Olen juuri palannut LFF:n lähetysmatkalta Inkerin-maalta Venäjältä. Olimme Jaamassa viikonlopun Timo Kontion kanssa ja saimme palvella erilaisissa tehtävissä.
Jaaman pastori Anatoli oli etukäteen toivonut "seminaaria" diakoniasta ja lähetystyötä omille seurakuntalaisilleen. He toivoivat seminaaria tästä aiheesta, koska he elävät siellä tilanteessa, jossa käytännössä lähes kaikki naapurit ovat joko ateisteja tai materialisteja. Ortodoksinen jumalanpalveluskaan ei vedä paljon ihmisiä, ja siksi ei normaalivenäläistä voi pitää lähtökohtaisesti edes ortodoksina.
Käytännössä "seminaari" oli kaksi Raamattu-tuntia näistä aiheista. Alustimme Timon kanssa ja sitten yhdessä mietimme, miten voisimme tehdä lähetystyötä Jaamassa.
Piirsimme kartan Jaaman hengellisestä tilanteesta. Mallina meillä oli Paavalin toiminta Ateenassa. Vaikka itse sanonkin, siitä tuli hieno kartaa Jaaman hengellisestä ja aatteellisesta tilanteesa. Sitten seurakuntalaiset saivat tehtäväksi etsiä mahdollisuuksia tavoittaa näitä ihmisiä. Keskeiseksi nousi Jaaman kirkon hyvä sijainti. Siitä kulkevat ihmiset ohi jatkuvasti. Päinvastoin kuin aikaisemmin, enää ihmiset eivät tule uteliaina katsomaan, mitä siellä tapahtuu. Kirkkorakennus on jo "vanha juttu". Ideoksi nousivat äiti-lapsi-piirit, entisten nuorien tavoittaminen ja kutsuminen mukaan sekä jonkinlainen katukahvila. Pastori Anatoli voi myös uudelleen yrittää aloittaa yhteistyön koulujen kanssa. Tapoja on monta, ja monta niitä oli myös apostoli Paavalilla hänen lähetystoimensa aikana. Olimme Paavalin jalanjäljillä, kun suunnittelimme toimintaa.
Timo alusti Apostolien tekojen kuudennen luvun esimerkillä. Siinä apostolit tahtoivat keskittyä sanaan ja rukoukseen eli evankeliumin julistamiseen ja kristittyjen kokousten eli jumalanpalvelusten hoitamiseen. Heidän aikansa meni kuitenkin taloudellisten avustusten jakamiseen seurakuntalaisille ja siihen liittyvien epäkohtien sovitteluun. Apostolit järjestivät seurakunnan työn uudelleen ja rakkauden avustus annettiin diakoneille, jotka olivat täynnä viisautta ja Pyhää Henkeä. Tästä lähtökohdasta Timo siirtyi Jaaman seurakunnan tilaiuuteen. Samankaltaisuus Jerusalemin tilanteen kanssa oli hämmästyttävä. Samanlaisia ongelmia ja samanlaisia ratkaisuja - paitsi että Jerusalemissa ei tarvinnut kutoa sukkia vanhuksille ja köyhille, mutta Venäjällä se on melko tärkeä työmuoto. Samalla se avaa ovia evankeliumille. Sukkapiirin he taitavat perustaa siellä diakoniatyössä. (Sellaistahan me täällä Oulussakin pidetään!)
Ilman rukousta ja Jumalan siunausta mikään ei onnistu, vaikka olisi kuinka hyvä toimintasuunnitelma. Meidän tehtävämme on vain kylvää sillä ymmärryksellä ja taidolla jonkaa olemme Jumalalta saaneet, mutta Jumala antaaa kasvun. Tämän totesimme Jaamalaisten kanssa. Tilanteessa vallitsi hyvä ja innostunut ilmapiiri.
Kotimatkalla sitten asiat alkoivat mennä pieleen. Aluksi emme meinanneet saada ketään taksimiestä viemään meitä Pietariin. Sitten saimme ja ajoimme riskirajoilla lumipyryssä luistellen. Pietarissa hyppäsimme metroon ja siitä Suomen junaan. TIkkurilassa matka tyssäsi. Pakkanen ja lumi oli hyydyttänyt junat. Kaikki oli kuusi tuntia myöhässä. Mutta se kerrottiin meille 10 minuutin jaksoissa. Lopulta miedät johdatettiin Tikkurilan hotellin yökerhoon teelle ja iltapalalle, jonka VR tarjosi. Siitä kiiruhdimme Timon kanssa junaan, joka oli väärä. Jouduimme makuupaikkojen sijasta tyytymään penkkeihin ja katkonaisiin uniin. Nauroimme tapahtuneelle, sitä ei voinut ottaa enää kuin huumorilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti