Lapin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta piti viime vuoden toukokuussa oikeustieteellisen seminaarin kirkko-oikeudesta. Puheenjohtaja Ilkka Saraviidan mukaan "Kirkon asemaa, tehtäviä ja oppia koskevat oikeudelliset sääntelyt ovat eurooppalaisten oikeusjärjestysten vanhimpia rakenteita. Katolisella kirkolla oli säädännäinen konstituutionsa jo kauan ennen kirjoitettuja valtiosääntöjä."
"Vuoden 2000 perustuslakiuudistuksen vaikutukset ulottuvat kirkko-oikeuteen. Suomalainen valtiosääntöajattelu tempaistiin vuoden 1919 hallitusmuodon kaudesta nykyaikaan äkkinäisesti. Osaltaan tämä johtui Euroopan integraatiokehityksestä. Suomen valtiosääntöjärjestelmä ja perusoikeusajattelu modernisoitiin. Valtiosääntökehitys Euroopassa voitiin kirjata esteittä perustuslakiin. Kirkon ja kirkko-oikeuden synkronointi tähän kehitykseen kohtaa väistämättömän rakenteellisen ongelman: kirkko on sidoksissa Raamattuun ja omaan tunnustukseensa." (Saraviita)
Koska kirkko-oikeutta ei ole Suomessa systemaattisesti tutkittu asiaan vaatimalla laajudella ja tieteellisellä pätevyydellä, ei ole ihme, että kirkko-oikeutta tulkitsevien näkökannat hajaantuvat niin laajalle. Hajonta ei näkynyt ainoastaan seminaarin alustuksissa. Kirkko-oikeuden "tutkiminen" on jäänyt paljolti tuomiokapitulien lakimiesasessorien oman harrastuneisuuden varaan. Heidän käsissään on ollut ohjata tuomiokapitulien ratkaisut kiistoihin, jotka ovat valtiollisen lainsäädännön ja kirkollisen lainsäädännön rajapinnalla. Onko osattu aina ottaa huomioon kirkko-oikeuden ylipositiivinen (Raamattu ja kirkon tunnustus) lähtökohta, jonka tulisi asettaa kirkolliset ratkaisut sen oman lainsäädännön valokeilaan. Jos ylipositiivinen lähtöökohdan merkitys ei saa sille laillisesti kuuluvaa asemaa, kokevat monet kirkon työtä tekevät etteivät päätökset nojaa itse asiassa ollenkaan kirkon omaan kirkkolakiin, vaan kirkon oikeutta ja päätöksiä ohjaa valtiollinen laki. Kirkkolakia ei tällöin ole, ikään kuin, edes olemassa. Kirkko tuomiokapituleissaan antaa omaa hengellistä työtään koskevia päätöksiä ja tuomioita, mutta ei perustele ja nojaa niitä sen omaan lakikirjaan kuin muodollisesti. Erikoista tämä on siinäkin suhteessa, että valtiovalta on nimenomaan hyväksynyt kirkolle sen aseman ja oikeuden omaan kirkkolakiin. Myös sen ylipositiivisen lähtökohdan. Miksi sitä sitten ei käytetä?
Olisi liian helppo osoittaa syyttävä sormi kirkon lakimiestasolle. Ajattelen kuitenkin, että ongelma on suurempi kuin siinä, miten lakia on käytännössä tulkittu ja käytetty tuomiokapituleissa. Kirkko on itse jättänyt liian vahälle huomiolle kirkko-oikeuden tutkimuksen. Teologinen tiedekunta on tehnyt sitä vain pintaa raapaisten, eikä kirkolla itsellään ole ollut voimavaroja panostaa tutkimukseen.
Oikeustieteellinen seminaari kirkkolain eritysiluonteesta on enemmän kuin tervetullut. Uskon, että tällaiset seminaarit voivat palvella kirkkoa ja sen virkamiehiä. Pääset lukemaan tekstejä Edilex Teeman sivuilta TÄSTÄ. Pyydän kiinnittää huomiota professori Saraviidan johdantoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti