keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Himputin ohjelmat - hyvä evankeliumi

Olen yrittänyt tässä viime aikoina ladata tietokoneelleni video-editointiohjelmaa. Siinä kyllä on yksi, mutta se ei toimi yhteen koneen raudan kanssa. Pitää siis lähteä etsimään ohjelmia ylittämään nuo esteet. Koneen oma tuki ohjaa maksullisten ohjelmien piiriin. Hyvä kikka saada myytyä lisää softaa. Rauta on hyvää ja ohjelmat ja niiden yhteensovittamiseen tarvitsee ostaa meidän nettikaupastamme vain NÄIN HALVAN lisäohjelman. Tuntuu, että epistä. Internetissä löytyy kasapäin ilmaisia ohjelmia, niin että valitsemaan vain. Lataan yhden. Siinä menee neljä tuntia latautumiseen. Lopulta ohjelma on koneella. Avaan sen. ja ruudulle tulee viesti, Vista ei voi löytää mainitun ohjelman avaamiseen tarvittavaa ohjelmaa, ei koneelta eikä webbipalvelimelta. Turhautti vähäsen. Latasin sitten toisen ohjelman. Tämä näytti lupaavalta, ja toimikin hyvin, se konvertoi clipit, jess. Mutta mutta. Kuvassa olikin keskellä vesileima, yhtiön logo. Sen saisi pois lunastamalla yhtiötä koodiavaimen. 39 dollaria. Kätevää. Mutta ohjelma mainosti itseään ilmaisena. Mistään en löytänyt tarvittavaa maksua kokeiluajalta, eikä vesileimasta mainittu mainoksissa. Eipä muuta kuin poista koneelta mokoma. Lataan kolmannen, mutta nyt osaan jo olla varovainen - kaikkiin lupauksiin ei netissä voi luottaa - ja etsin mainintaa vesileimoista tai lisämaksuista tai sitoutumisista. Ei mainintoja, pitäisi olla ilmainen, mutta en lopulta luota yhtiöön. Etsin varmasti ilmaisen, sellaisen yhtiön ohjelman, joka nimenomaan todistaa ja varmentaa, että ohjelmassa ei ole rajoitteita aika se sisällä vesileimoja. Lopulta löydän ja nyt homma toimii.

Evankeliumin viemisessä eteenpäin Herramme kehotti meitä olemaan viekkaat kuin käärmeet ja viattomat kuin kyyhkyset. Noita em. kauppiailta voisimme todella oppia käärmeen viekkautta. He ympäröivät meidät ideoilla ja saavat meidät huomaamattamme mukaan omiin tuotteidensa käyttäjiksi. Miten me voisimme ympäröidä ihmiset evankeliumilla, saada heidät mukaan paikkoihin ja tilaisuuksiin, joissa pelastava evankeliumi on esillä. Apostoleilla oli monia keinoja, ja he löysivät koko ajan uutta. Ensiksi pysyttiin vain Jerusalemissa, koska sinnehän tulivat kaikki juutalaiset kolme kertaa vuodesta, kaikkialta maailmasta Afrikkaa ja Espanjaa myöten. Heitä oli helppo evankelioida ja vähäisin kustannuksin. Seuraavaksi lähdettiin liikkeelle lähikyliin. Filippus kierteli ja piti ulkoilmakokouksia, toiset kiertelivät kylien synagoogissa, toiset harrastivat henkilökohtaista evankelioimista Hengen johdatuksella. Paavali lähti seurakunnan lähettämänä aivan jopa lähetysmatkalle, ja siellä hän sulautui uuteen kreikkalaiseen kulttuuriin ja sen lähtökohdista lähtien astui Ateenan julkiselle puhujankorokkeelle Areiopagilla. Hän otti lähtökohdakseen jumalanpatsaan "tuntemattomalle jumalalle", ja antoi sille uuden sisällön juutalaiskristillisestä maailmasta. Myöhemmin Paavali meni euroopan puolelle tultuaan kaupungin naisten pyykinpesu-rantaan. Sinnehän kaikki kokoontuivat ja niin juorut kuin uudet ajatuksetkin levisivät tehokkaasti. Siella Herra avasi yhden kuulijan, Lydian, sydämen ottamaan sanan vastaan, ja loppu onkin kirkkohistoriaa. Lydia oli ensimmäinen eurooppalainen kristitty (ellei oteta lukuun Roomasta kotoisin olevaa Akylasta ja Priscillaa). Uskon, että pian sanoma Lydiasta levisi kaikille pyykkäreille ja heidän kodeilleen ja palvelusväelleen ja niin edelleen.

Me olemme apostolien perillisiä. Meidänkin on velvollisuus etsiä uusia kanavia evankeliumin viemiseksi. Emme hylkää entisiä, sillä aina tulee olemaan keskipisteessä seurakunnan kokous, jumalanpalvelus. Mutta sen ohella olemme löytäneet tukun uusia tapaoja, jotka palvelevat evankeliumia (pyhäkoulut, leirit, radiohartaudet, internettin keskustelupalstat, ja vaikkapa tämä bloggaaminen). Yksi vain ei muutu, Jumalan sanan saarna. Sisältö tulee olla aina sama, Raamattuun perustuva oppi, joka välittää meille elävän Kristuksen. Kristus on sanan sisältö ja missä Raamatun sanaa oikein viljellään siellä Herra itse on läsnä.

Ei mennä kuitenkaan samaan menetelmään noiden tietokoneohjelmien kauppiaiden kanssa. He kyllä saavat tavaraansa myydyksi, mutta samalla he saavat paljon asiakkaita, jotka tuntevat tulleensa petetyiksi. Evankeliumi ei petä ketään, se minkä se lupaa, sen se täyttää, Se on avoin sanoma, joka julistetaan katoilta kaikelle maailmalle. Kun se lupaa syntien anteeksi saamisen Kristuksen sovituskuolemassa, hänen veressään, se itse tuo sen veren vapautuksen omilletunnoille saakka.

Vesa Pöyhtäri

Ei kommentteja: