Mirjamin isosisko Eeva-Lotta tutustumassa juuri kotiin tulleeseen pikkusiskoon. Silmät loistavat ylpeyttä!
torstai 26. maaliskuuta 2009
Isosisko ylpeänä esittää
Mirjamin isosisko Eeva-Lotta tutustumassa juuri kotiin tulleeseen pikkusiskoon. Silmät loistavat ylpeyttä!
tiistai 24. maaliskuuta 2009
Mirjam pääsi kotiin!
Nyt on Pöyhtäreillä juhlittu. Tyttäremme, viiden viikon ikäinen Mirjam, pääsi viimeinkin kotiin. Leikkaus on mennyt hyvin ja parantuminen on ollut tehokasta. Vielä on kuitenkin päällä antibioottikuuri, jota varten hänet on vietävä kolme kertaa päivässä sairaalaan saamaan lääkettä.
Terhakka tyttö, ynisee, kun haluaa ruokaa. Äänihuulet on vielä vähän heikossa kunnossa hengityskoneen jäljiltä, mutta ääntä alkaa jo löytymään. Nyt se tuossa vieressä, äidin sängyssä, tuhisee unessa ja alkaa vähitellen heräilemään rinnalle. Äiti katselee vieressä ja syö appelsiinia. On jotenkin kaikki mukavaa.
Nyt alkaa isänäkin tajuamaan, että tuossa se lapsi sitten on. Tunnesiteen kehittyminen ei ole oikein päässyt vauhtiin siellä sairaalassa käytyjen lyhyiden vierailujen johdosta, mutta nyt jo tuntuu ihan omalta lapselta.
Koululaisemme eivät tienneet, että Mirjam pääsee tänään kotiin. Kun he sitten tulivat koulusta kotiin, olivat ensimmäiset kommentit vilpittömät, -jippii, nyt saadaan pizzaa! Olimme luvanneet pizzalounaan kun Mirjam pääsee kotiin. Haimme Myllyojan Turkkilaisesta pizzeriasta pinon pizzoja ja cokista ja juhlimme Mirjamia oikein olan takaa.
Kiitos kaikille esirukouksista. Suurin kiitos ja kunnia taivaan Isälle uudesta elämästä. "Minä olen ihme, suuri ihme" (Ps. jotain).
PS. Pitää kait alkaa nyt isyyslomalle tässä lähipäivinä.
Terhakka tyttö, ynisee, kun haluaa ruokaa. Äänihuulet on vielä vähän heikossa kunnossa hengityskoneen jäljiltä, mutta ääntä alkaa jo löytymään. Nyt se tuossa vieressä, äidin sängyssä, tuhisee unessa ja alkaa vähitellen heräilemään rinnalle. Äiti katselee vieressä ja syö appelsiinia. On jotenkin kaikki mukavaa.
Nyt alkaa isänäkin tajuamaan, että tuossa se lapsi sitten on. Tunnesiteen kehittyminen ei ole oikein päässyt vauhtiin siellä sairaalassa käytyjen lyhyiden vierailujen johdosta, mutta nyt jo tuntuu ihan omalta lapselta.
Koululaisemme eivät tienneet, että Mirjam pääsee tänään kotiin. Kun he sitten tulivat koulusta kotiin, olivat ensimmäiset kommentit vilpittömät, -jippii, nyt saadaan pizzaa! Olimme luvanneet pizzalounaan kun Mirjam pääsee kotiin. Haimme Myllyojan Turkkilaisesta pizzeriasta pinon pizzoja ja cokista ja juhlimme Mirjamia oikein olan takaa.
Kiitos kaikille esirukouksista. Suurin kiitos ja kunnia taivaan Isälle uudesta elämästä. "Minä olen ihme, suuri ihme" (Ps. jotain).
PS. Pitää kait alkaa nyt isyyslomalle tässä lähipäivinä.
sunnuntai 15. maaliskuuta 2009
Hur levde de kristna i de första århundraden?
Bild: Paulus och Petrus i en medaljong från urkyrkans tid.
Välkommen alla, från när och fjärran! Under vår-terminen fördjupas vi oss till urkyrkans tro och leverne. Vi tar en insyn till det som är gemensamt för alla kristna i alla tider. I urkyrkans tid var det bestämt, hur också vi idag tror och firar gudstjänst och samlar ihop till Guds ords hörande. Vad, varför och hur? Kom med, hör och kommentera i discussionen.
EN KURS OM
URKYRKANS HISTORIA OCH TRO
to 19.3. kl. 18-21 i Larsmo församlingshem.
Sju århundraden av kristen tro – inledning Marko Sjöblom
Bibeln och bibeltolkningen i urkyrkan, Vesa Pöyhtäri
on 29.4. kl. 18-21 i Drängstugan
Frälsningen genom tron i kyrkan, kyrkoherde Peter Kankkonen
”Guds lamm som tar bort världens synd” – Gudstjänstlivet och de kristna i urkyrkan, Vesa Pöyhtäri
to 14.5. kl. 18-21 i Drängstugan
Måste Gud vara en människa också? – kampen om urkyrkans Gudsbild, Vesa Pöyhtäri.
Att leva som kristen – om det kristna sättet att leva, kaplan Jan Nygård.
Möjlighet till diskussion. Servering.
Arr. Vesa Pöyhtärin tukirengas och Larsmo församling
Närmare information ges av
Vesa Pöyhtäri 044-2175410, vpoyhtari@hotmail.com
Marko Sjöblom 050-4097759, marko.sjoblom@evl.fi
perjantai 13. maaliskuuta 2009
Taasko lynkataan, nyt Kokkolalaista
Kokkolan ruotsinkielisen seurakunnan pastoria, Peter Silfverbergiä vastaan on nostettu kantelu hänen saarnastaan Kaarlelan kirkossa. Kotimaa-lehden mukaan "Silfverbergin 1. helmikuuta jumalanpalveluksessa pitämässä saarnassa esitetään homoseksuaaleja loukkaavia kannanottoja. Jumalanpalvelus kuultiin myös paikallisradiossa."
Tunnen Peterin. Olimme yhdessä opiskelemassa teolgisella peruskurssilla 80-luvun puolivälissä Ryttylässä. Hän oli todella mukava ja ystävällinen kaveri. Vierailin myös hänen kodissaan Tampereella.
Erääseen tapahtumaan liittyy minulla hauska muisto, joka saa minut aina hyvälle tuulelle. Osallistuimme yhdessä Peterin kanssa Urjalan seurakunnassa pidettävään evankelioimisviikkoon. Olimme Peterin kanssa erään omakotitalon luona, edellisenä iltana oli valvottu ja vähän olimme "taisteluväsyneitä". Tarkoitus oli soittaa ovikelloa ja kutsua henkilö illalla seurakuntatalolla pidettävään Raamattuopetukseen.
Seisoimme rinnakkain, kun lukkoa avattiin. Oli aamupäivä, ja kotona yleensä oli joko vanhuksia tai työttömiä. Yllätyimme, kun oven avasikin kuvankaunis nuori tyttö, ehkä lukion viimeistä vuotta suorittava. Minusta tilanne alkoi vaikuttamaan hyvin koomiselta, ja jouduin puremaan kieltäni etten olisi purskahtanut nauruun. Peter huomasi tilani, ja mielialani tarttui häneenkin. Hän yritti puhua tytölle, mutta joutui koko ajan keskeyttämään, kun rinnasta tahtoi tulla vaan katkonaisia sanoja. Tyttö katsoi meitä ja vaikutti hämmästyneeltä. Siinä vaiheessa en enää voinut olla paikalla, vaan kävelin nurkan taakse ja jätin Peterin kertomaan ja tyrskähtelemään tytölle. Huomasin, että Peterillä oli vaikea puhua, kun pallea hytkyi naurusta, mutta suusta ei saanut tulla kuin asiallisia ääniä. Eihän siitä tullut tietenkään mitään ja kohta Peter kiitti tyttöä ja tuli luokseni. Totesimme, että nyt taitaa olla taouon paikka.
Peterin saama kantelu on vakava. Parasta olisi tietysti, että se jätetään raukeamaan, sillä Peterhän on luvannut alttarin edessä pappisvihkimyksessään opettaa Raamatun mukaisesti kaikista asioista. Tätä hän teki Kokkolassa. Pappisvihkimyksen suorittanut piispa vaati häntä seurakunnan käskystä pysymään Jumalan sanassa ja luterilaisessa tunnustuksessa.
Rukoilkaa Peterin ja koko Kaarlelan seurakunnan puolesta!
Tuntuisi taas kerran kummalliselta, jos sanan mukaan opettavaa pappia rangaistaan. Jos homoseksuaalisuuden harjoittamisen saarnaamista synniksi ei kirkossa enää hyväksytä, kaiken järjen mukaan olisi rangaistava hänet vihkinyttä piispaa ja seurakuntaa, joka antoi hänelle kutsun pappisvirkaan. He ovat velvoittaneet opettamaan sanan mukaan. Olisi myös näytettävä kirkolliskokouksen pykälä, minkä avulla homoseksuaalisuuden harjoittamisessa eläminen olisi kirkossa hvyäksytty. Sellaista ei vielä ole.
Sen sijaan meillä on kirkkolain ensimmäinen pykälä, joka asettaa Jumalan sanan kaiken yläpuolelle kirkossa. Sana on kirkon jokaiselle papille velvoittava. Sanan perusteella opetamme pappisviran kuulumista vain virkaan vihityille miehille, sanan perusteella opetamme pelastuksen olevan yksin uskon kautta Kristukseen, sanan perusteella rukoilemme homojen puolesta ja kehoitamme heitä Kristuksen rakkaudella parannukseen.
Saa nähdä, otetaanko nyt Porvoon tuomiokapitulissa esille piispainkokouksen vuoden 2006 ns. heikka-päätös. Muodollisesti sen piiriin kuuluu myös seksuaalinen tasa-arvo. Päätös ei rajaa sitä vain naispappeuskysymykseen. Kirkon seurakuntapapin virassa oleva ei voisi saarnata tässäkään kysymyksessä sanan mukaan vaan oppi olisi noudettava suomen laista, ja sen ahtaasta tulkinnasta piispainkokouksessa (joka oikeusoppineidenkin mukaan on kiistanalainen).
Tuomiolla olisi suora vaikutus myös rauhansanalaisten saarnaajien seurakuntavierailuihin Porvoon hiippakunnan seurakunnissa. Meidän (LFF) saarnajamme eivät suostu edes pakon edessä olemaan hiljaa homoseksi-kysymysessä vieraillessaan seurakunnissa. Herätysliikkeenä meillä on vastustava kanta ja elämme sen mukaan.
"Tahdonilmaisu" oikeaan aikaan
Piispojen 5.3.2009 antama tulkinta "Tahdonilmaisu" naispappeuskysymyksestä, näyttäisi liittyvän myös homokysymyksen tuomaan ongelmatiikkaan. Paperin avulla luodaan kirkkoon "tila" naispappeuden ja homoseksin torjujille elää kirkollista elämää perinteisen virkakäsityksen jumalanpalveluksissa vakaumuksensa ja Raamatun opetuksen mukaan. Näin Silfverbergit, Pöyhtärit, Rankiset, Norrot ja Malmivaarat saavat edelleen palvella kirkkoa. Mutta heidän ei enää tule saada kirkolta korvausta työstään. Heidän palkkansa maksaa uskova kansa, jota kirkko näin verottaa tavallaan kahteen kertaan, kirkollisveron kautta ja pakottamalla vanhauskoiset pois viroistaan eli käytännössä uskovien tuen varaan. Jokainen ymmärtää kuinka vanhurskasta tällainen toiminta on!
Jatketaan perinteisellä virkakannalla iloisin mielin
Mutta todellakin. Vanhurskasta se on. Se nimittäin, että on annettu piispojen suulla periaatteellinen "tila" kirkossa. Palkan puuttuminen on se pienempi ongelma, mutta haluan uskoa, että senkin asiantilan kirkkomme korjaa, kuten myös sen, että naispappeuden torjujille annetaan myös pappisvihkimyksiä. Mutta nyt, odottaessamme jatkopäätöksiä, eläkäämme rakasta ja avointa vanhauskoista kirkollista elämää rakkassa kirkossamme, siinä tilassa, joka meille suotiin sekä myös vielä niissä muutamissa paikallisseurakunnissa, joissa se on mahdollista ja papit siihen suostuvat.
Emme ole vielä menettäneet toivoamme.
Vesa Pöyhtäri, Oulun hiippakuntavaltuutettu
PS. Hankkikaa ja lukekaan Jari Rankisen kirja "Evankeliumin tähden", jossa hän kertoo prosessista, jolla hänet pakotettiin eroamaan papinvirasta Vammala/Sastamalan seurakunnan virasta. Kirjassa on rauhallisesti mutta selvin sanoin kerrottu syystä, mikä panee Jarin, ja myös minut, jatkamaan työtä siltä opin perustalta, joka pyhille on kerta kaikkiaan annettu.
Tunnen Peterin. Olimme yhdessä opiskelemassa teolgisella peruskurssilla 80-luvun puolivälissä Ryttylässä. Hän oli todella mukava ja ystävällinen kaveri. Vierailin myös hänen kodissaan Tampereella.
Erääseen tapahtumaan liittyy minulla hauska muisto, joka saa minut aina hyvälle tuulelle. Osallistuimme yhdessä Peterin kanssa Urjalan seurakunnassa pidettävään evankelioimisviikkoon. Olimme Peterin kanssa erään omakotitalon luona, edellisenä iltana oli valvottu ja vähän olimme "taisteluväsyneitä". Tarkoitus oli soittaa ovikelloa ja kutsua henkilö illalla seurakuntatalolla pidettävään Raamattuopetukseen.
Seisoimme rinnakkain, kun lukkoa avattiin. Oli aamupäivä, ja kotona yleensä oli joko vanhuksia tai työttömiä. Yllätyimme, kun oven avasikin kuvankaunis nuori tyttö, ehkä lukion viimeistä vuotta suorittava. Minusta tilanne alkoi vaikuttamaan hyvin koomiselta, ja jouduin puremaan kieltäni etten olisi purskahtanut nauruun. Peter huomasi tilani, ja mielialani tarttui häneenkin. Hän yritti puhua tytölle, mutta joutui koko ajan keskeyttämään, kun rinnasta tahtoi tulla vaan katkonaisia sanoja. Tyttö katsoi meitä ja vaikutti hämmästyneeltä. Siinä vaiheessa en enää voinut olla paikalla, vaan kävelin nurkan taakse ja jätin Peterin kertomaan ja tyrskähtelemään tytölle. Huomasin, että Peterillä oli vaikea puhua, kun pallea hytkyi naurusta, mutta suusta ei saanut tulla kuin asiallisia ääniä. Eihän siitä tullut tietenkään mitään ja kohta Peter kiitti tyttöä ja tuli luokseni. Totesimme, että nyt taitaa olla taouon paikka.
Peterin saama kantelu on vakava. Parasta olisi tietysti, että se jätetään raukeamaan, sillä Peterhän on luvannut alttarin edessä pappisvihkimyksessään opettaa Raamatun mukaisesti kaikista asioista. Tätä hän teki Kokkolassa. Pappisvihkimyksen suorittanut piispa vaati häntä seurakunnan käskystä pysymään Jumalan sanassa ja luterilaisessa tunnustuksessa.
Rukoilkaa Peterin ja koko Kaarlelan seurakunnan puolesta!
Tuntuisi taas kerran kummalliselta, jos sanan mukaan opettavaa pappia rangaistaan. Jos homoseksuaalisuuden harjoittamisen saarnaamista synniksi ei kirkossa enää hyväksytä, kaiken järjen mukaan olisi rangaistava hänet vihkinyttä piispaa ja seurakuntaa, joka antoi hänelle kutsun pappisvirkaan. He ovat velvoittaneet opettamaan sanan mukaan. Olisi myös näytettävä kirkolliskokouksen pykälä, minkä avulla homoseksuaalisuuden harjoittamisessa eläminen olisi kirkossa hvyäksytty. Sellaista ei vielä ole.
Sen sijaan meillä on kirkkolain ensimmäinen pykälä, joka asettaa Jumalan sanan kaiken yläpuolelle kirkossa. Sana on kirkon jokaiselle papille velvoittava. Sanan perusteella opetamme pappisviran kuulumista vain virkaan vihityille miehille, sanan perusteella opetamme pelastuksen olevan yksin uskon kautta Kristukseen, sanan perusteella rukoilemme homojen puolesta ja kehoitamme heitä Kristuksen rakkaudella parannukseen.
Saa nähdä, otetaanko nyt Porvoon tuomiokapitulissa esille piispainkokouksen vuoden 2006 ns. heikka-päätös. Muodollisesti sen piiriin kuuluu myös seksuaalinen tasa-arvo. Päätös ei rajaa sitä vain naispappeuskysymykseen. Kirkon seurakuntapapin virassa oleva ei voisi saarnata tässäkään kysymyksessä sanan mukaan vaan oppi olisi noudettava suomen laista, ja sen ahtaasta tulkinnasta piispainkokouksessa (joka oikeusoppineidenkin mukaan on kiistanalainen).
Tuomiolla olisi suora vaikutus myös rauhansanalaisten saarnaajien seurakuntavierailuihin Porvoon hiippakunnan seurakunnissa. Meidän (LFF) saarnajamme eivät suostu edes pakon edessä olemaan hiljaa homoseksi-kysymysessä vieraillessaan seurakunnissa. Herätysliikkeenä meillä on vastustava kanta ja elämme sen mukaan.
"Tahdonilmaisu" oikeaan aikaan
Piispojen 5.3.2009 antama tulkinta "Tahdonilmaisu" naispappeuskysymyksestä, näyttäisi liittyvän myös homokysymyksen tuomaan ongelmatiikkaan. Paperin avulla luodaan kirkkoon "tila" naispappeuden ja homoseksin torjujille elää kirkollista elämää perinteisen virkakäsityksen jumalanpalveluksissa vakaumuksensa ja Raamatun opetuksen mukaan. Näin Silfverbergit, Pöyhtärit, Rankiset, Norrot ja Malmivaarat saavat edelleen palvella kirkkoa. Mutta heidän ei enää tule saada kirkolta korvausta työstään. Heidän palkkansa maksaa uskova kansa, jota kirkko näin verottaa tavallaan kahteen kertaan, kirkollisveron kautta ja pakottamalla vanhauskoiset pois viroistaan eli käytännössä uskovien tuen varaan. Jokainen ymmärtää kuinka vanhurskasta tällainen toiminta on!
Jatketaan perinteisellä virkakannalla iloisin mielin
Mutta todellakin. Vanhurskasta se on. Se nimittäin, että on annettu piispojen suulla periaatteellinen "tila" kirkossa. Palkan puuttuminen on se pienempi ongelma, mutta haluan uskoa, että senkin asiantilan kirkkomme korjaa, kuten myös sen, että naispappeuden torjujille annetaan myös pappisvihkimyksiä. Mutta nyt, odottaessamme jatkopäätöksiä, eläkäämme rakasta ja avointa vanhauskoista kirkollista elämää rakkassa kirkossamme, siinä tilassa, joka meille suotiin sekä myös vielä niissä muutamissa paikallisseurakunnissa, joissa se on mahdollista ja papit siihen suostuvat.
Emme ole vielä menettäneet toivoamme.
Vesa Pöyhtäri, Oulun hiippakuntavaltuutettu
PS. Hankkikaa ja lukekaan Jari Rankisen kirja "Evankeliumin tähden", jossa hän kertoo prosessista, jolla hänet pakotettiin eroamaan papinvirasta Vammala/Sastamalan seurakunnan virasta. Kirjassa on rauhallisesti mutta selvin sanoin kerrottu syystä, mikä panee Jarin, ja myös minut, jatkamaan työtä siltä opin perustalta, joka pyhille on kerta kaikkiaan annettu.
tiistai 10. maaliskuuta 2009
Vänbrev 2/2009
Guds Frid, kära vänner!
Mycket har hänt sedan februari.
Vi fick en liten flicka den 17. februari. Allting var bra, men i den sista granskningen före hon skulle få gå hem, märkete sköterska, ett hennes surevärdena var lite låga. Mamman fick gå hem men barnen ville de ha en natt till i sjukhuset.
Vi läste men henne Fader Vår, förrän vi gick hem. Det är det bästa bönen som är oss given. I detta bönen har vi allting. Det kändes bra att lämna henne i bönens skydd.
På natten de ringde oss från sjukhuset. –Kom strax hit, barnens tillstånd har blivit mycket allvarlig. Vi var klar vaken på samma sekund, sinnet fylld med frågor och gråtande. Hinner vi, får hon leva, vad är det med henne?
Läkaren lovade inte mycket. Det var bäst om barnet nöddöps. Sjukskötaren hämtade Bibelen, vatten och en vit dopklänning. Vi sjöng psalm 216, jag läste dopbud från Matteus evangelium och höll handen ovan på vatten. Där kunde vi se igen hur Gud låte sin nådens under ske. Vatten blev, som Luther säger det, ”röd av Kristi blod”. Nu var det inte mera bara vatten utan vatten, ”helgat genom Guds befallning och förbundet med Guds ord.” Kristus var med och han medverkade genom sin ord och döpte barrnen ”med Helige Ande och eld”. Hon blev en ny människa genom tron i Kristus. Kristus tog henne in till döpets nådeförbund.
Vi mäste minnas, att inte alltid hinner vi döpa våra barn. Somliga är även född färdig dö. Ändå, även de blir saliga. Också de är pånyttfödda, fastan de hann inte få det heliga dopet. Man kan säga, att de var döpta fastan de inte hann få dopet. De föraktade inte dopet. Dopets gåva, syndernas förlåtelse med alla gåvor är på dem, för Gud råder och kan allting göra. Vi människor och församlingen är bunden till dopets konkreta sakrament, vi har ingen val. Men Gud kan i nödfall förvalta sin nåd även utan sakrament.
Strax efter dopet Mirjam flög till Helsingfors med ambulans-flygplan. Vi flög efter. Hon var opererad efter två dag i tre olika plats in i hjärtat och utanför hjärtat. Risken var ca. 12 %. Operationen lyckades och nu, efter två veckor, är hon tillbaka i Uleåborg sjukhus.
Många har bett för oss. Vi ringde tilla min och Karitas föräldrar strax vi hade hört om det allvarliga situationen. Båda våra mammor har i sina tidigare år måstat ge bort en nyfödd barn till det himmelska hemmet. Mammornas stöd var kännbar. Snart började vår telefonen få textmeddelanden. Många bekanta tronsvän från rauhansana och olika väckelserörelse meddelade, ett de ber för oss och för barnen. I olika bönehus har de bett och i Larsmo kyrkans gudstjänst och även i Frankrike och Amerika. Gud visade oss igen, att han har mycket folk som kan tjäna Honom när nöden är stor.
Vi har lärt hur stor betydelse är kristnas stöd. Vi har bland oss även idag mycket folk som behöver förböner, stöd, omsorg. Visa åt din nästa, att du bryr, att din medmänniska är viktig för dig, och berätta även, att du har han/hon i förböner. Det betyder mycket åt han/hon som hör det, fastan han inte skulle kunna säga något.
Tack för er alla, som bad Gud för Mirjam och hennes familj. Speciellt för äldre barn har det varit svårt och förböner har stärkt tro i Guds ledning.
Om evangeliearbetet
Pga. Mirjam har jag haft nu två veckors tjänsteledighet. Nu jobbar jag igen. Ännu skall jag ha pappalov när Mirjam kommer hem. Min kalendar är därför mycket tom på mars. Somliga saker jag har i kalendern och skall sköta dem. Men i april är det full rulle igen.
Laestadiansk histori: Svebilius katekes i CD/MP3 format (finska)
Jag har bandat in den katekesen, som Laestadius och Raattamaa använde och lärde barnen och vuxna läsa i sina missionskolor och läsmöten. Nu kan du lyssna Laestadius katekes när du kör bil, jobbar hemma eller är på lenkki. Det är hälsosam att nu och då gå igenom hela kristen lära. När Laestadius märkte att kristna hade börjat glömma katekesen, kallade han dem tillbaka i kyrkobänken och lära katekesen. Ingen är för gammal eller för lärd för katekesen.
Katekesen levereras i audioform (MP3) genom internet, eller i CD skiva.
Den är fri då levereras genom internet. Annars kostar det frivilligt 5 e.
Mycket har hänt sedan februari.
Vi fick en liten flicka den 17. februari. Allting var bra, men i den sista granskningen före hon skulle få gå hem, märkete sköterska, ett hennes surevärdena var lite låga. Mamman fick gå hem men barnen ville de ha en natt till i sjukhuset.
Vi läste men henne Fader Vår, förrän vi gick hem. Det är det bästa bönen som är oss given. I detta bönen har vi allting. Det kändes bra att lämna henne i bönens skydd.
På natten de ringde oss från sjukhuset. –Kom strax hit, barnens tillstånd har blivit mycket allvarlig. Vi var klar vaken på samma sekund, sinnet fylld med frågor och gråtande. Hinner vi, får hon leva, vad är det med henne?
Läkaren lovade inte mycket. Det var bäst om barnet nöddöps. Sjukskötaren hämtade Bibelen, vatten och en vit dopklänning. Vi sjöng psalm 216, jag läste dopbud från Matteus evangelium och höll handen ovan på vatten. Där kunde vi se igen hur Gud låte sin nådens under ske. Vatten blev, som Luther säger det, ”röd av Kristi blod”. Nu var det inte mera bara vatten utan vatten, ”helgat genom Guds befallning och förbundet med Guds ord.” Kristus var med och han medverkade genom sin ord och döpte barrnen ”med Helige Ande och eld”. Hon blev en ny människa genom tron i Kristus. Kristus tog henne in till döpets nådeförbund.
Vi mäste minnas, att inte alltid hinner vi döpa våra barn. Somliga är även född färdig dö. Ändå, även de blir saliga. Också de är pånyttfödda, fastan de hann inte få det heliga dopet. Man kan säga, att de var döpta fastan de inte hann få dopet. De föraktade inte dopet. Dopets gåva, syndernas förlåtelse med alla gåvor är på dem, för Gud råder och kan allting göra. Vi människor och församlingen är bunden till dopets konkreta sakrament, vi har ingen val. Men Gud kan i nödfall förvalta sin nåd även utan sakrament.
Strax efter dopet Mirjam flög till Helsingfors med ambulans-flygplan. Vi flög efter. Hon var opererad efter två dag i tre olika plats in i hjärtat och utanför hjärtat. Risken var ca. 12 %. Operationen lyckades och nu, efter två veckor, är hon tillbaka i Uleåborg sjukhus.
Många har bett för oss. Vi ringde tilla min och Karitas föräldrar strax vi hade hört om det allvarliga situationen. Båda våra mammor har i sina tidigare år måstat ge bort en nyfödd barn till det himmelska hemmet. Mammornas stöd var kännbar. Snart började vår telefonen få textmeddelanden. Många bekanta tronsvän från rauhansana och olika väckelserörelse meddelade, ett de ber för oss och för barnen. I olika bönehus har de bett och i Larsmo kyrkans gudstjänst och även i Frankrike och Amerika. Gud visade oss igen, att han har mycket folk som kan tjäna Honom när nöden är stor.
Vi har lärt hur stor betydelse är kristnas stöd. Vi har bland oss även idag mycket folk som behöver förböner, stöd, omsorg. Visa åt din nästa, att du bryr, att din medmänniska är viktig för dig, och berätta även, att du har han/hon i förböner. Det betyder mycket åt han/hon som hör det, fastan han inte skulle kunna säga något.
Tack för er alla, som bad Gud för Mirjam och hennes familj. Speciellt för äldre barn har det varit svårt och förböner har stärkt tro i Guds ledning.
Om evangeliearbetet
Pga. Mirjam har jag haft nu två veckors tjänsteledighet. Nu jobbar jag igen. Ännu skall jag ha pappalov när Mirjam kommer hem. Min kalendar är därför mycket tom på mars. Somliga saker jag har i kalendern och skall sköta dem. Men i april är det full rulle igen.
Laestadiansk histori: Svebilius katekes i CD/MP3 format (finska)
Jag har bandat in den katekesen, som Laestadius och Raattamaa använde och lärde barnen och vuxna läsa i sina missionskolor och läsmöten. Nu kan du lyssna Laestadius katekes när du kör bil, jobbar hemma eller är på lenkki. Det är hälsosam att nu och då gå igenom hela kristen lära. När Laestadius märkte att kristna hade börjat glömma katekesen, kallade han dem tillbaka i kyrkobänken och lära katekesen. Ingen är för gammal eller för lärd för katekesen.
Katekesen levereras i audioform (MP3) genom internet, eller i CD skiva.
Den är fri då levereras genom internet. Annars kostar det frivilligt 5 e.
Ystäväkirje 2/2009
Jumalan rauhaa, ystävät!
Guds frid, kära vänner!
"Ihminen päättää, Jumala säätää". Näin sanoi usein Martta-äiti Rovaniemellä. Tämän olemme saaneet kokea todeksi viime päivinä.
Pieni tyttömme syntyi ajallaan, helmikuun puolivälissä, tähän maailmaan yhdeksän päivää etuajassa - ihan normaalia siis. Terve lapsi, ja aivan ihana. Seuraavana päivänä vein kaikki lapset katsomaan häntä. Jokainen sai vuorollaan ottaa hänet syliinsä, jopa 2,5 vuotias isosisko Eeva-Lotta. Otimme valokuvat ja annoimme äidille kukkaset. Seuraavana päivänä kävimme jälleen katsomassa ja vielä seuraavanakin.
Vihdoin tuli kotiuttamisen aika. Hoitaja teki seulontatarkastuksen ja katsoi lapsen happisaturaatiot. Vähän alhaiset. Hän sanoi, että annetaan lapsen vielä jäädä tänne tarkkailuun, mutta äiti kyllä voi lähteä kotiin. Vähän ihmettelimme tapahtunutta, mutta siinä vauvan ääressä luimme vielä Isä meidän rukouksen ja jätimme hänet rukouksen Herran huomaan. Emme vauvan kanssa turhaa lörpötelleet, vaan lausuimme uskossa ottaen totena vastaan joka sanan. Jeesus ei lupaa turhia, kun hän opetti meitä rukoilemaan tuon rukouksen. Itseäni lohdutin tällä ja lähdimme kotiin.
Aamuyöstä soitettiin OYS:stä ja sanottiin, että on heti tultava sinne, lapsen kunto on romahtanut. Hänellä havaittiin edellisenä iltana havaitun sydämen reiän lisäksi merkittävä poikkeama sydämen rakenteessa, joka uhkasi nyt hänen henkeään. Lapselle annettiin pian sellaista lääkettä, joka antoi mahdollisuuden elämään lääkkeen varassa. Sairaalassa saimme kuulla, että lapsi pitää viipymättä leikata. Puolen päivän aikaan lähtee ambulanssilentokone Helsinkiin. Leikkaus tapahtuu heti seuraavan viikon alussa.
Olimme jättäneet hänet Isä meidän rukouksen varaan edellisenä iltana. Se on kristikunnan suurin ja vaikuttavin rukous. Sen kanssa on turvallista. Mutta tiesimme, että Herramme ei ole antanut vain Isä meidän-rukousta, vaan hän on antanut kasteen sakramentin "syntienne anteeksiantamiseksi" kuten Pietari ensimmäisessä saarnassaan sanoo. Emme ajatelletkaan, että voisimme lähettää hänet Helsinkiin ilman pyhää kastetta. Pelastuksen sakramentti koskee aikuisia ja lapsia, eikä tällaisessa tilanteessa voi kristitty vanhempi muuta tehdä, kuin kastaa lapsen.
Hoitaja haki kastemekon, maljan täynnä puhdasta vettä, sekä kynttilän ja Raamatun. Luin Jeesuksen kaste- ja lähetyskäskyn pitäen kättä vesimaljan yllä. Kirkkoisien mukaan "kun sana liittyy aineeseen, syntyy sakramentti". Näin maljassa ei ollutkaan enää vain vettä, vaan vedessä myös Jumalan sanan lupaus ja kaikki armo ja anteeksiantamus, jonka Kristus on sanassaan luvannut ja Golgatalla ansainnut. Kristus antoi siihen sanallaan Pyhän Hengen ja tulen. Voimme nähdä siinä maljan äärellä sen ihmeen tapahtuvan, että "kastevesi tuli verestä punaiseksi", kuten Luther sen sanoo. Kristus itse oli siinä mukana ja toi kaikki ne lahjat, jotka hän on kasteeseen säätänyt. Jumalan sana veden kautta antoi ne lahjat, ja usko, jonka sana vaikuttaa, otti lahjat vastaan.
Tuli hyvä olo. Nyt olemme tehneet sen, mitä itse voimme. Loppu on Jumalan käsissä. Muutaman tunnin kuluttua Mirjam Sara Karita lensi ambulanssi-lentokoneella Helsinkiin leikattavaksi. Me kiirehdimme heti perään Blue1 siivillä.
Leikkaus onnistui, ja nyt Mirjam on päässyt jo Oulun sairaalaan hoitoon. Kaiken kaikkiaan kaksi viikkoa meni Helsingissä. Kahdesti jouduttiin rintakehä avaamaan ja sulkemaan, vahvat lääkkeet piti häntä nukuksissa, mutta nyt alkaa jo mennä parempaan suuntaan.
Meille perheenä tämä aika on ollut täynnä huolta ja jännitystä. Erityisesti Karita on ollut lujilla. Olemme kuitenkin antaneet koko elämämme Jumalan käsiin, hän tietää mikä on paras. Jos saamme pitää lapsen, niin kiitos Herralle, jos hän kutsuu Mirjamin taivaan kotiin, niin se on Mirjamille kaikkein paras.
Mirjamia ovat ympäröineet monet ja monet esirukoukset. Herran käsi ei todellakaan ole lyhyt auttamaan. Ensin soitimme Karitan ja minun vanhemmille ja kerroimme tapahtuneesta. He tukivat meitä arvokkaalla tavalla. Meidän molempien äitimme ovat saaneet itse aikanaan luovuttaa yhden lapsensa Taivaan kotiin vain muutaman päivän ikäisenä. Äidit ja Karitan isä tiesivät, miten lohduttaa.
Uskon, että vielä enemmän kuin Mirjam, me hänen vanhempansa ja sisarukset olemme tarvinneet esirukouksia. Oli niin ihana, kun muutaman tunnin sisällä alkoi tulla esirukousviestejä kännykkäämme. Sukulaiset olivat heti liikkeellä rukouksella ja lohdutuksella. Kohta tuntui kuin koko kristikunta olisi ollut liikkeellä. Monet uskonystävämme rauhansanassa, toisissa herätysliikkeissä, Suomessa ja aina Amerikkaa myöten rukoilivat puolestamme. Mirjamia muistettiin seuroissa Oulussa, Helsingissä ja Kokkola-Pietarsaaren seudulla, häntä kannettiin Herran eteen Larsmon jumalanpalveluksessa, Timoteusyhteisön jumalanpalveluksessa, Susijärvellä ja Seattlessa. Näin Jumala näytti meille kouriintuntuvasti, että hänellä on paljon kansaa, hän voi liikuttaa pyhänsä rukoilemaan toisten edestä.
Takaisin töissä
Pidin Mirjamin johdosta kahden viikon virkavapaan ja nyt olen takaisin töissä. Kun Mirjam pääsee kotiin, pidän isyysloman (12 pv). Maaliskuulla ei sen vuoksi paljon olekaan tapahtumia, ja nämä listassa olevat hoidan joka tapauksessa.
Maaliskuun esirukouslista
11.3. Oulu/Toukomettinen. Lähetyspiiri ja katekismusvartti.
12.3. Nuortenilta, Toukomettinen.
21.-22.3. Kållby, möte.
Laestadiolaista historiaa: Svebiliuksen katekismus äänitteenä CD/MP3
Olen äänittänyt Laestadiuksen käyttämän katekismuksen data-tiedostoksi (MP3). Äänitettä saa minulta tiedostona internetin kautta sekä CD tai DVD levynä. Näin voit tehdä sitä, mitä Raattamaa ja Laestadius tekivät aikoinaan, kun he opettivat ja opiskelivat katekismusta ulkoa. Voit kuunnella pätkän kerrallaan autoa ajaessasi ja lenkillä juostessasi.
Terveisin, Vesa Pöyhtäri
vpoyhtari@hotmail.com
044-2175 410
Guds frid, kära vänner!
"Ihminen päättää, Jumala säätää". Näin sanoi usein Martta-äiti Rovaniemellä. Tämän olemme saaneet kokea todeksi viime päivinä.
Pieni tyttömme syntyi ajallaan, helmikuun puolivälissä, tähän maailmaan yhdeksän päivää etuajassa - ihan normaalia siis. Terve lapsi, ja aivan ihana. Seuraavana päivänä vein kaikki lapset katsomaan häntä. Jokainen sai vuorollaan ottaa hänet syliinsä, jopa 2,5 vuotias isosisko Eeva-Lotta. Otimme valokuvat ja annoimme äidille kukkaset. Seuraavana päivänä kävimme jälleen katsomassa ja vielä seuraavanakin.
Vihdoin tuli kotiuttamisen aika. Hoitaja teki seulontatarkastuksen ja katsoi lapsen happisaturaatiot. Vähän alhaiset. Hän sanoi, että annetaan lapsen vielä jäädä tänne tarkkailuun, mutta äiti kyllä voi lähteä kotiin. Vähän ihmettelimme tapahtunutta, mutta siinä vauvan ääressä luimme vielä Isä meidän rukouksen ja jätimme hänet rukouksen Herran huomaan. Emme vauvan kanssa turhaa lörpötelleet, vaan lausuimme uskossa ottaen totena vastaan joka sanan. Jeesus ei lupaa turhia, kun hän opetti meitä rukoilemaan tuon rukouksen. Itseäni lohdutin tällä ja lähdimme kotiin.
Aamuyöstä soitettiin OYS:stä ja sanottiin, että on heti tultava sinne, lapsen kunto on romahtanut. Hänellä havaittiin edellisenä iltana havaitun sydämen reiän lisäksi merkittävä poikkeama sydämen rakenteessa, joka uhkasi nyt hänen henkeään. Lapselle annettiin pian sellaista lääkettä, joka antoi mahdollisuuden elämään lääkkeen varassa. Sairaalassa saimme kuulla, että lapsi pitää viipymättä leikata. Puolen päivän aikaan lähtee ambulanssilentokone Helsinkiin. Leikkaus tapahtuu heti seuraavan viikon alussa.
Olimme jättäneet hänet Isä meidän rukouksen varaan edellisenä iltana. Se on kristikunnan suurin ja vaikuttavin rukous. Sen kanssa on turvallista. Mutta tiesimme, että Herramme ei ole antanut vain Isä meidän-rukousta, vaan hän on antanut kasteen sakramentin "syntienne anteeksiantamiseksi" kuten Pietari ensimmäisessä saarnassaan sanoo. Emme ajatelletkaan, että voisimme lähettää hänet Helsinkiin ilman pyhää kastetta. Pelastuksen sakramentti koskee aikuisia ja lapsia, eikä tällaisessa tilanteessa voi kristitty vanhempi muuta tehdä, kuin kastaa lapsen.
Hoitaja haki kastemekon, maljan täynnä puhdasta vettä, sekä kynttilän ja Raamatun. Luin Jeesuksen kaste- ja lähetyskäskyn pitäen kättä vesimaljan yllä. Kirkkoisien mukaan "kun sana liittyy aineeseen, syntyy sakramentti". Näin maljassa ei ollutkaan enää vain vettä, vaan vedessä myös Jumalan sanan lupaus ja kaikki armo ja anteeksiantamus, jonka Kristus on sanassaan luvannut ja Golgatalla ansainnut. Kristus antoi siihen sanallaan Pyhän Hengen ja tulen. Voimme nähdä siinä maljan äärellä sen ihmeen tapahtuvan, että "kastevesi tuli verestä punaiseksi", kuten Luther sen sanoo. Kristus itse oli siinä mukana ja toi kaikki ne lahjat, jotka hän on kasteeseen säätänyt. Jumalan sana veden kautta antoi ne lahjat, ja usko, jonka sana vaikuttaa, otti lahjat vastaan.
Tuli hyvä olo. Nyt olemme tehneet sen, mitä itse voimme. Loppu on Jumalan käsissä. Muutaman tunnin kuluttua Mirjam Sara Karita lensi ambulanssi-lentokoneella Helsinkiin leikattavaksi. Me kiirehdimme heti perään Blue1 siivillä.
Leikkaus onnistui, ja nyt Mirjam on päässyt jo Oulun sairaalaan hoitoon. Kaiken kaikkiaan kaksi viikkoa meni Helsingissä. Kahdesti jouduttiin rintakehä avaamaan ja sulkemaan, vahvat lääkkeet piti häntä nukuksissa, mutta nyt alkaa jo mennä parempaan suuntaan.
Meille perheenä tämä aika on ollut täynnä huolta ja jännitystä. Erityisesti Karita on ollut lujilla. Olemme kuitenkin antaneet koko elämämme Jumalan käsiin, hän tietää mikä on paras. Jos saamme pitää lapsen, niin kiitos Herralle, jos hän kutsuu Mirjamin taivaan kotiin, niin se on Mirjamille kaikkein paras.
Mirjamia ovat ympäröineet monet ja monet esirukoukset. Herran käsi ei todellakaan ole lyhyt auttamaan. Ensin soitimme Karitan ja minun vanhemmille ja kerroimme tapahtuneesta. He tukivat meitä arvokkaalla tavalla. Meidän molempien äitimme ovat saaneet itse aikanaan luovuttaa yhden lapsensa Taivaan kotiin vain muutaman päivän ikäisenä. Äidit ja Karitan isä tiesivät, miten lohduttaa.
Uskon, että vielä enemmän kuin Mirjam, me hänen vanhempansa ja sisarukset olemme tarvinneet esirukouksia. Oli niin ihana, kun muutaman tunnin sisällä alkoi tulla esirukousviestejä kännykkäämme. Sukulaiset olivat heti liikkeellä rukouksella ja lohdutuksella. Kohta tuntui kuin koko kristikunta olisi ollut liikkeellä. Monet uskonystävämme rauhansanassa, toisissa herätysliikkeissä, Suomessa ja aina Amerikkaa myöten rukoilivat puolestamme. Mirjamia muistettiin seuroissa Oulussa, Helsingissä ja Kokkola-Pietarsaaren seudulla, häntä kannettiin Herran eteen Larsmon jumalanpalveluksessa, Timoteusyhteisön jumalanpalveluksessa, Susijärvellä ja Seattlessa. Näin Jumala näytti meille kouriintuntuvasti, että hänellä on paljon kansaa, hän voi liikuttaa pyhänsä rukoilemaan toisten edestä.
Takaisin töissä
Pidin Mirjamin johdosta kahden viikon virkavapaan ja nyt olen takaisin töissä. Kun Mirjam pääsee kotiin, pidän isyysloman (12 pv). Maaliskuulla ei sen vuoksi paljon olekaan tapahtumia, ja nämä listassa olevat hoidan joka tapauksessa.
Maaliskuun esirukouslista
11.3. Oulu/Toukomettinen. Lähetyspiiri ja katekismusvartti.
12.3. Nuortenilta, Toukomettinen.
21.-22.3. Kållby, möte.
Laestadiolaista historiaa: Svebiliuksen katekismus äänitteenä CD/MP3
Olen äänittänyt Laestadiuksen käyttämän katekismuksen data-tiedostoksi (MP3). Äänitettä saa minulta tiedostona internetin kautta sekä CD tai DVD levynä. Näin voit tehdä sitä, mitä Raattamaa ja Laestadius tekivät aikoinaan, kun he opettivat ja opiskelivat katekismusta ulkoa. Voit kuunnella pätkän kerrallaan autoa ajaessasi ja lenkillä juostessasi.
Terveisin, Vesa Pöyhtäri
vpoyhtari@hotmail.com
044-2175 410
perjantai 6. maaliskuuta 2009
Aika hyvä "tahdonilmaisu", B-versio
Jotkut herätysliikejärjestöt ja kirkkomme piispat ovat allekirjoittaneet yhteisen "tahdonilmauksen", jolla tahdotaan ohjata herätysliikkeiden ja seurakuntien yhteiseloa.
Tekstissä on positiivista se, että piispat jälleen kerran tunnustavat vanhauskoisten läsnäolon seurakunnissa sekä sanovat, ettei näitä saa syrjiä seurakunnissa. Näin piispat, joista oma Samuelimme oli yksi neuvottelijoista, ovat halunneet rohkaista kirkkoherroja antamaan vanhauskoisille järjestöille tiloja ehtoollistilaisuuksia ja muita tilaisuuksia varten. Useat kirkkoherrat ovat näin tehneet tähtänkin asti ponnen nojalla ilman seuraamuksia. Nyt rohkaistaan muitakin asettumaan heidän rinnalleen.
Vanhauskoiset järjestöt sanovat, että he noudattavat vuoden 1986 naispappeuspäätöstä (johon he paperin tulkinnassaan katsovat kuuluvan myös ponnen), silloin kun he järjestävät yhteisiä tilaisuuksia seurakuntien kanssa. Yhteisiä tilaisuuksia ei tietystikään vanhauskoiset järjestöt järjestä sellaisissa seurakunnissa, joissa kirkkoherra ei tahdo seurata piispojen kehoitusta "syrjinnän" lopettamisesta. Kuitenkin näissäkin seurakunnissa on mahdollista kirkkoneuvoston luvalla saada käyttää kirkkotiloja ehtoollistilaisuuksiin (sillä ehtoollisa saadaan järjestää kirkkotiloissa ja niissä saavat palvella kirkossa vihityt papit, vaikka he eivät olisi virassa juuri siinä seurakunnassa).
Paperi ei ole teologinen asiakirja, sitä ei ole hyväksytty kirkolliskokouksessa asiaan kuuluvalla menettelyllä. Sen ongelma on toimivaltaongelma. Sen tähden se ei ole ketään sitova tulkinta kirkolliskokouksen synnyttämään naispappeusongelmaan - yhtä vähän kuin on ns. piispojen heikka-paperilla. Ainoastaan kirkolliskokous voi ratkaista kysymyksen lopullisella tavalla. Naispappeusongelman juridiseen tai teologiseen ongelmaan paperi ei tuo mitään uutta.
Paperin laatijat eivät ole oikeutettuja tulkitsemaan paperia ohi Raamatun ja tunnustuksen. Näin asian näki eräs keskeinen vanhauskoinen asiakirjan laatija, jota tapasin Helsingissä asiakirja tultua julkisuuteen. Se ei myöskään syrjäytä pontta, kuten toinen paperin kirjoittaja on lausunut. Juridistista syistä avulla järjestö tai piispat eivät voi eivätkä saa irrota kirkkolain ensimmäisen pykälä osoittamasta opista (Raamattu ja tunnustus)tämän paperin nojalla. Tämä paperi osoittaa lähinnä sen, että ongelma on vielä olemassa ja että piispat ovat julkisesti sitä mieltä, että vanhauskoisille saa luovuttaa kirkkotiloja ehtoolliskäyttöön.
By the way. 16.3. julkaistaan kirkon homo-mietintö.
Tekstissä on positiivista se, että piispat jälleen kerran tunnustavat vanhauskoisten läsnäolon seurakunnissa sekä sanovat, ettei näitä saa syrjiä seurakunnissa. Näin piispat, joista oma Samuelimme oli yksi neuvottelijoista, ovat halunneet rohkaista kirkkoherroja antamaan vanhauskoisille järjestöille tiloja ehtoollistilaisuuksia ja muita tilaisuuksia varten. Useat kirkkoherrat ovat näin tehneet tähtänkin asti ponnen nojalla ilman seuraamuksia. Nyt rohkaistaan muitakin asettumaan heidän rinnalleen.
Vanhauskoiset järjestöt sanovat, että he noudattavat vuoden 1986 naispappeuspäätöstä (johon he paperin tulkinnassaan katsovat kuuluvan myös ponnen), silloin kun he järjestävät yhteisiä tilaisuuksia seurakuntien kanssa. Yhteisiä tilaisuuksia ei tietystikään vanhauskoiset järjestöt järjestä sellaisissa seurakunnissa, joissa kirkkoherra ei tahdo seurata piispojen kehoitusta "syrjinnän" lopettamisesta. Kuitenkin näissäkin seurakunnissa on mahdollista kirkkoneuvoston luvalla saada käyttää kirkkotiloja ehtoollistilaisuuksiin (sillä ehtoollisa saadaan järjestää kirkkotiloissa ja niissä saavat palvella kirkossa vihityt papit, vaikka he eivät olisi virassa juuri siinä seurakunnassa).
Paperi ei ole teologinen asiakirja, sitä ei ole hyväksytty kirkolliskokouksessa asiaan kuuluvalla menettelyllä. Sen ongelma on toimivaltaongelma. Sen tähden se ei ole ketään sitova tulkinta kirkolliskokouksen synnyttämään naispappeusongelmaan - yhtä vähän kuin on ns. piispojen heikka-paperilla. Ainoastaan kirkolliskokous voi ratkaista kysymyksen lopullisella tavalla. Naispappeusongelman juridiseen tai teologiseen ongelmaan paperi ei tuo mitään uutta.
Paperin laatijat eivät ole oikeutettuja tulkitsemaan paperia ohi Raamatun ja tunnustuksen. Näin asian näki eräs keskeinen vanhauskoinen asiakirjan laatija, jota tapasin Helsingissä asiakirja tultua julkisuuteen. Se ei myöskään syrjäytä pontta, kuten toinen paperin kirjoittaja on lausunut. Juridistista syistä avulla järjestö tai piispat eivät voi eivätkä saa irrota kirkkolain ensimmäisen pykälä osoittamasta opista (Raamattu ja tunnustus)tämän paperin nojalla. Tämä paperi osoittaa lähinnä sen, että ongelma on vielä olemassa ja että piispat ovat julkisesti sitä mieltä, että vanhauskoisille saa luovuttaa kirkkotiloja ehtoolliskäyttöön.
By the way. 16.3. julkaistaan kirkon homo-mietintö.
maanantai 2. maaliskuuta 2009
Lentosuukkoja
Perheessämme osoitetaan aina silloin tällöin vähän hellyyttä. Nyt puolisoiden välillä hellyydenosoitukset ovat minimoituneet olosuhteiden pakosta minimiin. Ehdimme vain lähettää lentosuukot toistensa ohi kiitävistä junista. Kun minä tulin Helingistä Mirjamin luota ylös Ouluun lasten luo, Karita meni samaan aikaan alas Helsinkiin Mirjamin luo, lentosuukkot heilahtivat junasta toiseen. Se kyllä lämmitti, on se vaan kumma.
Jumala on luonut meidän psyko-fyysisiksi kokonaisuuksiksi. Meissä on tietyt luonnonlait asetettu, joiden mukaan me toimimme. Yksi luonnonlaki on ystävällisyys, lempeys ja hellyys. Lempeys on apostolista alkuperää. He tahtoivat olla "lempeät teidän keskuudessanne, niinkuin imettävä äiti, joka vaalii lapsiansa". (1 Tess. 2:7). Lempeys sulattaa vastustuksen, se saa meidät pehmeiksi kuulemaan evankeliumia ja oppimaan Jumalan sanaa. Niin kuin lasten kasvatuksessakin, lempeys, hellyys ja rakastava huolenpito rakentaa luottamusta ja saa lasten korvat auki.
Lempeydellä ja imelyydellä on vissi ero. Imelä ei ole lempeä. Imelää on sellainen rakkaus, jossa ei ole selkärankaa ja joka hyväksyy kaiken. Kukaan vanhempi ei tahdo olla imelä lapsilleen. Hän laittaa rajat ja ehdot, ja lapset oppivat pian, että on asioita, joissa he eivät saa tahtoaan läpi. Vanhemmat rakastavat ja ovat lempeät, vaikka lapset tekevät väärin, mutta vanhemmat eivät hyväksy lastensa vääriä tekoja.
Näin olen tahtonut toimia pappina ja seurakunnan paimenena evl kirkossamme. En tosin luonnetyypiltäni ole kovin "lempeä" mutta tahtoisin olla ja yritän sitä olla. Aina se ei ihan onnistu, mutta yritys on kova. Lempeyteen olen sisällyttänyt myös rajojen asettamisen. Saarnaan sanaa "sopimattomalla ja sopivalla ajalla", en anna lupaa synnin tekemiseen edes kristityille, yhdessä kaikkien pappien kanssa kehotan kaikkia pysymään Raamatunmukaisessa oikeassa opissa, joka kirkossamme on kirjoitettu tunnustuskirjoihin. Kehotan kristittyjä antamaan toisilleen anteeksi ja pyytämään anteeksi.
Kun toisille saarnaan, saarnaan myös itselleni. Itsensä huomaa puuttuvaiseksi niin monessa. Samalla se on hyvä. Näin voi pysyä nöyränä ja opettaa Raamattua samalta tasalta muiden syntisten kanssa!
"Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämiset toisianne kohtaan; toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne." Room. 12:10.
Jumala on luonut meidän psyko-fyysisiksi kokonaisuuksiksi. Meissä on tietyt luonnonlait asetettu, joiden mukaan me toimimme. Yksi luonnonlaki on ystävällisyys, lempeys ja hellyys. Lempeys on apostolista alkuperää. He tahtoivat olla "lempeät teidän keskuudessanne, niinkuin imettävä äiti, joka vaalii lapsiansa". (1 Tess. 2:7). Lempeys sulattaa vastustuksen, se saa meidät pehmeiksi kuulemaan evankeliumia ja oppimaan Jumalan sanaa. Niin kuin lasten kasvatuksessakin, lempeys, hellyys ja rakastava huolenpito rakentaa luottamusta ja saa lasten korvat auki.
Lempeydellä ja imelyydellä on vissi ero. Imelä ei ole lempeä. Imelää on sellainen rakkaus, jossa ei ole selkärankaa ja joka hyväksyy kaiken. Kukaan vanhempi ei tahdo olla imelä lapsilleen. Hän laittaa rajat ja ehdot, ja lapset oppivat pian, että on asioita, joissa he eivät saa tahtoaan läpi. Vanhemmat rakastavat ja ovat lempeät, vaikka lapset tekevät väärin, mutta vanhemmat eivät hyväksy lastensa vääriä tekoja.
Näin olen tahtonut toimia pappina ja seurakunnan paimenena evl kirkossamme. En tosin luonnetyypiltäni ole kovin "lempeä" mutta tahtoisin olla ja yritän sitä olla. Aina se ei ihan onnistu, mutta yritys on kova. Lempeyteen olen sisällyttänyt myös rajojen asettamisen. Saarnaan sanaa "sopimattomalla ja sopivalla ajalla", en anna lupaa synnin tekemiseen edes kristityille, yhdessä kaikkien pappien kanssa kehotan kaikkia pysymään Raamatunmukaisessa oikeassa opissa, joka kirkossamme on kirjoitettu tunnustuskirjoihin. Kehotan kristittyjä antamaan toisilleen anteeksi ja pyytämään anteeksi.
Kun toisille saarnaan, saarnaan myös itselleni. Itsensä huomaa puuttuvaiseksi niin monessa. Samalla se on hyvä. Näin voi pysyä nöyränä ja opettaa Raamattua samalta tasalta muiden syntisten kanssa!
"Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämiset toisianne kohtaan; toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne." Room. 12:10.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)