lauantai 22. helmikuuta 2014

Pääsenkö taivaaseen?

Miksi uskon, mistä tiedän että uskoni riittää, ja mikä on tae taivaaseen pääsemisestä? Jokaisella kristillisellä ryhmällä on näihin omat vastauksensa. Tässä tarjoan pohdittavaa luterilaisesta perspektiivistä.

Millä mittapuulla on mitattava taivaaseen pääseminen? Kelpaako käyttäymismallit (ei meikkiä tai kyllä meikkiä, ei sitä tai kyllä tätä, ei eitä tai kyllä kyllää, ole kiltti ole, syntinen jne)? Onko sittenkin etsittävää ihmiskäskyjä varmempaa perustusta, eli miten olisi kymmenen käskyn täyttäminen? Kun sekään ei onnistu niin mikä sitten. Otetaanko matalalla rimalla vai korkealla rimalla eli riittääkö ulkoinen täyttäminen vai vaaditaanko myös sydämen hurskautta eli vilpistelemätöntä ja horjumatonta ja puhtaasta rakkaudesta lähtevää halua tehdä oikein? Käytöstavoista ja elämästä ei voi vetää lopullisia tuomioita, sen ymmärtää jokainen.

Pitäisikö sitten etsiä kokemuksesta? Jos henkilö on kokenut hengellisen murroksen, nimitettäköön sitä uskoon tulemiseksi, armon kirkastumiseksi, uudestisyntymiseksi, parannuksen tekemiseksi tai miksi tahansa, riittääkö varmuus? Onko kokemus aito, Jumalan synnyttämä, vai oliko sittenkin tilaisuuden vakuuttavuus tai puhujan karismaattisuus se ratkaiseva tekijä kokemuksen syntymiseen? Tai oma halu vain "sanoa kokeneensa" koska tietää että näiden ihanien ihmisten yhteyteen pääsee kun sanoo kokeneensa jotakin hyvää?

Olen ajatellut itse lähinnä näin: jos henkilö uskoo kristuksen tuomaan pelastukseen niin kyllä hän varmasti pääsee taivaaseen! Jeesus teki tien yksinkertaiseksi, kun hän sanoi, "Joka sen (evankeliumin) uskoo ja kastetaan, se pelastuu..." (Mark. 16:16). Kaste on Jumalan erehtymätön teko, joka on hänen kirjanpidossaan tallessa vaikka ihminen itse olisikin joskus luopunut kasteen armoliitosta. Uskon kautta hän pääsee takaisin liittoon ja "seurakunnan on hänelle annettava synninpäästö" kuten sen Augsburgin tunnustus sanoo. Usko ei ole kokemus, vaan se on luottamista Jumalan pelastustekoihin. Se ei ole tapojen noudattamista tai lain käskyihin turvautumista, vaan armoa, joka antaa anteeksi, kun ihminen (kuitenkin) epäonnistuu hyvyysyrityksissään.

Siunausta elämääsi toivoo Vesa




Ei kommentteja: