häneen. Siksi Herra Jeesus sanoo myös: "Autuaita ovat hengessä köyhät." Tämä on sana, josta me – kuvaavaa kyllä – kuulemme vähän puhuttavan karismaattisessa yhteydessä. Tällä me olemme viitanneet myös toiseen tärkeään asiaa Raamatussa: Sanoma Pyhästä Hengestä kuuluu yhteen evankeliumin, ei lain, kanssa. Hengen tehtävä ei ole saada minua onnistumaan kristittynä, vaan kirkastaa Jeesusta (Joh. 16:16). Siksi minä täällä ajassa elän ristin alla, ja minun elämäni on kätketty Kristuksen kanssa Jumalassa (Kol. 3:3). Yritys tehdä uusi ihminen empiiriseksi, näkyväksi suureeksi, jossa niin sanotusti voidaan Hengen voimakkaiden manifestaatioiden välityksellä osoittaa, että Jumala on vaikuttamassa ja läsnäolevana, on se, mitä Luther kutsui kunnian teologiaksi.
Pyhä Henki saadaan kuulemalla sanaa rististä
Sanoma Pyhästä Hengestä kuuluu yhteen evankeliumin kanssa. Se tulee erityisen selväksi siinä, mitä Uusi testamentti opettaa siitä, miten me otamme Hengen vastaan. "Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna? Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?" (Gal 3:1-2) Me emme saa Pyhää Henkeä työskentelemällä itsemme kanssa, ponnistelemalla omalla sydämellämme, "antautumalla täydellisesti" tai muulla sellaisella. Me emme saa Henkeä tekemällä vaan kuulemalla! Kuulemalla määrättyä sanomaa – sanaa rististä, evankeliumia siitä, mitä Jeesus on täyttänyt meidän pelastukseksemme. Kun kristitty tuntee köyhyytensä ja heikkoutensa ja rukoilee Jumalalta Hengen valoa ja voimaa, tulee hänen sitä varten ahkerasti kuunnella evankeliumia, lukea ja laulaa Jeesuksesta ja siitä, mitä me omistamme hänessä. Sillä – kuten Luther sanoo – "Jumala ei lähetä Henkeä tyhjän ilman kautta", vaan evankeliumin ulkonaisen, kuuluvan sanan kautta (vrt. Luther, Huonepostilla, s. 442. 6. painos Turku 1945. SLEY. Suom. huom.).
Karismaattinen aktivismi ja lakihenkisyys
Tällä me koskettelemme karismaattisessa julistuksessa jotakin, joka aiheuttaa kaikkein eniten huolta: Saadaan tarjous jostakin, jonka on määrä antaa voima kestävyyteen kaikenlaisissa kristillisissä toiminnoissa. Karismaattisen aktivismin yllä on usein voimakkaan lakihenkinen piirre. Ihmisen on määrä saada apua niin pitkälle pääsemiseksi kristittynä, ettei hän enää ole avuton syntinen. Mutta edellytys evankeliumin tuntemisen oppimiselle on, että Hän, joka on Herra, lakinsa välityksellä saa aikaan, että minä opin tuntemaan itseni (Room. 3:19). Sen tähden perustava kokemus on tämä: se, että pystyy elämään kristittynä, on "yli voimiemme". Tätä taustaa vasten me ymmärrämme, miksi lähetyssaarnaaja Skjælaaen kerran, kun hänen eteensä asetettiin iskusana "Jumalalla on enemmän annettavana", vastasi: "Se ei ole totta. Totta on se, että Jumalalla on enemmän otettavana!"
Silloin alkaa ymmärtää, ettei ainoastaan kristityksi tulemisen täydy tapahtua armosta. Myös kristittynä elämisen täytyy olla armosta. Jos en ole yhtä riippuvainen Kristuksen armosta ja laupeudesta halki koko elämän, silloin minusta on tullut liian voimakas ja liian suuri. Silloin minusta on tullut omavanhurskas fariseus. Sillä kristittynä eläminen on olla riippuvainen Jeesuksesta, riippuvainen siitä, että on totta, että Jeesus on syntisen ystävä, ja että minulla ei ole mitään muuta, mistä elää. Lähetyssaarnaaja Skjælaaen sanoi myös: "Jos lakkaan olemasta syntinen, Jeesus lakkaa olemasta Vapahtaja."
Oppi "toisesta siunauksesta"
Puhe siitä, että "Jumalalla on enemmän annettavana" esitellään mielellään muodossa tai toisessa yhdessä "toisen siunauksen" (engl. second blessing) opin kanssa – ja tällöin ehtona sille, että ihminen voi saada osallisuuden Hengen lahjoista, armolahjoista. Oppi toisesta siunauksesta tulee alunperin metodismin perustajalta, John Wesleyltä. Hän sanoi monesti, että luterilaisilla "on vanhurskauttamisen armo, mutta ei pyhityksen armoa". Hän tarkoitti tällä sitä, että luterilaiset olivat kyllä ymmärtäneet Uuden testamentin opin siitä, miten ihminen pelastuu, mutta he eivät olleet ymmärtäneet kristillisen elämän salaisuutta, sitä, miten tulee elää tosi elämää Hengen pyhityksessä. Tämä salaisuus oli siis "toisessa siunauksessa": Oli välttämätöntä omata kokemus Hengen vuodattamisesta ja voitelusta kääntymys- ja uudestisyntymiskokemuksen lisäksi. Tätä Wesleyn oppia veivät eteenpäin amerikkalaiset pyhitysherätykset 1800-luvulla. Tunnusomaisen muotonsa se löysi helluntaiherätyksen opissa "henkikasteesta".
Kun karismaattinen liike puhkesi 1960-luvulla USA:ssa, se omaksui helluntaiherätyksen opin henkikasteesta ja yritti sovittaa sen muiden kirkkojen teologiaan. Sillä karismaattinen liike on olemukseltaan ekumeeninen. Se on alituisesti tehnyt työtä repiäkseen alas perinteiset rajat kirkollisten yhdyskuntien välillä tarkoituksena saada aikaan uusi yhteys kristittyjen välillä, yhteys, joka perustuu yhteiseen kokemukseen Hengestä. Sen tähden me kohtaamme karismaattisuudessa usein julkilausutun vastentahtoisuuden teologisten kysymysten parissa työskentelemistä kohtaan. Tämä aiheutuu osittain siitä, että teologia käsitetään joksikin teoreettiseksi, jolla on vähän merkitystä elämälle Hengessä, osittain siitä, että teologinen työ vaikuttaa kristittyjen välisten rajojen vetämiseen ja osittain siitä, että karismaattisuuden kritisointia teologisilla perusteilla (ts. Jumalan sanan totuuden pohjalta) pidetään uudistuksen vastustamisena.
Katse Jeesukseen
"Hengen täyteyden" kokemuksen kutsuminen hengelliseksi uudistukseksi ja voittoisaksi kristilliseksi elämäksi tuo mukanaan kaksi pääongelmaa kristilliseen elämään: spiritualismin ja subjektivismin. Spiritualismilla me tarkoitamme kaikkia niitä hengellisen elämän, ilmestyksen ja kokemuksen muotoja, joiden perustus ei ole armonvälineissä, ts. Sanassa, kasteessa ja ehtoollisessa. Aivan liian usein voi kuulla – myös ns. "luterilaisella" maaperällä – Jumalan "puhuttelusta" tai "kokemuksista" tai "profeetallisesta sanomasta", joka tulee välittömästi, eikä ulkonaisesta Jumalan sanasta, Jumalan puheena suoraan omaan sydämeen. Tämä johtaa hakoteille ja vastaa sitä, mitä Luther kutsui "hurmahenkisyydeksi". Subjektivismilla me tarkoitamme sitä, että hengellisen elämän polttopiste on enemmän siinä, mitä Jumala tekee minussa, minun kokemuksissani, tunteissani ja elämyksissäni kuin siinä, mitä Jumala on tehnyt minun ulkopuolellani – Kristuksessa – ja siinä, että elämän lähteet ovat minun ulkopuolellani, ulkonaisessa Sanassa. Subjektivismi johtaa helposti siihen, mitä on kutsuttu "kokemusorjuudeksi", ts. uusien Jumala-kokemusten tavoittelemiseen. Samoin se johtaa siihen, että ihminen rakentaa luottamuksensa Jumala-suhteensa kunnossa olemiseen alituiselle uusien kokemusten saamiselle. Rosenius on eräässä laulussaan pukenut tämän sanoiksi:
On Isän sydämessä Nyt armo iäinen;
se auennut on meille Ristillä Jeesuksen.
Kun yksin siihen armoon Mä aina uskallan,
Niin kuljen turvallisna Kiusaksi kiusaajan.
Vain armoon, jonka tunsin Mun sydämessäni,
Mä aina ennen tahdoin Rakentaa rauhani.
Mä synnin tuskissani Näin rauhan kadotin,
Ja tunteen haihtuessa Jo loppui autuuskin.
Mut kiitos armon Hengen: Hän erheen osoitti.
Nyt seison kalliolla, On armo turvani.
Nyt Isän sydämessä On armo iäinen, Se auennut
on meille Ristillä Jeesuksen. (Vanha Siionin Kannel 371:1,2,4)
Evankelis-kristillisen elämän salaisuus on siinä, että usko lepää jossakin minun itseni ulkopuolella: Ensiksi siinä, että se lepää jossakin, jonka joku muu on tehnyt, sekä minun ulkopuolellani että minusta riippumatta. Ja toiseksi siinä, että tämä pelastus tulee minun omakseni yksinomaisesti jonkin voimasta, joka tulee ulkoapäin – ei sisältäpäin minun omasta sydämestäni – nimittäin kuultavan sanan välityksellä, sanoman välityksellä Jeesuksesta, sijaisestamme ja sovittajastamme. Jos kaikki minun omani romahtaa, pysyy pelastus ja elämä, toivo ja lohdutus lujana Kristuksessa. Sen tähden on kaikessa oikeassa kristillisessä elämässä kysymys siitä, että opitaan katsomaan Jeesukseen ja ottamaan huomioon, mitä hän on ja mitä hän on tehnyt, sekä katsomaan kokonaan pois itsestä.
Kirjoittaja on DELK-kirkon (Det evangelisk-lutherske kirkesamfunn -kirkossa) pastori Bergenissä. Kirjoitus on julkaistu Nya Väktaren -lehdessä (Volym XVII), joka ilmestyy Kyrka och Folk -lehden teologisena liitteenä. Suomennos: Hannu Lehtonen. Osa väliotsikoista suomentajan
Yksi lause, joka karismaattisessa liikkeessä on koko ajan palannut takaisin, on: "Jumalalla on enemmän annettavana." Siten kuin me elämme tavallisina kristittyinä, me emme karismaattisen todellisuuskuvauksen mukaan ole kokeneet läheskään kaikkea sitä, mitä Jumalalla on annettavana. Karismaattista liikettä luonnehtii se, että se tulee hengellisen elämän täyteydellä, todellisella uudistuksella hengessä ja voimassa. Ja jokainen kristitty tietää, että jos on jotain, mitä me tarvitsemme, niin se on uudistus. Tähän tulee sitten tarjous: "Sinä et ole vielä maistanut kaikkea Jumalan siunausta. Jos vain pääset osalliseksi henkikasteesta, jos vain pääset osalliseksi Hengen rikkaudesta, silloin saat voiton synnistä. Silloin saat voiman elää täyttä kristillistä elämää." Silloin tulee "menoa ja meininkiä".
Onko totta, että Jumalalla on enemmän annettavana? Kuulkaamme, mitä Raamattu sanoo! "Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään." (2. Piet 1:3) Pane merkille, miten apostoli ilmaisee itseään: "on lahjoittanut meille kaiken". Hän ei sano: "Jumala antaa meille kaiken" (kerran tulevaisuudessa). Hän ei myöskään sano: "Me saamme kaiken, jos vain teemme niin ja niin tai koemme sen ja sen." Päinvastoin hän sanoo kaikille Jumalan lapsille: "...hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille." Perfekti puhuu jostain, joka on loppuun suoritettu tosiasia: Me omistamme sen jo tässä ja nyt. "On lahjoittanut meille", mitä sitten? Vain vähän, vain jotain? Ei, kaiken. Se, joka omistaa Jeesuksen, omistaa kaiken! Hän omistaa kaikki Jumalan lahjat, kaiken Jumalan siunauksen, ilman rajoitusta. "Kaiken!", sanoo apostoli.
Saman totuuden me löydämme Efesolaiskirjeestä: "Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa, niin kuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa." (Ef. 1:3-4) Kaikki hengellinen (tai Hengen) siunaus, sanoo apostoli. Tässä voisimme liittyä Paavalin sanaan 2. Kor. 8:ssa: "Sillä te tunnette meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armon, että hän, vaikka oli rikas, tuli teidän tähtenne köyhäksi, että te hänen köyhyydestään rikastuisitte." (2. Kor. 8:9) Olla Jumalan lapsi merkitsee olla rikas, sanomattoman rikas. Se merkitsee rikkauden omistamista, joka on niin suuri, että me tuskin voimme käsittää sitä. Ja me omistamme sen jo tässä ja nyt, kokonaan ja täydellisesti.
Meidän ongelmamme kohdatessamme tämän rikkauden on vain se, että me näemme niin vähän siitä. Sen tähden apostoli rukoilee Efesolaiskirjeessä myös: "...anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan ja valaisisi teidän (seurakunnan) sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, kuinka suuri hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään". (Ef. 1:17-18)
Ongelmamme kristittyinä ja apu siihen
"Ongelmamme" kristittyinä on, että me olemme kaksi ihmistä yhdellä ja samalla kertaa: Me olemme sekä vanha että uusi ihminen. Olla kristitty on sama kuin omata vanha ihminen – kaikkineen mitä se sisältää – läsnäolevana itseään, samanaikaisesti kun minä olen myös uusi ihminen – Jeesuksessa. Meidän on niin vaikea nähdä, "minkä perinnön" ja "minkä lahjan" me olemme saaneet, koska me näemme paljolti vain vanhan ihmisen. Me näemme niin vähän synnin voittamista. Mutta synnin me näemme. Me näemme niin vähän voimaa kristillisessä elämässä. Mutta voimattomuuden me tunnemme. Me näemme niin vähän kaikesta siitä, mitä me haaveilemme, että kristillisen elämän tulisi sisältää. Mutta me tunnemme selvästi vanhan ihmisen vallan, heikkouden ja synnin.
Mikä avuksi sellaisessa tilanteessa? Kysymys on siitä, että me keskellä köyhyyttä ja heikkoutta varjeltuisimme ainoassa perustavassa: Jeesus tuli nimenomaan köyhiä varten! Ei sitä varten, että minä tulisin rikkaaksi itsessäni, vaan että minun koko rikkauteni olisi Hänessä. Apostoli rukoilee, että me näkisimme, mitä me omistamme Hänessä. Tätä varten tarvitaan Jumalan avaama silmä, sillä sitä me emme voi nähdä itsestämme. Hänessä, ei minussa itsessäni, se on salaisuus. Kristitty elää sen tähden alituisessa kaksinaisuudessa, jossa hän toisaalta näkee aina oman heikkoutensa ja köyhyytensä, samanaikaisesti kun hänet juuri tämän heikkouden ja köyhyyden tähden vedetään uudelleen ja uudelleen Kristuksen luokse, ja avuttomuudessaan hän on riippuvainen Hänestä. Pyhän Hengen saaminen ei ole jotakin, joka tekee lopun heikkoudestani ja köyhyydestäni, vaan päin vastoin jotakin, joka paljastaa riippuvuutemme Jeesuksesta ja sitoo minut Häneen. Siksi Herra Jeesus sanoo myös: "Autuaita ovat hengessä köyhät." Tämä on sana, josta me – kuvaavaa kyllä – kuulemme vähän puhuttavan karismaattisessa yhteydessä. Tällä me olemme viitanneet myös toiseen tärkeään asiaa Raamatussa: Sanoma Pyhästä Hengestä kuuluu yhteen evankeliumin, ei lain, kanssa. Hengen tehtävä ei ole saada minua onnistumaan kristittynä, vaan kirkastaa Jeesusta (Joh. 16:16). Siksi minä täällä ajassa elän ristin alla, ja minun elämäni on kätketty Kristuksen kanssa Jumalassa (Kol. 3:3). Yritys tehdä uusi ihminen empiiriseksi, näkyväksi suureeksi, jossa niin sanotusti voidaan Hengen voimakkaiden manifestaatioiden välityksellä osoittaa, että Jumala on vaikuttamassa ja läsnäolevana, on se, mitä Luther kutsui kunnian teologiaksi.
Pyhä Henki saadaan kuulemalla sanaa rististä
Sanoma Pyhästä Hengestä kuuluu yhteen evankeliumin kanssa. Se tulee erityisen selväksi siinä, mitä Uusi testamentti opettaa siitä, miten me otamme Hengen vastaan. "Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna? Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?" (Gal 3:1-2) Me emme saa Pyhää Henkeä työskentelemällä itsemme kanssa, ponnistelemalla omalla sydämellämme, "antautumalla täydellisesti" tai muulla sellaisella. Me emme saa Henkeä tekemällä vaan kuulemalla! Kuulemalla määrättyä sanomaa – sanaa rististä, evankeliumia siitä, mitä Jeesus on täyttänyt meidän pelastukseksemme. Kun kristitty tuntee köyhyytensä ja heikkoutensa ja rukoilee Jumalalta Hengen valoa ja voimaa, tulee hänen sitä varten ahkerasti kuunnella evankeliumia, lukea ja laulaa Jeesuksesta ja siitä, mitä me omistamme hänessä. Sillä – kuten Luther sanoo – "Jumala ei lähetä Henkeä tyhjän ilman kautta", vaan evankeliumin ulkonaisen, kuuluvan sanan kautta (vrt. Luther, Huonepostilla, s. 442. 6. painos Turku 1945. SLEY. Suom. huom.).
Karismaattinen aktivismi ja lakihenkisyys
Tällä me koskettelemme karismaattisessa julistuksessa jotakin, joka aiheuttaa kaikkein eniten huolta: Saadaan tarjous jostakin, jonka on määrä antaa voima kestävyyteen kaikenlaisissa kristillisissä toiminnoissa. Karismaattisen aktivismin yllä on usein voimakkaan lakihenkinen piirre. Ihmisen on määrä saada apua niin pitkälle pääsemiseksi kristittynä, ettei hän enää ole avuton syntinen. Mutta edellytys evankeliumin tuntemisen oppimiselle on, että Hän, joka on Herra, lakinsa välityksellä saa aikaan, että minä opin tuntemaan itseni (Room. 3:19). Sen tähden perustava kokemus on tämä: se, että pystyy elämään kristittynä, on "yli voimiemme". Tätä taustaa vasten me ymmärrämme, miksi lähetyssaarnaaja Skjælaaen kerran, kun hänen eteensä asetettiin iskusana "Jumalalla on enemmän annettavana", vastasi: "Se ei ole totta. Totta on se, että Jumalalla on enemmän otettavana!"
Silloin alkaa ymmärtää, ettei ainoastaan kristityksi tulemisen täydy tapahtua armosta. Myös kristittynä elämisen täytyy olla armosta. Jos en ole yhtä riippuvainen Kristuksen armosta ja laupeudesta halki koko elämän, silloin minusta on tullut liian voimakas ja liian suuri. Silloin minusta on tullut omavanhurskas fariseus. Sillä kristittynä eläminen on olla riippuvainen Jeesuksesta, riippuvainen siitä, että on totta, että Jeesus on syntisen ystävä, ja että minulla ei ole mitään muuta, mistä elää. Lähetyssaarnaaja Skjælaaen sanoi myös: "Jos lakkaan olemasta syntinen, Jeesus lakkaa olemasta Vapahtaja."
Oppi "toisesta siunauksesta"
Puhe siitä, että "Jumalalla on enemmän annettavana" esitellään mielellään muodossa tai toisessa yhdessä "toisen siunauksen" (engl. second blessing) opin kanssa – ja tällöin ehtona sille, että ihminen voi saada osallisuuden Hengen lahjoista, armolahjoista. Oppi toisesta siunauksesta tulee alunperin metodismin perustajalta, John Wesleyltä. Hän sanoi monesti, että luterilaisilla "on vanhurskauttamisen armo, mutta ei pyhityksen armoa". Hän tarkoitti tällä sitä, että luterilaiset olivat kyllä ymmärtäneet Uuden testamentin opin siitä, miten ihminen pelastuu, mutta he eivät olleet ymmärtäneet kristillisen elämän salaisuutta, sitä, miten tulee elää tosi elämää Hengen pyhityksessä. Tämä salaisuus oli siis "toisessa siunauksessa": Oli välttämätöntä omata kokemus Hengen vuodattamisesta ja voitelusta kääntymys- ja uudestisyntymiskokemuksen lisäksi. Tätä Wesleyn oppia veivät eteenpäin amerikkalaiset pyhitysherätykset 1800-luvulla. Tunnusomaisen muotonsa se löysi helluntaiherätyksen opissa "henkikasteesta".
Kun karismaattinen liike puhkesi 1960-luvulla USA:ssa, se omaksui helluntaiherätyksen opin henkikasteesta ja yritti sovittaa sen muiden kirkkojen teologiaan. Sillä karismaattinen liike on olemukseltaan ekumeeninen. Se on alituisesti tehnyt työtä repiäkseen alas perinteiset rajat kirkollisten yhdyskuntien välillä tarkoituksena saada aikaan uusi yhteys kristittyjen välillä, yhteys, joka perustuu yhteiseen kokemukseen Hengestä. Sen tähden me kohtaamme karismaattisuudessa usein julkilausutun vastentahtoisuuden teologisten kysymysten parissa työskentelemistä kohtaan. Tämä aiheutuu osittain siitä, että teologia käsitetään joksikin teoreettiseksi, jolla on vähän merkitystä elämälle Hengessä, osittain siitä, että teologinen työ vaikuttaa kristittyjen välisten rajojen vetämiseen ja osittain siitä, että karismaattisuuden kritisointia teologisilla perusteilla (ts. Jumalan sanan totuuden pohjalta) pidetään uudistuksen vastustamisena.
Katse Jeesukseen
"Hengen täyteyden" kokemuksen kutsuminen hengelliseksi uudistukseksi ja voittoisaksi kristilliseksi elämäksi tuo mukanaan kaksi pääongelmaa kristilliseen elämään: spiritualismin ja subjektivismin. Spiritualismilla me tarkoitamme kaikkia niitä hengellisen elämän, ilmestyksen ja kokemuksen muotoja, joiden perustus ei ole armonvälineissä, ts. Sanassa, kasteessa ja ehtoollisessa. Aivan liian usein voi kuulla – myös ns. "luterilaisella" maaperällä – Jumalan "puhuttelusta" tai "kokemuksista" tai "profeetallisesta sanomasta", joka tulee välittömästi, eikä ulkonaisesta Jumalan sanasta, Jumalan puheena suoraan omaan sydämeen. Tämä johtaa hakoteille ja vastaa sitä, mitä Luther kutsui "hurmahenkisyydeksi". Subjektivismilla me tarkoitamme sitä, että hengellisen elämän polttopiste on enemmän siinä, mitä Jumala tekee minussa, minun kokemuksissani, tunteissani ja elämyksissäni kuin siinä, mitä Jumala on tehnyt minun ulkopuolellani – Kristuksessa – ja siinä, että elämän lähteet ovat minun ulkopuolellani, ulkonaisessa Sanassa. Subjektivismi johtaa helposti siihen, mitä on kutsuttu "kokemusorjuudeksi", ts. uusien Jumala-kokemusten tavoittelemiseen. Samoin se johtaa siihen, että ihminen rakentaa luottamuksensa Jumala-suhteensa kunnossa olemiseen alituiselle uusien kokemusten saamiselle. Rosenius on eräässä laulussaan pukenut tämän sanoiksi:
On Isän sydämessä Nyt armo iäinen;
se auennut on meille Ristillä Jeesuksen.
Kun yksin siihen armoon Mä aina uskallan,
Niin kuljen turvallisna Kiusaksi kiusaajan.
Vain armoon, jonka tunsin Mun sydämessäni,
Mä aina ennen tahdoin Rakentaa rauhani.
Mä synnin tuskissani Näin rauhan kadotin,
Ja tunteen haihtuessa Jo loppui autuuskin.
Mut kiitos armon Hengen: Hän erheen osoitti.
Nyt seison kalliolla, On armo turvani.
Nyt Isän sydämessä On armo iäinen, Se auennut
on meille Ristillä Jeesuksen. (Vanha Siionin Kannel 371:1,2,4)
Evankelis-kristillisen elämän salaisuus on siinä, että usko lepää jossakin minun itseni ulkopuolella: Ensiksi siinä, että se lepää jossakin, jonka joku muu on tehnyt, sekä minun ulkopuolellani että minusta riippumatta. Ja toiseksi siinä, että tämä pelastus tulee minun omakseni yksinomaisesti jonkin voimasta, joka tulee ulkoapäin – ei sisältäpäin minun omasta sydämestäni – nimittäin kuultavan sanan välityksellä, sanoman välityksellä Jeesuksesta, sijaisestamme ja sovittajastamme. Jos kaikki minun omani romahtaa, pysyy pelastus ja elämä, toivo ja lohdutus lujana Kristuksessa. Sen tähden on kaikessa oikeassa kristillisessä elämässä kysymys siitä, että opitaan katsomaan Jeesukseen ja ottamaan huomioon, mitä hän on ja mitä hän on tehnyt, sekä katsomaan kokonaan pois itsestä.
Kirjoittaja on DELK-kirkon (Det evangelisk-lutherske kirkesamfunn -kirkossa) pastori Bergenissä. Kirjoitus on julkaistu Nya Väktaren -lehdessä (Volym XVII), joka ilmestyy Kyrka och Folk -lehden teologisena liitteenä. Suomennos: Hannu Lehtonen. Osa väliotsikoista suomentajan
tiistai 26. tammikuuta 2010
Vänbrev 1 / 2010
Vänbrev 1/2010
Kristus är försoningsoffret
I kyrkoåret närmar vi oss fastetiden, som avslutas med syndaoffer och uppståndelse. Johannes dödaren visade på Jesus Kristus och sade: "Se Guds lamm, som tar bort världens synder"
Kristus som försoningsoffer hörde till den gamla testamentliga tempel Gudstjänsten. På den stora försoningsdagen gick en av de översteprästerna in till det allra heligast, han satte sina händer på ett offerdjur, och bekände folkets synder. Sedan skickades djuret ut i ödemarken för att förgöras.
Ett annat exempel av syndautgjutelse kan vi se när Abraham offrade sin son på Moria berg. Om detta predikade broder Karl-Göran i Karleby på nyårshelgen. Abraham hade redan i sitt sinne bestämt sig för att offra sin son, det var bara Guds nya befallning som förhindrade honom. Han sade till sina tjänare, att jag och Isak går för att tjäna Herren "sedan återvänder vi till er" (1 Mos. 22.) Enligt Hebrerbrevet Gjorde Abraham detta för att han trodde att Gud även kan väcka upp en människa ur stoftet. På så sätt hade även Abraham som levde i tiden före kristus- en tro på uppståndelsen- han trodde på kroppens uppståndelse. Abrahams ord till sin son förutspådde att samma händelse skulle upprepas. " Gud skall själv utse ett lamm till offer, min son". Han lovade ett lamm, och Johannes kallar honom för Guds lamm. Moria berg blev platsen för det första templet och sedan för senare tempel. Platsen valde inte David eller Salomo, utan Herren själv: Platsen blev vald därför att på den platsen uppenbarade sig Herren för David (2 Krön 3:1) På detta sätt kom Herren på förhand till sin egen offerplats och bestämde den för framtiden.
Teologin om Guds lamm är nerskrivet till oss genom Johannes. I uppenbarelseboken skriver Johannes om sin himmelska syn, hur han såg liksom ett slaktat lamm, som gick fram till faderns tron och öppnade en bokrulle. Med den på följd att de äldste troligtvis någon församlingsherde som fått flytta till härligheten (24) knäböjde framför honom och frambar samma sak, som de predikat i sina församlingar och som varit ädelstenen i deras predikningar: " Du är värdig att taga bokrullen och att bryta dess insegel, ty du har blivit slaktad, och med dit blod har du åt Gud köpt människor av alla stammar och tungomål och folk och folkslag och gjort dem åt vår Gud till ett kungadöme och till präster, och de skola regera på jorden" (Upp 5.9-10)
Vi får alla vara Guds präster i Kristus- För varandra!
Kristus har gett oss försoningen för hans blod skull. Påsken får vi fira med ett tryggt sinne, synderna är förlåtna, syndaoffret har tagit dem upp sig och burit dem på korsetsträd till ödemarken. Så långt är synda anklagelserna bortflyttade ifrån oss, så att de inte längre kan anklaga oss. Han uppstod från döden och började ett evigt liv i sig själv. Vi får vara fria Gud barn, till att tjäna varandra, älska varandra och till att göra goda gärningar. Det här är Kristi prästerskap i alla tider och alla stunder.
Gudsfrid
VESA PÖYHTÄRI
Glimtar från arbetet
Hösten gick snabbt och kalendern var full med arbetsuppgifter. Till all lycka fick jag vara hemma under Julhelgen och vila. På hösten besökte jag Jakobstads trakten mer än någonsin. Det var roligt att besöka församlingarna och tjäna med ordet. Det andra området som jag tjänat mycket är Uleåborg. Här har vi regelbundet möten på söndagarna där jag tjänar när min tur är. Missionsmöten och ungdomssamlingar är också regelbundna. Olika kristna föreningar som har ungdomsarbete har även kallat mig. Jag tycker det är fint att se ungdomar som tar sin tro på allvar ur olika rörelser. Gud har välsignat ungdomsarbetet så, att det inte är här en lätt anda fastän det är roligt och ungdomligt. Vårens kalender håller också på att fyllas- b.la. tre resor till Ryssland är på kommande!
Om gudstjänster
Gudstjänster förrättar jag ganska regelbundet. Även nu när jag skriver detta brev sitter jag i bussen på väg till Jyväskylä för att hålla ungdomssamling och en gammaltroende gudstjänst i Luther kyrkan i Jyväskylä (SLEY). Dom har där egen kyrka och gudstjänstgemenskap. Det är kyrkans arbete och konkurrerar endast positivt med kyrkans egna gudstjänster. Enligt mig borde vi även inom rauhansanalaisuus ta vårt ansvar och börja diskutera om gammaltroende gudstjänster. På samma sätt som även andra inomkyrkliga väckelserörelser gör. Jag har skrivit om gudstjänstgemenskaper i min blog.
Guds ord är kär för oss, därför vill vi följa det och fira gudstjänster och möten. Vi önskar att få leva som kristna fritt i vår kyrka. Genom att hålla fast vid ordet både i tro och i leverne älskar vi vår Herre o hjälper också den evangliska lutherska kyrkan på bästa sätt.
______________________________________________________________________
Talousasiaa
Kannatusrenkaan jäseniä on edelleen se n. 200. Lopullinen tavoitteemme on n. 250 jäsentä. Taloudellinen tavoitteemme on 4000-5000 euroa kuukaudessa, jolloin varaa jää myös toimintaan. Työntekijän sosiaalimaksut ovat Suomessa niin suuria, että iso osa palkasta menee valtiolle eläkemaksuihin ja muuhun tarpeelliseen.
Milloin ja miten voin lahjoittaa?
Jos mahdollista, voit suorittaa maksun ennen jokaisen kuukauden 15. päivää. Lahjoituksen suuruuden päätät itse.
Tili: Maksun saaja: LFF rf. / Pöyhtärin tukiryhmä
Tilinro. 106530-223499 Viite: 13
Anna pankin hoitaa kuukausimaksusi— tee maksusopimus
Pankki maksaa automaattisesti tililtäsi sopimasi kuukausimaksun verran, kun nettipankissa rastitat tarpeellisen vaihtoehdon, tai kävelet pankkiin ja sanot ”Tämän verran kuukausittain tälle tilille” ja näytät tämän kirjeen.
Vesan tukiryhmä
Kristus är försoningsoffret
I kyrkoåret närmar vi oss fastetiden, som avslutas med syndaoffer och uppståndelse. Johannes dödaren visade på Jesus Kristus och sade: "Se Guds lamm, som tar bort världens synder"
Kristus som försoningsoffer hörde till den gamla testamentliga tempel Gudstjänsten. På den stora försoningsdagen gick en av de översteprästerna in till det allra heligast, han satte sina händer på ett offerdjur, och bekände folkets synder. Sedan skickades djuret ut i ödemarken för att förgöras.
Ett annat exempel av syndautgjutelse kan vi se när Abraham offrade sin son på Moria berg. Om detta predikade broder Karl-Göran i Karleby på nyårshelgen. Abraham hade redan i sitt sinne bestämt sig för att offra sin son, det var bara Guds nya befallning som förhindrade honom. Han sade till sina tjänare, att jag och Isak går för att tjäna Herren "sedan återvänder vi till er" (1 Mos. 22.) Enligt Hebrerbrevet Gjorde Abraham detta för att han trodde att Gud även kan väcka upp en människa ur stoftet. På så sätt hade även Abraham som levde i tiden före kristus- en tro på uppståndelsen- han trodde på kroppens uppståndelse. Abrahams ord till sin son förutspådde att samma händelse skulle upprepas. " Gud skall själv utse ett lamm till offer, min son". Han lovade ett lamm, och Johannes kallar honom för Guds lamm. Moria berg blev platsen för det första templet och sedan för senare tempel. Platsen valde inte David eller Salomo, utan Herren själv: Platsen blev vald därför att på den platsen uppenbarade sig Herren för David (2 Krön 3:1) På detta sätt kom Herren på förhand till sin egen offerplats och bestämde den för framtiden.
Teologin om Guds lamm är nerskrivet till oss genom Johannes. I uppenbarelseboken skriver Johannes om sin himmelska syn, hur han såg liksom ett slaktat lamm, som gick fram till faderns tron och öppnade en bokrulle. Med den på följd att de äldste troligtvis någon församlingsherde som fått flytta till härligheten (24) knäböjde framför honom och frambar samma sak, som de predikat i sina församlingar och som varit ädelstenen i deras predikningar: " Du är värdig att taga bokrullen och att bryta dess insegel, ty du har blivit slaktad, och med dit blod har du åt Gud köpt människor av alla stammar och tungomål och folk och folkslag och gjort dem åt vår Gud till ett kungadöme och till präster, och de skola regera på jorden" (Upp 5.9-10)
Vi får alla vara Guds präster i Kristus- För varandra!
Kristus har gett oss försoningen för hans blod skull. Påsken får vi fira med ett tryggt sinne, synderna är förlåtna, syndaoffret har tagit dem upp sig och burit dem på korsetsträd till ödemarken. Så långt är synda anklagelserna bortflyttade ifrån oss, så att de inte längre kan anklaga oss. Han uppstod från döden och började ett evigt liv i sig själv. Vi får vara fria Gud barn, till att tjäna varandra, älska varandra och till att göra goda gärningar. Det här är Kristi prästerskap i alla tider och alla stunder.
Gudsfrid
VESA PÖYHTÄRI
Glimtar från arbetet
Hösten gick snabbt och kalendern var full med arbetsuppgifter. Till all lycka fick jag vara hemma under Julhelgen och vila. På hösten besökte jag Jakobstads trakten mer än någonsin. Det var roligt att besöka församlingarna och tjäna med ordet. Det andra området som jag tjänat mycket är Uleåborg. Här har vi regelbundet möten på söndagarna där jag tjänar när min tur är. Missionsmöten och ungdomssamlingar är också regelbundna. Olika kristna föreningar som har ungdomsarbete har även kallat mig. Jag tycker det är fint att se ungdomar som tar sin tro på allvar ur olika rörelser. Gud har välsignat ungdomsarbetet så, att det inte är här en lätt anda fastän det är roligt och ungdomligt. Vårens kalender håller också på att fyllas- b.la. tre resor till Ryssland är på kommande!
Om gudstjänster
Gudstjänster förrättar jag ganska regelbundet. Även nu när jag skriver detta brev sitter jag i bussen på väg till Jyväskylä för att hålla ungdomssamling och en gammaltroende gudstjänst i Luther kyrkan i Jyväskylä (SLEY). Dom har där egen kyrka och gudstjänstgemenskap. Det är kyrkans arbete och konkurrerar endast positivt med kyrkans egna gudstjänster. Enligt mig borde vi även inom rauhansanalaisuus ta vårt ansvar och börja diskutera om gammaltroende gudstjänster. På samma sätt som även andra inomkyrkliga väckelserörelser gör. Jag har skrivit om gudstjänstgemenskaper i min blog.
Guds ord är kär för oss, därför vill vi följa det och fira gudstjänster och möten. Vi önskar att få leva som kristna fritt i vår kyrka. Genom att hålla fast vid ordet både i tro och i leverne älskar vi vår Herre o hjälper också den evangliska lutherska kyrkan på bästa sätt.
______________________________________________________________________
Talousasiaa
Kannatusrenkaan jäseniä on edelleen se n. 200. Lopullinen tavoitteemme on n. 250 jäsentä. Taloudellinen tavoitteemme on 4000-5000 euroa kuukaudessa, jolloin varaa jää myös toimintaan. Työntekijän sosiaalimaksut ovat Suomessa niin suuria, että iso osa palkasta menee valtiolle eläkemaksuihin ja muuhun tarpeelliseen.
Milloin ja miten voin lahjoittaa?
Jos mahdollista, voit suorittaa maksun ennen jokaisen kuukauden 15. päivää. Lahjoituksen suuruuden päätät itse.
Tili: Maksun saaja: LFF rf. / Pöyhtärin tukiryhmä
Tilinro. 106530-223499 Viite: 13
Anna pankin hoitaa kuukausimaksusi— tee maksusopimus
Pankki maksaa automaattisesti tililtäsi sopimasi kuukausimaksun verran, kun nettipankissa rastitat tarpeellisen vaihtoehdon, tai kävelet pankkiin ja sanot ”Tämän verran kuukausittain tälle tilille” ja näytät tämän kirjeen.
Vesan tukiryhmä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)