Lehdestä poimittua

Veljemme Jaakko Rahjan kolumnikirjoitus Sanansaattaja-lehdessä 37/2008


Vuorikiipeilyn opetusta

Maailmassa on kaikkiaan 14 vuorta, joiden huiput ulottuvat yli 8 000 metrin korkeuteen. Vuorikiipeilijöiden keskuudessa on unelma valloittaa nuo kaikki ’kasitonniset’. Mutta sen verran kova haaste se on, että tietääkseni maailmassa vain 13 ihmistä on siinä onnistunut.Vuorikiipeily on äärimmäisen vaarallista ja vaativaa. Vaarallisuudesta kertoo jotakin se, että äskettäin Himalajan K2 –vuorella jääseinämän romahdus vei 11 kiipeilijän hengen. Pelastusoperaatiossa kuoli kaksi ihmistä. Suomen tunnetuin ja myös kansainvälisesti arvostettu vuorikiipeilijä Veikka Gustafsson oli tuolloin lähettyvillä ja joutui todistamaan omin silmin, kuinka hädissään olevat ihmiset yksi toisensa jälkeen putosivat kuiluun vailla pelastumisen toivoa. Joitakin vuosia sitten pyysin Veikka Gustafssonia erääseen tilaisuuteen kertomaan kokemuksistaan. Onhan hän ensimmäinen Mount Everestin huipulle noussut suomalainen ja tähän mennessä saavuttanut yhtä vaille kaikki 8 kilometrin vuorenhuiput. Puhelinkeskustelumme loppuvaiheessa – eräänlaisena tiivistyksenä – pyysin häntä jo etukäteen mainitsemaan hänen mielestään kolme tärkeintä asiaa, mitä vuorikiipeilijän tulee pitää aina mielessään. Veikan antamat tärkeimmät ohjeet tulevat lähelle meitä jokaista elämäntien vaeltajaa.

Vuorikiipeilijän tulee ensiksi muistaa aina pitää lopullinen päämäärä kirkkaasti mielessä. Toki tulee olla myös lyhyen etapin tavoitteita, joita kohti esimerkiksi yhden päivän aikana kulkee. Mutta lopullinen tavoite tulee olla koko ajan selkeänä mielessä. Se muun muassa tarkoittaa sitä, että pitkän ylösnousun aikana joudutaan usein laskeutumaan alaspäin. Tällä tavalla elimistö tottuu vähähappisuuteen ja näin myös hoidetaan kiipeilijöiden huoltoa. Jos kaukainen maali ei ole kiipeilijällä kirkkaasti muistissa, nousee mieleen epätoivo ja epävarmuus väsymyksen ja vaikeuksien koittaessa. Toinen sääntö on ehdoton luottamus kiipeilytoveriin. Kiipeilijät kulkevat köydellä toisiinsa kiinni sidottuna. Monen kilometrin korkeudessa on jäätiköitä, joissa lumen ja pintajään alla on syviä ja kuoleman vaarallisia railoja. Jos (kun) toinen putoaa railoon, toisen tehtävänä on kannatella kumppania ja koettaa nostaa hänet köyden, jäänaskalien ja -ankkureiden avulla takaisin ylös. Yksin ei kukaan tuollaisesta kuilusta ylös pääse. Et voi muuta kuin luottaa köyteen ja kumppaniisi.Kolmas muistettava asia on kunnioitus luonnon, sinua suuremman voimia kohtaan. On viisautta osata nöyrtyä ja antaa periksi ja vaikkapa keskeyttää kiipeily voimakkaan myrskyn noustessa, vaikka huipulle olisi enää vain pieni matka. Parhaimmallakaan kokemuksella ei kykene vastustamaan itseään suurempaa ja väkevämpää.

Ihmisen elämän tarkoitus ei suinkaan ole päivän arkiaskareet ja muut näkyväisen maailman puuhat, vaan iankaikkinen osa taivaassa. Olemmehan iankaikkisuudessa alkumme saaneet ja iankaikkisuuteen luodut, iankaikkisen Jumalan kuvat. Jos kaukainen taivasmaali ei ole kirkkaana mielessä, valtaa mielen elämän tarkoituksettomuus, epätoivo ja epäusko. On myös elintärkeää löytää luottamus kanssakulkijoihin. Parhaimmillaan se on seurakuntayhteyttä ja sielunhoidollista tukea. On hyvä, kun tietää toisen ihmisen pitävän köydestä kiinni ja tarvittaessa nostavan ja auttavan vaikeissa tilanteissa. Mutta vielä parempi on tietoisuus ja luottamus, että elämän köyden päähän on ankkuroitunut itse Jumalan Poika. Hän, joka kykenee pelastamaan ihmisen kaikkein syvimmästä rotkosta; synnin ja kuoleman kuilusta. Myös tuo kolmas muistisääntö voidaan ymmärtää hengellisesti. On suurta viisautta antaa kunnia Hänelle, jolle se kuuluu. Jumalalle, jolla on ylistys, kirkkaus, viisaus, kiitos, kunnia, voima ja väkevyys.

Jaakko Rahja