Kirkolliskokouksessa ydinkysymyksiä

Kevään kirkolliskokous on alkanut Turussa. Keskustelu on lähtenyt liikkeellä ja herätyskristillisten edustajien puheet ovat olleet vakuuttavia. Ohessa on kirkkoherra Lasse Marjokorven puheenvuoro, jossa hän osoittaa selvityksen ongelmia. Marjokorven puheenvuorossa osoitetaan ansiokkaasti kuinka kristillisen elämän eettiset kysymykset (joista Raamattu puhuu) kuuluvat Jumalan yksinvaltaan. Yhteiskunnalliset taikka kirkolliset virtaukset eivät saa syrjäyttää Jumalan tahtoa, jonka hän on ilmaissut kertakaikkisesti sanassaan.

Kappaleita Marjokorven puheesta (puhe kokonaisuudessaan TÄSSÄ)

"Siis keskustelussa etiikasta on pyritty irtautumaan luomiseen perustuvasta ihmiskuvasta. Selvitys luettelee tukun erilaisia perusteita, joiden nojalla kysymys homoseksuaalisuuden elämäntavan oikeutuksesta olisi ratkaistava. Selvityksen johtopäätösten mukaan kristitty arvioi oikeaa ja väärää Jumalan sanan, ihmiskunnan yhteisen moraaliperinteen, kirkon opetuksen ja yksilöllisen kokemuksensa varassa. Tällöin etiikka irtautuu siitä perustasta, joka ilmoitetaan jo Raamatun ensimmäisessä luvussa: Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Kristillinen etiikka ei ole historian aikana vapaasti kehitettyä, kokemukseen perustuvaa, olkoonkin, että tieto siitä on saatu Jumalan sanan mukana vasta vähitellen. Kun Jumala loi ihmisen, syntyi myös tuo vastuusuhde Jumalaan, meidät on luotu hänen kuvakseen, hänen tahtonsa alaisiksi ja elämästämme vastuullisiksi Jumalan edessä tuomiolla.

Kristillinen etiikka on suoraan yhteydessä Jumala-uskoon, kuten sen haihtuminen on ateismin seurausilmiö. Tämänhän Paavali osoittaa Roomalaiskirjeen 1. luvussa, kun hän sanoo, että "vaikka he ovat tunteneet Jumalan, he eivät ole kunnioittaneet ja kiittäneet häntä Jumalana, vaan heidän ajatuksensa ovat käyneet turhanpäiväisiksi ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt". Hiukan myöhemmin: "Kun heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala on hylännyt heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan tekemään sopimattomia." Tämä kysymys ei koske vain jotakin pientä ihmisryhmää, vaan on kaikkien ihmisten kysymys koko ajan. Jos emme pidä kiinni Jumalan tuntemisesta, elämämme turmeltuu väistämättömästi tavalla tai toisella. Yhtenä tämän Jumalan hylkäämisen seurauksena mainitaan sitten suorasukaisesti homoseksuaaliset elämäntavat. Jos ne nyt hyväksytään, pitäisi kai hyväksyä sitten muitakin Roomalaiskirjeen 1. luvun luettelossa mainittuja asioita, kuten ahneus, murhanhimo ja petollisuus.

...

Sitten vielä. Jos eettisten kysymysten ratkaiseminen kuuluu yhteiskunnalle eli yleiselle mielipiteelle, kuten maassamme yleisesti ajatellaan, ja lopulta se sitten kulkeutuu medialle, jonka hallussa on yleinen mielipide, niin ei suinkaan käy niin kuin nyt kirkossa kuvitellaan. Kirkkoa ei palkita median ylivallan alle taipumisesta, niin että ihmiset alkaisivat käydä kirkossa, liittyä siihen ja maksaa veroja, ja näin päästäisiin taas mukavaan konstantinolaiseen elämään, jossa hengellinen ja maallinen valta pitäisivät kekkereitä näennäisessä sovussa. Yleinen mielipide ei palkitse kirkkoa, vaikka se tekeytyisi miksi hyvänsä. Tähänkin selvitykseen on pujahtanut kysymys, onko esimerkiksi pyhäkouluissa tai rippikouluissa oikein tukea heteroseksuaalisen identiteetin kehittymistä. Kun tätä tietä edetään niin lopussa häämöttävät kristittyjen vainot. Totalitaarinen ateismi ei siedä sitä, että sen keskuudessa olisi vähemmistö, joka opettaisi ihmisille Jumalan sanan perusteella, että nyky-yhteiskunnan maallisten tarkoituksenmukaisuuksien vuoksi valitsema linja on väärä ja Jumalan tahdon vastainen. Nyt jo monet kristityt ovat joutuneet oikeudenkäynteihin, menettämään virkansa tai lehtien jatkuvan parjaamisen kohteeksi ilman omia ansioitaan.

Kirkko, joka ulkoistaa etiikan itsensä ulkopuolelle, pääsee lopulta nauttimaan uskonnottoman yhteisön sille laatimasta kurista. Viime vuosisata näytti tämän järjestyksen Neuvostoliitossa ja Saksassa. Modernin ihmisen suuria erehdyksiä oli ajatus, että yhteiskunnan kehityksen voi ilman seurauksia erottaa kristillisestä etiikasta. Selvityksessä lähdetään sille tielle, jossa ajatellaan, että pastoraalisen menettelyn voi ilman seurauksia erottaa kristillisestä uskosta ja elämästä. Olemme saaneet nähdä jo esimakua siitä, millaisin perustein jälkikristillinen kulttuuri käy kristikunnan kimppuun. Tuloksena on, että yhteiskunnan valtaa totalitaarinen sekulaari etiikka. Jumalan asettamien rajojen rikkomista seuraa aina uusien rajojen rikkominen. Nytkin on jo ilmassa homoavioliiton laillistaminen. Perässä seuraavat eutanasia ja moniavioisuus. On mahdotonta tietääkään, mitä kaikkea vielä keksitään. Miten kuvittelette voivanne vastustaa homoavioliittoja, jos hyväksytte nyt esitetyn rukoushetken parisuhteiden puolesta?

Kristikunta ei seuraa perässä tällä tiellä. Kirkon luopuessa kristinuskosta Jumalan kansa alkaa kasvaa sen muodollisten rakenteiden ulkopuolella tai ainakin niistä riippumatta niin kuin tosiasiallisesti käy jo laajalti meidän kirkossamme. Mikäli parisuhteiden siunaaminen hyväksytään tavalla tai toisella, ajaudutaan tilanteeseen, jossa kristillinen kulttuuri katoaa. Kristinuskoa edeltänyt kreikkalainen kulttuuri, siis se muinainen, pääsee voitolle. Siihenhän kuului pederastia melkein luonnollisena ilmiönä. Välttämättä siitä ei ole kovin pitkä matka nyt suuresti paheksuttuun pedofiliaan. Luovuttaessa Raamatusta uskon ja elämän ylimpänä ohjeena tilalle tulee omalaatuinen ´homo mensura´-periaate. Sehän oli kreikkalaisen filosofi Protagoraksen kuuluisa lause: ihminen on kaiken mitta. Tämäntapaisia argumentteja kuulee jo nyt täällä kirkolliskokouksessakin, että jokaisella täytyy olla oikeus ihmisoikeuksien nojalla ratkaista kaikki elämään koskevat kysymykset.

Selvityksessä todetaan, että piispainkokoukselle on yleistoimivalta antaa pastoraalisia ohjeita kirkolliskokouksen säädösten ja päätösten asettamissa puitteissa. Se jatkaa, että yleistoimivallan nojalla annetut ohjeet ovat suosituksia, eivät sitovia määräyksiä. Nyt ei ole olemassa kirkolliskokouksen päätöstä, jolla olisi avattu papin virka rekisteröidyssä parisuhteessa eläville. Samaten parisuhteen siunaamista ei ole hyväksytty kirkolliskokouksessa. Kummastakin asiasta olisi päätettävä 3/4:n enemmistöllä, koska ne ovat uskoon ja oppiin kuuluvia asioita. Piispainkokous seikkailee alueella, jolla sillä ei ole kestävää pohjaa. Se käy ilmi selvityksen sanamuodosta, jossa kirkolliskokousta suostutellaan luovuttamaan päätösvaltansa oppia ja uskoa koskevassa asiassa piispainkokouksella vain yksinkertaisella ääntenenemmistöllä, kun asia on "enemmänkin pastoraalinen", kuten siinä sanotaan. Ikään kuin olisi kysymys vain käytännön järjestelyistä, vaikka kyseessä on asia, joka uhkaa esimerkiksi yhteyttämme suomalaisiin sisarkirkkoihin. Siis nyt aiotaan luoda naamioitu kirkollinen toimitus rukoushetken nimellä. Menettely on virheellinen alusta loppuun, koska se on Raamatun, tunnustuksen, kirkon tradition ja kristillisen etiikan vastainen. Se ei tee oikeutta myöskään kyseiselle parisuhteille, joille tarjotaan aidon Jumalan sanan sijasta väärennös avioliiton siunaamisesta. Kirkossa on aina vallinnut sellainen periaate, että lex credendi on sama kuin lex orandi - siis uskon laki on rukouksen laki. Emme voi pitää sellaisia rukoushetkiä, jotka ovat vastoin kristillistä uskoa ja Jumalan sanaa. "