lauantai 7. marraskuuta 2009

"Antakaa toisillenne anteeksi"

Evankeliumikirjassa on tiivistetty todella hienosti huomisen sunnuntain teema "Antakaa toisillenne anteeksi".

Tämän sunnuntain sisältönä ovat anteeksiantamus ja siitä avautuva keskinäinen rakkaus. Koko elämämme perustuu anteeksiantoon, jonka saamme Kristuksen ristinkuoleman ansiosta. Se velvoittaa meidät kohtaamaan lähimmäisemme ystävällisesti, lempeästi ja anteeksiantavasti. Tällainen asenne tekee mahdolliseksi sen, että Jumalan moninaiset lahjat pääsevät vaikuttamaan kaikessa rikkaudessaan.

Päivän antifoni lyö saman naulan kantaan

Viha ajaa ihmiset toisiaan vastaan,
rakkaus peittää paljotkin rikkomukset.(Snl. 10: 12)


23. pyhä helluntaista on teemaltaan hyvin seurakuntaelämään sopiva. Seurakunta on pyhien kokous, mutta pyhissä on vielä paljon vanhan lihan vääryyttä ja kieroutumista. Meillä jokaisella on oma henkilöhistoriamme, taustamme ja elämässä tehdyt virheet. Vaikka ne ovatkin anteeksi ja Kristuksen verellä peitetty viimeiseen lehteen saakka, niiden jäänteet kummittelevat. Toinen on äkkipikainen ja turvautuu väkivaltaan, toinen on laiska eikä välitä yhteisestä hyvästä, kolmas juoruaa ja neljäs kerää omaa ryhmäänsä seurakunnan sisälle, viides hännystelee vahvoja, kuudes ei välitä mistään mitään, seitsemäs on heittänyt ylleen kyynisyyden viitan, kahdeksas noudattaa salaista lisäpöytäkirjaansa jne.

Emme voi osoitella toisiamme sormella ja sanoa, että sinä olet tuollainen ja tuollainen. Me kaikki olemme ajoittain kaikkea edellä mainittua. Sinä ja minä. Kaikissa meissä on sama vanha aatami. Että yhteiselämä onnistuisi tarvitaan seurakunnassa paljon anteeksiantamusta jäsenten välille.

Hellään veljesrakkauteen
Apostolit kehottavat seurakuntaa usein hellään ja veljelliseen rakkauteen. "Olkoon rakkaus vilpitön, kammokaa pahaa ja pitäkää hyvästä kiinni". Jeesus kehotti seuraajiansa rakastamaan toisiansa.

Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessään (luku 12) "Olkoon rakkaus vilpitön, kammokaa pahaa, riippukaa hyvässä kiinni. 10 Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämiset toisianne kohtaan; toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne. 11 Älkää harrastuksessanne olko veltot; olkaa hengessä palavat; palvelkaa Herraa. 12 Olkaa toivossa iloiset, ahdistuksessa kärsivälliset, rukouksessa kestävät. 13 Pitäkää pyhien tarpeet ominanne; harrastakaa vieraanvaraisuutta.

14 Siunatkaa vainoojianne, siunatkaa, älkääkä kirotko. 15 Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa. 16 Olkaa keskenänne yksimieliset. Älkää korkeita mielitelkö, vaan tyytykää alhaisiin oloihin. Älkää olko itsemielestänne viisaita. 17 Älkää kenellekään pahaa pahalla kostako. Ahkeroikaa sitä, mikä on hyvää kaikkien ihmisten edessä. 18 Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa. 19 Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: "Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra". 20 Vaan "jos vihamiehelläsi on nälkä, ruoki häntä, jos hänellä on jano, juota häntä, sillä näin tehden sinä kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle". 21 Älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä."


Tämä litania on taattua Jumalan sanaa. Itse olen usein niin pölkkypäinen, että hyppään tällaisten kohtien yli ja etsin mielestäni "tärkeämpiä" kohtia Raamatusta kuten vanhurskauttamisoppia, sovitusta, evankeliumia ja muuta sellaista. Mutta itse asiassa, Raamatussa on paljon tuollaista seurakunnan ja ihmisten väliseen rakkauteen ja rauhan pitämiseen liittyvää tekstiä. Ja se kaikki on siellä vissillä tarkoituksella. Minusta tuntuu, että minun pitäisi kaikki ne alleviivata itselleni muistoksi.

Miksi ne ovat niin tärkeitä? Lasten kasvattajat tietävät, että kasvu tarvitsee rauhaa ympärilleen. Lämmin, hyväksyvä, pitkämielinen ja reipas ilmapiiri kodissa antaa hyvän kasvualustan. Sellaisessa on hyvä ja turvallista käydä läpi kasvukipuja, uhmaikää, murrosikää ja muita Jumalan antamia kasvukausia.

Kristittyinäkin me olemme ensin lapsia ja sitten me kasvamme uskossa "täyteen miehuuteen" ja miksei myös naiseuteen (Ef. 4:12-15). Ja vaikka seurakunnisssa jo tuolloin oli varmasti monia hengelliseen kypsyyteen ja ymmärrykseen kasvaneita jäseniä, oli siellä myös niitä, jotka olivat vielä kasvamassa ja käymässä läpi monia kasvukipuja. Heille oli tilaa ja kirjeillään apostolit halusivat raivata tilaa. Hengellinen kasvu TARVITSEE RAUHAA YMPÄRILLEEN. Tämän apostolit ymmärsivät Pyhän Hengen johdatuksessa. Pyhä Henki on meidän kaikkien kasvattaja ja seurakunnan holhooja. Hän johdatti apostolit puhumaan kasvurauhaa seurakuntiin.

Vaikka joku on hengellisesti kypsä, ainakin omasta mielestään, tarvitsee hän ja ehkä juuri hän paljon raamatullisia kehoituksia "hellään veljellliseen rakkauteen". Raitis, raamatullinen, hellä, veljellinen ja sisarellinen rakkaus - sitä me kaikki tarvitsemme, sillä kaikki olemme Jumalalle vain lapsia ja hänen koulussaan ja kasvatuksessaan. Siinä koulussa emme ole ehtineet ekaluokkalaisista suuremmiksi.

Tsempataan tähän yhdessä!
Vesa

Ei kommentteja: