tiistai 26. lokakuuta 2010

Lehdistökatsaus

Aamulehti 26.10. Tampereen Hervannan kirkkoherraa vastaan kantelu homoteologian ja kirkon päättäjien arvostelemisesta.

En ole vielä lukenut khran saarnaa, mutta nyt on ilmapiiri se, että "kypsää", "fiksua" , "aikuista" käyttäytymistä on myötäillä seksuaalijutuisa median valtavirtaa. Raamattuteologisena perusteena on "tulkinnan" nostaminen suurimmaksi ohjeeksi. Tämä tarkoittaa, että Jumala ei osaa puhua Raamatussa suoraan ja yksiselitteisesti, vaan tarvitsee ihmisen tulkitsijaksi. Aikaisemmin ihmisen tehtävänä oli julistaa Jumalan tahto ja ilmoittaa se ihmisillä. Nyt tehtävänä on vain "tämän päivän tulkinta". Raamatun ikuisista totuuksista on tullut päivänpolitiikkaa. Samalla Jumalalta on viety kyky ilmaista itseään uskottavasti Raamatussa. Mielestäni tuollainen ajattelu on jumalanpilkkaa.

Varsinainen noteeraus oli päivän Kalevassa, jossa eräs teologi ilmoitti, ettei evl kirkko "ole taivaasta tipahtanut oikeassa olemisen organisaatio,..." Hänen mukaansa kirkossa ei kuulu lopullista totuutta, vaan (päiväkohtaisia) tulkintoja kussakin (vaihtuvassa) kontekstissa. Tästä asetelmasta hän johti sitten tämän homoviikon kontekstiin sopivan toiveen kirkon monimuotoisen seksuaalisuuden toteutumiseksi mm. transsukupuolisuuden kautta. Erikoista oli, että hän itse asettautui "oikeassa olijaksi" siinä, että ylhäältä käsin ilmoitti koko lehden lukijakunnalle, mikä on "tasapainoista ja aikuiista".

Tähän aikaan sopii tuollainen oraakkelimaisuus. Kirkko on tekemässä uutta jumalakuvaa, jossa Jumala on kreikkalaisen oraakkeli-instituution mukainen oraakkeli, joka antaa hämäriä ja viittauksenomaisia lausuntoja ja kuulija itse määrittelee totuuden sen mukaisesti kuin hänen kontekstinsa ohjaa.

Juutalaiskristillinen Jumalakuva ja ilmoituskäsitys ei hyväksynyt oraakkeli-instituutiota, saatikka sitten olisi itse alkanut oraakkeliksi. Kirkko pitäytyi Jumalan ilmoitukseen Raamatussa ja uskoi, että hän joka on luonut korvan, kuulee ja joka on luonut suun, osaa myös itse puhua. Ja osaapa kirjoittaakin! antoihan Jumala Moosekselle ensimmäiset laintaulut.

Ja muuten.. meidän kirkkomme vielä ainakin virallisesti pitää oikeana oppina Raamatusta johdettua, ei tulkittua, totuutta vanhurskauttamisesta jne. Ne on ilmaistu tunnustuskirjoissa. Me emme sano, että me opetamme näin, mutta opettakaa te toisella tavalla kontekstistanne riippuen, opin ei tarvitse olla kaikilla sama koska kaikki me vain tulkitsemme...

Olen iloinen, että vielä kirkkomme on tunnustuskirkko, ei tulkitsijakirkko. Vielä se sanoo, mikä on oikeasti totta. Tosin jotkut on jo päästäneet irti Raamatusta ja tunnustuksesta.

Että tällainen lehdistökatsaus..

Ei kommentteja: