Tämä artikkeli on julkaistu tunnetussa ruotsalaisessa lehdessä Kyrka och Folk. Käännöksenä se on ilmestynty Concordia-lehdessä. Panen sen blogissanijulki kahdessa osassa sen pituuden tähden.
Hengellisesti loppuun palaneille tämä on ihana todistus "tavallisen kristillissyyden" voimasta, joka tukee silloinkin kun itse on ihan lopu ja tyhjä.
"Nuoruuden aika on usein etsimisen ja hakemisen aikaa, riippumatta siitä, onko ihminen kristitty tai ei. Juurettomuus, joka luonnehtii nykyajan kulttuuria, johtaa siihen, että monet erityisesti nuoruusvuosina yrittävät löytää jotain, joka voi antaa elämälle sisällön ja merkityksen. Tämän etsimisen tuntomerkkinä on usein se, että kaikki "perinteiset" vastaukset ja ratkaisut ovat epäajankohtaisia. "Vakiintuneella" (etabloituneella) ei ole mitään voimaa saada otetta tai kiehtoa. Se tuoksahtaa ikävystyttävältä ja riittämättömältä. Sen tähden huomataan, että liikkeillä, jotka toimivat vaihtoehtoina vakiintuneille, on suuri vetovoima, ei vähiten siksi, että ne voivat antaa kokemuksen jostain autenttisesta, jostain elävästä ja aidosta.
Näin on usein myös kristinuskon alueella. Monilla nuorilla on syvä uudistuksen kaipaus kristillisessä elämässä, kaipaus, joka seuraa voimakkaasta tarpeesta voida elää kokonaista, kokosydämistä kristillistä elämää. Sen tähden halutaan sitoutua voimakkaasti ja palavasti uskon elämään, mikä ilmenee kaipauksena kokonaiseen ja täyteen antautumiseen.
Kohtaaminen karismaattisen liikkeen kanssa
Omalta osaltani minulla oli juuri näin ratkaisevina nuoruusvuosinani. Juuri tuona aikakautena 1970-luvun alussa kohtasin kaksi liikettä, jotka tekivät mahdolliseksi tämän kaipauksen saada purkautua. Ensimmäinen oli "Jeesus-liike", joka tuli Norjaan 1971. Kävin tuolloin kristillistä kansankorkeakoulua ja olin ensimmäisten joukossa Pohjolassa, jotka kohtasivat Kaliforniasta tulleet "Jeesus-ihmiset". Se, mikä teki meihin vaikutuksen, oli se valtava uskoninnostus, jota he osoittivat. Meistä tuntui siltä, että tässä me kohtasimme alkukristillisyyden ylösnousseessa muodossa: tämä oli varsinainen ja alkuperäinen kristinusko. Ja se teki meihin voimakkaan vaikutuksen. Me heittäydyimme siihen ja meidät vedettiin mukaan innostuksen aaltoon meidän kokiessamme, että tässä, tässä on varsinainen ja todellinen kristinusko, jota lähellä kirkko, traditiot ja establishmentti ylipäänsä ei ollut. Meidät vedettiin yhteyteen voimakkaan sisäisen elämän kanssa rukouksessa ja Raamatun tutkimisessa, ei vähiten pitäen silmällä sitä, mikä oli varsinainen päämäärä: evankeliointi.
Meidän tuli voittaa maailma, meidän tuli voittaa nuoret, jotka olivat joutuneet pois Jumalan luota. Ja oli hyvin kiire: Sillä Jeesus tulee pian takaisin! Tähän valtavaan innostukseen oli yhdistynyt Jeesuksen pikaisen takaisintulemisen voimakas odotus. Se oli mukana ja antoi jyrkkyyttä ja päättäväisyyttä yritykselle. Koko elämä oli vihittävä Jeesukselle, etteivät niin monet joutuisi kadotukseen.
Yhdessä Jeesus-liikkeen kanssa kohtasin myös toisen virtauksen, joka tuli Norjaan suunnilleen samaan aikaan, karismaattisen liikkeen. Se muoto, jossa kohtasin sen, oli "Täyden Evankeliumin Liikemiesten Kansainvälisen Veljesliiton Keskusliiton" (Full Gospel Business Men’s Fellowship International, FGBMFI, välityksellä. Tämä tuli Bergeniin pari vuotta ennen Jeesus-liikettä, ja kohtasin sen jo tuolloin ja tulin "henkikastetuksi". Kun myöhemmin kohtasin Jeesus-liikkeen, sulautuivat nämä kaksi virtausta yhteen, koska Jeesus-liike oli myös tietoisesti karismaattinen elämässään ja ilmenemismuodoissaan. Koko asian ydin oli, että tavallinen "lattea" kristillinen elämä ei ollut riittävä. Me tarvitsimme enemmän voimaa, enemmän vihkiytymistä kokosydämiseen Jumalan palvelemiseen tavoittaaksemme kaikki ne, jotka eivät tunteneet evankeliumia. Kohtaamamme karismaattisen liikkeen nimi oli myös ohjelmallinen: "Täyden evankeliumin…" Rivien välistä tällä sanotaan, että perinteiset kirkot ja järjestöt eivät ole löytäneet täyttä ja kokonaista evankeliumia. Sen tähden oli myös tärkeä iskusana tässä yhteydessä "Jumalalla on enemmän annettavana". On olemassa enemmän voimaa, syvempi elämä, rikkaampi kristillisyys ja on mahdollista tulla enemmän Hengen täyttämäksi. Nämä liikkeet tarjosivat juuri sitä. Niillä oli itseymmärrys, ja tämä karismaattisella liikkeellä on yhä vielä, esimerkiksi OAS:lla (OAS-liike perustettiin 1983 Ruotsissa, suom. huom.), joka sisälsi sen, että tultiin uudistamaan Jumalan kansa kaikissa leireissä. Ja jos suhtautuu kriittisesti karismaattisuuteen, saa usein kuulla "olevansa uudistusta vastaan" ja sen tähden Jumalan Henkeä vastaan.
Allekirjoittanut meni kokosydämisesti ja suurella innostuksella sisälle tähän. Meitä oli ryhmä ystäviä, jotka matkustimme ympäriinsä ja evankelioimme, ja me toivoimme todella elävämme Jeesukselle, tulevamme Jeesuksen käyttämiksi ja saavamme tehdä jotakin Jeesuksen hyväksi.
Mutta sitten minulle kävi kuten monille, jotka yrittävät elää sellaista elämää: poltin kynttilän molemmista päistä ja lopulta mitään ei ollut jäljellä. Minä olin loppuun palanut, ja kaikesta minun hienosta kristillisyydestäni oli valtavan vähän jäljellä. Ne tulokset, joita kaikesta työstä näytti syntyneen, valuivat hiekkaan. Jumalalta pyytämääni voimaa ei tullut. Ilo ja innostus, joka oli ollut niin vahva, katosi. Sen sijaan olin hyvin tyhjä ja uupunut.
Todellinen evankeliumi
Jos en tänä pimeänä aikana olisi kohdannut todellista evankeliumia, epäilen, olisinko kristitty tänä päivänä. Apu tuli vanhan lähetyssaarnaajan, Nils Skjælaaenin, välityksellä, joka kahden Etelä-Amerikan työkauden jälkeen oli palannut takaisin Norjaan ja toimi nyt kiertävänä julistajana täällä. Jos kokoan yhteen sanoman, jolla hän kohtasi minut ensimmäisessä tapaamisessamme, se kuului seuraavasti: "Jumalalla ei ole käyttöä millekään sinun palveluillesi. Jumala ei ylipäänsä tarvitse sinun panostasi. Raamattu sanoo: Jos sinä vaikenet, kivet huutavat. Voit vain pysähtyä." Tämä voi kyllä tuntua elämäni musertavalta tuomitsemiselta: Jumalalla ei ole käyttöä sinulle! Mutta minulle näistä sanoista tuli todellinen evankeliumi. Minulla olisi lupa vapautua. Vapautua juoksemasta, vapautua pyrkimästä. Vapautua työskentelemästä siinä uskossa, että Jumala ja Hänen valtakuntansa oli riippuvainen minusta ja minun panoksestani. Lähdin sieltä vapaana ihmisenä.
Tästä tuli alku ystävyydelle, joka kesti aina hänen kuolemaansa saakka 1990. Säännöllisten tapaamisten ja keskustelun välityksellä Skjælaaen avasi evankeliumin, jonka suurena pääsisältönä oli tämä: Ei se, mitä minä voin tehdä Jumalalle, vaan se, mitä Hän on tehnyt minulle Kristuksessa. Hän käytti Jumalan sanan miekkaa niin, että se kristillisyys, jonka kuvittelin itselläni olevan, riisuttiin säälimättä minulta pois. Mutta ihmeellistä kyllä, tämä poisriisuminen tuli kuitenkin koetuksi armona, vapautuksena, helpotuksena. Ajatella, että minun tuli vapautua elämästä kristillistä elämää, joka teki Jumalan riippuvaiseksi minun panoksestani ja suorituksestani. Skjælaaen saattoi sanoa sen näin: "Kristinusko ei ole suorittamista, vaan nauttimista" (norjaksi: Kristendom består ikke i å yte, men å nyte) – Kristuksen armon nauttimista. Tämä on tietysti kärjistetty ilmaus, mutta siihen sisältyy syvä totuus siitä, mitä usko sisältää. Syvimmältään katsoen tässä on kysymys itse evankeliumista.
Näin olemme tulleet tämän pienen todistuksen toiseen osaan:...
Jan Bygstad, pastori, Norja, Bergen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti