keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Ruotsin homopiispan vihkimys iski halkeaman Porvoon yhteisön

Ruotsissa vihitään sunnuntaina homoseksuaalinen nainen piispaksi. Naisen sanotaan elävän yhdessä toisen naisen kanssa. Ystäväkirjeessäni mainitsin toisesta samankaltaisesta tapahtumasta kun Yhdysvaltojen ELCA luterilainen kirkko hyväksyi homoseksuaalien papiksi vihkimisen, kuinka asian päättämisen hetkellä tornado kaatoi kokouspaikan kirkon katolta ristin. Nyt on edessä naapurimaassamme samankaltainen murheellinen tapahtuma. Kaatuuko nyt risti, vai mitä tapahtuu?

Porvoon yhteisö on ollut tähän asti kirkollinen yhteisö, joka on osallistunut kohteliaasti toisten kirkkojen piispanvihkimyksiin ja näin osoittanut kirkollista syvää yhteenkuuluvuutta. Mutta ei enää. Jos kirkon katolta ei risti katkeakaan, niin kirkkoyhteisö osoittaa hajaannuksen merkkejä. Enää ei tulla yhteiseen jumalanpalvelukseen. Kun kyseessä on vielä erityiset kutsut saapua juhlimaan, poisjääminen alleviivaa yhteyden rikkoutumisen luonnetta. Englannin kirkko on kieltäytynyt osallistumasta vihkimykseen, jopa sen arkkipiispa on kieltäytynyt. Lähikirkoistamme Viron, Latvian ja Liettuan luterilaiset kirkot eivät osallitu vihkimykseen.

Yhteyden uutiseen löydät täältä

Ei kommentteja: