torstai 31. joulukuuta 2009

Surullinen uutinen

Pietarsaaren seudulla kuuluneet uutiset ovat olleet shokki ja syvästi surullinen asia monille lestadiolaiselle sekä muillekin ihmisille. Nyt tarvitsemme paljon esirukousta ja avointa keskustelua.

Itse olen yrittänyt kuunnella näitä viestejä myös Jumalan puhutteluna. Hän salli tämän kaiken tulla julkisuuteen. Salassa tehdyt synnit ja rikokset eivät jää salaisiksi. Kyselen itseltäni, mitä Herra tahtoo tällä meille opettaa. Ainakin olemme nähneet, että karkeat synnit kuuluvat myös rukoushuoneiden sisälle. Perisynnin ja vanhan aadamin voimaa ei saa väheksyä.

Asiassa on hyvä, että uhrit saavat vihdoinkin tilaisuuden puhua asiasta. Nyt heille on helpompi saada itselleen terapiaa ja kynnys pyytää apua on madaltunut.

Tällaisia asioita ei voida hoitaa vain hengellisinä kysymyksinä. Jumala on antanut meille myös yhteiskunnallisen kanavan, yhteiskunta on Jumalan palvelija, sanoo Raamattu. Psykologit, terapeutit ja sosiaaliapu ovat hyviä avustajia, joita on syytä käyttää. Olen varma myös, että LFF:n perheneuvoja Kurt Hellstrand osaa ohjata monia oikeaan suuntaan hakemaan apua.

Hengellisissä kysymyksissä seurakuntien työntekijät ja rukoushuoneiden saarnaajat ja raitishenkiset miehet ja naiset voivat olla se olkapää, johon nojautua. Rukoushuoneiden keskustelutilaisuudet tekisivät varmasti hyvää avoimuudelle niin tässä kuin muissakin asioissa. Yhteen tuleminen ja keskustelu aina puhdistaa.

Syyttelyllä ei asioita voi ratkaista. Avoin keskustelu, anteeksianto ja rikostapauksissa rikoksentekijöiden itsenäinen ilmoittautuminen viranomaisille olisi kaikkein paras ratkaisu. Meidän on noudatettava myös yhteiskunnallista vanhurskautta. Rukoushuoneet ovat jo varmasti tehneet suunnitelmia käytäntöjensä läpikäymiseen, että toiminta jatkuisi avoimena ja avuntarvitsijoilla olisi aina vastuullinen puhelinnumero tai kanava, josta he voivat saada apua.

Jumalan hyvää johdatusta ja siunausta.
Vesa Pöyhtäri

Ei kommentteja: