Pysähdys

"Ihminen päättää, Jumala säätää". Näin sanoi usein Martta-äiti Rovaniemellä. Tämän olemme saaneet kokea todeksi viime päivinä.

Pieni tyttömme syntyi ajallaan tähän maailmaan yhdeksän päivää etuajassa - ihan normaalia siis. Terve lapsi, ja aivan ihana. Seuraavana päivänä vein kaikki lapset katsomaan häntä. Jokainen sai vuorollaan ottaa hänet syliinsä, jopa 2,5 vuotias Eeva-Lotta. Otimme valokuvat ja annoimme äidille kukkaset. Seuraavana päivänä kävimme jälleen katsomassa ja vielä seuraavanakin.

Vihdoin tuli kotiuttamisen aika. Hoitaja teki seulontatarkastuksen ja katsoi lapsen happisaturaatiot. Vähän alhaiset. Hän sanoi, että annetaan lapsen vielä jäädä tänne tarkkailuun, mutta äiti kyllä voi lähteä kotiin. Vähän ihmettelimme tapahtunutta, mutta siinä vauvan ääressä luimme vielä Isä meidän rukouksen ja jätimme hänet rukouksen Herran huomaan. Emme vauvan kanssa turhaa lörpötelleet, vaan lausuimme uskossa ottaen totena vastaan joka sanan. Jeesus ei lupaa turhia, kun hän opetti meitä rulkoilemaan tuon rukouksen. Itseäni lohdutin tällä ja lähdimme kotiin.

Aamuyöstä soitettiin OYS:stä ja sanottiin, että on heti tultava sinne, lapsen kunto on romahtanut. Hänellä havaittiin edellisenä iltana havaitun sydämen reiän lisäksi merkittävä poikkeama sydämen rakenteessa, joka uhkasi nyt hänen henkeään. Lapselle annettiin pian sellaista lääkettä, joka antoi mahdolisuuden elämään lääkkeen varassa. Sairaalassa saimme kuulla, että lapsi pitää viipymättä leikata. Puolen päivän aikaan lähtee ambulanssilentokone Helsinkiin. Leikkaus tapahtuu heti seuraavan viikon alussa.

Olimme jättäneet hänet Isä meidän rukouksen varaan edellisenä iltana. Se on kristikunnan suurin ja vaikuttavin rukous. Sen kanssa on turvallista. Mutta tiesimme, että Herramme ei ole antanut vain Isä meidän-rukousta, vaan hän on antanut kasteen sakramentin "syntienne anteeksiantamiseksi" kuten Pietari ensimmäisessä saarnassaan sanoo. Emme ajatelletkaan, että voisimme lähettää hänet Helsinkiin ilman pyhää kastetta. Pelastuksen sakramentti koskee aikuisia ja lapsia, eikä tällaisessa tilanteessa voi kristitty vanhempi muuta tehdä, kuin kastaa lapsen.

Hoitaja haki kastemekon, maljan täynnä puhdasta vettä, sekä kynttilän ja Raamatun. Luin Jeesuksen Kaste- ja lähetyskäskyn pitäen kättä vesimaljan yllä. Kirkkoisien mukaan "kun sana liittyy aineeseen, syntyy sakramentti". Näin maljassa ei ollutkaan enää vain vettä, vaan vedessä myös Jumalan sanan lupaus ja kaikki armo ja anteksiantamus, jonka Kristus on sanassaan luvannut ja Golagatalla ansainnut. Voimme nähdä siinä maljan äärellä sen ihmeen tapahtuvan, että "kastevesi tuli verestä punaiseksi", kuten Luther sen sanoo. Kristus itse, Isä meidän-rukouksen lupausten antaja, oli siinä mukana ja toi kaikki ne lahjat, jotka hän on kasteeseen säätänyt. Jumalan sana veden kautta antoi ne lahjat, ja usko, jonka sana vaikuttaa, otti lahjat vastaan.

Oli niin vaikea kastaa. Jatkuvasti sanat takertuivat kurkkuuni, ja liikutus keskeytti toimituksen. Lauloimme virren 216, välillä ääni vain heikosti pihisten. Suuri suru oli sydämessä. Näinkö lapsi viedään meiltä, vain hetken meillä oltuaan. Mutta samalla sydämeen hiipi iloinen kiitollisuus. Hän on kristitty ja Herramme on luvannut hänet suojata elämässä ja kuolemassa. Perisynti, tuo synneistä suurin, ei voi lastamme voittaa, vaan hän saa kuulua Jumalan kansaan kaikkien satojen tuhansien kristittyjen kanssa kaikkkialla maailmassa. Hänet on nyt kasteessa liitetty Kristuksen kuolemaan, hän on kuollut Herransa kanssa, ja Hänen kanssaan myös noussut ylös elämään uutta elämää Kristuksessa (Room.6). Olo oli helpottunut. Mirjam Sara Karita oli saanut ylleen Kristuksen vanhurskauden puvukseen koko elämän matkalle (Gal. 2). Usko oli uudistanut hänet.

Moni ei ole ollut yhtä onnekas kuin me. Moni vanhempi on joutunut saattamaan lapsensa hautaan ennen kuin hänet on ehditty kastaa. Olen itsekin siunannut hautaan kastamattomia pienokaisia. Miten heidän käy? Olen 100 % vakuuttunut, että heidän on sama armo ja uudestisyntyminen kuin heidän kastetuilla ystävillään. Sanon sen näin: Heidät oli kastettu, vaikka heitä ei ehditty kastaa. Jumalan sana oli heidät ympäröinyt ja jos he olisivat saaneet tilaisuuden, heidät olisi heti kohta kastettu. Jumala ei ole tällaisissa asioissa pikkumainen. Me saamme kerran kohdata rakkaat lapsemme "paremmassa ilmassa toisella puolen hautaa". Saamme yhdessä iloita Jumalan Karitsan jalkain juuressa.

Mirjam ja minä Karitan kanssa olemme nyt Helsingissä. Mirjam on kiinni hengityskoneessa, letkuja ja neuloja joka puolella kehoaan. Hän nukkuu rauhallisesti lääkkeiden rauhoittamaa unta. Ihanat kasvot, pikkuinen suu ja vauvan tuhina. Haluaisimme ottaa hänet syliin, mutta se on mahdotonta. Huomenna aamulla alkaa leikkaus. Sydän avataan, korjataan ja ommellaan taas yhteen.

Rukoillaan lääkäreille viisautta ja oikeita ratkaisuja. Rukoilkaamme Taivaalliselta ylilääkäriltä, että hän sallisi Mirjamin jatkaa täällä kanssamme. Me niin haluaisimme pitää hänet! Mutta samalla tiedämme, että "Herransa kanssa hänen olisi monin verroin parempi".

Tuntemuksent vaihtelevat toivosta epätoivoon. Nyt on toiveikas hetki. Uskon, että saamme hänet pitää. Tämän sortin leikkauksista 90 % selviytyy. Kuitenkin välillä aina se 10 % tunkee mieleen. Enpä osaisi matematiikasta muuta kuin numerot 9 ja 0. "Ihminen päättää, Jumala säätää".

t. Vesa